Kirkolliskokous 2011: Kuudes täysistunto
Kirkolliskokouksen viidennessä täysistunnossa keskiviikkona 30.11. pidettiin asioiden 11, 12 ja 17 toinen eli lopullinen käsittely.
Kuudennen täysistunnon puhetta johti lääketieteen tohtori Eero Lahtinen.
11. Keskusrahaston vuoden 2012 talousarvio sekä toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2012–2014
Kirkolliskokous esittää talousarvion 2012 ja suunnitelmavuosien talousarvioiden hyväksymistä seuraavin muutoksin ja huomioin.
Kirkolliskokous toteaa, että vuoden 2012 budjetin kustannuspaikkajakoa on muutettu vuoden 2010 kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti. Keskeisiä muutoksia ovat mm. Karjalan hiippakunnan kustannuspaikan perustaminen, matkapapiston kulujen kohdentaminen hiippakuntiin ja ”yleishallinto” kustannuspaikan perustaminen. Lisäksi Valamon konservointilaitoksen ja Valamon kirjaston kulut on siirretty kohtaan ”yhteistyösopimukset”.
Vuoden 2012 talousarviossa tuottojen osuus kasvaa 2,0 prosenttia ja kulujen osuus 3,6 prosenttia. Talousarvion loppusumma on 6,1 miljoonaa euroa ja talousarvioesitys on 94 300 euroa alijäämäinen.
Kirkolliskokous on lisännyt talousarvioon työehtosopimusneuvottelujen raamisopimuksen tuoman palkkojen korotuksen, jonka kustannusvaikutuksen arvioidaan olevan 40 000 euroa vuodelle 2012.
Talousarvion yhteydessä ei ole erikseen osoitettu määrärahaa ortodoksisen seminaarin laatujärjestelmän kehittämistyölle. Kirkolliskokous katsoo, että tarpeen arvioiminen, laatujärjestelmän kehittäminen ja käyttöönotto on koko kirkossa päätettäviä asioita ja sen rahoituksesta on päätettävä erikseen.
Ortodoksisen kirkkomuseon toiminta-avustus esitetään myönnettäväksi lähes edellisen vuoden suuruisena. Kirkolliskokous painottaa, että tulevina vuosina museon käyttövastuu siirtyy perustetulle säätiölle.
Kirkolliskokous on saanut selvityksen julkaisuneuvoston toiminnasta. Kirkolliskokous kiinnittää huomiota siihen, että kirkollishallituksen ja kustantajan välillä oleva sopimus on kirkon kannalta epäedullinen. Kirkolliskokous esittää, että kustannussopimus irtisanotaan välittömästi. Kirkolliskokous edellyttää, että kustannus- ja julkaisutoiminta organisoidaan kokonaisuutena uudelleen ja velvoittaa kirkollishallitusta määrittämään kokonaisuudesta vastaavan toimijan. Kirkolliskokous esittää 20 000 euron resurssin talousarvion kohdassa ”Julkaisuneuvosto”.
Kirkolliskokous esittää, että 20 000 euron määräraha siirretään Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvoston (OKJ) kustannuspaikalta ortodoksisten kanttoreiden liiton avustukseen. Määräraha osoitetaan keskeneräisten musiikkijulkaisujen tuottamiseen ja sähköisen nuottikirjaston kehittämiseen sivistysvaliokunnan esityksen mukaisesti.
Kirkolliskokous esittää 15 000 euron määrärahan lisäämistä maahanmuuttajatyön kustannuspaikalle. Määrärahalla katetaan kulut, jotka aiheutuvat kirkolliskokouksen hyväksymästä esityksestä koskien eri hiippakunnissa vuorovuosin järjestettävää maahanmuuttajille suunnattua tapahtumaa.
Kirkolliskokous esittää talousarviossa Pyhien Sergein ja Hermanin veljeskunnan (PSHV) avustuksen korottamista 80 000 euroon. Perusteena on valmisteilla olevassa yhteistyösopimuksessa mainitut, kirkon strategiaa tukevat tehtävät.
Kirkolliskokous esittää harkinnanvaraisen apurahan pienentämistä 10 000 euroon. Jatkossa harkinnanvaraisten avustusten myöntämisperusteisiin on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Kirkolliskokous esittää Syndesmoksen avustuksen poistamista talousarviosta. Mahdollisen avustuksen perusteeksi on jatkossa esitettävä riittävä suunnitelma toiminnasta sekä raportointi avustuksen käytöstä.
Sijoitustuottojen osalta tavoitteena on kattaa tuotoilla vieraan pääoman kulut. Varsinaista sijoitusten kasvua ei tässä markkinatilanteessa odoteta.
Kirkolliskokous on saanut selvityksen kirkon vastattavien eläkkeiden kehityksestä. Eläkkeiden kustannusvaikutus kasvaa vuoteen 2025 saakka. Kirkolliskokous kannattaa kirkollishallituksen esitystä siitä, että eläkekulua katetaan 100 000 euroa kirkon pohjarahastosta.
Kirkon talousarvio ei sisällä investointeja vuodelle 2012.
12. Hallinnon kehittämisen jatkotyöryhmän mietintö
Kirkolliskokous hyväksyy jatkotyöryhmän mietinnön.
Kirkolliskokouksen toimikausi pidennetään nelivuotiseksi.
Kirkolliskokous antaa kirkollishallituksen tehtäväksi käynnistää hiippakuntakanslioiden henkilöstön ja tilantarpeen selvitystyön hallintovaliokunnan seurannassa.
Kirkolliskokous antaa kirkollishallitukselle tehtäväksi käynnistää hanke, jolla muodostetaan kirkon palvelukeskus. Hanketta johtaa arkkipiispa ja johtoryhmä hallintovaliokunnan seurannassa. Palvelukeskukseen muodostetaan viipymättä kaksi yksikköä. Aluksi palvelukeskus toimii nykyisen kirkollishallituksen työjärjestyksen muutoksilla ja myöhemmin valmistellaan tarvittavat kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutokset sekä uusi työjärjestys.
Kirkolliskokous antaa kirkollishallitukselle tehtäväksi edistää seurakuntien yhteistoimintaa jokaisessa hiippakunnassa. Yhteistoiminnan vetäjänä toimii hiippakunnan piispa. Kirkollishallitus nimeää tukiryhmän, joka on kaikille hiippakunnille yhteinen. Yhteistoimintaa toteutetaan kirkon olemassa olevilla henkilöresursseilla. Tukiryhmä ja hallintovaliokunta seuraavat yhteistoiminnan etenemistä. Piispat tukevat seurakuntia yhteistoiminta-alueiden ja -sopimusten muodostamisessa. Hiippakunnat raportoivat tuloksista kirkollishallitukselle, joka valmistelee asian vuoden 2014 kirkolliskokoukselle. Kirkolliskokous tekee asiasta johtopäätöksensä sekä käynnistää tarvittaessa päätöksen edellyttämät kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutostyöt.
Matkapappien ja -kanttoreiden sijoittumisesta yhteistyöalueilla päätetään viimeistään vuoden 2014 kirkolliskokouksessa hiippakuntien esityksestä.
Kirkolliskokous jatkaa kiinteistötyöryhmän käynnistämää kokonaisselvitystä kirkon kiinteistöistä ja niiden hallinnoinnista ja huollosta. Työryhmä toimii talousvaliokunnan seurannassa ja raportointi kirkolliskokoukselle tapahtuu osana vuosittaista hallinnon uudistuksesta raportointia.
Kirkolliskokous käynnistää kirkon taloudenhoidon kehittämistyöt taloustyöryhmän (Hallinnon kehittämisen jatkotyöryhmä mietintö, liite 2) suositusten mukaisesti. Taloudenhoidossa otetaan käyttöön taloussääntö, joka sisältää esimerkiksi matkustussäännön ja talousohjeen. Talousvaliokunta valvoo kehitystyön toteutumista ja kirkollishallitus osoittaa vastuutahon uudistuksen toteuttamiseen.
Kirkolliskokous jatkaa säädösmuutostyöryhmän mandaattia vuoteen 2014 saakka, jotta säädösmuutokset tekeillä olevia uudistuksia varten saadaan joustavasti toteutetuksi.
Kirkolliskokous jatkaa hallinnon jatkokehitystyötä. Tätä varten esitetään kirkollishallitukselle hallinnon kehittämisen jatkotyöryhmän mandaattia jatkettavaksi vuoteen 2014. Työryhmän tehtävänä on seurata ja arvioida hallinnon kehittymiseen liittyviä toimintoja ja hankkeita sekä esittää parannusehdotuksia. Työryhmä valmistelee ehdotuksia hallinnon kehittämisen jatkotyöryhmän mietinnön luvussa 5 (Tulevan vuosikymmenen toimintakalenteri) esitetyistä asioista. Työryhmä toimii yhteistyössä hallintovaliokunnan kanssa ja raportoi kirkolliskokoukselle vuosittain.
17. Kirkolliskokousedustaja Juha Lampisen ym. aloite kasvatus- ja diakoniatyöntekijöiden toimien siirtämisestä työajattomien hengellisen työn tekijöiden ryhmään
Aloite hylätään.
Kirkon perustehtävissä toimivien kasvatus- ja diakoniatyöntekijöiden työaikaan liittyvät ongelmat on ratkaistava. Kirkollishallituksen on viipymättä selvitettävä mahdolliset vaihtoehdot ongelman ratkaisemiseksi ja käynnistettävä tarpeelliset toimenpiteet, kuten työehtosopimusneuvottelut, toukokuun 2012 loppuun mennessä.
Kirkollishallituksen tulee seurata työaikalainsäädännön ja evankelisluterilaisen kirkon työaikajärjestelyjä koskevien säädösten kehittämistä ja soveltuvin osin etsiä ratkaisuja, jotka ovat käyttökelpoisia molempien kirkkojen kannalta.
Kirkolliskokouksen seitsemäs ja viimeinen täysistunto pidetään keskiviikkona 30.11. klo 20.40.
OT 30.11.2011

Finlands Ortodoxa Kyrka