Suomen ortodoksisen kirkkomuseon johtaja Teresa Leskisen puhe Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokouksessa Valamon luostarissa 29. marraskuuta 2011

Arvoisat esipaimenet, hyvät kirkolliskokousedustajat!

Suomen ortodoksinen kirkko linjaa strategiassaan tärkeimmäksi päämääräkseen aktiivisen jumalanpalveluselämän ja ortodoksisen identiteetin vahvistumisen. Tässä työssä Suomen ortodoksisen kirkkomuseon ja muiden olemassa olevien ortodoksisten kulttuurikeskusten kanssa tehtävä yhteistyö on avainasemassa. Mahdollisuutenaan kirkko näkee myös kirkollisen arkkitehtuurin erityisyyden ymmärtämisen ja vaalimisen sekä kirkkotekstiiliperinteen kehittämisen.

Vuoden 2012 alusta kirkko saa strategisten linjaustensa toteuttajaksi ja yhteistyökumppanikseen kirkkomuseon taustaorganisaation – Suomen ortodoksisen kirkkomuseon säätiön. Sen tehtävänä on sääntöjen mukaisesti ortodoksisen identiteetin ylläpitäminen ja esiintuominen.

Kirkkomuseon toimintaa ohjaavat kansainväliset museotyön eettiset säännöt sekä museolaki ja -asetus. Viimeksi mainittuihin perustuvat myös museoiden rahoituksen valtionosuudet. Museot ovat taloudellista hyötyä tavoittelemattomia, yhteiskuntaa ja sen kehitystä palvelevia laitoksia. Ne ylläpitävät ja vahvistavat väestön ymmärrystä kulttuuristaan, historiastaan ja ympäristöstään. Museoiden tulee harjoittaa tutkimusta, opetusta ja tiedonvälitystä sekä näyttely- ja julkaisutoimintaa. Tehtäväkenttä on haasteellinen ja laaja monikulttuurisessa yhteiskunnassamme.

Museot ovat kansakunnan muisti. Jokainen kirkkomuseossa oleva ikoni julistaa evankeliumia ja kirkon uskoa. Kirkkomuseo on objektiivisen historiallisen totuuden esiintuoja, ja mahdollistaa siten ortodoksisen identiteetin rakentamisen ja vahvistamisen sekä vuosituhantisen tradition ymmärtämisen. Kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävänä asiantuntijaorganisaationa kirkkomuseo on paljon vartijana. Sen harteilla on Suomen ortodoksisen kirkon taide- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan omaisuuden säilyttäminen ja esiintuominen.

Kirkkomuseon halussa olevista kokoelmista 90 % on Suomen ortodoksisen kirkon omistuksessa. Kokoelmiin kuuluu mm. noin 700 ikonia, satoja sakraaliesineitä, tuhansia kirkkotekstiilejä, kymmeniä tuhansia valokuvia arkistoaineistosta sekä piirustus- ja karttakokoelmasta puhumattakaan. Jokaisella esineellä ja asialla on historiansa, joka ulottuu kauas ennen meitä. Kokoelmien vanhimmat esineet kertovat elävästä ortodoksisesta uskonnollisuudesta ja uskollisuudesta aina 1400-luvulta.

Kokoelmien hoito on systemaattista, pitkäjänteistä sekä ammattitaitoa edellyttävää. Jo kirkkomuseon ensimmäinen museonhoitaja, ylidiakoni Leo Kasanko ymmärsi Suomen ortodoksisen kirkon kokoelmien arvon. Hän jätti kirkollista esineistöä seurakuntiin jakaessaan kirkko- ja taidehistoriallisesti arvokkaimman aineiston Kuopioon mahdollisesti myöhemmin perustettavaa kirkkomuseota varten. Tänä päivänä nämä sodan ja evakuoinnin jaloista selviytyneet taideaarteet, joiden edistämiseksi myös arkkipiispa Paavali teki työtä, ovat kansallisomaisuutta.

Ortodoksisen identiteetin arvostamisen lisäksi kirkkomuseo mahdollistaa myös karjalais-ortodoksisen uskonnollisuuden uudelleenrakentamisen. Paitsi, että kokoelmat viestivät loistosta, keisarikultista ja arvokkuudesta, ne kertovat siitä arjen uskonnollisuudesta, jonka tulisi olla jokapäiväistä elämäämme. Yksikään maailman ortodoksista kirkoista ei ole kokenut vastaavaa selviytymistarinaa: hengellistä menetystä, alueluovutuksia ja valtavaa jälleenrakennusta. Tämän menetetyn ortodoksisen historian identiteetin monistaminen on mahdollista Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa. 

Kirkkomuseo ei ole kaatopaikka. Se ei ole myöskään kirkollisen aineiston jätteenkäsittelylaitos. Keskustalon peruskorjauksen aikana työstetty ja vuonna 2011 valmistunut kokoelmapolitiikka ohjaa kokoelmien kartuttamista, hallintaa ja käyttöä. Se on ohje myös kirkon seurakunnille. Kokoelmapolitiikka on edellytys pitkäjänteiselle kokoelmien hoidolle, mutta myös vaatimus kirkkomuseolle valtionosuuden saamiseksi. Henkilökunnan kouluttautuminen kokoelmatyössä, kulttuurimatkailussa, saavutettavuuden parantamisessa ja johtamistaidoissa ovat osaltaan täydentäneet museolain ja -asetuksen vaateita.

Kokoelmat ovat museotyön perusta. Vuonna 2010 kirkkomuseo sai käyttöönsä lisää vakioilmastoinnilla varustettuja säilytystiloja.  Ne ovat mahdollistaneet ikoneiden, sakraaliesineiden ja arkistoaineiston asianmukaiset säilytysolosuhteet – ensimmäistä kertaa kirkkomuseon yli viisikymmenvuotisessa historiassa. Vuoden 2009 syksystä kiinni olleen kirkkomuseon kokoelmavastaavat – tutkija, tekstiilikonservaattori ja museoassistentti – ovat pystyneet keskittymään kokoelmienhallintaan. Se oli toki heidän työsarkaansa jo kirkkomuseon vaihtuvien näyttelyiden aikana. Perusnäyttelyuudistuksen suunnittelun ja käsikirjoituksen lisäksi em. henkilöiden palkkakustannukset kohdentuvat nimenomaan kirkon kokoelmien ylläpitoon ja hoitoon.

Vuonna 2010 yhteistyö- ja työvoima-avustuksilla palkatut neljä määräaikaista työntekijää osallistuivat kirkon keskustalon peruskorjauksen aikaisiin kokoelmien siirtoihin, ikoneiden, sakraaliesineiden ja kirkkotekstiilien valokuvaukseen sekä käsikirjaston, kuva-arkiston ja vanhan kirjakokoelman järjestämiseen. Näiden määräaikaisten viiden kuukauden työpanos mahdollisti kokoelmanhallinnan uudelle tasolle – tasolle, jolla sen olisi pitänyt olla museaalisesti jo vuosia sitten. Tässä työssä sähköinen kokoelmanhallintaohjelma Kosmos – Suomen ortodoksisen kirkon kokoelmat on ollut avainroolissa.

Teknologialla on tärkeä merkitys kulttuuriperinnön tallentajana ja levittäjänä. Näin todetaan kirkon strategiassa. Yhteisenä kokoelmanhallintaohjelmana Kosmos tulee palvelemaan kaikkia kirkon toimijoita kustannustehokkaasti ja reaaliaikaisesti. Sähköinen luettelointiohjelma mahdollistaa eri puolille Suomea sijoittuneen kirkkohistoriallisesti merkittävän aineiston tallentamisen sähköiseen muotoon ja paremmin saavutettavaksi. Tällä hetkellä Kosmokseen on viety 1 600 ikonia ja sakraaliesinettä, noin 900 valokuvaa ja reilu tuhat kirkkotekstiiliä. 

Kosmoksen kehitystyö on tehty virkatyönä kirkkomuseossa. Kirkollishallitus on osallistunut luettelointiohjelman kehitystyöhön ja sen ylläpitoon 35 %:n osuudella vuoden 2007 kirkollishallituksen päätöksen mukaisesti. Omarahoitusosuutensa lisäksi kirkkomuseo on saanut 30 000 euron apurahan kehittämistyöhön. Jalkauduttuaan kentälle Kosmos edellyttää kirkon organisaatioilta – seurakunnilta, hiippakunnilta, luostareilta, Ortodoksiselta tiedotuskeskukselta ja Valamon konservointilaitokselta – ainoastaan vuotuisia ylläpitokustannuksia. Vuonna 2010 niiden yhteenlaskettu määrä oli noin 15 000 euroa.

Arvoisat esipaimenet, hyvät kirkolliskokousedustajat,

Suomen ortodoksisen kirkkomuseon säätiö on haasteiden edessä. Liturgisesti ja taidehistoriallisesti arvokkaan aineiston säilyttämisen sekä ortodoksisen historian ja identiteetin vahvistamisen lisäksi säätiöltä odotetaan tulosvastuullisuutta. Ja juuri nämä – rahoitusmahdollisuuksien tehostaminen, kirkkomuseon aseman parantaminen kulttuuri- ja museokentällä sekä hallintorakenteen selkiyttäminen – olivat säätiöimisen alkuun panevina voimina.

Kirkkomuseo elää ajassa. Se on vastannut vuoden 2010 kirkolliskokouksen vaateeseen hallinnon uudelleenjärjestelyistä sekä rahoituspohjan vahvistamisesta. Säätiön hallitus järjestäytyi vuoden 2011 kirkolliskokouksen aattona, ja sen katse on tulevaisuudessa. Säätiön hallitus hyväksyi kirkkomuseon vuoden 2012 talousarvion, ja vuoden 2009 kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti tilikaudelle on kirjattu kaikki kirkkomuseon palkka-, kiinteistö- ym. juoksevat kulut. Nämä kuluerät ovat olleet ennenkin olemassa, hajautettuina kirkon eri kustannuspaikoille.

Kirkkomuseon vuoden 2012 talousarvion toimintakulut ovat noin 424 000 euroa. Talousarvion kustannuksista reilut 50 % kohdentuu kirkkomuseon palveluksessa olevien viiden työntekijän palkkoihin – siis kokoelmienhallintaan, museopedagogiikkaan, asiakaspalveluun sekä toiminnan johtamiseen ja kehittämiseen. Kiinteistökulujen prosentuaalinen osuus on yli 36, ja toiminnan muihin kuluihin jää 11 %.

Kirkkomuseon toiminta katetaan avustuksilla ja omilla tuotoilla. Toimintatuottojen yhteenlaskettu euromäärä vuodelle 2012 on 25 000 euroa. On syytä muistaa, että kirkkomuseo ei saa – seurakuntien tavoin – verotuloja, eikä sillä tulevana vuonna ole myöskään pääsylippu- ja opastustuottoja. Vuonna 2008, jolloin kirkkomuseon näyttelytoiminta oli avoinna vielä koko vuoden, toimintatuottojen osuus oli lähes 55 000 euroa. Sillä katettiin paitsi vaihtuvien näyttelyiden rakentaminen, myös kielitaitoisten oppaiden palvelut.

Toimintatuottojen lisäksi kirkkomuseossa tehtävää työtä rahoitetaan Kuopion kaupungin, kirkollishallituksen ja muiden apurahojen turvin. Parasta aikaa kirkkomuseon vetovoimaa lisäävien investointien ja kulttuurimatkailua vahvistavien toimenpiteiden avustusanomukset ovat viranomaiskäsittelyssä. Kirkollishallituksen ja kirkkomuseon laatimien hakemusten kokonaiskustannusarviot ovat yli 2 100 000 euroa. Hankkeet kohdentuvat kirkon omistamien museotilojen peruskorjaukseen ja kirkkomuseon asiakaspalvelun kehittämiseen matkailuammatilliselle tasolle.

Säätiö-pohjaisena kirkkomuseolla on mahdollisuus pyrkiä ensitilassa valtionosuuden piiriin ja tavoitella myöhemmässä vaiheessa valtakunnallisen erikoismuseon statusta. Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen päätöksen mukaisesti vuoden 2012 henkilötyövuoden yksikkömääräksi on museokentälle vahvistettu 67 313 euroa. Niille museoille, joilla ei ole oikeutta vähentää arvonlisäveroa toiminnoistaan, yksikköhinta on reilut 72 000 euroa. Kirkkomuseon laskennallinen henkilötyövuosimäärä on viisi. Valtionosuusjärjestelmään pääseminen ei ole itsestäänselvyys, ja prosessi voi kestää useamman vuoden. Vuoden 2012 järjestelmään ei hyväksytty yhtään uutta museota.

Osana kirkon organisaatiota kirkkomuseo on ollut monessa väliinputoaja. Sen mahdollisuudet saada ulkopuolista rahoitusta ovat olleet olemattomat. Tästä viestivät mm. ne 22 apuraha-anomusta, jotka ovat lähteneet yhteiskunnan eri toimijoille viimeisen kolmen vuoden aikana. Kirkon, Kuopion kaupungin ja yksittäisten avustusten turvin ei tehdä peruskorjausta tai perusnäyttelyuudistusta.

Arvoisat esipaimenet, hyvät kirkolliskokousedustajat!

Kirkkomuseo on kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä erikoismuseo. Sen tulevaisuuden haasteena on museotilojen peruskorjaus sekä elämyksellisen ja informatiivisen perusnäyttelyn aikaansaaminen. Kirkkomuseosta halutaan kulttuurimatkailukohde monikansalliselle ja -kulttuuriselle asiakaskunnalle. Kaikille tulee antaa tasavertainen mahdollisuus peilata omaa identiteettiään.

Perusnäyttelyn tahtotilana on vuosituhantisen bysanttilaisen tradition ja ortodoksisen elämäntavan esiintuominen. Ortodoksisuudesta kiinnostuneille kirkkomuseo on ympäristö, jossa tutustuminen uskontoon on tehty helposti lähestyttäväksi. Menetetty karjalais-ortodoksinen uskonnollisuus sekä moderni jälleenrakennuskauden rakennus- ja taidehistoriallinen perintö ovat lisäksi kirkkomuseon vahvuutena.

Perusnäyttelyn käsikirjoitus, erilaiset yhteistyönäyttelyt ja -projektit, julkaisut, luennot ja asiantuntija-avun antaminen seurakunnille, tutkijoille ja yksityishenkilöille työllistävät kirkkomuseon työyhteisön täysin. Kirkkomuseon verkottuminen yhteiskuntaan on mahdollistanut uusien toimijoiden löytymisen sekä tietotaidon jakamisen. Museolehtorin jalkautuminen päiväkoteihin, kouluihin ja palvelutaloihin on saanut positiivisen vastaanoton. Toimintojen monipuolistumiseen kiinnitti huomionsa jo vuoden 2008 kirkolliskokouksen hallintovaliokunta.

Kirkon keskustalossa sijaitseva Monitoimitila Mosaiikki tulee olemaan kirkkomuseossa tehtävän pedagogisen työn sydän. Museopedagogiikka on myös se toimintamuoto, joka on tuottanut taloudellisesti kirkkomuseon ollessa suljettuna. Rahallinen arvo museotyölle ovat myös ne yhteistyönäyttelyt ja näyttelylainat, joiden puitteissa kirkkomuseon hallussa olevia kokoelmia on ollut mahdollisuus puhdistaa ja konservoida. Kokoelmapolitiikka määrittää tätäkin työtä. Viimeisen kolmen vuoden aikana kirkkomuseon esineistöä on ollut lainassa 11:sta näyttelyssä eri puolella Suomea. Suurin kokonaisuus oli esillä Suomen Kivikeskuksessa kuluneena kesänä.

Kirkkomuseo on itsenäistymisensä kynnyksellä. Sen hallinnollinen napanuora kirkkoon on katkaistu, mutta äiti - lapsi -suhde tulee säilymään. Suomen ortodoksisen kirkon ainutlaatuisen omaisuuden säilyttäjänä, hoitajana ja esille tuojana vuoropuhelu ja kanssakäyminen jatkuvat.

Kirkkomuseo on Suomen ortodoksisen kirkon kansallinen ja kansainvälinen käyntikortti. Tulevat taloudelliset investoinnit velvoittavat puolin ja toisin. Kirkko on elävä, ja sen perintö elää ajassa – myös Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa tehtävässä työssä.

OT 29.11.2011