Pastori Aleksander Roszczenko kirkkoherraksi Joensuun seurakuntaan

Ajankohtaista | 25.09.2023

Isä Aleksander on työskennellyt Joensuuun seurakunnassa vuodesta 2015.

Isä Aleksander onnittelukukkien kanssa

Joensuun ortodoksinen seurakunta on kirkkoherran vaalissa valinnut uudeksi kirkkoherraksi pastori Aleksander Roszczenkon

Vaalin tulos julistettiin sunnuntaina 24.9.2023 Pyhän Nikolaoksen kirkossa Joensuussa. Isä Aleksander sai vaalissa 255 ääntä. Yhteensä vaalissa annettiin 259 ääntä, joista hylättyjä 1 ääni ja tyhjiä 3 ääntä. Äänestysprosentti oli 4,77%.

Isä Aleksander (s. 1979) on syntyisin Puolasta. Hän valmistui Varsovan pappisseminaarista vuonna 2000 ja teologian maisteriksi Joensuun yliopistosta vuonna 2004. Isä Aleksander on vihitty papiksi vuonna 2005. Hän on toiminut Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan pappina vuosina 2006–2014 ja Joensuun ortodoksisen seurakunnan pappina vuodesta 2015 lähtien. Hän on hoitanut Joensuun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran määräaikaista tointa kesästä 2023 lähtien.

Monia armorikkaita vuosia!

Kuva: Aleksi Suikkanen