1. Aloite kirkon keskusrahastojärjestelmän uudistamisesta

Ilomantsin ortodoksinen seurakunta esittää kunnioittavasti, että kirkolliskokous asettaisi asiantuntijatyöryhmän valmistelemaan kirkon keskusrahastojärjestelmän uudistamista. 

Perusteluiksi esitykselleen seurakunta toteaa mm. seuraavaa:
Nykyinen keskusrahastojärjestelmä on ollut voimassa hyvin pitkään eikä sitä ole päivitetty vastaamaan kirkon tämän hetken kehitystilannetta. Seurakuntien veroluoteisia maksuja eli keskusrahastomaksuja on korotettu viimeksi vuonna 2009.

Kirkkomme keskusrahastomaksut ovat raskaat. Asia korostuu, jos niitä verrataan luterilaisten seurakuntien vastaaviin lukuihin. Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan maksamat keskusrahastomaksut jäsentä kohden ovat lähes kuusi kertaa suuremmat kuin Ilomantsin ev.lut. seurakunnan vrt. Liite 1). Jotta seurakuntien verotus voisi helpottua ja keskusrahastomaksut asteittain pienentyä, kirkon keskushallinnon menorakenne suhteessa seurakuntien kantokykyyn tulee määritellä uudelleen.

Keskusrahastomaksujen perintäperusteet ovat eräissä suhteissa epäoikeudenmukaiset. Ilomantsin ort. seurakuntaa kuormittaa suuri kiinteistömassa ja korkeat peruskorjauskustannukset. Voidakseen hoitaa tarpeelliset peruskorjaukset pääkirkossa sekä muissa pyhäköissä ja kiinteistöissä, seurakunnan oli muutettava kiinteää omaisuuttaan likvidiksi omaisuuseräksi. Valtio pidättäytyi perimästä kaupoista myyntiveroa, mutta sen sijaan oma kirkko perii huomattavan veronluonteisen keskusrahastomaksun tässäkin seurakunnan omaisuuden sisäisessä järjestelytilanteessa (vrt. Liite 2).

Vuonna 2007 pääomatulojen keskusrahastomaksua ryhdyttiin perimään 70 %:n bruttotulo-osuudesta (11,5 %), kun sitä aikaisemmin perittiin nettotuloista (15 %). Vuodesta 2009 alkaen äyriperusteinen keskusrahastomaksu puolestaan korotettiin 19,5 %:sta 22 %:in. Muutokset merkitsevät seurakunnan verotuksen kiristämistä. Perintäperusteiden muutoksen vaikutusta seurakunnan keskusrahastomaksuihin on analysoitu liitteessä 3.

Huomattava osa seurakunnilta kerätyistä keskusrahastomaksuista käytetään globaalin markkinatalouden hengessä sijoitustoimintaan. Sijoitustoiminnan laajuus, tarve, tarkoituksenmukaisuus ja vastuullisuus tulee uudistustyössä arvioida uudelleen. Vaikka vastuullinen sijoittaminen on eettistä sijoittamista sallivampaa, sekin on täynnä arvovalintoja ja siksi myös vastuullista sijoitustoimintaa on arvioitava suhteessa kirkon eettisiin periaatteisiin. Seurakunnalla on käsitys, että alun perin sijoitustoiminnalla oli tarkoitus kartuttaa niin suuri peruspääoma, että sen tuotolla keskusrahaston velvoitteet voitaisiin hoitaa. Tavoite ei ole enää realistinen ja siksi kirkon sijoitustoimintaa yleensä ja sen laajuutta erityisesti on arvioitava uudelleen.

Hallinnonuudistuksen jatkotyöryhmän selvityksen mukaan kirkon veropohja on yleistä mielikuvaa huomattavasti ohuempi. Kirkon jäsenmäärä on 58.500 henkeä, mutta kirkollisveroa maksavia on alle 42.000 henkeä. Jos luvusta vielä vähennetään eläkeiässä olevat, työikäisiä kirkkomme jäsenistöstä jää jäljelle vajaa 25.000 henkeä, 42,1 %. Ikärakenteen seurauksena kirkon jäsenmäärä tulee mitä todennäköisimmin jo lähitulevaisuudessa pienentymään. Kirkon kirkollisveroa maksavan jäsenmäärän kehitys tulee ottaa huomioon pohdittaessa keskushallinnon ja seurakuntien välisen verotuskäytännön uudistamista.

Osa yllä esitetyistä perusteluista on seurakuntakohtaisia faktoja. Tämä ei vähennä aloitteen merkitystä koko kirkon kannalta. Tähän mennessä keskusrahastomaksuja on tarkasteltu yksinomaan keskushallinnon näkökulmasta, ei seurakuntien kantokyvyn kannalta. Kirkolliskokousaloitteella pyritään tilanteeseen, jossa otetaan huomioon sekä seurakuntien kantokyky että keskushallinnon ja hiippakuntakanslioiden kohtuullinen vuosittainen varaintarve.

 

Ilomantsin seurakunnan neuvosto

2. Aloite seurakuntien ja luostarien keskusrahastomaksujen ohjaamisesta vain seurakuntien, luostareiden ja kirkon tehtävää edistävien yhteisöjen tukemiseen (Ortodoksisesta kirkosta annetun lain 38 §:n täydentäminen)

Esitämme, että kirkolliskokous lisää ortodoksisesta kirkosta annetun lain 38 §:ään uuden momentin, joka sijoitetaan 38 §:n toiseksi momentiksi ja joka kuuluu seuraavasti:
”Seurakuntien ja luostareiden suorittamia keskusrahastomaksuja käytetään vain 37 §:n 5. kohdan mukaisiin menoihin.”

Taustaa

Vuoden 2007 alusta kirkollishallituksen, ortodoksinen kirkkomuseo mukaan lukien, hiippakuntahallinnon ja ortodoksisen seminaarin ylläpito siirtyi valtiolta kirkon itsensä vastattavaksi. Ylläpidosta aiheutuvat kustannukset korvataan kirkolle vuosittain myönnettävällä valtionavulla. Valtionavustusta varten varataan valtion talousarvioon vuosittain määräraha, jonka mitoituksen perusteena on ennen lain voimaan tuloa kirkollishallituksen, hiippakuntahallinnon ja ortodoksisen seminaarin ylläpidosta aiheutuneiden menojen ja ortodoksisen kirkon seurakunnille ja laitoksille myönnettyjen valtionavustusten määrä sekä arvioitu kustannustason muutos.

Vuoden 2006 talousarviossa, jonka mukaan valtio avustuksen määrärahan suuruus on määritetty, kirkollishallituksen toimintamenoihin on osoitettu 1 809 000 euroa ja eräisiin avustuksiin ortodoksisen kirkon seurakunnille ja laitoksille 152 000 euroa. Valtion avustuksen lähtötaso on siis 1 961 000 euroa. Opetusministeriössä valtion avustuksen vuositarkistukset tapahtuvat automaattisesti palkka- ja kulutushintaindeksien mukaan. Korotusprosentti on vaihdellut välillä 1,1 ja 3,5.

Vuonna 2008 valtion avustus oli 2 013 000 euroa. Kirkollishallituksen, hiippakuntahallinnon ja ortodoksisen seminaarin kulut olivat 2 344 916 euroa.  Syntynyt vaje 331 916 euroa katettiin seurakunnilta kerättävistä keskusrahastomaksuista ja niiden tuotoista. Vuoden 2011 talousarviossa näiden  kirkon yhteisten toimintojen kulujen on arvioitu olevan 2 731 000 euroa ja valtion avustuksen 2 153 000 euroa. Seurakunnilta kerättävillä keskusrahastomaksuilla tai niiden tuotoilla katettavan kulujen osuuden arvioidaan olevan 578 000 euroa. Menot, jotka valtion avustuksella on katettu, ovat lain uudistuksen jälkeen kasvaneet niin voimakkaasti, että ne ovat huomattavasti suuremmat kuin valtiolta tuleva avustus. Ko. menoja on jouduttu maksamaan seurakuntien ja luostareiden maksamilla keskusrahastomaksuilla yhä enemmän.

Vuosina 2008-2010 on sekä kirkollishallituksen että hiippakuntahallintojen henkilömäärät kasvaneet 42:sta 49:ään. Kirkkomuseon henkilömäärä on kasvanut 2:sta 8:aan.

Valtion avustuksen käytöstä ei enää pidetä erillistä kirjanpitoa, vaan se on yhdistetty keskusrahaston kirjanpitoon.

Seurakunnilta perittävää keskusrahastomaksua on kirkolliskokouksen päätöksellä jouduttu vuonna 2009 korottamaan. Valtio on maksanut keskushallinnon kulut, mutta kulut ovat koko ajan paisuneet. Valtion avustus ei riitä niitä kattamaan, mutta sen tulisi jatkossa riittää. Seurakunnilta ja luostareilta perittyjä keskusrahastomaksuja ja niiden tuottoa käytetään nyt sellaisiin tarkoituksiin, joihin niitä ei ole tarkoitettu.

Perustelut

Kirkollishallituksen, hiippakuntahallinnon ja ortodoksisen seminaarin ylläpidon siirryttyä kirkon itsensä vastuulle ovat näiden hallintokulut kasvaneet huomattavasti. Kirkolliskokous on myös todennut, että valtion avustuksen vuosittainen korotus ei riitä kattamaan näitä kasvaneita kustannuksia. Seurakunnilta perittävien keskusrahastomaksujen käytön rajaaminen vain seurakuntien ja kirkon työtä tekevien järjestöjen tukemiseen ja eläkemaksujen kattamiseen hillitsee hallinnon kasvamista kohtuuttoman suureksi.

Seurakuntien verotulokertymä tulee vähenemään väestön ikääntymisen myötä.  Tällä on vaikutusta myös keskusrahastomaksutulojen kertymiseen. Pienenevien
keskusrahastomaksutulojen kohdentaminen ensisijaisesti seurakuntien toimintakyvyn turvaamiseen on kiristyvän seurakuntatalouden olosuhteissa ensiarvoisen tärkeätä kirkon ydintoiminnan kannalta.

Seurakuntien taloutta rasittavat mm. kohonneet palkkakustannukset ja kiinteistöjen lisääntyneet korjaukset. Myös papiston eläke- ja perhe-eläkekassaan kannettavien maksujen määrää joudutaan tarkistamaan tavanomaista useammin suuriin ikäluokkiin kuuluvien henkilöiden siirtyessä eläkkeelle.

Keskusrahastomaksut rasittavat monen seurakunnan taloutta merkittävästi. Seurakunnat ovat silti edelleen sitoutuneita tukemaan heikommassa taloudellisessa tilanteessa olevia seurakuntia keskusrahaston toiminta-ajatuksen mukaisesti, mutta jatkuvasti kasvavia hallinnon kustannuksia ne eivät pidä tarkoituksenmukaisina.

Seurakunnilta perittävien keskusrahastomaksujen ja niiden tuoton käytön rajaaminen ohjaa maksuja kirkon strategian mukaisen ydintoiminnan toteuttamiseen seurakunnissa ja järjestöissä ja hillitsee mahdollisia maksujen nostamistarpeita.

Valtion avustuksen riittävyyttä on syytä jatkuvasti seurata erillisenä toteutumavertailuna, kuten on tehty vuosina 2007- 2008, vaikka kirjanpito ei sitä edellytäkään. Täten voidaan pidättäytyä määrärahan ylityksiltä.

Kirkolliskokousedustajat Anja Lindström, Markku Salminen, Heikki Huttunen, Juha Lampinen, Ritva Bly, Seppo Ketola, Ulla Kudjoi-Salminen, Eero Lahtinen, Riina Nguyen

3. Aloite Piispojen ja lainoppineen kirkkoneuvoksen palkkausasioiden siirtämistä kirkollishallituksen kollegiolta muulle toimielimelle

Esitän, että ortodoksisen kirkon työnantajan edustajien (piispojen ja lainoppineen kirkkoneuvoksen) palkoista päättäminen siirretään kirkollishallitukselta muun toimielimen päätettäväksi.

Perustelut

Työnantajan edustajien palkoista päättäminen kuuluu ortodoksisesta kirkosta annetun lain 33 §:n 1 momentin 6) kohdan nojalla kirkollishallituksen tehtäviin.

Edellä mainitun lain voimaantulosta vuodesta 2007 alkaen kirkollishallitus käsitteli kyseisen asian kokoonpanossa, josta piispat esteellisinä olivat poissa. Jäljelle jääneet neljä kirkollishallituksen jäsentä päättivät vuosittain työnantajan edustajien palkoista pappisjäsenen toimiessa kirkollishallituksen puheenjohtajana. Tällainen kokoonpano oli päätösvaltainen. Esteellisyyskysymykset eivät nousseet esille vuosina 2007-2010.

Kun työnantajan edustajien palkoista päättäminen tuli ajankohtaiseksi vuonna 2011, kirkollishallituksen pappisjäsen katsoi itsensä esteelliseksi päättämään esimiehensä arkkipiispan palkasta. Asiassa kuultiin useita lakimiesasiantuntijoita, jotka olivat yksimielisesti sitä mieltä, että pappisjäsen on hallintolain 28 §:n 1 momentin 3) kohdan(”jos asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle”) perusteella esteellinen, koska arkkipiispa on hänen esimiehensä, joka määrittelee hänen henkilökohtaisen palkanlisänsä ja käy kehityskeskustelut hänen kanssaan. Vastaavalla tavalla pappisvarajäsen on esteellinen esimiespiispan vain vaihtuessa.

Samassa yhteydessä myös kirkollishallituksen nykyinen lakimiesjäsen katsoi hallintolain 28 §:n 1 momentin 7) kohdan (”jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu”) perusteella itsensä jääviksi ottamaan osaa tämän asian päätöksentekoon, koska metropoliitta Ambrosius on hänen aviomiehensä esimies. Ulospäin ei näyttäisi hyvältä, jos hän osallistuisi päätöksentekoon. Asiantuntijalakimiehet olivat myös hänen jääviydestään yksimielisiä.
Ahtaasti tulkiten em. jäsenet ovat esteellisiä vain hiippakuntansa piispan palkka-asiassa. Työnantajan edustajien palkkakysymys kuitenkin käytännössä ratkaistaan yhdessä. Ratkaisut ovat luonteeltaan sellaisia, että toinen päätös vaikuttaa toiseen, mistä johtuu, että palkka-asia on syytä ratkaista yhdellä päätöksellä.

Kirkollishallitus on päätösvaltainen, kun vähintään neljä jäsentä on paikalla päättämässä asioista. Kun työnantaja edustajien palkoista päätettäessä piispat ja pappisjäsenet ja myös hänen varamiehensä ovat jatkossa pysyvästi esteellisiä, palkoista ei voimassa olevan lain säännöksen mukaan pystytä päättämään kirkollishallituksen päätösvaltaisessa kokoonpanossa.

Päätöksentekojärjestelmä tässä asiassa ei siten ole toimiva eikä kunnossa. Sitä osoittaa erityisen hyvin kirkollishallituksen kokoonpano, jolla 31.5.2011 päätettiin piispojen ja kirkkoneuvoksen palkoista. Päätöksen tekemiseen otti osaa vain yksi seitsemästä kirkollishallituksen varsinaisesta jäsenestä ja kaksi varamiestä. Asiantuntijoina kuultujen lakimiesten yksimielinen kanta oli, että päätös tuli tehdä sillä kokoonpanolla, joka esteettömistä jäsenistä ja varajäsenistä syntyi, vaikka normaalisti kolmen kirkollishallituksen jäsenen kokoonpano ei ole päätösvaltainen.

Kirkollishallituksen tulisi olla kaikissa lakisääteisissä tehtävissään toimintakykyinen. Se ei nykyisellään ole toimintakykyinen eikä päätösvaltainen työnantajan edustajien palkoista päätettäessä. Ellei pappisjäsentä korvata maallikkojäsenellä, kirkollishallitus ei tule olemaan jatkossakaan päätösvaltainen tässä asiassa. Sen vuoksi työnantajan edustajien palkka-asiat täytyy siirtää jonkun muun toimielimen päätettäväksi. Tämä edellyttää muutosta ortodoksisesta kirkosta annettuun lakiin.

Heikki Piiroinen, kirkolliskokousedustaja

4. Aloite Suomen ortodoksisen kirkon pysymisestä Ekumeenisen patriarkaatin kanonisessa alaisuudessa ja autokefaliaan pyrkivien neuvottelujen päättämisestä

Kirkolliskokous toteaa, ettei ortodoksisesta kirkosta annetussa laissa (1 § 3 mom.) ilmaistun kirkon kanonisen aseman muuttamiseen ole aihetta. Samalla kirkolliskokous päättää, ettei piispainkokouksen tule jatkaa kirkolliskokouksen 13.8.1980 tekemän päätöksen mukaisia neuvotteluja autokefalisen aseman saavuttamiseksi.

Taustaa

Kysymys  Suomen ortodoksisen kirkon kanonisesta asemasta tuli esille vuoden 2010 kirkolliskokouksessa keskusteltaessa kirkon hallinnon kehittämisen jatkotyöryhmän välimietinnöstä. Kirkolliskokous teki päätöksen, jonka mukaan kirkolliskokous käy alustavan keskustelun aiheesta vuoden 2011 aikana erillisessä seminaarissa, johon osallistuu Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan edustaja. Samalla kirkolliskokous totesi, että kanonisen asian ollessa kysymyksessä seminaari tulee valmistella ja toteuttaa elimellisessä yhteistyössä piispainkokouksen kanssa.

Tietoa kirkolliskokouksen päätökseen sisältyvän seminaarin järjestämisestä ei ole tämän aloitteen allekirjoittamiseen mennessä tullut kirkolliskokousedustajille.

Perustelut

Kysymys autokefaliasta nousi esiin kirkkokunnan piirissä yli 30 vuotta sitten. Vuoden 1980 kirkolliskokous antoi piispainkokoukselle tehtäväksi ”jatkaa sopivaksi katsotulla tavalla edellä mainittuja neuvotteluja sen seikan konkreettiseksi selvittämiseksi, millä tavalla ja missä yhteydessä Suomen ortodoksisella kirkkokunnalla on mahdollisuus saavuttaa autokefalia.”

Suomen ortodoksisen kirkon elämä on muuttunut monessa suhteessa 30 vuoden aikan. Kanoninen suhde Konstantinopolin ekumeeniseen patriarkaattiin ei ole noussut keskustelun alaiseksi 1980-luvun alun jälkeen. 1.1.2007 voimaan tulleessa laissa ortodoksisesta kirkosta on säädetty ensimmäisessä pykälässä kirkon nykyisestä kanonisesta asemasta seuraavaa:

Kirkko on kanonisessa yhteydessä Konstantinopolin apostoliseen ja patriarkaaliseen ekumeeniseen istuimeen sillä tavalla kuin ekumeenisen patriarkan 6 päivänä heinäkuuta 1923 tekemässä päätöksessä on ilmaistu.

Ortodoksisesta kirkosta annetun lain (20 § 2 mom. 1 kohta) mukaan kirkolliskokouksen tehtävänä on käsitellä kanonisia suhteita koskevat asiat. Kirkolliskokouksen tehtäviin kuuluu näin myös niiden periaatteellisten päätösten tekeminen, jotka koskevat kirkon kanonista asemaa.

Piispainkokouksen tehtävänä on sekä kanonisen perinteen, että lain (OrtL 26 § 1 mom.) mukaan käsitellä kirkon hengellisiä asioita, joihin myös kirkon kanonisen aseman järjestämisen voidaan katsoa kuuluvan.

Kanonisten suhteiden muutos edellyttää ortodoksisesta kirkosta annetun lain muuttamista ja lain muutos edellyttää puolestaan nimenomaan kirkolliskokouksen esitystä. (OrtL 20 § 2 mom. 2 kohta).

Paikalliskirkon tasolla kirkon kanonisen aseman uudelleen järjestäminen edellyttää toisin sanoen kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen yhteneväistä näkemystä.

Vuoden 2010 kirkolliskokouksen hyväksymässä kirkon strategiassa ei mainita tarvetta kirkon kanonisen aseman muuttamiseen. Kirkolliskokouksen viimeaikaiset linjaukset tukevat toisin sanoen sitä näkemystä, että kanoniset suhteet tulee säilyttää nykyisellään.

Kirkon tulevaisuuden skenaarioihin liittyy väestöpohjan horjuvuus ja siitä johtuva talouden epävarmuus. Näiden kehitysnäkymien valossa on ilmeistä, ettei kirkko kestä uusia hallinnollisia ja kansainvälisiä velvoitteita, joita kanonisen aseman muuttaminen autokefaaliseksi (OrtL 1 § 3 mom.) edellyttäisi.

Suomen ortodoksisen kirkon nykyinen asema paikalliskirkkojen joukossa on vakaa. Autokefaalinen asema saattaisi kuitenkin aiheuttaa sille suurten kirkkojen vaihtelevien intressien takia uusia kirkkopoliittisia haasteita. Niistä selviytyminen yksin ilman Ekumeenisen patriarkaatin tukea veisi voimia kirkon ensisijaisten tehtävien hoitamiselta. Esimerkiksi muiden ortodoksisten paikalliskirkkojen toimintaa Suomen kirkon alueella hillitsee todennäköisesti tehokkaammin kuuluminen Ekumeeniseen patriarkaattiin kuin pienen kirkon oma autokefalia. Kirkon koulutusjärjestelmä ja luostarilaitos eivät ole autokefaalisen aseman edellyttämällä tasolla.

Nykyinen kanoninen asema, laaja autonomia Ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä, luo hyvät edellytykset kirkon tehtävän (OrtL 2§) hoitamiselle globaalien haasteiden edessä sekä kotimaisessa että kansainvälisessä kontekstissa. Nykytilanteessa ei siis ole syytä pitää vireillä neuvotteluja autokefaliasta. Tämä linjaus on syytä tehdä selvyyden vuoksi kirkolliskokouksen nimenomaisella kirkon kanonista asemaa koskevalla periaatteellisella päätöksellä.

Kirkolliskokousedustajat Seppo Ketola, Ritva Bly, Ulla Kudjoi-Salminen, Eero Lahtinen, Heikki Huttunen, Juha Lampinen, Ioannis Lampropoulos, Markku Salminen

5. Aloite kirkon kehitystehtävistä ja tulevan kehittämistyön rakentamisesta ja organisoinnista

Suomen ortodoksisessa kirkossa on suunniteltu ja toimeenpantu erilaisia suunnitelmia mm. hallinnon kehittämisestä useiden vuosien ajan. Valitettavasti tulokset ovat olleet usein melko laihoja, johtuen pitkälti siitä, että samat ihmiset ovat olleet muutosten osallisina ja moni heistä ei ole tarpeeksi hyvin sisäistänyt tarvetta muutokseen.

Kirkko tarvitsee kehittämistä ja etenkin sellaista kehittämistä, joka on suunniteltua, johdonmukaista, jatkuvaa ja hyvin johdettua. Samoin sen tulee olla resursoitua, tuettua ja etenkin seurattua toimintaa, joka perustuu käytettävissä oleviin voimavaroihin tai joissain tapauksissa myös erityisesti kehitystehtäviä varten saatavilla oleviin ulkopuolisiin varoihin.

Aiemmat yritykset esim. hallinnon kehittämisessä ovat osoittaneet, että on suuri tarve saada järkevällä ja oikealla tavalla saavutettu kehitystoiminnan henkinen ja aineellinen pääoma mahdollisimman pikaisesti käyttöön laajalti koko kirkon piirissä. Tämä ei aina ole oikein onnistunut aikaisemmissa yrityksissä, kun joko johto tai suorittava henkilöstö ei useinkaan ole tuntenut jostain syystä parasta mahdollista tarvetta laittaa kehittämissuunnitelmia todeksi omassa työssään.

Kehittämissuunnitelmissa on mahdollisesti pyritty liian laajoihin tai yleisiin muutoksiin, kun sen sijaan tavoite pitäisi olla enemmän tehtäväkohtainen ja siihen tulisi päästä johtamisen, projektityöskentelyn, laadunvarmistuksen ja tutkimustyön menetelmiä käyttäen. Kaiken kirkon toimintaan liittyvän muunkin koulutuksen ja tiedottamisen tulisi lähes aina tukea myös henkilöstön kehittämistoimintaa.

Kirkolliskokouksissa on usein käsitelty kehittämiseen liittyneitä erilaisia suunnitelmia, väliraportteja ja loppuraportteja, mutta melko vähäisiksi ovat jääneet niiden tulokset ja kehittämispäätökset eivät ole oikein konkretisoituneet esimerkiksi johdon tehtäviksi tai muiksi kirkon toimintaa tukeviksi hankkeiksi.

Kirkon voimassaolevassa 2010-2015 strategiassa on lukuisia kehittämistoimintaa ja laadunvarmistusta tarvitsevia kohteita. Ne ja kaikki muutkin kirkon kehittämishankkeet tulee tarkasti luetella ja samalla arvioida tarve saattaa hankkeet loppuun. Tässä tulee huomioida se tosiasia, etteivät esimerkiksi normaalit taloushallinnon tehtävät tai vaikka keskitetyt palvelutoiminnot ole kehittämistoimintaa, mikäli niiden yhteydessä ei oteta käyttöön muita kehittämistä vaativia uusia menetelmiä.

Samoin tulee ehdottomasti huomioida, etteivät kehittämistoimet koske Suomen ortodoksisen kirkon teologian sisältökysymyksiä, kirkon sakramentteja eikä muitakaan kirkon pyhiä toimituksia ja tehtäviä. Sen sijaan kehittämistoiminnoilla voidaan arvioida ja parantaa edellä mainittujen pyhien tehtävien tarjontaa, saatavuutta ja arvonantoa.

Kaiken kirkon piirissä tapahtuvan kehittämistoiminnan tulee olla Suomen ortodoksisen kirkon päämäärille alisteista ja palvella niitä.

Ehdotus

Suomen ortodoksiselle kirkolle tulee luoda oma kehittämistoimintansa edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti. Kehittämistoiminnalla tulee tukea ja parantaa seurakuntien ja kirkon muidenkin työpisteiden (mm. laitokset, hallinto) toimintaa.

Aluksi seurakuntien ja kirkon muiden työpisteiden tulee määritellä toivomansa kehittämishankkeet ja samalla huolehditaan siitä, että voimassaolevan 2010-2015 strategian kehittämistehtävät saatetaan työstettävään kuntoon. Sama koskee luonnollisesti jo päätettyjä tai käynnissä olevia hankkeita. Niiden suunnitelmat ja tulokset tulee saada pikaisesti kirkon toimintaa tukeviksi konkreettisiksi tehtäviksi ja toiminnoiksi.

Kirkko ryhtyy toimenpiteisiin tukeakseen omaa työvoimaansa sekä myös vapaaehtoistyövoimaansa näissä töissä. Seurakunnat ja muut toimijat jakavat kokemuksensa ja kirkko valvoo, että tämä syntyvä kehittämistoiminta toteuttaa kirkon päämääriä.

Perustelut

Suomen ortodoksisella kirkolla on lukuisia organisaatiotason tehtäviä ja myös lukuisia kirkolliskokouksen tekemiä päätöksiä, joista ei suoriuduta normaalilla johtamisen menetelmillä.
Suomen ortodoksinen kirkko hyötyy johtamisen, projektityöskentelyn, laadunvarmistuksen ja tutkimustyön menetelmistä.

Kirkko tulee näin myös vähemmän riippuvaiseksi kirkon ulkopuolisten ja usein samalla kirkon toiminnalle ja sen päämäärille vieraiden tahojen näkemyksistä ja tavoitteista.

Kirkon kyky arvioida ja suunnitella muutostehtäviään paranee ja kirkon käytössä olevat varat tulevat hyödyllisempään käyttöön. Samalla kyky hoitaa ja selvitä kansallisista ja kansainvälisistä tehtävistä paranee.

Eteneminen

Kirkolliskokous arvioi marraskuun 2011 kokouksessaan kehittämistehtävien merkityksen ja sen, voiko keskitetyllä kehittämistoiminnalla tukea seurakuntien ja työpisteiden toimintoja. 

Kirkolliskokous päättää kehittämistoimintaa koskevista periaatteista ja kehittämistoiminnan perustamisesta.

Kirkolliskokous päättää, että se seuraa päätettyjen ja olemassa olevien kehittämishankkeiden etenemistä. Erityisesti tämä koskee 2010-2015 strategian kehittämistehtäviä. Tämän vuoksi kirkolliskokous edellyttää keskitettyä kehittämistoiminnan seurantaa ja toiminnan vuosittaista raportointia (esim. ”Suomen ortodoksisen kirkon kehittämistoiminta vuonna 2011”) sekä myös perusteltuja, resurssisuunnitelmilla varustettuja ehdotuksia uusiksi kehittämistehtäviksi.

Kirkolliskokous ryhtyy toimiin, että tarkoitusta varten asetetaan työryhmä, joka kypsyttää päätöksen ehdotukset konkreettisiksi toiminnoiksi ja ohjaa tehtävän sellaisille kirkon mahdollisesti jo olemassa olevalla elimelle, jolla on tehtävään riittävä asiantuntemus ja energia.

Kirkolliskokous nimittää tehtävälle ja tehtävän valmistelulle vastuullisen ja tehtävään sitoutuvan johtajan ja huolehtii siitä, että työryhmä edustaa kirkon kaikkia päätöksenteon tahoja.

Työryhmän tulee esittää ensimmäinen vuosittainen raporttinsa vuoden 2012 kirkolliskokoukselle.

Kirkolliskokousedustaja Hannu Pyykkönen

6. Aloite selvitystyön aloittamisesta kirkkoa koskevien mahdollisten kanonisen aseman muutosten varalta

Suomen ortodoksisen kirkon välittömästä piiristä ei ole kanonisoitu yhtään pyhää. Lähinnä omaa autonomista kirkkoamme ovat varmaankin Karjalan valistajat, jotka kuitenkin suureksi osaksi ovat venäläisiä tai Venäjän karjalaisia.

Suomen ortodoksinen kirkko ei autonomisena kirkkona voi kanonisoida ns. omia pyhiään, vaan sen tulee tapahtua Äitikirkkomme Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin toimesta. On täysin mahdollista että lähivuosina – mahdollisesti jopa aivan piakkoin – kokoontuu yleisortodoksinen synodi, joka saattaa muuttaa kirkkomme asemaa (autonomia ~ autokefalia) ja tilanne saattaa silloin tuolta osin muuttua.

Kanonisointi on vain yksi esimerkki kirkkomme kohtaamista muutoksista, joihin meidän tulee varustautua. Tuon tulevan yleisortodoksisen kokouksen päätöksestä välittämättä Suomen ortodoksisen kirkon tulee jo nyt tai toisella tavalla sanoen, viimeistään nyt, pohtia niitä muutostarpeita ja niihin varustautumista, jotka nousevat väistämättä esiin tässä tilanteessa.

Tällainen on siis esimerkiksi oman kirkkomme piiristä nousevat pyhät ja heidän mahdollinen kanonisointi. Kanonisointiin ei vaikuta viime kädessä kirkon hallinnollinen asema, on samantekevää olemmeko autonominen arkkihiippakunta vai autokefalinen kirkko. Kysymys on kuitenkin tässä, kuten muissakin asioissa, oman kirkkomme identiteetistä, kirkkomme jäsenten uskon vahvistamisesta ja kirkkomme ortodoksisesta imagosta koko maailmanlaajuisessa ”ortodoksisessa perheessä”. 

Kirkon piirissä on keskustelu paljon joidenkin ihmisten kanonisointimahdollisuudesta, mutta asia ei ole edennyt ”kahvikeskusteluja” pidemmälle. Meiltä löytyy mm. sisällissodan tai muiden levottomien jaksojen aikana uskonsa tähden surmattuja uusmarttyyreiksi kelpaavia (mm. Johannes Karhapää) tai muutoin uskossaan ja elämässään esimerkillisiä ihmisiä, joita kirkkomme ei ole huomioinut erilaisista mm. sekä kirkko- että puoluepoliittisista syistä johtuen ja joiden kanonisointiakin voisi jo nyt viimeinkin harkita.

Ehdotus

Koska kirkolliskokouksen tehtäviin kuuluu mm. (laki 20§) käsitellä kanonisia suhteita koskevat asioita (kohta 1.) ja samalla antaa lausuntoja kirkon kannalta periaatteellisesti tärkeissä asioissa (kohta 5.) kirkolliskokous keskustelee asioista (autokefalia ~ autonomia, tulevien mahdollisten muutoksien vaikutukset kirkollemme) ja evästää asianosaisia tuleviin uusiin vaatimuksiin ja tilanteisiin ja samalla päättää perustaa piispainkokouksen avuksi asiantuntijoista koostuvan työryhmän, joka selvittelee piispainkokoukselle sen toimeksiannosta kanonisointiin kelvollisten ihmisten taustatietoja. Työryhmälle voidaan tarvittaessa antaa muitakin asiaan (tulevat kirkon aseman muuttumisesta johtuvat muutokset) liittyviä toimeksiantoja.

Mahdollinen kanonisointi ja sen käytännön toteuttaminen jää sille kirkolliselle toimielimelle, jolle se kanonisesti kuuluukin eli piispainkokoukselle, joten tällä päätöksellä ei millään tavalla puututa piispainkokouksen kanoniseen oikeuteen tai asemaan tässä asiassa. Eikä työryhmän mahdolliset esitykset tai selvitykset kanonisissa asioissa millään tavalla tule sitomaan piispainkokousta, työ on näiltä osin ainoastaan avustavaa selvitystyötä, johon piispainkokouksella ei aina ole mahdollisuutta eikä aikaa. 

Kirkon muuttuvasta asemasta, tarpeesta muutokseen ja mahdollisen muutoksen tuomista vaatimuksista ja oikeuksista tulee keskustella laajasti ja kirkolliskokoukselle pitää varata lain 20 §:n mukainen mahdollisuus antaa lausuntoja asiassa. Kuuleminen voidaan järjestää mm. asiaa koskevassa seminaarissa tai muussa laajapohjaisessa asiaa käsittelevässä kokouksessa, joka tulee pitää ennen vuoden 2012 kirkolliskokousta.

Kirkolliskokousedustaja Hannu Pyykkönen

7. Aloite kirkon mediastrategian tarkentamisesta

Suomen ortodoksinen kirkko on viime vuosina näkynyt ja kuulunut normaalia voimakkaammin erilaisissa medioissa (mm. TV, radio, lehdet, internet) lähinnä joittekin mediapersoonien tekemisien tai tekemättä jättämisien vuoksi. Varsinainen kirkon oma harkittu tai edes hieman tarkemmin suunniteltu medianäkyminen on tapahtunut lähinnä erilaisten hartausohjelmien (aamuhartaus, iltahartaus, jumalanpalvelukset, jne.) avulla niin radiossa kuin televisiossakin. Muu suunniteltu näkyminen mediassa on usein erittäin satunnaista ja harvinaista.

Ortodoksisen kirkon strategiassa vuosille 2010-2015 sanotaan:

”4.6. Viestintä ja teknologia 
Tietojärjestelmien kehitys on mahdollistanut uudenlaisen yhteistyön ja vapaaehtoisuuteen perustuvien hankkeiden syntymisen. Maailmanlaajuinen viestintäverkko edistää toimintojen hajauttamista, päätöksenteko demokratisoituu sekä hajaantuu. Teknologian avulla voidaan kompensoida etäisyyksiä, toimia pienissäkin yhteisöissä ja parantaa palveluja. Teknologialla on tärkeä merkitys kulttuuriperinnön tallentajana ja sen levittäjänä. Kansalaisten vuorovaikutuksen keinot monipuolistuvat ja saavat uusia ulottuvuuksia.

Median ja sähköisen viestinnän nopea kehittyminen ja niiden merkityksen voimakas kasvu vaatii kriittistä arvokeskustelua. Myös lasten ja nuorten toiminta koneiden maailmassa voi lisätä syrjäytymistä reaalimaailman vuorovaikutuksen puuttuessa.

Kirkon tulee olla aktiivinen toimija sähköisessä viestinnässä ja tuottaa palveluja ihmisille kirkon identiteettiä ja imagoa vahvistavasti.

Kirkon tehtävänä on luoda sille sekä viestintä- että tiedotusstrategia, joka luo kirkolle myönteistä julkisuuskuvaa.

Kirkon haasteena on näkyä mediassa oikeaan aikaan ja oikealla tavalla.”

Strategia painottuu tuossa tekstissä liikaa vapaaehtoisten tekemään työn ja hankkeiden varaan ja se painottaa kirkon tiedotuksessa enemmänkin toiminnan hajauttamista ja päätöksenteon demokratisoimista viestinnän avulla, kuin oman ideologiansa levittämistä tai kirkon julkikuvan edelleen parantamista tai palvelujen tuottamista, mitä tekstin lopussa olevat lauseet edellyttäisivät.
Kirkolle on luotu alustava kirkollishallituksen hyväksymä tiedotusstrategia, jonka mukaan viestintä ja tiedotus ovat keskeisiä osia ortodoksisen kirkon toiminnassa. Viestinnän ja tiedotuksen tehtävänä on varmistaa, että kirkon jäsenillä, yhteistyökumppaneilla ja ympäröivällä yhteiskunnalla on oikea kuva ortodoksisesta kirkosta sekä riittävästi tietoa kirkon toiminnasta ja sen antamista palveluista.

Tiedotusstrategian mukaan tiedotuksen tulee olla suunnitelmallista ja tavoitteellista. Viestinnän ja tiedotuksen kehittämisen strategisina tavoitteina kirkon vision ja toiminta-ajatuksen näkökulmasta tulee olla myönteisen imagon vahvistaminen, kirkon tunnettuuden edistäminen ja yhteistyön vahvistaminen.

Tiedotusstrategiassa todetaan, että tiedotuksen tärkein kanava on ort.fi-nettiportaali. Kirkolle on avattu helluntaina 2011 uudet nettisivut, joihin on asetettu paljon toiveita. Tällä hetkellä eräät seurakunnat kuitenkin ovat irtaantuneet näistä sivuista ja toimivat omilla sivuillaan ja oman suunnitelmansa mukaan. Miksi? Tehtiinkö ennen sivujen uudistamista riittävä ja kattava tarve- ja kehittämiskysely käyttäjien omista tarpeista ja tavoitteista seurakunta- tai muussa kirkollisessa työssä? Tehtiinkö kirkon sivut kaikkia osallisia kuullen? Saivatko kaikki osallistua kirkon sivujen valmisteluun, ideointiin ja suunnitteluun? Saatiinko sivuille mukaan kaikki kirkon toimipisteet ja laitokset? Jos ei, miksi ei?

Kirkon yleisessä strategiassa edellytetään, että kirkko on aktiivinen toimija ja se tuottaa palveluja kirkon identiteettiä ja imagoa vahvistavasti. Tässä ei ole vielä ehkä kuitenkaan täysin onnistuttu ja sillä saralla riittää kehittämistä.

Sekä yleisessä strategiassa että tiedotusstrategiassa on hyviä ajatuksia, mutta niiden toimeenpanoa tulee vielä miettiä tarkasti ja saada kaikki osapuolet – niin etenkin myös piispat kuin myös papit ja seurakunnatkin sekä kirkon eri laitokset – sitoutumaan strategian mukaiseen tehokkaaseen ja tarkoituksenmukaiseen ja kirkon ydintehtävää palvelevaan tiedottamiseen, jota kirkolliskokouksen hyväksymä strategia edellyttää.

Ehdotus

Kirkollishallituksen tulee selvittää mahdollisimman pikaisesti vastaako kirkon mediastrategia siltä edellytettyjä tarpeita ja toiveita. Samalla tulee selvittää miten kirkon suunnittelemaa medianäkyvyyttä voitaisiin laajentaa myös radion/TV:n hartausohjelmien ulkopuolelle.

Tehtävästä selvitystyöstä tulee myös selvitä, vastaako kirkon mediatyö parhaalla mahdollisella tavalla tämän päivän haasteisiin, joita ovat mm. kirkosta eroamiset, vieraantuminen kirkon elämästä ja maallistuminen sekä kirkon tradition ja tapojen unohtaminen tai jopa peräti suuri tietämättömyys (osaamattomuus) niistä (kuten esim. katumuksen tai muidenkin sakramenttien käyttö, ehtoolliseen osallistuminen jne.).

Samalla selvitystyössä tulee kartoittaa mahdollisuudet kirkon oman valtakunnallisen tiedotuslehden julkaisemiseen. PSHV:n julkaisema valtakunnallinen Aamun Koitto on vaikeuksissa ja sen levikki on pieni. Hiippakunnissa ilmestyvillä tiedotuslehdillä on jokaisella oma profiilinsa ja niiden välinen yhteistyö on melko niukkaa tai jopa olematonta. Synergiaetua ei haluta tai osata käyttää.
Myöskään maahanmuuttajatyötä ei ole valtakunnallisessa tiedottamisessa huomioitu riittävästi. Hiippakunnallinen tiedottaminen on hajanaista ja kirjavaa. Valtakunnallisella kirkon omalla lehdellä tai nettijulkaisulla voitaisiin hoitaa tämänkin asian kuntoon.

Olisiko syytä siirtyä kirkon oman nettilehden toimittamiseen tai yhdistää voimat Aamun Koiton kanssa ja tehdä sekä nettilehtiä että harvemmin ilmestyvää ja hyvin toimitettua painettua lehtistä, joka jaettaisiin mahdollisimman laajalti ortodoksisiin koteihin esim. ilmaislehtenä tai mahdollisimman edullisena maksullisena tilauksena. Samalla tuo painettu lehti voisi toimia ikään kuin Suomen ortodoksisen kirkon ”ikkunana ulkopuoliseen maailmaan” eli sitä kautta voitaisiin tiedottaa kirkkomme toiminnasta myös muille tahoille kuin ortodoksisen kirkon jäsenille.
Samalla on syytä selvittää, millä tavalla nykyinen Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvoston OKJ:n tekemä oppikirjatyö tai muu valistus- ja kasvatustyö voitaisiin yhdistää kirkon oman mediastrategian alle tai jopa kirkon omien kasvatus- ja koulutusyksikön sekä tiedotusyksikön alaisuuteen. Missä määrin internetissä voitaisiin julkaista painokustannuksiltaan kalliita oppikirjoja tai muuta opetusmateriaalia tai jopa liturgisia tekstejä ja muuta jumalanpalvelusmateriaalia huomattavasti halvemmin kustannuksin.

Kirkolliskokousedustaja Hannu Pyykkönen

8. Aloite vuosittaisten maahanmuuttajille suunnattujen tapahtumien järjestämiseksi

Me allekirjoittaneet kirkolliskokouksen jäsenet esitämme, että Suomen ortodoksinen kirkko järjestäisi vuorovuosin eri hiippakunnissa viikonvaihteen tapahtuman, joka olisi suunnattu maahanmuuttajille.

Lisäksi esitämme, että kirkolliskokous varaisi tapahtuman toteuttamiseen vähintään 15 000 € määrärahan valmistelu-, vuokra-, matka- ja muihin kuluihin. Tapahtuman käytännön järjestelyistä kirkollishallitus voisi sopia yhteistyösopimuksella PSHV ry:n ja muiden kirkollisten järjestöjen ja seurakuntien kanssa.

Perustelut

Maahanmuuttajat ovat viime vuosikymmeninä kasvattaneet merkittävästi kirkon väkilukua ja monet heistä ovat aktiivisesti toimivia seurakuntalaisia. Maahanmuuttajat ovat myös kirkon strategian eräs painopisteistä. Maahanmuuttajapäivillä voitaisiin osoittaa kirkkomme arvostusta eri maista tulleita jäseniä kohtaan, pohtia aikuisopetuksen tarpeita ja vahvistaa sitoutumista kirkon elämään. Maahanmuuttajapäivien avulla voitaisiin sekä aktivoida seurakuntiimme rekisteröityneitä maahanmuuttajia että levittää tietoa kirkkomme toiminnasta vielä seurakuntaan rekisteröitymistä pohtiville ortodokseille tai mahdollisesti uskoaan etsiville.

Kirkolliskokousedustajat piispa Arseni, Ioannis Lampropoulos,  Aleksander Roszczenko,  Viatcheslav Skopets, Timo Tynkkynen

9. Aloite äänestysikärajan laskemisesta 16 ikävuoteen seurakunnan vaaleissa ja äänestystavan muuttamisesta

Esitämme, että kirkolliskokous päättää laskea äänestysikärajan 18 vuodesta 16 vuoteen seurakunnan valtuustovaaleissa ja äänestystapaan lisätään postiäänestyksen mahdollisuus.

Taustaa

Eduskunta hyväksyi Suomen evankelisluterilaisen kirkon äänestysikärajan laskemisen 18 vuodesta 16 ikävuoteen lokakuussa 2008 ja muutos astui voimaan vuoden 2009 alussa. Lakimuutoksen tavoitteena oli saada nuoret osallistumaan enemmän seurakunnalliseen toimintaan. Ikärajan muutos ei koske kirkkoherran vaalia eikä vaalikelpoisia seurakuntavaaliehdokkaita.
Uuden käytännön mukaiset vaalit luterilaisissa seurakunnissa pidettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2010. Nuorten äänestysprosentti oli 16–17-vuotiaiden kohdalla 14,5 prosenttia ja kokonaisäänestysprosentti 17,0 prosenttia. Valituiksi tulleiden alle 30-vuotiaiden osuus nousi  7,0 prosentista 8,7 prosenttiin verrattuna vuoden 2006 vaaleihin. Lisää tilastotietoja löytyy vaalisivuilta osoitteesta http://seurakuntavaalit.fi/vaalit2010.nsf/start.

Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokoukselle tehtiin edellisen kerran aloite äänestysikärajan laskemisesta vuonna 2008, jolloin luterilaisen kirkon lakimuutosprosessi oli vielä kesken. Kirkollishallitus ei puoltanut aloitetta eikä kirkolliskokous hyväksynyt sitä. Perusteluissa sanottiin, että ”kirkollishallitus tulee seuraamaan oikeusministeriössä tehtäviä valtiollisten vaalien äänestysikärajan mahdolliseen muuttamiseen tähtääviä valmisteluja.”

Oikeusministeriö on viimeistellyt äänestysikärajan muuttamisesta kunnallis- ja eduskuntavaaleissa annettujen lausuntojen pohjalta raportin, joka on luettavissa ministeriön internetsivuilla osoitteessa http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/1290609797445.

Perustelut

Seurakuntalaisten pitäisi pystyä vaikuttamaan seurakunnan toimintaan niin paljon kuin mahdollista, ovathan he toiminnan ytimessä – ilman jäseniä ei ole kirkkoa. Jumalanpalvelusten ja muun kirkollisen toiminnan lisäksi seurakunnan valtuustossa ja neuvostossa tehdään paljon vapaaehtoistyötä, jonka tarkoitus on ylläpitää ja parantaa seurakunnan toimintamahdollisuuksia.

Toivottavaa olisi, että seurakunnanvaltuusto olisi seurakunta pienoiskoossa eli kykenisi parhaalla mahdollisella tavalla näkemään jäsentensä ja koko ympäröivän yhteiskunnan erilaiset tarpeet ja mahdollisuudet. On todettu, että äänestysaktiivisuus myöhemmällä iällä korreloi sen kanssa, kuinka aktiivisesti on oppinut äänestämään nuorempana. Kristinoppileiri on usein viimeinen tilaisuus, kun kirkko ja nuoret kohtaavat oikeiden asioiden äärellä ennen aikuisuuteen astumista. Vaikuttamismahdollisuuksien lisääminen äänestämisen muodossa laajentaisi nuorten kosketuspintaa kirkon elämään.

Iäkkäämpien seurakuntalaisten tai kaukana seurakunnan keskuksesta asuvien äänestysmahdollisuus pitäisi pitää yhtä korkealla kuin muidenkin. Kaikki eivät yksinkertaisesti pääse paikan päälle äänestämään, vaikka haluaisivat. Postiäänestyksen mahdollistaminen parantaisi vaikuttamismahdollisuuksia ja lisäisi äänestysaktiivisuutta.

Kirkolliskokousedustajat Riina Nguyen, Ritva Bly, Eero Huovinen, Seppo Ketola, Ulla Kudjoi-Salminen, Eero Lahtinen, Juha Lampinen, Anja Lindström, Markku Salminen

10. Aloite seurakuntien kasvatus- ja diakonityöntekijöiden siirtämisestä työajattomien hengellisen työn tekijöiden ryhmään

Esitämme, että vuoden 2011 varsinainen kirkolliskokous päättää tarvittavista toimenpiteistä ja muutoksista, joiden perusteella kasvatus- ja diakoniatyöntekijät luetaan hengellisten työntekijöiden joukkoon, kuten papisto ja kanttorit jo ovat.

Taustaa

Kirkkomme työmarkkinaosapuolet, kirkollishallitus ja Kirkon Alat ry ovat selvitelleet usean vuoden ajan kasvatus- ja diakoniatyön työaikamääräyksiä, työn sisältöä ja suurta työn luonteesta johtuvaa ylitöiden määrää.

Keväällä 2011 työaikakysymyksestä jälleen neuvoteltiin. Useiden tuloksettomien keskustelujen jälkeen Kirkon alat osaltaan selvitti asiaa alan työntekijöiden arkityön näkökulmasta ja tulos oli, ettei sillä ole ratkaisuehdotusta työaikalain mukaiseen töiden järjestämiseen.

Vaihtoehto, jota työehtosopimuksen osapuolet sittemmin yhdessä arvioivat, oli, voisiko kirkko siirtää kasvatus- ja diakoniatyöntekijät työajattomien hengellisen työn tekijöiden ryhmään, jolloin työtä voitaisiin tehdä nykyistä tarkoituksenmukaisemmin ja työaikavalvonnan sijasta sovellettaisiin työterveyteen liittyvien vuorokautisten lepoaikojen järjestämistä sekä työnjohdon vastuuta työnjärjestämisessä.

Perustelut

Ortodoksinen kirkko on kasvava vähemmistökirkko, jonka jäsenet asuvat hajallaan valtaväestön keskellä, etäisyydet ovat pitkät. Tuloksellinen kasvatustyö edellyttää, että seurakunta tarjoaa kirkon jäsenille sekä kirkkoon liittyville ja hengellisyyttä kaipaaville pitkäjänteistä hengellistä kasvatusta. 

Kirkon strategiassa korostuu erityisesti ortodoksisen identiteetin vahvistaminen, varhaiskasvatus, perhe- ja aikuiskasvatuksen rooli ja lähimmäispalvelu, diakonia. Tämä tarkoittaa mm. riittävän usein järjestettäviä tilaisuuksia, mahdollisuutta kirkossa käymiseen, työntekijöiden kohtaamiseen, nuoren hengellistä kasvua edistäviä kristinoppileirejä sekä muuta kirkon elämään ja perinteisiin sitoutumista edistävää hengellistä kasvatusta, hädässä olevan auttamista ja tukemista. Diakoniatyössä kysymykset näkyvät erityisesti tarpeena pitää seurakunnan diakoniapalveluja saaviin seurakuntaisiin läheistä yhteyttä, pitää yllä alueellista tasa-arvoa seurakuntalaisille ja huolehtia monin tavoin heidän tukemisestaan.

Laki ortodoksisesta kirkosta 2§ määrittelee kirkon tehtävän seuraavasti: ”Kirkko palvelee ihmisiä pyhien toimitusten, ortodoksisen kasvatuksen ja opetuksen, diakonia- ja hyväntekeväisyystyön sekä ortodoksisen kirkon perinteeseen perustuvan muun toiminnan kautta.”

Seurakunnilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia lisätä kasvatuksen ja diakonian työntekijöiden määrää eikä toiminnan menestyksellisen hoitamisen näkökulmasta liioin vähentää palveluja. Tosiasiallinen tilanne on, että jos palvelua annettaisiin työaikalain puitteissa, henkilöstön määrää tulisi voimakkaasti lisätä. Tällä hetkellä ylitöiden määrä koettelee jatkuvasti lain sallimia ylärajoja, työntekijät stressaantuvat työn määrästä ja kiireestä ja siihen liittyvästä työaikaraportoinnista, joka sekin vielä runsaasti aikaa.

Yleisessä työaikalaissa on varauma, jonka mukaan lain mukaista työaikaa ei noudateta luterilaisen ja ortodoksien kirkon hengellisessä työssä. Toisen kansan kirkon, luterilaisen kirkon osalta on laadittu lisäksi työaika-asetus, jossa luetellaan ne tehtävät, jotka kirkko katsoo sellaisiksi hengellisiksi tehtäviksi, joiden luonteesta johtuen työaikaa ei noudateta. Tässä luettelossa on mainittu myös nuoriso- ja diakoniatyön tekijät.

Ortodoksisessa kirkossa nykyisellään hengellisen työntekijöiksi on lainsäädännössä määritelty vain papisto ja kanttorit, vaikka kirkon syvällinen hengellisen työn näkemys pitää kasvatusta ja diakoniaa osana kokonaisvaltaista hengellistä työtä.

Kasvatuksen ja diakonian tehtävien vaativuuden uudelleenarviointi tulee tehdä muutoksen yhteydessä, koska tehtävien hengellinen luonne muutoksen myötä korostuu. Kun tällä hetkellä työntekijöiden ansiotulosta huomattava osa muodostuu työaikakorvauksista, on uudessa tilanteessa kohtuullista nostaa tehtävän vaativuuspalkkaa niin, että ansiotaso pysyy ennallaan. Järjestely antaisi työntekijälle etukäteen käsityksen toimeentulon tasosta ja työnantaja pystyisi budjetoimaan henkilöstökulun tältä osin tarkasti.

Kirkolliskokousedustajat Juha Lampinen, Markku Salminen, Anja Lindström, Ulla Kudjoi-Salminen, Riina Nguyen, Ritva Bly, Seppo Ketola, Eero Lahtinen

Toiminta-avustusaloitteet

11. Aloite Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunnan ja Aamun Koitto -lehden toiminta-avustuksista vuodelle 2012

Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta ry. (PSHV) hakee kirkolliskokoukselta seuraavia toiminta-avustuksia vuodelle 2012: 

• Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta ry. (PSHV) 55 000 €
• Aamun Koitto -lehti 25 000 €

Perustelut

Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta ry. (PSHV) on ortodoksisen kirkon traditioon sitoutunut 126-vuotias valtakunnallinen organisaatio, jonka tehtävänä on Kirkkoa ja seurakuntia palveleva, uudistava ja rakentava työ.

Tehtäväänsä järjestö toteuttaa yhteistyössä seurakuntien ja kirkollisten järjestöjen kanssa.
Veljeskunnan alajärjestöissä (tiistaiseuroissa, kuoroissa, ikonipiireissä ja ortodoksiaryhmissä) toimii yli 3 000 henkilöä. Veljeskunnan vahvasta hengellisestä perinnöstä kumpuava arvoperusta, pitkään toimintaan pohjaava tietotaito, ulkoistettu ja hajautettu toiminta, laaja verkostoituneisuus, nykyaikaiset työkalut sekä aikaa seuraava toimintatapa tarjoavat hyvän perustan järjestön toiminnan kehittämiselle.

Kehittämiskohteina ovat
a) jäsenistön tarpeiden kartoittaminen
b) nykyisten ja potentiaalisten toimijoiden aktivointi
c) järjestön strategian kirkastaminen ja tunnettuuden lisääminen
d) taloudellisen kannattavuuden kohentaminen ja seurantajärjestelmän kehittäminen
e) tukipalvelujen tuottaminen seurakunnille ja PSHV:n jäsenistölle

Aamun Koiton kehittäminen valtakunnallisena aikakauslehtenä on vaikeaa. Tilausten määrä varsinkin Etelä-Suomessa on kehittynyt epätyydyttävästi mm. Helsingin hiippakunnan alueella ilmestyvien vastaavanlaisten julkaisujen ilmaisjakelusta johtuen. Tästä syystä pyrimme pikaisesti selvittämään mahdollisuudet kehittää Aamun Koitto -lehti Karjalan hiippakunnan lehdeksi, johon sisältyisi liitteenä julkaistavat seurakuntien tiedotussivut.  

Veljeskunnan työn painopisteet, toimenpiteet sekä tuotot ja kustannukset vuonna 2012 käyvät ilmi tämän hakemuksen liitteistä. Veljeskunta tekee myös yhteistyösopimusaloitteen kirkolle.

Joensuun piispa Arseni, Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunnan puheenjohtaja.

12. Aloite Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n yleisavustuksesta

Esitämme, että Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:lle myönnetään toiminta-avustuksena 130 000 euroa vuodelle 2012.

Perustelut

ONL ry suunnittelee, ohjaa, koordinoi ja toteuttaa kokonaisvaltaisesti kirkon lapsi- ja nuorisotyötä yhteistyössä seurakuntien ja hiippakuntien kanssa.

Strategia

Järjestö on kuluvana vuonna julkaissut toimintastrategiansa, jonka kantavana ajatuksena on tukea ortodoksisten seurakuntien perustyötä lasten ja nuorten parissa, kirkon strategian ja kirkollisen kasvatuksen opetussuunnitelman linjausten mukaisesti, yhteistyössä muiden kirkon toimijoiden kanssa. Lisäksi järjestön selkeitä toimintaperiaatteita ovat nuorten äänen kuuleminen ja esillä pitäminen kirkollisessa toiminnassa ja kotien hengellisen kasvatustyön tukeminen.

Toimintamuodot

Koulutustoiminta ja julkaisutoiminta ovat ONL:n tärkeimmät toimintamuodot. ONL pyrkii olemaan myös tasokas ja järkevä koordinoija ja etsimään lapsi- ja nuorisotyössä tarvittavaa asiantuntemusta ja tarjoamaan sitä seurakuntien, kotien ja nuorten käyttöön.

Painopiste 2012

Käytännön työn erityiseksi painopisteeksi on vuodelle 2012 asetettu varhaiskasvatus- ja kerhotyö. Koulutustoiminnassa tavoitteena on järjestää alueellisia kerhonohjaajakoulutuksia, joissa otetaan huomioon ja jalkautetaan uutta kirkollisen varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmaa. Lisäksi jatketaan leirinohjaajakoulutuksia ja järjestetään leiritoimintaa.

Julkaisutoiminnan puolella ONL tuottaa em. koulutustoiminnan tueksi soveltuvaa materiaalia, mm. kerhorunkoja ja kerhonohjaajan materiaalipaketin. Työ aloitetaan siirtämällä eri vuosikymmeninä ilmestyneiden Tuohustulilehtien tehtävä- ja opetussisällöt sähköiseen muotoon ja kehitteillä olevaan sähköiseen materiaalipankkiin. Lisäksi ONL kokoaa yhteen hyväksi havaittuja materiaaleja lapsityön kentältä ja jakaa niitä edellä mainitun materiaalipankin kautta seurakuntien lapsi- ja nuorisotyön aktiivien käyttöön. Myös suositun Tuohustuli-lehden kehittämistä yhä paremmaksi jatketaan edelleen.

ONL vastaa kirkon nuorille suunnatuista valtakunnallisista tapahtumista ja tulevana vuonna aloitetaan valmistelutyö v. 2013 Nuorisofestareiden toteuttamiseksi yhteistyössä seurakuntien kanssa. Myös suvaitsevaisuus-, ekumenia- ja kansainvälisyyskasvatus otetaan ONL:n toiminnoissa tietoisesti huomioon ja näihin liittyen ONL hoitaa mm. kirkon yhteistyötä Syndesmoksen ja Partio-liikkeen kanssa.

ONL:n tavoitteena on kasvattaa ja kannustaa nuoria toimimaan vastuullisesti ja inhimillisesti ja osallistumaan aktiivisesti kirkon elämään.

Kirkolliskokousedustajat Viatcheslav Skopets, Mikko Sidoroff, Riina Nguyen.

13. Aloite toiminta-avustuksesta Valamon kansanopistolle

Valamon kansanopisto anoo 60 000 euron suuruista toiminta-avustuksen  vuodelle  2012.

Perustelut

1. Valamon kansanopisto toteuttaa kirkon aikuiskasvatustehtävää ja on ainoa ortodoksinen vapaan sivistystyön oppilaitos Suomessa

Ortodoksisuuden perus- ja jatkokurssit, hengelliset seminaarit, retriitit, kirkkomusiikkikoulutus sekä muu vastaava toiminta palvelevat sekä kirkon jäseniä että kirkosta kiinnostuneita. Opisto järjestää koulutusta myös kirkon henkilöstölle, vapaaehtoisille toimijoille ja luottamushenkilöille. Oman toimensa ohella toimiville diakoneille ja papeille opisto on järjestänyt koulutusta vuodessa 2000 alkaen. Opisto toteuttaa toiminnassaan kirkon strategista linjauksia, joiden mukaan aktiivisen jumalanpalveluselämää ja ortodoksista identiteettiä tulee vahvistaa sekä kehittää osaamista, toimintaa ja muutosvalmiutta.

2. Valamon kansanopisto on suomalainen ikoniakatemia

Opisto kouluttaa suunnitelmallisesti ja asiantuntevien opettajien johdolla. Koulutuksiin sisältyy aina myös kirkon perinteen ja teologian luentoja, jotka auttavat oppijaa ymmärtämään ikonin merkityksen osana kirkon liturgista elämää ja perinnettä.  Opisto järjestää säännöllisesti myös sellaista ikonimaalauksen kurssitoimintaa, joka palvelee erityisesti ikonimaalauksen opettajia ja suomalaisen ikoniopetuksen laadun kehittymistä. Opiston ikoniopetus toteuttaa kirkon strategian mukaisesti tavoitetta turvata ikoniopetuksen kirkollisuus, jatkuvuus ja laatu.

3. Valamon kansanopisto on kirkon linkki yhteiskuntaan

Opiston toiminnan kautta kirkko voi toimia arvovaikuttajana yhteiskunnassa. Valamossa järjestettävät seminaarit ja koulutukset tarjoavat oivalliset puitteet mm. moniarvoiselle ja -kulttuuriselle sekä ekumeeniselle kohtaamiselle. Kirkon opetus voi luontevalla tavalla tulla esille yhteyksissä, joissa se muutoin jäisi puuttumaan. Hengellinen ortodoksinen oppimisympäristö antaa mahdollisuuden monien teemojen käsittelyyn erityisesti kirkon opetuksesta käsin. Opiston monipuoliset seminaarit toteuttavat kirkon visiota yhteisöstä, jossa toteutuu avoin arvo- ja kulttuurivaikuttaminen sekä rohkea eettinen suunnannäyttäminen paikallisesti ja koko yhteiskunnassa.

4. Opiston toiminnan tulee olla kaikkien saavutettavissa

Opisto toimii paljolti avustusten varassa. Avustukset kattavat noin 45 % opiston budjetista, muu osuus rahoitetaan opiskelijamaksuilla. Maksujen korottaminen ei ole mahdollista ilman, että ne eriarvoistaisivat oppijoita.

5. Opisto tukee vapaaehtoistyötä luostarissa ja seurakunnissa

Luostarin vapaaehtoistyö on opinnollistettu. Tätä toimintaa kehitetään edelleen niin, että jatkossakin ihmisillä on mahdollisuus antaa aikaansa ja osaamistaan luostarin hyväksi sekä tutustua elävään luostariperinteeseen ja ortodoksisuuteen oppimisympäristössä, jossa toteutuu säännöllinen jumalanpalveluselämä ja yhteisöllisyys. Opisto auttaa luostaria toteuttamaan sen julistus- ja valistustehtävää. Lisäksi opisto tukee vapaaehtoistyön suunnittelua, toteuttamista ja johtamista seurakunnissa. Toiminta tukee erityisesti kirkon strategian linjauksia lähimmäisvastuusta ja eettisestä toiminnasta.

6. Valamon kansanopisto on merkittävä resurssi kirkon maahanmuuttajatyössä

Eräs kansanopistojen suuntaviivoista on maahanmuuttajatyö. Valamossa on usean vuoden ajan järjestetty lähinnä venäjänkielisille maahanmuuttajille kurssitoimintaa, joka tutustuttaa heidät ortodoksisuuteen ja erityisesti ortodoksiseen kirkkoon Suomessa. Opiston maahanmuuttajatyö toteuttaa kirkon strategiassa mainittua tavoitetta tehdä ortodoksinen kirkko Suomessa kotikirkoksi kaiken ikäisille maahanmuuttajille.

Opisto esittää, että jatkossa kirkko ja opisto voisivat laatia yhteistyösopimuksen.

Sirpa Koriala, Valamon kansanopiston rehtori

14. Aloite kirkkomusiikin toimittajan tehtävän jatkamisesta

Esitän, että kirkkomusiikin toimittajan tehtävää jatketaan kaksivuotiskaudella 1.8.2011 – 31.7.2013. ja kirkolliskokous varaa kirkkomusiikin toimittajan palkkaamiseen tarvittavan määrärahan.

Perustelut

Suomen ortodoksisen kirkon vuosien 2010–2015 strategisissa linjauksissa pyritään aktiivisen jumalanpalveluselämän ja ortodoksisen identiteetin vahvistumiseen, johon liittyvät muiden muassa jumalanpalvelusten laadun kehittäminen ja niiden rikkauden esilletuominen. Lisäksi strategisissa linjauksissa mainitaan, että kirkon rikas ja monipuolinen laulutraditio on laajasti käytössä ja että sävellys-, sovitus- ja käännöstyötä tuetaan. Kirkkomusiikin toimittajan tehtävä on näiden linjausten toteutumisen osalta olennainen, sillä siihen kuuluu uuden kirkkomusiikkimateriaalin tuottaminen ja suunnittelu sekä jumalanpalveluskirjojen ja muiden kirkkomusiikkijulkaisujen nuotintaminen.

Kirkkomusiikin toimittajan kolmivuotinen tehtävä päättyy 31.7.2011. Vaikka kirkkomusiikin toimittajan tähänastisen työn tuloksena on ilmestynyt jo monia uusia kirkkomusiikkijulkaisuja ja lisää on suunniteltu ilmestyviksi vielä vuoden 2010 aikana, ovat kirkkomme jumalanpalvelukset niin monimuotoisia ja kirkkolauluperinne niin laaja, että uutta nuottimateriaalia on voitu tuottaa vasta pienelle osalle kirkkomme jumalanpalvelus- ja kirkkomusiikkitraditiosta. Kirkkomusiikin toimittajan tehtävän jatkaminen kahdella vuodella mahdollistaisi nykyistä kattavamman jumalanpalvelusten laadun kehittämisen ja kirkon monipuolisen laulutradition käytön Suomen ortodoksisessa kirkossa.

Kirkolliskokousedustaja Erkki Lumisalmi

15. Aloite toiminta-avustuksesta Ortodoksisten Kanttorien Liitolle

Ortodoksisten Kanttorien Liitto esittää kirkon keskusrahaston talousarvioehdotukseen varattavaksi 4000 euron toiminta-avustus vuodelle 2012.

Perustelut

Ortodoksisten Kanttorien Liitto ry viettää 80-vuotisjuhlaansa vuonna 2012. Juhlavuoden kunniaksi kanttorikuoro tekee uuden äänitteen ja julkaisee liiton historiaa, kanttorintyötä sekä kirkkomusiikin kiinnostavia ilmiöitä käsittelevän juhlakirjan.  Näiden juhlavuoden erityiskohteiden toteuttamiseksi anomme korotettua vuosiavustusta.

Varvara Merras-Häyrynen, Ortodoksisten Kanttorien Liitto ry:n puheenjohtaja