Ristisaatto 2020 -teemavuoden sivusto avattu

Ajankohtaista | 26.11.2019

Tapahtumakalenteriin lisätään tulevat tapahtumat sitä mukaa kun seurakuntien suunnitelmat tarkentuvat.

Ristisaatto -hankkeen logo

Vuonna 2020 Suomen ortodoksisessa kirkossa vietetään Filantropia ry:n ja Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta ry:n aloitteesta valtakunnallista ristisaattojen vuotta. Ristisaattovuoden punaisena lankana on käytännön ympäristötekojen esiin nostaminen. Sen tarkoitus on alleviivata luomakunnan sopusointuisen tilan ylläpitämisen keskeistä merkitystä elämän jatkumiselle, vaalia ja vahvistaa ristisaattoperinnettä ja innostaa kirkon jäsenistöä löytämään sen tarjoamat mahdollisuudet.

Ristisaatto on kirkon ikivanha toimintamuoto, jossa kirkon sanoma viedään kirkon seinien ulkopuolelle, kaikkeen maailmaan. Samalla ristisaatto tarjoaa osallistuijille tilaisuuden päivittää luontosuhdettaan ja pohtia omaa rooliaan luomakunnassa. Kirkko opettaa, että ihminen on asetettu viljelemään, varjelemaan ja suojelemaan luontoa. Salomaiden, mäntykankaiden ja korpijärvien keskellä vaeltava ortodoksinen ristisaatto on muistutus siitä, että kristityllä on erityisen suuri vastuu luonnon suojelemisesta.

Teemavuoden oma sivusto löytyy nyt osoitteesta https://ort.fi/ristisaatto/. Sivustolla kerrotaan ristisaattoperinteestä ja tulevista tapahtumista. Seurakunnat ja erilaiset toimintapiirit voivat ilmoittaa oman tapahtumansa mukaan sivustolta löytyvällä sähköisellä lomakkeella. Kirkon viestintä päivittää tiedot sivustolle.

Teemvuoden omalta sivustolta löytyy myös tapahtumajärjestäjille suunnattuja käytännön vinkkejä sekä pitkin vuotta päivittyvä matkapäiväkirja, johon kootaan muistoja toteutuneista ristisaatoista.

Tavataan ristisaatoissa!