Lähimmäispalveluun tutustuttava tapahtuma Helsingissä 7.5.

Tapahtuma | 02.05.2018
Tapahtuma alkaa
Tapahtuma päättyy

Mitä on lähimmäispalvelu tänä päivänä? Kuinka voin palvella Jumalaa ja kirkkoani vapaaehtoisena? Onko minusta kirkon vapaaehtoiseksi palvelijaksi?

Vanhuksen ja nuoren kädet

"Minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." (Matt. 25:40)

Lähimmäispalvelu on kristillisen elämäntavan ydintä. Pyhien joukossa on lukuisia kilvoittelijoita, jotka vuosisatojen varrella pyyteettömästi antautuivat lähimmäisen palvelemiseen noudattaen esimerkkiä, josta Kristus on kertonut opetuslapsilleen vertauksessa Laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25-37).

Palvellakseen Jumalaa ei välttämättä tarvitse lähteä kotiseutua kauemmas. Jo aivan lähellä on niitä, joiden arki ja pyhät tuskin erottuvat toisistaan, koska ei ole ketään, joka auttaisi esimerkiksi kirkossa käymisessä. On ihmisiä, joilla ei ole ketään, jonka kanssa voisi jakaa ajatukset.

Kristuksen voi kohdata jokaisessa avun ja erityisen tuen tarpeessa olevassa ihmisessä. On vain pidettävä silmät ja korvat sekä vanhurskaan Jobin tavoin (Job.31:32) sydämen ovi auki tielle päin.

Helsingin ortodoksinen seurakunta järjestää yhteistyössä Hoiva- ja palvelukoti Helenan kanssa tilaisuuden, jossa jokaiselle Helsingin ortodoksisen seurakunnan vapaaehtoistoiminnasta tai lähimmäispalvelusta kiinnostuneelle tarjoutuu mahdollisuus arvioida omaa roolia seurakunnan vapaaehtoisena ja lähimmäisen palvelijana. Osallistujat tutustuvat konkreettisten esimerkkien kautta Helsingin ortodoksisen seurakunnan diakoniatoimintaan, sen haasteisiin ja mahdollisuuksiin, arkeen ja tulevaisuusnäkymiin. Usein hätää kärsivän ihmisen lähestymistä estävät vain ennakkoluulot ja tietämättömyys.

Tapahtuman puhevuoroissa kuullaan myös, mikä kuuluu ihmisen ikääntymiseen ja miksi muistisairaan lähimmäisen kohtaaminen ei olekaan niin pelottavaa kuin ehkä aluksi tuntuu. Osallistujat saavat mahdollisuuden esittää kysymyksiä ihmisille, jotka ovat palvelleet vapaaehtoisina lähimmäisiä jo useamman vuoden ajan. Puheenvuorot antavat yleiskäsityksen siitä, miten ortodoksisen kirkko vastaa nykyajan haasteisiin vapaaehtoistyön kentällä.

Tilaisuudessa ovat mukana Helsingin ortodoksisen seurakunnan vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Kristiina Aminoff, Hoiva- ja palvelukoti Helenan operatiivisesta johtamisesta vastaava johtaja Olga Heiskanen, Helsingin ortodoksisen seurakunnan diakoniatyöntekijä Kari Hartikka, sairaanhoitajaopiskelija diakoni Vladimir Sokratilin ja lähimmäispalvelun vapaaehtoistyöntekijä Vankka Karttunen.

Tilaisuus järjestetään 7. toukokuuta 2018 Helsingin ortodoksisen seurakunnan seurakuntasalissa (Unioninkatu 39, sisäpiha). Tilaisuus alkaa klo 18 kahvitarjoilulla. Vapaa pääsy.