Hän astui alas tuonelaan

Tänään suurena lauantaina muistelemme kiitollisuudella Jeesuksen lepäämistä haudassa. Uskontunnustuksessakin luemme: "Hän astui alas tuonelaan". Mitä tämä meille tarkoittaa?

Pääsiäisikonissa kuvataan miten Jeesus Kristus nousee ylös haudasta. Samalla hän vetää mukanaan Aadamin, Eevan ja muitakin ylös tuonelasta. Sen portit ovat hajotettu. Jopa saranat, lukot ja avaimet ovat irronneet. Tämä on paljon enemmän kuin vertauskuvaa. Se osoittaa, että Kristus jakaa kokonaisuudessaan turmeltuneen ihmissuvun kohtalon, palauttaakseen sen elämään. 

Tämä ikoni sisältää kirkon perinteistä opetusta Kristuksen laskeutumisesta tuonelaan, ja hänen voittoaan kuolemasta. Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä (3:18–21) meille kerrotaan miten "hän meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille…" Pääsiäisyön jumalanpalveluksessa Johannes Krysostomoksen saarna jatkaa näin: "Tuonela kukistui kohdatessaan sinut alhaalla. Se kukistui ja niin se kohtasi loppunsa (…) Se kukistui ja niin se kuoletettiin. Se kukistui ja niin se menetti valtansa". 

Näin Kristus avasi tien pelastukseen ihmisille, sekä Vanhan testamentin oikeamielisille että meille kaikille. Kristus voitti kuoleman, kuolema ja helvetti on kukistettu, kuoleman avaimet särjetty. 

Tämä siis koskee kaikkia niitä jotka kuolemansa jälkeen olivat tuonelassa, sekä niitä hurskaita jotka odottivat Kristuksen tuloa, että niitä jotka myöhempinä aikoina turvautuvat Kristuksen apuun. 

Kristus avasi paratiisin portit meille jokaiselle. Mikään ei jää hyvyyden ulkopuolelle. Suuret kirkkoisät, kuten Maksimos Tunnustaja ja Klemens Aleksandrialainen muistuttavat, että kaikki ihmiset ovat kutsuttu pelastukseen. Sen osallisuuteen pääsevät ne, jotka sitä kaipaavat.

Jumalan suurta rakkautta meitä ihmisiä kohtaan on siinä, että vielä kuolemankin jälkeen Kristus tuo toivon erityisesti niille jotka ovat eläneet hyvää elämää, eettisesti oikein ja toinen toistaan rakastaen. Näin Jumalan meille usein käsittämätön rakkaus sulkee piiriinsä kaikki; niin meidät, jotka vielä tässä elämässä vaellamme kuin edesmenneet vainajat, joista Hän pitää huolta. Puhdistuminen ja hengellinen kasvu Kristuksessa jatkuu ajan rajan tuolla puolen.

Näin Kristuksen kuolemakin on meille voitto. Tänään saamme olla siitä kiitollisia. Emme vietä tätä lauantaipäivää suremalla, sillä silloin Jumala itse tuli mukaan meidän kuolevaisuuden tilaamme. Kuolleet eivät ole enää haudoissa yksin, ilman toivoa. Kristuksen valo on voittanut kuoleman pimeyden, se antaa toivon myös niille meistä, jotka nyt surevat ja kaipaavat kuolonuneen nukkuneita omaisia ja ystäviä. Kirkko rukoilee lakkaamatta heidän puolesta vielä silloinkin, kun aika sulautuu iankaikkisuuteen. 

Rukoilkaamme:

Ylistämme kärsimyksiäsi, oi Kristus, veisuilla me kiitämme hautaamistasi. Anna meidän nähdä myös voitollinen ylösnousemuksesi! Aamen.

15.4.2017
Tulostettava sivu