Kirkollishallituksen päätöksiä 28.11.2011

Kirkollishallituksen istuntoon ottivat osaa jäseninä puheenjohtajan Karjalan ja koko Suomen arkkipiispan Leon lisäksi Helsingin metropoliitta Ambrosius, Oulun metropoliitta Panteleimon, toimistopäällikkö Ritva Bly, puheterapeutti Johanna Heikkilä, varatuomari Ulla Kudjoi-Salminen ja rovasti Iivo Suvanto.

Toimihenkilöinä mukana olivat Joensuun piispa Arseni, kirkkoneuvos Risto Ikäheimo, kirkon taloudenhoitaja Paavo Kokotti ja kirkollishallituksen sihteeri Harri Tajakka.

Ortodoksisen Kirjallisuuden Julkaisuneuvoston sopimuskumppanista päättäminen

Kirkollishallitus päätti jatkaa Ortodoksisen Kirjallisuuden Julkaisuneuvoston (OKJ) kirjojen tuotanto-, myynti- ja markkinointisopimusta Maahenki Oy:n kanssa toistaiseksi.

Kirkollishallituksen yhteistyösopimus Ortodoksisten Nuorten Liitto ONL ry:n kanssa.

Kirkollishallitus hyväksyi sopimuksen sillä edellytyksellä, että vuoden 2011 kirkolliskokouksen jälkeen kirkollishallitus ja ONL neuvottelevat vuoden 2012 toimintasuunnitelmaan tehtävistä tarkennuksista ja myös muiden vuosien toiminnasta ja sen arvioinnista. Kirkollishallitus päätti asettaa tammikuussa 2012 työryhmän, jonka tehtävänä on pohtia, miten kirkon piirissä toimivat järjestöt voisivat nykyistä paremmin edistää kirkon tehtävän toteutumista.

Suomen ortodoksisen kirkon henkilöstöpolitiikan linjaus

Kirkollishallitus päätti järjestää keväällä 2012 kutsuseminaarin kirkon henkilöstöpolitiikan ja työhyvinvoinnin päämäärien ja tulevien hankkeiden arvioimiseksi. Seminaariin kutsutaan seurakuntien ja keskushallinnon edustuksen lisäksi osallistujat ortodoksiselta seminaarilta, Valamon kansanopistosta, ortodoksisten pappien liitosta, ortodoksisten kanttorien liitosta sekä kirkon piirissä toimivista järjestöistä.

Seminaarin sisältönä on henkilöstöpolitiikan ala ja toiminta, siihen liittyvät hankkeet sekä työhyvinvointi. Seminaarin suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa kirkon työhyvinvointiryhmä. Kirkollishallituksen kansliassa vastuuhenkilönä toimii Sirpa Okulov.

Arviointiraportti taloushallinnon johto- ja ohjausjärjestelmän kehitystyötä varten

Kirkollishallitus merkitsi arviointiraportin saaduksi ja päätti lähettää sen tiedoksi kirkolliskokoukselle. Keskeisiä asioita jatkotyöskentelylle ovat muun muassa päätöksenteko budjettipoikkeamista, vastuun jaot henkilötasolla sekä sijoitustoiminnan vastuut. 

Neuvottelutulos Suomen ortodoksisen kirkon työehtosopimuksesta

Kirkollishallitus hyväksyi 16.11.2011 saavutetun neuvottelutuloksen, jolla Suomen ortodoksinen kirkollishallitus ja Kirkon alat ry sopivat ortodoksisen kirkon voimassa olevan työehtosopimuksen niveltämisestä työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvottelemaan raamisopimukseen. Työntekijäosapuoli on osaltaan käsitellyt ja hyväksynyt neuvottelutuloksen 21.11.2011 Kirkon alat ry:n ortodoksisen kirkon työntekijöiden neuvottelukunnan kokouksessa.

Kirkolliskokouksen seminaari Suomen ortodoksisen kirkon asemasta (autokefalia)

Kirkollishallitus päätti, että kirkolliskokous käy keskustelun Suomen ortodoksisen kirkon asemasta osana kirkolliskokouksen lähetekeskustelua tiistaina 29.11. klo 9 alkaen.

Valamon luostarin vuosien 2010 ja 2011 talousraporttien vertailu

Kirkollishallitus merkitsi tiedoksi talousraporttien vertailun.

Ritva Blyn ym. aloite kirkon linjauksista rakentamisen ja rakennusten peruskorjausten avustamiseksi vuoden 2010 kirkolliskokoukselle

Kirkollishallitus käsitteli kirkon taloudenhoitajan Paavo Kokotin ja arkkitehti Sakari Siitosen laatiman luostarien ja seurakuntien peruskorjausohjeistuksen, jossa on esitelty niitä periaatteita, joita sovelletaan avustuksia seurakunnille ja luostareille myönnettäessä. 

Keskusrahaston vuoden 2011 talousarvio

Kirkollishallitus merkitsi tiedoksi taloudenhoitaja Paavo Kokotin raportin keskusrahaston vuoden 2011 talousarvion aiheuttamista toimenpiteistä..

Lapin seurakunnan pyyntö vapautumisesta maksuista

Kirkollishallitus päätti, että vuonna 2011 keskusrahastoon kiinteistöjen vuokratuloista kannettava maksu määräytyy kunkin seurakunnan vuoden 2010 tilinpäätöstietoihin perustuvan ilmoituksen perusteella, joten Lapin seurakuntaa ei voida vapauttaa kyseisestä maksusta. Seurakunnan omistamien osakehuoneistojen myynti vuonna 2011 tulee huomioiduksi vuoden 2012 keskusrahastomaksuja määrättäessä.

Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunnan laina-anomus

Kirkollishallitus päätti myöntää Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunnalle 45 000 euron suuruisen lainan osana järjestön talouden tasapainottamistoimia. Lainan vuotuinen korko on kaksi prosenttia ja se erääntyy maksettavaksi 1.12.2016.

Lapin seurakunnan avustusanomus uskonnonopetusta varten

Kirkollishallitus suhtautuu myönteisesti siihen, että tietyn siirtymäkauden ajan Lapin seurakunnalle maksetaan ylimääräistä uskonnonopetusavustusta Lapin piirin kiertävän uskonnonopettajan toimen lakkautumisen johdosta. Seurakuntaa pyydetään toimittamaan kirkollishallitukselle laskelma niistä kuluista, jotka tästä syystä ovat siirtyneet seurakunnan vastattavaksi.

Apurahojen jakaminen rahastoista

Kirkollishallitus myönsi keskusrahastosta Jopi Harrille väitöskirjatyötä varten 1 500 euroa ja Tapio Kinnuselle teologian maisterin tutkintoa varten 500 euroa.

Kirkollishallitus myönsi Johannes Mureen rahastosta Sari Vataselle teologian lisensiaatin tutkintoa varten 5 000 euroa.

Apurahojen jakaminen teologisiin jatko-opintoihin

Kirkollishallitus myönsi 16 000 euron apurahan TM Jelisei Heikkilälle kanonisen oikeuden tutkimusta käsittelevän opinnäytetyön valmistumista varten.

Vihkimykset ja huomionosoitukset

Alidiakoni Mikko Leistola on vihitty diakoniksi Turun Marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkkoon 27.3.2011, vihkipaikka Uspenskin katedraali.

Alidiakoni Aki Korpela on vihitty diakoniksi Lahdessa Lahden Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon 5.6.2011.

Alidiakoni Ioann (Ivan) Avdouevski on vihitty diakoniksi 16.10.2011 Helsingin Pyhän kolminaisuuden kirkkoon, vihkipaikka Uspenskin katedraali

Pyhän karitsan ritarikunnan I luokan mitali on myönnetty Lea Kuusiratille (Oulun seurakunta).

Piispallinen siunauskirja on myönnetty Martti Naakalle (Lapin seurakunta), Unto Jolkkoselle (Taipaleen seurakunta), Tuula Kuunilalle (Tampereen seurakunta), Inkeri Vuoriselle (Tampereen seurakunta) ja Leena Hänniselle (Tampereen seurakunta).

Epigonaation käyttöoikeus on myönnetty rovasti Eino Hynniselle (Oulun seurakunta)

Toimihenkilöpäätökset

Kirkkoneuvoksen päätöksellä on myönnetty 1 500 euron avustus Suomen Ortodoksisten Opettajien liitolle 60-vuotisjuhlien kuluihin.

Hanna Maria Kauppiselle (Hankasalmen lukio) on myönnetty 200 euron suuruinen stipendi syksyn 2011 ylioppilastutkinnon ainereaalin ortodoksisen uskonnon parhaasta suorituksesta.

Lisätietoja:
Kirkollishallituksen sihteeri
Harri Tajakka
puh. 0206 100 213
harri.tajakka@ort.fi

OT 28.11.2011