Ouluun uudet papit
Oulun ortodoksisen seurakunta on elänyt syksyllä 2011 odottavin mielin, sillä molempien vakinaisten pappien toimet ovat olleet avoimena.
Lokakuussa seurakunta valitsi kirkkoherraksi isä Marko Patrosen (s.1970). Hänet asetettiin tehtäväänsä joulukuun alussa.
Seurakunnan toisen papin toimeen valittiin marraskuussa Lieksan entinen kirkkoherra, pastori Lars Ahlbäck (s.1978). Hän aloittaa tehtävässään vuoden 2012 alusta. Metropoliitta asettaa hänet tehtäväänsä Oulun katedraalin teofaniajuhlan yhteydessä, perjantaina 6.1.2012 klo 10 alkavassa liturgiassa.
Seurakunnanvaltuusto siirsi seurakunnan toisen papin vaihdoksen yhteydessä tämän toimipaikan Kemistä Ouluun.
Molemmat Oulun seurakunnan uudet papit ovat teologian maistereita.
Seurakunnassa on kaksi kanttoria, sekä yhdistetty nuoriso- ja diakoniatyöntekijän toimi. Jäsenmäärä on noin 2 400, jotka sijoittuvat 33 kunnan alueella.
Oulun ortodoksisen seurakunnalla on useiden pyhäkköjen lisäksi hoidettavanaan myös kaksi hautausmaata Muhoksella ja Tervolan Varejoella.

isä Marko ja vaimo Anne

isä Lars, vaimo Susanne ja pikku Ellen
OT 3.1.2012

Finlands Ortodoxa Kyrka