Apostoli Filippos, yksi seitsemästä diakonista

Pyhä Filippos syntyi Palestiinan Kesareassa. Hän on eri henkilö kuin se apostoli Filippus (14.11.), joka kuului kahdentoista apostolin joukkoon. Marraskuun 11. päivänä muisteltava Filippos oli naimisissa ja hänellä oli neljä tytärtä, jotka omistivat neitsyytensä Jumalalle ja saivat profetoimisen lahjan. (Apt. 21:8-9) Pyhä Filippos sai kunnian kuulua kirkon ensimmäisten diakonien joukkoon. Apostolit vihkivät hänet diakoniksi samaan aikaan kuin Stefanoksen. (Ap.t. 6) Heidän tehtävänsä oli vastata käytännön avustustyöstä, erityisesti ruoan jakamisesta, ja huolehtia leskistä, orvoista ja köyhistä.

Apostolien hajaantuessa julistamaan kukin omalle taholleen Filippos lähti levittämään pelastuksen ilosanomaa Samariaan. Kun samarialaiset kuulivat, kuinka Filippos julisti ilosanomaa Kristuksesta, ja näkivät hänen tekemänsä tunnusteot, he tulivat sankoin joukoin kuulemaan häntä. Monet vapautuivat saastaisista hengistä, ja paljon halvaantuneita ja rampoja parani. Filippos julisti hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, ja monet miehet ja naiset ottivat kasteen. Heidän joukossaan oli Simon-niminen noita, joka kuitenkin kääntyi vääristä syistä: hän tahtoi saada samanlaisen Pyhän Hengen jakamisen voiman, mikä apostoleilla oli, ja yritti ostaa sitä rahalla. Hän kuitenkin katui asennettaan apostolien nuhdeltua häntä ankarasti. (Ap.t. 8:4-25)

Filippos lähti Herran enkelin käskystä Jerusalemista Gazaan vievälle tielle. Siellä hän kohtasi etiopialaisen hoviherran, joka oli palaamassa Jerusalemista pyhiinvaellusmatkalta ja luki vaunuissaan profeetta Jesajan kirjaa. He alkoivat keskustella, ja Filippos nousi vaunuihin hoviherran viereen. Filippos selitti hoviherralle profeetan salaperäiset sanat, jotka ennalta kuvasivat Kristuksen kärsimystä. Kun he tulivat veden äärelle, hoviherra kysyi: ”Estääkö mikään kastamasta minua?” Filippos vastasi: ”Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista.” Hoviherra vastasi: ”Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.” He astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet. Tämän jälkeen Herran Henki tempasi Filippoksen pois, eikä hoviherra enää nähnyt häntä. (Ap.t. 8:26-39)

Filippos ilmaantui Ašdodiin ja jatkoi kulkuaan kaupungista kaupunkiin evankeliumia julistaen, kunnes tuli Kesareaan. Sieltä hän jatkoi myöhemmin matkaansa Vähään-Aasiaan, Trallian ja Lyydian alueelle, jossa hän sai monet pakanat tuntemaan Jumalan. Rakennettuaan kirkon pyhä apostoli Filippos nukkui pois rauhassa korkean iän saavuttaneena.