Kun lapsi syntyy
Ota yhteyttä seurakuntaan kastepäivän sopimiseksi. Lapsi on kastettava kahden kuukauden kuluessa syntymästä ja jos tämä aika ylittyy vanhempien on rekisteröitävä lapsi Väestötietojärjestelmään. Lapsi voidaan kastaa ja ottaa kirkon jäseneksi myös tämän jälkeen. Ohjeet tietojen ilmoittamiseen löytyvät Digi- ja väestötietoviraston sivuilta.
Kirkon jäseneksi?
Vanhemmat sopivat yhdessä siitä mihin kirkkoon lapsi kastetaan. Seurakuntamme ottaa iloiten vastaan jokaisen uuden jäsenen ja annamme jokaiselle lapselle lahjaksi hopeisen kasteristin. Koska kaste merkitsee seurakunnan jäseneksi ottamista, se toimitetaan aina kirkossa. Tampereen seurakunnan alueella kirkkoja on aluella kirkkoja on Tampereella, Vaasassa, Porissa, Kolhossa, Lapualla, Kokkolassa ja Pietarsaaressa. Ainoastaan poikkeustapauksissa kaste voidaan suorittaa kotona. Jotta lapsi voidaan kastaa ortodoksisen kirkon jäseneksi on toisen vanhemmista oltava ortodoksisen kirkon jäsen.

AJANKOHTAISTA
Tampereen kirkon aukioloajat
Su 12.5.
Ma 13.5.
Ti 14.5.
Ke 15.5.
To 16.5.
Pe 17.5.
La 18.5.
9-16
Suljettu
Suljettu
8.30-10.30
12-16
12-16
12-18.30
Su 19.5.
Ma 20.5.
Ti 21.5.
Ke 22.5.
To 23.5.
Pe 24.5.
La 25.5.
9-16
8.30-10.30 & 12-16
12-16
15-17
Suljettu
Suljettu
13-18.30
Su 26.5.
Ma 27.5.
Ti 28.5.
Ke 29.5.
To 30.5.
Pe 31.5.
La 1.6.
9-16
Suljettu
Suljettu
8.30-10.30
12-16
12-16
13-18.30
Kirkon puhelin aukioloaikoina 040 358 9099. Kirkko on avoinna ylläolevan listan mukaisesti.
Korostetut ajat sisältävät myös jumalanpalveluksia, joiden tarkemmat kellonajat ja tiedot löydät kohdasta Jumalanpalvelukset.
Kalliosalmen siivoustalkoot 18.5.
18.5.24
Kalliosalmen kesäkausi alkaa varsinaisesti juhannusjuhlista, mutta valmistautuminen alkaa yhteisillä talkoilla lauantaina 18.5. klo 12-18, jolloin paikkaa siivotaan kesäkuntoon. Luvassa on ensimmäinen tilaisuus päästä nauttimaan Kalliosalmen tämän kesän tunnelmasta!
Talkooväelle on tarjolla ruokaa seurakunnan toimesta.
Erityisruokavalioita koskevan ynnä muut tiedustelut Kalliosalmen isännöitsijältä Ulla Katajamäeltä, puh. 050-383 8824.
Konsertti Nikolainsalin uuden flyygelin kunniaksi
19.5.24
Helluntain sunnuntain iltana 19.5. klo 18 Nikolainsalissa järjestetään piano- ja yksinlaulukonsertti juhlistamaan seurakuntamme hankkimaa uutta flyygeliä. Vuosikymmeniä kestänyt suunnitelma saatiin flyygelin hankinnan myötä päätökseensä ja sitä on syytä juhlia keväisellä yksinlaulukonsertilla.
Konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelman voi lunastaa vapaavalintaisella summalla, tuotto menee seurakunnan diakoniatyön hyväksi.
Konsertissa esiintyvät:
• Heikki Hattunen, tenori
• Sari Ahponen, sopraano
• Rauno Arvola, baritoni
• Ville Hautakangas, piano
• Markus Hänninen, laulu & piano
• Silva Tistel, piano
Sibelius, Melartin, Strauss, Merikanto, Hoiby, Iivanainen, Tistel, Tikanmäki, Taube
Lämpimästi tervetuloa!
Kuva: Jaakko Bashmakov
Diakoniakahvit jatkuvat Suvantotilassa 10.4.
20.5.24
Keskiviikkoaamujen arkiliturgiat jatkuvat 10.4. alkaen klo 9 aina kesäkuun 5. päivään saakka lukuun ottamatta vapunpäivää 1.5., 8.5. eli Kristuksen taivaaseenastumisen juhlan aattoa ja keskiviikkoa 22.5.
Liturgian jälkeen tarjolla on diakoniakahvit Suvantotilassa. Diakoniakahvitusta on tarjolla myös Pyhän Hengen päivän liturgian jälkeen maanantaina 20.5. Tervetuloa!
Kuva: Heikki Santasalo
Kirkkolaulun perusteet - loppukevään kokoontumiskerrat
21.5.24
Kirkkolaulun perusteet -ryhmässä on jokaisella mahdollisuus tulla harjoittelemaan perusliturgiaveisujen laulamista. Pääsyvaatimuksia ei ole eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Ryhmässä käydään läpi yhteislaululiturgioissa laulettavia perusveisuja. Harjoittelemme äänenkäytön perusteita, moniäänistä laulua ja omassa äänessä pysymistä sekä nuotinluvun perusperiaatteita.
Ryhmä kokoontuu tiistaisin klo 18–19.15 pääsääntöisesti Nikolainsalissa ja joinakin viikkoina kirkossa. Loppukevään kokoontumiskerrat ovat:
Ti 19.3. klo 18 kirkko
Ti 9.4. klo 18 Nikolainsali
Ti 16.4. klo 18 Nikolainsali
Ti 23.4. klo 18 kirkko
La 11.5. klo 14 Nikolainsali
Ti 14.5. klo 18 Nikolainsali
Ti 21.5. klo 18 Nikolainsali
Huom. tiistaina 28.5. kanttori Sari esitelmöi yleisen seurakuntaopetuksen puitteissa Nikolainsalissa klo 18 liturgisen musiikin perusteista.
Lämpimästi tervetuloa uudet ja vanhat kävijät!
Lisätietoja antaa kanttori Sari Ahponen,
puh. 044-294 4835, sari.ahponen@ort.fi
Valamon ystävien yleisöilta 22.5.
22.5.24
Valamon ystävien yleisöillassa keskiviikkona 22.5. isä Heikki Honkamäki kertoo matkastaan Bulgariaan. Aleksanteri Nevskin katedraali Sofiassa ja meille suomalaisille vähemmän tuttu maa Bulgaria oli isä Heikin matkakohteena tänä keväänä.
Tervetuloa kuuntelemaan matkakertomusta Tampereen Valamon Ystävien yleisöiltaan keskiviikkona 22.5. klo 18 Nikolainsaliin osoitteeseen Tuomiokirkonkatu 27, Tampere.
Liturgia Viljakkalassa 25.5.
25.5.24
Pyhän Johannes Venäläisen tsasounassa Viljakkalassa os. Nopanperäntie 586 toimitetaan liturgia lauantaina 25.5. klo 9.30. Liturgian jälkeen keittolounas ja kirkkokahvit navetan vintillä.
Lämpimäisti tervetuloa!
Kuva: tsasouna.fi
Liturgiat Jämsässä ja Tampereella 26.5.
26.5.24
Sunnuntaina 26.5. klo 10 Jämsän evankelisluterilaisen seurakunnan tiloissa os. Koskentie 30 C toimitetaan liturgia. Samaan aikaan Tampereen kirkossa toimitetaan liturgia kreikaksi ja suomeksi. Toimittamassa Tampereella on isä Ioannis Lampropoulos Turusta.
Tervetuloa yhteiseen rukoukseen!
Yleinen seurakuntaopetus
28.5.24
Kerran kuussa järjestettävän yleisen seurakuntaopetuksen loppukevään päivämäärät ovat:
tiistai 19.3. klo 18; alustaa isä Aleksej Sjöberg, aiheena Vanha Testamentin deuteronimistinen historiankirjoitus
tiistai 23.4. klo 18; alustaa isä Aleksej Sjöberg, aiheena Vanhan Testamentin viisauskirjallisuus
tiistai 28.5. klo 18; alustaa kanttori Sari Ahponen, aiheena liturgisen musiikin perusperiaatteet
Paikkana Nikolainsali.
Lämpimästi tervetuloa!
Kuva: Matti Pulkkinen
Kuukauden vapaaehtoinen
29.5.24
Kuukausittaisessa seurakunnan vapaaehtoistoimintaa esittelevässä juttusarjassamme haastatellaan tällä kertaa pitkäaikaista ja sitoutunutta kirkkolaulajaa Kerttu Halosta. Haastattelu löytyy täältä.
Kuva: Heikki Santasalo
Martat ja Mariat Kalliosalmessa
3.6.24
Martat ja Mariat -ryhmä viettää kevätkauden päätöstä Kalliosalmen kesänviettopaikassa torstaina 6.6. klo 16 alkaen. Luvassa saunomista, uintia ja syksyn tapahtumien suunnittelua. Tarjolla saunalimut ja pientä purtavaa.
Ilmoittautumiset 3.6. mennessä Mirva Saloselle teksti- tai WhatsApp-viestillä puh. 040-551 5631 3.6.
Lämpimästi tervetuloa!
Ikonikeräys Suvantotilassa
14.6.24
Suvantotilassa on viime kuukausina päästy kokemaan Ulla Pohjolan maalaamaan Jumalanäiti - Ennusmerkki -ikonin siunaavaa kosketusta. Käynnissä keräys ikonin lunastamiseksi seurakunnalle.
Keräykseen voi osallistua lisäämällä nimensä keräyslistaan ja lahjoittamalla vapaavalintaisen summan Suvantotilassa olevaan keräyslippaaseen. Keräys on voimassa 14.6. saakka.
TAMPEREEN KIRKON AUKIOLOAJAT
30.6.24
Korostetut päivät sisältävät myös jumalanpalveluksia
La 18.5. 12 - 18.30
Su 19.5. 9 - 16
Ma 20.5. 08.30 -10.30 & 12-16
Ti 21.5. 12 - 16
Ke 22.5. 15 - 17
To 23.5. suljettu
Pe 24.5. suljettu
La 25.5. 13 - 18.30
Su 26.5. 9 - 16
Ma 27.5. suljettu
Ti 28.5. suljettu
Ke 29.5. 08.30 - 10.30
To 30.5. 12 - 16
Pe 31.5. 12 - 16
La 1.6. 13 - 18.30
Su 2.5. 9 - 16
Ma 3.6. suljettu
Ti 4.6. suljettu
Ke 5.6. 08.30 -10.30
To 6.6. 12 - 17
Pe 7.6. 12 - 17
La 8.6. 13 - 18.30
Su 9.6. 9 - 16
Ma 10.6 suljettu
Ti 11.6. suljettu
Ke 12.6. 14 - 18
To 13.6. 12 - 17
Pe 14.6. 12 - 17
La 15.6. 13 - 18.30
Su 16.6. 9 -16
Ma 17.6. suljettu
Ti 18.6. suljettu
Ke 19.6. 14 - 18
To 20.6. 12 - 17
Pe 21.6. 12 - 17
La 22.6. suljettu
Su 23.6. 9 - 16
Ma 24.6. 08.30 - 10.30 & 12 - 16
Ti 25.6. 12 - 17
Ke 26.6. 14 - 18
To 27.6. suljettu
Pe 28.6. suljettu
La 29.6. 12 - 17
Su 30.6. 9 - 16
Listan jatkoa päivitetään
List will be updated
Vapaaehtoisapua tarjolla
31.7.24
Seurakunnassamme on perustettu kertaluontoista käytännön apua tarjoava vapaaehtoisrinki. Apua tarjotaan mahdollisuuksien mukaan käytännön askareissa kuten kauppa, apteekki- ym. reissut sekä pienissä kodin askareissa kuten lampun vaihto, sairaalasta kotiutuminen, digilaitteiden käyttöapu ja muu vastaava.
Seurakunnassamme on myös vireillä ystävätoimintaa. Ystävätoiminnassa on kyse säännöllisistä, noin kahden viikon välein tapahtuvista vapaamuotoisista ystävää kaipaavan ja vapaaehtoisen välisistä tapaamisista, jotka perustuvat molemminpuoliseen vapaaehtoisuuteen. Ystävä tarjoaa ystävää tarvitsevalle seuraa ja yhteistä tekemistä tavallisen ihmisen taidoin, mutta ei minkäänlaista taloudellista tai ammattilaisapua.
Jos tarvitset apua tai ystävää, ota luottamuksellisesti yhteyttä kanttori Sari Ahposeen, puh. 044-294 4835 tai sari.ahponen@ort.fi (vapaapäivät yleensä torstai ja perjantai).
Oletko kiinnostunut liittymään vapaaehtoisrinkiin tai ryhtymään ystäväksi ystävää kaipaavalle? Ota yhteys Sariin, yhteystiedot yllä.
Pyhiinvaellus Valamon luostariin syyskuussa
12.8.24
Valamon ystävät järjestää pyhiinvaelluksen Valamon luostariin 14.-15.9. Matkan hinta on majoituksesta riippuen 185–225 €. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 12.8.
Lisätietoja löytyy täältä. Ilmoittautumiset Irma Honkavaaralle, puh. 045-666 8620 tai irma.honkavaara@gmail.com
Seurakuntalaisten Telegram-ryhmä
1.1.30
Tampere
Tamperelaisortodoksit ovat perustaneet epävirallista yhteydenpitoa varten Telegram-keskusteluryhmän, johon voi liittyä tästä linkistä: https://t.me/+UB0DWcLxEyvP9j7a
LASTENVAATTEET JA -TAVARAT KIERTOON -PISTE
1.1.30
Seurakunnan Nikolainsalin eteisessa yhdessä naulakossa on pienimuotoinen lastenvaate ja -tavara kierrätyspiste. Lastenvaatteita voi tuoda kanslian aukioloaikoina ti-pe 9-13 tai sunnuntaina liturgian jälkeen voi vaikka itse ripustaa vaatteita naulakkoon. Samalla voi katsoa, löytyykö jotakin sopivaa omalle lapselle.