Ortodoksinen kalenteri uudistuu ja täydentyy

Suomen ortodoksisen kalenteri uudistuu ja täydentyy. Kalenterin pohjaksi laaditaan peruskalenteri eli menologion, jonka merkittävin osa on pyhien muistopäivien kalenteri.

Tulevan menologionin pohjana on vuodesta 2003 alkaen ilmestynyt Synaksarion, jonka viimeisten osien pyhien luettelo on jo muotoutumassa. Menologion julkaistaan 12-osaisen Synaksarion-sarjan viimeisenä 13:na osana.

Peruskalenterin tekemisen lähtökohtana on piispainkokouksen päätös viime toukokuulta. Piispainkokous totesi, että kirkkomme kalenteri vaatii tarkastelua ja tarkistuksia pyhien, muistopäivien ja paastojen osalta.

Piispainkokouksen asettamaan kalenterityöryhmään kuuluvat nunna Kristoduli, nunna Ksenia, munkkidiakoni Serafim, ylidiakoni Jyrki Härkönen ja puheenjohtajana pastori Sergius Colliander.

Syksyn aikana kalenterityöryhmä on saanut piispainkokoukselta evästystä ja piispainkokous on myös hyväksynyt työryhmän työsuunnitelman. Menologionin käsikirjoitusluonnos esitellään piispainkokoukselle toukokuussa.

Menologion sisältää pyhien luettelon lisäksi paasto-ohjeet selityksineen, avioliiton vihkimisrajoitukset sekä tiedot kansallisia nimimuotoja vastaavista pyhien ihmisten nimistä.

Kirjaan tulee myös lyhyet liturgiset ohjeet, joiden tarkoituksena on osoittaa, miten kalenteriosaan merkityt juhlaluokat ja arkijumalanpalvelukset poikkeavat keskenään.

Menologion selittää myös, miten helluntain ja suuren paaston välisten viikkojen epistola- ja evankeliumiluvut määräytyvät. Tähän menologionin osaan kuuluu myös parimia-, epistola- ja evankeliumirekisteri, eli tiedot Raamatun lukukappaleista juhlina ja pyhien muistopäivinä sekä eri tilaisuuksissa.

Menologionin kalenteriosaan merkitään Suomen ortodoksiselle kirkolle merkittävät päivät, kuten Suomen hiippakunnan perustamispäivä ja autonomian myöntämispäivä. Siihen merkitään myös Suomen kirkossa toimineiden piispojen kuolinpäivät sekä kansan hurskaan kunnioituksen kohteena olevien kirkkomme piirissä toimineiden henkilöiden kuolinpäivät.

Menologion heijastaa paikalliskirkon käytäntöjä vuotuisten juhla- ja muistopäivien vietossa.

Sen perusteella laadittava vuotuinen taskukalenteri sisältää samoja tietoja, mutta suppeammassa muodossa.

Vuoden 2013 ortodoksinen taskukalenteri ilmestyy viellä edellisvuosien laajuisena.

OT 10.1.2012