Hänen Kaikkipyhyytensä Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos myönsi kahdelle kirkkoherralle Ekumeenisen istuimen rovastin arvon ja kahdelle maallikolle Kristuksen Suuren kirkon arkontti -arvonimen.
Paikalliskirkkomme on toiminut sata vuotta Ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä. Merkkivuoden päätapahtuma oli Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen vierailu Suomessa 8.–12. syyskuuta. Juhlallisin päivä oli sunnuntai 10.9., jolloin kirkkokansa kokoontui Helsingissä Uspenskin katedraaliin patriarkaaliseen liturgiaan.
Palveluksen päätteeksi Hänen Kaikkipyhyytensä myönsi muutamia harvinaisia arvonimiä. Kaikki arvonimet myönnettiin Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leon esityksestä.
Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen ja Kaakkois-Suomen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Timo Tynkkynen saivat molemmat patriarkalta Ekumeenisen istuimen rovastin arvon. Kyseistä arvoa ei ole tiettävästi koskaan aiemmin myönnetty Suomen ortodoksisen kirkon papiston jäsenelle.
Suomen emeritus Viron suurlähettiläs Aleksi Härkönen ja toimittaja Risto Nordell saivat puolestaan Kristuksen Suuren kirkon arkontin arvon. Aleksi Härkösen kohdalla arvonimi myönnettiin kiitokseksi vuosikymmenten mittaisesta kirkon arvojen mukaisesta työstä diplomatian kentällä. Risto Nordell on ansioitunut tuomalla toimittajan työssään avoimesti esiin ortodoksisen kirkon perinnettä ja ortodoksista kirkkotaidetta.
Arkontin arvonimi on vanha, perinteisesti vain miespuolisille maallikoille myönnetty titteli. Suomessa arkontin arvo on myönnetty aiemmin muutamille maallikoille.
Monia armorikkaita vuosia kaikille nyt huomioiduille!