Pyhien muisto elää uusissa sukupolvissa

Ajankohtaista | 19.08.2019

Kirkkomme uusien pyhien mukaan on nimetty jo kaksi pientä Johannesta.

Toisen pienen Johanneksen kastetilaisuus,

Ortodoksisen perinteen mukaan lapsi nimetään kahdeksantena päivänä syntymästä jonkun pyhän ihmisen mukaan. Taivaallisen esirukoilijan nimi voidaan antaa lapselle joko sellaisenaan tai johdannaisena – esimerkiksi pappismarttyyri Aleksanderin mukaan nimetty lapsi voi kantaa nimeä Aleksander tai – kuten kirkkokalenterista huomataan – nimeä Antti, Antero, Aleksanteri, Santeri tai Santtu.

Annetaanpa nimi sitten missä muodossa tahansa, yhteys taivaalliseen esirukoilijaan avaa lapselle tietyssä mielessä henkilökohtaisen suhteen pyhien ihmisten joukkoon: parhaassa tapauksessa lapsi oppii jo varhain mieltämään myös nimikkopyhänsä vanhempien, isovanhempien, kummien ja muiden sukulaisten lisäksi osaksi omaa ”lähipiiriään”.

Rukouksen kautta kaikki pyhät ovat meitä yhtä lähellä, mutta jotkut pyhät ovat lähellä myös ajallisesti ja maantieteellisesti. Ensimmäiset pyhittäjä Johannes Valamolaisen ja marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalaisen mukaan nimetyt lapset kastettiin jo tänä kesänä.

Pääkaupunkiseudulla asuvat äidit Natalia Skogberg ja Hanneriina Moisseinen valitsivat molemmat pojalleen nimen Johannes.

– Meillä nimen valinta perustui osittain kanonisoinnin ajankohtaan, sillä Johannes syntyi juuri Johannes Valamolaisen pyhien joukkoon liittämisen aikoihin 2. kesäkuuta. Osittain nimen valintaan vaikutti myös pyhittäjän elämäkerta, kertoo Natalia Skogberg.

– Me halusimme antaa pojalle harvinaisen etunimen, joka on vain hänen omansa. Toiseksi nimeksi valikoitui Johannes ensisijaisesti rakkaan, jo edesmenneen ukkini mukaan. Myös oma etunimeni on johdannainen Johanneksesta. Nimikkopyhäasiat tulivat mieleen vasta kun aloin pohtia nimipäiväasiaa. Olin kuullut, että Suomen ortodoksinen kirkko on saamassa omat pyhänsä ja mielenkiinnolla perehdyin näiden pyhien elämänkertoihin. Olen itse kotoisin Pohjois-Karjalasta, joten sekä Ilomantsin alue että Valamo ovat minulle jo lapsuudesta asti tuttuja paikkoja. Sukuani on myös joskus elänyt Ilomantsin alueella. Ensimmäiseksi lukemani Johannes Valamolaisen elämänkerta oli vaikuttava, mutta Johannes Sonkajanrantalaisen elämänkertaa lukiessani tajusin, että lapsuudenkotini Joensuun Linnunlahdella sijaitsi ehkä puolen kilometrin päässä punaisten ja Johannes Sonkajanrantalaisen teloituspaikasta. Kyseinen paikka oli oudon, synkänpuoleisen tunnelmansa vuoksi jäänyt minulle vahvasti mieleen ja olin palannut ajatuksissani paikalle useita kertoja vielä aikuisiälläkin. Elämänkerta oli niin puhutteleva, että itkin ja siinä samassa ajattelin, että tässä se lapsen nimikkopyhä nyt olisi, kertoo Hanneriina Moisseinen.

Natalia Skogbergin puoliso kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta päätös lapsen liittämisestä kasteen ja mirhavoitelun kautta ortodoksisen kirkon jäseksi jo vauvaiässä oli perheen yhteinen. Hanneriina Moisseinen puolestaan neuvotteli asiasta kirkosta eronneen miehensä kanssa.

– Mieheni katsoi, että lapsi kannattaisi jättää kastamatta, että hän voisi myöhemmin valita itse uskontokuntansa, jos niin haluaa. Itse olin taas sitä mieltä, että lapsi ei välttämättä tulisi syvällisesti ymmärtämään, mistä uskonnon harjoittamisessa on kysymys, jos vanhemmat eivät anna hänelle siihen mahdollisuutta lapsena. Halusin myös antaa lapselle mahdollisuuden päästä kokemaan pyhän läsnäoloa, mistä hän jäisi uskonnottomana ehkä kokonaan paitsi.

Moisseinen näki kasteen tärkeänä myös esikoisensa karjalaisortodoksisten juurien kannalta.

– Ortodoksisuus on kulkenut suvussani nyt jo kolmen sukupolven ajan eteenpäin liitoissa, joissa toinen osapuoli on ollut luterilainen tai ei ole kuulunut kirkkoon lainkaan. Ortodoksisuutta on siis pidetty arvossa suvussamme. Monet ihmiset myös puhuvat kokevansa nykyaikana juurettomuuden tunnetta. Ajattelen kasteen tuovan lapsellemme yhden mahdollisuuden olla tekemisissä omien juuriensa kanssa.

Juuri pyhien joukkoon liitetyn pyhittäjä Johanneksen mukaan nimetty pikku Johannes kastettiin 27.6. hieman alle neljän viikon ikäisenä Tapiolassa, Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa. Toinen pieni Johannes kastettiin juhannusviikonloppuna Myllypuron kappelissa 42:n päivän iässä.

– Ennen kastetta meidän piti vielä selvittää, onnistuisiko lapsen nimeäminen marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalaisen mukaan jo ennen kuin pyhä on kanonisoitu. Onneksi pyhien joukkoon liittämisestä oli jo annettu myönteinen päätös, joten nimeäminen onnistui.

Tämä yksityiskohta onkin hyvä muistutus pyhien kunnioittamisen luonteesta. Pyhien joukkoon liittäminen ei yks kaksi ”tee” kenestäkään pyhää, vaan kanonisointiprosessi vain toteaa ja vahvistaa kirkkokansan keskuudesta nousevan ymmärryksen pyhyydestä. Kirkko tunteekin myös tapauksia, joissa lapsi on nimetty ikään kuin pyhyyttä ennakoiden, jo kauan ennen kanonisointipäätöksiä.

Molemmat pienet Johannekset ja heidän äitinsä kirkotettiin ortodoksisen kirkon tapojen mukaisesti pian kasteen jälkeen.

– Monet Johanneksen kasteessa läsnä olleet ottivat ensi kertaa osaa ortodoksisen kirkon toimitukseen ja he pitivät tilaisuutta hyvin lämminhenkisenä ja rentona, mutta myös arvokkaana. Sen sijaan kirkottaminen herätti ennakkoon negatiivisia ajatuksia niissä vanhemmissa sukulaisissa, jotka olivat aiemmin nähneet sitä käytetyn luterilaisessa kirkossa eräänlaisena häpeärangaistuksena äidiksi tulleille. Voi olla, että monella kirkottamiseen liittyvät negatiiviset assosiaatiot liittyvätkin juuri tähän. Ortodoksisessa perinteessä kirkottaminen juontuu samoista, ikivanhoista juutalaisista puhtaussäännöistä, mutta siinä sanoma on positiivisempi. ”Kirkkoon otetaan..."  - lapsi toivotetaan siinä tervetulleeksi kirkkoon uutena kirkon jäsenenä, äiti vanhana kirkon jäsenenä, toteaa Moisseinen.

Kummatkin perheet aikovat tutustuttaa lapsensa näiden taivaallisiin esirukoilijoihin ja hyödyntää myös tilaisuutta tutustua niihin seutuihin, joilla he vaikuttivat.

– Nimikkopyhän ikoni on jo hankittu ja aikeissa on vierailla yhdessä Valamossa, kun poika on hiukan vanhempi. Jossain vaiheessa aikuisena hänellä on sitten mahdollisuus tutustua pyhän kirjalliseen perintöön, kertoo Skogberg.

– Kummi on luvannut pojalle nimikkopyhän ikonin. Itse ajattelin viedä hänet aina silloin tällöin Sonkajanrannalle, jolloin mielikuva nimikkopyhästä yhdistyisi myös paikkaan. Silloin siinä olisi lapsen mahdollisesti kaipaamaa konkretiaakin mukana. Myös nimipäivän vieton yhteydessä on hyvä mahdollisuus muistaa pojan taivaallista esirukoilijaa. Kun poika kasvaa ja ymmärtää enemmän, käymme todennäköisesti pala palalta läpi pyhän elämänkertaa, missä riittääkin opiskeltavaa myös siinä mielessä, että teloitukseen johtaneisiin syihin liittyi niin vahvasti myös sadan vuoden takainen poliittinen ilmapiiri ja laajemmat yhteiskunnalliset tapahtumat. Itse en lapsena punaisten teloituspaikalla käydessäni saattanut ymmärtää, mikä teloittajien ja heitä johtaneiden mielissä oikeutti näiden ihmisten teloittamisen, toteaa Moisseinen ja jatkaa:

– Epäilemättä pyhän elämänkerta tulee herättämään lapsen mielessä monia kysymyksiä, joista voimme sitten yhdessä keskustella. Ajatuksia herättävä ja koskettava asia Pyhän Johannes Sonkajanrantalaisen elämänkerrassa on ainakin itselleni se, että yksi teloittajista tuli pyytämään anteeksi tekoaan Johanneksen Jaakko-veljeltä jälkikäteen, ja sai anteeksi.

Lapsen ja hänen taivaallisen esirukoilijansa yhteys konkretisoituu tietysti myös niissä rukouksissa, joissa pyhää pyydetään rukoilemaan Jumalaa lapsen puolesta.

Aika näyttää, miten läheiseksi yhteys lapsen omassa mielessä muodostuu.

– Itselleni oma nimikkopyhäni ei ole tullut erityisen läheiseksi, vaan käännyn usein rukouksessa muiden – esimerkiksi pyhittäjä Serafim Sarovilaisen – puoleen, kertoo Skogberg.

– Minä en itse asiassa edes tiedä, kuka on oma taivaallinen esirukoilijani, eikä elossa ole ketään sukulaista, keneltä kysyä. Kastetodistukseni on hävinnyt, eikä kysely Joensuun ortodoksiseen seurakuntaan tuottanut tulosta. On mahdollista, että nimikkopyhäkseni on kasteessa merkitty uuden tai vanhan testamentin Hanna, mutta minullekin pyhistä läheisin on pitkään ollut pyhittäjä Serafim Sarovilainen. Ehkäpä oman poikani kohdalla halusin ottaa niin sanotusti vahingon takaisin ja katsoa, miten syvälliseksi suhde omaan nimikkopyhään hänellä tulee muotoutumaan. Todennäköisesti tulen vielä jatkamaan omankin nimikkopyhäni selvittämistä, että viimeistään siinä vaiheessa, kun poika asiasta kysyy, voin kertoa hänelle, kertoo Moisseinen.

Monia armorikkaita vuosia molemmille pienokaisille ja heidän perheilleen!

Teksti: Maria Hattunen
Kuva: Adrian Boukalov. Pyhittäjä Johannes Valamolaisen mukaan nimetyn lapsukaisen kastetilaisuus. Rovasti Heikki Huttunen antamassa ortodoksisille kummeille evästyksiä heidän tehtäväänsä kummeina.