Kun meidän Herramme, Jumalan ainoa Poika ja Sana, oli tuleva alas taivaan korkeuksista siitäkseen neitseellisesti pyhän Jumalanäidin kohdussa, Hän tahtoi vahvistaa ja julistaa tätä ihmeiden ihmettä toisen samankaltaisen mutta ei samanlaisen ihmeen kautta. Jotta Johannes Kastaja olisi kaikessa Kristuksen edelläkävijä, tapahtui, että kuusi kuukautta ennen kuin ylienkeli Gabriel vieraili Jumalanäidin luona, enkeli ilmestyi ylipappi Sakariakselle, kun tämä oli menossa kaikkeinpyhimpään uhraamaan suitsutusuhria. Sakarias joutui pelon valtaan, mutta enkeli lausui hänelle: ”Älä pelkää, Sakarias. Rukouksesi on kuultu, vaimosi Elisabet synnyttää sinulle pojan ja sinä annat hänelle nimeksi Johannes. Ilo ja riemu täyttävät sinut, ja monet iloitsevat hänen syntymästään. Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo. Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä. Hän kääntää Israelin kansasta monet jälleen Herran, heidän Jumalansa, puoleen. Hän kulkee Herran edelläkävijänä Elian hengessä ja voimassa, hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja ohjaa tottelemattomat ajattelemaan hurskaiden tavoin, näin valmistaakseen kansan Herran tuloa varten.” (Luuk. 1:13-17)

Sakarias ei kuitenkaan uskonut enkelin ilmoitusta, sillä hän ja hänen vaimonsa olivat jo iäkkäitä. Tämän takia Gabriel ilmoitti, että Sakarias olisi mykkä aina lapsen syntymään saakka. Näin hän oppi sekä käyttämään kieltään vain Jumalan kunniaksi että sen, että ”silloin kun Jumala tahtoo, voitetaan luonnon järjestys”.

Kaksi sisarta Ksantippa ja Polyksene elivät Espanjassa keisari Claudiuksen aikana (41-54). Ksantippa oli alueen maaherran Proboksen puoliso. Hänet oli ohjannut kristinuskoon itse apostoli Paavali käydessään Espanjassa (Room. 15:28).

Polyksene oli neitsyt. Ennen hänen kastettaan joku siveetön mies oli ryöstänyt hänet, mutta Jumalan armo ei ollut sallinut tämän turmella häntä. Polyksene vaelsi paikasta toiseen ja sai matkoillaan kuulla muun muassa apostoli Pietarin julistusta. Myöhemmin hän meni Kreikkaan ja kuunteli siellä myös apostoli Filipposta. Lopulta hänestä tuli apostoli Andreaksen oppilas ja tältä hän sai kasteen. Palattuaan kotimaahansa hän toi mukanaan apostoli Onesimoksen ja matkatoverinsa Rebekan, joka oli kastettu samaan aikaan hänen kanssaan.

Polyksene vietti loppuelämänsä Espanjassa yhdessä sisarensa Ksantipan kanssa julistaen uskoa Kristukseen ja tehden paljon ihmeitä.

Pyhittäjä Rais (slaavissa ja suomessa nimi tunnetaan muodossa Raisa ja Iraida, joka on kansankielinen versio muodosta Irais) oli kotoisin Egyptin Tammanista ja hänen isänsä oli kristitty pappi. Jo 12-vuotiaana hän meni luostariin. Kerran ammentaessaan vettä kaivosta hän näki, kuinka miehiä, naisia ja nuoria tyttöjä kuljetettiin kahlehdittuina vankisaattueessa. Hän kysyi tytöiltä, miksi he olivat kahleissa. He vastasivat: “Kannamme kahleita Kristuksen tähden. Olemme menossa kuolemaan marttyyreina Hänen tähtensä saadaksemme sillä tavoin pelastuksen.” Kun nuori Rais kuuli tämän, urheus täytti hänen rintansa ja hän huusi kovalla äänellä sotilaille: “Minäkin olen kristitty ja syljen epäjumalia!” Rais pyysi päällikköä kahlehtimaan hänetkin yhdessä Kristuksen vankien kanssa. Näin hänetkin vangittiin ja heidät kaikki vietiin Aleksandrian (tai Antinupolin) maaherran Kulkianoksen eteen. Tämä luovutti heidät monenlaisiin kidutuksiin, jotta he lannistuisivat ja uhraisivat epäjumalille. Kukaan ei kuitenkaan antanut periksi, ja niin heidät kaikki mestattiin miekalla. Tämä tapahtui vuoden 308 tienoilla.

Keisari Basileios I Makedonialaisen hallituskaudella (867-886) arabit pitivät hallussaan koko Pohjois-Afrikkaa ja tekivät muun muassa Tunisiasta hyökkäyksiä Italiaan Ibrahim-nimisen julman sotapäällikön johdolla. Kun Sisilian tärkein kaupunki Syrakusa joutui kerran tällaisen hyökkäyksen kohteeksi, Johannes ja hänen kaksi nuorta poikaansa Pietari ja Antoninus otettiin vangeiksi ja jätettiin arabi-isännälle. Varttuessaan he alkoivat erottua toisista luonteenpiirteidensä ja kykyjensä perusteella. Ibrahim nimitti Antoninuksen sotilasosaston johtajaksi ja Pietarin taloudenhoitajakseen. Molemmat pysyivät koko ajan kristittyinä, vaikka olivatkin omaksuvinaan muslimien tapoja. Heidän salaisuutensa ei voinut kuitenkaan pysyä piilossa loputtomiin, ja Ibrahim sai tietää asiasta. Veljekset sidottiin häpeäpaaluun ja heitä hakattiin piikikkäillä vitsoilla. Antoninus ylisti Jumalaa, kun hänelle annettiin 400 iskua jalkapohjiin. Sen jälkeen hänet sidottiin aasin satulaan ja ratsastutettiin ympäri kaupunkia ihmisjoukon pilkattavana. Pietari taas riisuttiin vaatteistaan, häntä hakattiin vatsaan ja selkään. Lopulta heidät vietiin vankilaan.

Jonkin ajan kuluttua veljekset tuotiin ulos, ja heitä hakattiin niin kovaa, että heidän käsivartensa ja jalkojensa luut tulivat yhtä pehmeiksi kuin heidän lihansa. Lopulta Ibrahim käski repiä heidän kiveksensä ulos tulipunaisilla hohtimilla ja panna ne heidän suuhunsa.

Näin nämä siunatut pyhät voittivat omakseen marttyyrien kruunun. Ibrahim näytti veljesten ruumiit heidän isälleen Johannekselle ennen kuin leikkasi auki hänen kurkkunsa omin käsin, heitti ruumiin veljesten ruumiiden päälle ja määräsi kaikki kolme poltettaviksi.

Pyhä Andreas oli neljäs uskollinen kristitty, joka menetti henkensä Ibrahimin käsissä. Andreas tunnusti rohkeasti Kristusta, minkä tähden hänet suljettiin vankilaan vuosikausiksi. Hänen ruumiinsa riutui nälästä ja janosta, mutta hänen uskonsa pysyi horjumattomana. Ibrahim tuotatti hänet ulos vankilasta ja ratsasti täyttä laukkaa häntä päin lävistäen hänet keihäällään. Andreas jaksoi vielä kiittää Jumalaa, joten Ibrahim otti toisen keihään ja iski sen hänen selkäänsä. Ibrahimin verenhimo ei ollut vielä sammunut, joten hän löi marttyyrin pyhän pään poikki. Näin hänkin lähti taivaallisiin asuinsijoihin voittajana. Nämä sankarilliset kilvoitukset tapahtuivat vuonna 886.

Nikolaos syntyi Kreikan Karpenisoksessa. Hänen vanhempansa olivat hurskaita ihmisiä ja hän sai jo nuorena oppia tuntemaan pyhiä kirjoituksia. Kun hän oli 15-vuotias, hän siirtyi Konstantinopoliin auttamaan isäänsä, jolla oli siellä sekatavarakauppa. Isä lähetti hänet naapurin turkkilaisen parturin luo oppimaan turkin kieltä. Turkkilainen ihmetteli nuorukaisen nopeaa edistymistä ja harvinaista oppimiskykyä. Hän päätti yrittää voittaa tämän oman uskonsa kannattajaksi.

Eräänä päivänä turkkilainen oli tarkoituksellisesti kutsunut luokseen paljon janitsaareja ja pani Nikolaoksen lukemaan muka läksynä islamin uskontunnustuksen, turkiksi salavatin. Pahaa aavistamatta Nikolaos luki sen. Kun hän lopetti, janitsaarit alkoivat huutaa ja remuta, että koska hän oli lukenut salavatin, hänestä oli tullut muslimi. Hänen ankarista vastalauseistaan huolimatta he veivät hänet tuomarin (kaimakami) luo. Tämä yritti suurin lupauksin houkutella Nikolaoksen tunnustautumaan muslimiksi. Mutta kun Nikolaos vakuutti itsepintaisesti olevansa kristitty, tuomari käski väkisin ympärileikata hänet ja pani hänet vankilaan.

Nikolaos vietti vankilassa 65 päivää pahoinpideltynä ja täysin ilman ravintoa. Kun hänet tämän jälkeen vietiin tuomarin eteen, hän toisteli kirkkain ja iloisin kasvoin: “Olen kristitty ja kristittynä tahdon kuollakin. Mitä viivyttelette? Vain yhtä armonosoitusta pyydän teiltä: antakaa minun kuolla mitä pikimmin.” Tuomari vakuuttui, ettei hän aio muuttaa mieltään, ja luovutti hänet mestattavaksi.

Kasvot loistaen ja täynnä halua saada kärsiä marttyyrikuolema Nikolaos meni mestauspaikalle. Siellä hän polvistui ja rukous huulillaan taivutti päänsä mestauspölkylle. Tämä tapahtui 23. syyskuuta vuonna 1672. Jumalan armo peitti hänen kuolleen ruumiinsa; kolmena yönä kaikki näkivät valon laskeutuvan taivaasta sen päälle. Hurskaat kristityt lunastivat ruumiin tuomarilta ja hautasivat sen suurin kunnianosoituksin Kamariotissan Jumalanäidin luostariin Halkin saarella Istanbulin edustalla. Myöhemmin Nikolaoksen kallo siirrettiin Kseropotamoksen luostariin Athokselle. Pyhän Nikolaoksen kunniakkaitten jäännösten äärellä on tapahtunut runsaasti ihmeitä.

Pyhä Johannes syntyi 1700-luvun lopulla muslimiperheeseen Konitsassa, Epeiroksessa (Ipeiros). Hänen isänsä oli tunnettu sheikki eli muslimien hengellinen auktoriteetti, joka kuului suufilaiseen derviššijärjestöön. Kun Johannes oli 26-vuotias, hän asettui Joanninaan, missä hän sheikin poikana nautti kaikkien kunnioitusta. Hänestä itsestäänkin tuli Aitolian sotapäällikön Yusuf Arabin yksityisdervišši. Yusuf johti Turkin joukkoja venäläisiä vastaan sodassa, joka käytiin Joonianmeren (Ionia) saarten hallinnasta.

Vaikka nuori dervišši ei tunnustanut oiekaa uskoa, hän eli omantuntonsa mukaan ja käyttäytyi monessa suhteessa kristittyjen tavoin. Hän pysyi Aitoliassa vielä Yusufin lähdettyä ja piti yhteyttä kristittyihin omaksuen heidän ajatteluaan koko ajan enemmän. Lopulta hän pyysi saada pyhän kasteen. Kyseisellä alueella kukaan ei kuitenkaan turkkilaisten pelosta rohjennut ryhtyä toimeen, ja niin Johannes kastettiin Ithakan saarella. Hän asettui kylään nimeltä Ksiromeron, meni naimisiin ja eli kaikessa hiljaisuudessa työskennellen viljelysten vartijana.

Vuonna 1813 Johanneksen isä sai tietää poikansa kääntyneen kristityksi ja lähetti kaksi derviššiä etsimään häntä ja yrittämään palauttaa hänet uskoonsa, mikäli suinkin mahdollista. He löysivät Johanneksen, mutta heidän kaunopuhujistaan kukaan ei kyennyt taivuttelemaan pyhää kuuntelemaan heidän asiaansa. Tämän vierailun jälkeen alueen viranomaisille kerrottiin, kuka Johannes todella oli, ja nämä lähettivät sotilaat vangitsemaan hänet. Jokaiseen tuomarin esittämään kysymykseen pyhä vastasi yksinkertaisesti: ”Olen kristitty ja nimeni on Johannes.”

Pahoinpideltyään ja nöyryytettyään häntä aikansa muslimit päättivät katkaista hänen kaulansa. Teloituksen hetkellä he eivät antaneet hänen käsiensä tehdä ristinmerkkiä, joten pyhä huudahti ryövärin tavoin: ”Muista minua, Herra, kun tulet valtakuntaasi.” Sitten hän ojensi kaulansa nöyrästi ja uhrasi henkensä Jumalalle syyskuun 23. päivänä vuonna 1814. Turkkilaiset jättivät ruumiin koirien syötäväksi, mutta uskovaiset ottivat sen ja hautasivat. Myöhemmin ruumis siirrettiin Prussoksen luostariin ja kätkettiin kryptaan, josta se löydettiin vuonna 1974.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.