Lähentymistä ja etääntymistä korona-aikaan

Ajankohtaista | 24.11.2020

Noin puolet kesäkuussa 2020 toteutettuun kyselyyn vastanneista koki kirkkoikävän lisääntyneen pandemian aikana.

Suomen ortodoksinen kirkko ja Itä-Suomen yliopisto toteuttivat kesäkuussa 2020 verkkokyselyn otsikolla ”Kysely kokemuksista korona-ajan jumalanpalveluselämästä”. Kutsua osallistua kyselyyn jaettiin kirkon verkkosivuilla kesäkuussa. Osallistumiskutsua jaettiin jonkin verran myös sosiaalisessa mediassa. Kyselylomake oli auki 5.–30.6.2020.

Kyselyllä pyrittiin selvittämään Suomen ortodoksisen kirkon striimattuihin jumalanpalveluksiin ja poikkeusjärjestelyin toimitettuihin sakramentteihin osallistumista ja poikkeusolojen vaikutusta vastaajien rukouselämään.

Kyselyn tulokset selviävät raportista, jonka ovat laatineet YTT Talvikki Ahonen, TT Ari Koponen, Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian apulaisprofessori TT Pekka Metso ja FM, TM Mikko Punkki MetaManagerilta.

Raportin päällimmäinen huomio on se, että koronapandemia oli vaikuttanut vastaajien rukouselämään vaihtelevasti. Kolmannes vastaajista kertoi, että tilanne ei ollut vaikuttanut rukouselämään, kun taas toinen kolmannes oli kokenut rukouselämänsä vahvistuneen. Viidenneksellä tilanne vaikutti rukouselämään heikentävästi. Myönteiseen rukouselämän kehitykseen vaikuttaviksi tekijöiksi nousivat poikkeusolojen uusi tilanne sekä jumalanpalvelusten helppo saatavuus striimien välityksellä. Striimausten tarjoaminen siis vastasi selvästi seurakuntalaisten tarpeisiin. Tarve ilmaistiin myös kaipuuna kirkon jumalanpalveluksiin, mikä heijastui myös vastauksissa, joissa pohdittiin kirkkosuhteen kehittymistä ja kokemuksia ehtoolliselle osallistumisesta.  

Tärkeäksi valintakriteeriksi seurattavalle striimille nousi oma seurakunta ja sen tuttuus. Toisena merkittävänä asiana koettiin lähetysten tekninen laatu, erityisesti äänenlaatu. Jumalanpalvelusten seuraaminen etäyhteyksin loi uudenlaisia tilanteita kirkon elämään osallistumiselle. Palveluksia seurattiin muun elämän, kuten työnteon ja kotiaskareiden, lomassa. Samalla kuitenkin tunnekokemus saattoi heiketä, jolloin jumalanpalvelus työntyi muun elämän taustalle. Toisaalta eräät vastaajista kokivat jumalanpalveluksen korostuneemmin erityiseksi ja saattoivat osallistua esimerkiksi kirkkolauluun ensimmäistä kertaa kotonaan.   

Striimaukset vahvistivat tunnetta osallisuudesta sekä omaan paikallisseurakuntaan että kansalliseen kirkkoon ja maailmanlaajuiseen ortodoksiseen kirkkoon, kun osa vastaajista oli osallistunut eri puolelta Suomea ja maailmaa lähetettyihin palveluksiin. Toisaalta useat vastaajat mainitsivat yksinäisyyden tunteen voimistumisen ja yksilöllisen vastuun kasvun suhteessa rukouselämästä huolehtimiseen.  

Poikkeusolot vaikuttivat vaihtelevasti ihmisten kokemuksiin oman kirkkosuhteensa kehittymisestä. Noin puolet vastaajista kertoi kaipuun ja ikävän lisääntyneen suhteessaan kirkkoon. Kolmannes vastaajista kertoi, että heidän kirkkosuhteensa oli kehittynyt joko kaksijakoisesti tai kielteisesti. Kielteistä kehitystä kokeneiden vastauksissa tuli esiin kenties jo aiemmin kirkon toiminnassa havaitut ja koetut epäkohdat, jotka korostuivat poikkeusoloissa. Vastauksissa, jossa kirkon toimia arvioitiin osana laajempaa yhteiskuntaa, suuri osa vastaajista kiitteli kirkon käytännönläheistä, sopeutuvaista ja ihmisten turvallisuutta korostavaa linjaa yhteiskunnallisten säädösten kanssa. Pieni osa vastaajista piti kirkon toimia huonoina tai liioiteltuina. On huomattavaa, että vaikka puolet koki (50%) oman kirkkosuhteensa kehittyneen myönteisesti, vain joka kolmas (30 %) ilmoitti rukouselämänsä vahvistuneen. Kokonaisuutena tarkasteltuna rukouselämä näytti näivettyneen samalla kun kaipuu kirkkoa kohtaan voimistui ja kirkon jäsenyyden merkityksen kokeminen lisääntyi. Toisin sanoen, kirkon jumalanpalveluselämä ja oma rukouselämä koettiin vahvasti yhteneväisenä asiana. 

Sakramentteihin liittyen suurinta aktiivisuutta ilmeni ehtoolliselle ja synnintunnustukselle osallistumisessa. Kokemukset ehtoolliselle osallistumisesta jakaantuivat: neljänneksessä vastauksia ehtoolliselle osallistumista poikkeusoloissa kuvattiin myönteisenä ja neljänneksessä kielteisenä kokemuksena. Yleisin ehtoolliselle osallistumisen muoto oli sakramentin nauttiminen kirkossa yhdessä muiden paikalla olleiden kanssa sunnuntaina liturgian jälkeen. Vastauksien perusteella havaitaan, että ehtoolliselle osallistuttiin myös muina aikoina ja muissa tilanteissa. Poikkeusoloissa syntyneinä uusina sakramenttien toimittamiseen liittyvinä käytänteinä aineistossa nousevat esiin ehtoollisen jakaminen synnintunnustuksen yhteydessä ja puhelimitse tapahtuva synnintunnustus.  

Koko raportti on ohessa pdf-muotoisena liitteenä.