25.2.2021

Sävelmä
5. säv.
Paasto
Paastopäivä

p. Tarasios, Konstantinopolin patriarkka (+ 806)

Parimia

VI:

  1. Jes. 6:1–12

Eht:

  1. 1. Moos. 5:1–24
  2. Sananl. 6:3–20

Jes. 6:1–12

1 Kuningas Ussian kuolinvuonna minä näin Herran: hän istui korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. 2 Hänen yläpuolellaan seisoivat serafit, joilla oli kuusi siipeä kullakin: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella verhosivat ruumiinsa ja kahdella lensivät. 3 He huusivat toinen toiselleen: -- Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan. 4 Ovenpielet vapisivat äänten voimasta, ja huone tuli täyteen savua. 5 Ja minä sanoin: -- Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin. 6 Silloin yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva hiili, jonka hän oli ottanut pihdeillä uhrialttarilta. 7 Hän kosketti sillä minun huuliani ja sanoi: -- Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu. 8 Minä kuulin Herran äänen sanovan: -- Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi? Niin minä vastasin: -- Tässä olen, lähetä minut! 9 Hän sanoi: -- Mene ja sano tälle kansalle: Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä ymmärtäkö. 10 Paaduta tämän kansan sydän, sulje sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se silmillään näkisi, ei korvillaan kuulisi eikä sydämellään ymmärtäisi -- ettei se kääntyisi ja tulisi terveeksi. 11 Minä kysyin: -- Kuinka pitkäksi aikaa, Herra? Hän vastasi: -- Siksi kunnes kaupungit ovat autioina, asukkaita vailla ja talot tyhjillään, kunnes tyhjillä pelloilla vallitsee autius. 12 Herra vie ihmiset kauas, ja tyhjänä leviää hylätty maa.

1. Moos. 5:1–24

1 Tämä on luettelo Aadamin jälkeläisistä. Luodessaan ihmisen Jumala teki hänet kaltaisekseen. 2 Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Ja hän siunasi heidät ja antoi heille nimeksi ihminen silloin kun heidät luotiin. 3 Kun Aadam oli elänyt 130 vuotta, hänelle syntyi poika, joka oli hänen näköisensä, hänen kaltaisensa, ja hän antoi pojalle nimen Set. 4 Setin syntymän jälkeen Aadam eli vielä 800 vuotta, ja hänelle syntyi sinä aikana lisää poikia ja tyttäriä. 5 Aadam eli kaikkiaan 930 vuotta, ja sitten hän kuoli. 6 Kun Set oli elänyt 105 vuotta, hänelle syntyi Enos. 7 Enosin syntymän jälkeen Set eli vielä 807 vuotta, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä. 8 Set eli kaikkiaan 912 vuotta ja kuoli sitten. 9 Kun Enos oli elänyt 90 vuotta, hänelle syntyi Kenan. 10 Kenanin syntymän jälkeen Enos eli vielä 815 vuotta, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä. 11 Enos eli kaikkiaan 905 vuotta ja kuoli sitten. 12 Kun Kenan oli elänyt 70 vuotta, hänelle syntyi Mahalalel. 13 Mahalalelin syntymän jälkeen Kenan eli vielä 840 vuotta, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä. 14 Kenan eli kaikkiaan 910 vuotta ja kuoli sitten. 15 Kun Mahalalel oli elänyt 65 vuotta, hänelle syntyi Jered. 16 Jeredin syntymän jälkeen Mahalalel eli vielä 830 vuotta, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä. 17 Mahalalel eli kaikkiaan 895 vuotta ja kuoli sitten. 18 Kun Jered oli elänyt 162 vuotta, hänelle syntyi Henok. 19 Henokin syntymän jälkeen Jered eli vielä 800 vuotta, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä. 20 Jered eli kaikkiaan 962 vuotta ja kuoli sitten. 21 Kun Henok oli elänyt 65 vuotta, hänelle syntyi Metuselah. 22 Metuselahin syntymän jälkeen Henok eli vielä 300 vuotta vaeltaen aina Jumalan tahdon mukaisesti, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä. 23 Henok eli kaikkiaan 365 vuotta. 24 Hän vaelsi kuuliaisena Jumalalle. Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen.

Sananl. 6:3–20

3 Tee näin, poikani, jotta pelastuisit: Mene ja vetoa häneen, ahdista häntä pyynnöilläsi, 4 älä suo silmillesi unta äläkä luomillesi lepoa. 5 Pelasta itsesi niin kuin pakeneva gaselli, kuin lintu, joka väistää pyyntimiehen paulan. 6 Mene, laiskuri, muurahaisen luo, katso sen aherrusta ja ota opiksesi. 7 Ei sillä ole ketään käskijää, ei herraa eikä hallitsijaa, 8 ja silti se kerää kesällä ruokansa ja täyttää varastonsa korjuun aikaan. 9 Kuinka kauan sinä, laiskuri, makaat, milloin havahdut unestasi? 10 Nuku vielä hiukan, torku hiukan, makaa kädet ristissä vielä hetki, 11 niin köyhyys käy päällesi kuin rosvo, puute niin kuin röyhkeä kulkuri. 12 Kelvoton se ihminen, läpeensä paha, joka kaikkialla kieroilee, 13 joka iskee silmää, tönäisee jalkaa, antaa sormillaan salaisen merkin. 14 Kavalasti hän punoo juoniaan, ehtimiseen hän on riitoja rakentamassa. 15 Siksi hän saa äkillisen lopun: hetkessä hän musertuu, eikä apua tule. 16 Kuutta asiaa Herra vihaa, seitsemää hän ei edessään siedä: 17 ylpeitä silmiä, petollista kieltä, viattoman veren tahraamia käsiä, 18 sydäntä, joka punoo ilkeitä juonia, jalkoja, jotka rientävät rikoksen teille, 19 väärää todistajaa ja vilpin puhujaa ja ihmistä, joka yllyttää veljen veljeä vastaan. 20 Poikani, pidä mielessäsi isäsi käskyt, älä väheksy äitisi opetusta.

Päivän synaksario

25.2.

Aleksanteri oli roomalainen sotilas keisari Maximianuksen (286–305) aikana. Kun sotilaita määrättiin uhraamaan Jupiterin temppelin vihkiäisten kunniaksi, ainoastaan Aleksanteri kieltäytyi. Hänet vietiin itsensä keisarin eteen. Aleksanteri tunnusti olevansa kristitty ja kehotti keisariakin tunnustamaan väärien jumalien palvelemisen turhuuden. Hänet vietiin kidutettavaksi. Aleksanterin jalkoihin sidottiin raskas kivi ja häntä riiputettiin sormenpäistä ja ruoskittiin armottomasti. Sen jälkeen hänet lähetettiin Traakiaan.

Monien kidutusten jälkeen pyhä Aleksanteri tuomittiin surmattavaksi Traakian Driziparassa. Viimeisinä sanoinaan hän lausui rukouksen koko maailman pelastuksen puolesta, minkä jälkeen hänet mestattiin. Aleksanterin ruumis heitettiin jokeen, josta kristityt nostivat sen ylös. Hänen äitinsä huolehti hänen hautaamisestaan, ja myöhemmin haudan päälle rakennettiin basilika.

Pyhä Pafnutios kilvoitteli Egyptin erämaassa samaan aikaan kuin Antonios Suuri (k. 356). Pafnutios eli erämaassa 80 vuotta ja käytti vain yhtä vaatetta. Hänet tunnettiin viisaana opettajana, joka ei koskaan lausunut tuomion sanaa pahantekijöistä. Hän pyrki aina tuottamaan kuuntelijoilleen hengellistä hyötyä. Pafnutios tapasi sanoa, että kaikki tapahtuu meille joko Jumalan tahdosta tai Hänen sallimuksestaan. Jumalan tahdon mukaisia ovat kaikki Hänen kunniakseen koituvat teot. Toisaalta Hän kuitenkin sallii sattumusten ja koettelemusten kohdata meitä ohjatakseen meitä oikeaan ja johtaakseen meitä katumukseen. Pafnutios näki kaiken olevan Jumalan johdossa. ”Kukaan ei voi langeta ilman Jumalan sallimusta ja suojelusenkelinsä vetäytymistä”, hän sanoi.

Kun Pafnutios tahtoi tietää, minkä pyhän elämää hänen kilvoituksensa eniten muistuttivat, enkeli näytti hänelle kiertävän laulajan, työläisen ja kauppiaan. Nämä kaikki harjoittivat hyveitä maailmassa ja olivat aina valmiita antamaan aikaansa ja varojaan toisten hyväksi.

Pyhä Pafnutios nukkui pois 300-luvun puolivälin tienoilla. Egyptissä kilvoitteli varhaisina vuosisatoina useita Pafnutioksia, ja hagiografiassa näiden elämänvaiheet ovat sekoittuneet.

Pyhä Reginos syntyi 200-luvun lopulla kristityille vanhemmille Levadiassa Boiotian maakunnassa Kreikan mantereella. Vanhemmat kasvattivat sekä sanoillaan että esimerkillään häntä rakastamaan hyveitä ja puolustamaan totuutta. Pyhä Henki kantoi Reginoksessa runsasta hedelmää, ja hänen maineensa levisi nopeasti Kyklaadien saaristossa ja Manner-Kreikassa. Kun Skopeloksen piispa kuoli, saarelaiset valitsivat hänet yksimielisesti uudeksi piispakseen.

Vaikka areiolaisuuden harhaoppi oli tuomittu Nikeassa vuonna 325, se nosti päätään yhä uudelleen. Vuonna 343 keisari päätti kutsua uuden kirkolliskokouksen Sardikaan.[1] Myös piispa Reginos osallistui kokoukseen. Voimakkaalla todistuksellaan, jotka hän perusteli Raamatun teksteillä, hän osoitti, että Kristus oli paitsi ihminen myös täydellinen Jumala. Areiolaiset hätkähtivät hänen puheistaan ja poistuivat kokouksesta, joka vahvisti Nikean tunnustuksen.

Palattuaan Skopelokseen Reginos kaitsi laumaansa rauhassa, kunnes Julianus Luopio alkoi vainota kristittyjä haluten palauttaa pakanauskonnon takaisin valtionuskonnoksi. Kreikan käskynhaltija pidätti Reginoksen yrittäen erilaisin kidutuksin saada hänet kieltämään Kristuksen. Mutta niin kuin kipinät lentelevät ympäriinsä rautaa taottaessa, niin myös pyhä piispa säteili kärsimyksissään ja rohkaisi kristittyjä pysymään lujina uskossaan. Kun käskynhaltija totesi, ettei hän voinut saada Reginosta muuttamaan mieltään, hän mestautti tämän helmikuun 25. päivänä vuonna 362.

Pyhän Reginoksen ruumis vietiin Kyprokselle. 1800-luvulla Skopeloksen saaren johtomiehet lähettivät edustajansa Kyprokselle pyytämään, että osa reliikeistä annettaisiin Skopeloksen uskovien haltuun. Kyproslaiset suostuivat, sillä olihan pyhä Reginos toiminut nimenomaan Skopeloksella. Reliikki sijoitettiin aluksi Pyhän Johannes Kastajan luostariin. Nykyisin Skopeloksen saarella on Pyhän Reginoksen kirkko saaren pääkaupungin Khoran tuntumassa. Pyhä Reginos on saaren suojeluspyhä, jonka muistopäivää vietetään näyttävästi.


[1] Sittemmin Bulgarian pääkaupunki Sofia. Kaupunkia alettiin kutsua Sofiaksi tuhat vuotta myöhemmin sinne rakennetun Pyhän Sofian kirkon mukaan.

Walburga syntyi vuoden 710 tienoilla. Hän oli pyhien Winnibaldin (18.12.) ja Willibaldin (7.7.) sisar. Jo nuorena hän meni opiskelemaan Dorsetin luostarikouluun ja jäi sittemmin kilvoittelemaan samaisen luostarin sisaristoon.

Pyhä Bonifatius (5.6.) pyysi Dorsetista nunnia perustamaan luostaria Saksaan. Walburgan hengellinen äiti Tatta siunasi Walburgan ja muita sisaria matkaan vuonna 750. Näin Walburgasta tuli yksi niistä Wessexin anglosaksisista kilvoittelijoista, jotka olivat levittämässä evankeliumia Saksaan. Walburga vietti ensin pari vuotta nunna Lioban luona Tauberjoen varrella Bischofsheimissä, jossa hän oppi lääketiedettä. Sitten Walburga siirtyi Heidenheimiin[1] kaksoisluostariin, jonka hänen veljensä Winnebald oli perustanut.

Veljensä kuoleman jälkeen Walburgasta tuli vuonna 761 kaksoisluostarin ylin johtaja, jonka alaisuudessa myös veljestö toimi. Walburga johti luostaria viisaasti ja arvokkaasti. Hän eli hiljaisesti ja kieltäymyksellisesti, ja Jumala siunasi häntä monilla ihmeillä, joita luostarissa tapahtui. Walburga paransi muun muassa ahmimishimon valtaan joutuneen naisen kolmella viljatähkällä.

Walburga nukkui pois helmikuun 25. päivänä vuonna 779. Seuraavana vuonna hänen jäännöksensä siirrettiin hänen veljensä rinnalle Eichstättin Pyhän ristin kirkkoon, jossa ne ovat siitä lähtien olleet. Pyhä Walburga osoittautui yhdeksi Keski-Euroopan tärkeimmistä ihmeidentekijöistä. Hänen ruumiinsa on kirjaimellisesti siunauksen lähde, sillä viime aikoihin saakka siitä on vuotanut hyvätuoksuista öljyä, jolla on parantava vaikutus. Tästä syystä pyhän Walburgan reliikkejä on jaettu moniin kirkkoihin Saksassa ja Ranskassa. Hänen reliikkiensä siirroilla on kaksi omaa juhlapäivää: siirto Eichstättiin 1.5. ja Zutpheniin 24.9. Taiteessa pyhä Walburga kuvataan yleensä kolmen viljantähkän kanssa tai kädessään kirja, jonka päällä on öljypullo, ja toisessa kädessään luostarin johtajan sauva.


[1] 75 km Stuttgartista etelään.

Pyhä Tarasios syntyi ylhäiseen konstantinopolilaiseen patriisiperheeseen. Hän sai aikansa parhaan kasvatuksen. Isältään hän peri lujan oikeudentajun, niin että oli aina valmis puolustamaan köyhiä ja sorrettuja, ja äidiltään syvällisen kristillisen hurskauden. Vuonna 780 hänelle annettiin konsulin arvo ja hänet nimitettiin valtakunnan ensimmäiseksi sihteeriksi eli pääministeriksi keisarinna Irenen ja tämän alaikäisen pojan Konstantinoksen hallitessa. Tarasios oli samaa sukua kuin patriarkka Fotios (6.2.), jonka setä hän oli. Ulkonäöltään pyhän Tarasioksen sanotaan muistuttaneen pyhää Gregorios Teologia.

Noihin aikoihin ikonoklasmin harhaoppi oli jo laantunut. Suuri osa papistosta ja uskovista suhtautui kuitenkin pyhiin ikoneihin vielä epäluuloisesti. Patriarkka Paavali, entinen ikonoklasmin hyväksyjä, oli tullut ymmärtämään ikonien merkityksen ja katui erehdystään, mutta pyrkiessään palauttamaan ikonien kunnioittamisen hänellä oli vaikeuksia löytää samanmielisiä työtovereita. Vuonna 784 hän luopui yhtäkkiä patriarkan asemasta ja vetäytyi Pyhän Floroksen luostariin. Kun pettynyt keisarinna tiedusteli syytä hänen eroamiseensa, hän vastasi syitä olevan neljä: äkillinen sairastuminen, kirkkojen autius ikonien puuttuessa, häpeä siitä että oli suostunut allekirjoittamaan suostumuksensa ikonoklasmiin ja tunnustanut sitä suullisestikin sekä se, että neljä muuta apostolista istuinta eli Rooman, Aleksandrian, Antiokian ja Jerusalemin patriarkaatit olivat katkaisseet rukousyhteyden Konstantinopolin kanssa ikonoklasmin takia. ”En halua olla hereettisen kuppikunnan paimen enkä joutua muiden patriarkkojen kirkonkiroukseen”, hän totesi. Ymmärtäen keisarinnan vaikean tilanteen hän esitti seuraajakseen Tarasiosta, joka oli vielä maallikko. Hän uskoi, että tämä oli pystyvä mies palauttamaan Konstantinopolin muun kristikunnan yhteyteen.

Tarasios yritti kieltäytyä odottamattomasta ehdotuksesta, mutta hallitsijoiden, senaatin ja kansan painostuksesta hän lopulta suostui asettaen ehdoksi, että yleinen kirkolliskokous oli viipymättä kutsuttava Konstantinopoliin tekemään virallisesti loppu ikonoklasmin harhaopista. Hänet vihittiin eri pappeuden asteisiin ja asetettiin patriarkaksi joulukuun 25. päivänä vuonna 784.

Patriarkkana Tarasios antoi kaikille esimerkin kristillisistä hyveistä. Hän paastosi, rukoili ja tutki Jumalan sanaa öisin, pukeutui vaatimattomasti eikä tahtonut, että häntä palveltiin. Monet papiston jäsenet elivät ja pukeutuivat ylellisesti, ja heille patriarkan vaatimaton elämäntapa oli elävä saarna. Erityisesti Tarasios kunnostautui pitämällä huolta vähäosaisista. Hän rakennutti köyhille asuntoja ja hoitokoteja sekä majataloja matkustavaisille. Hän huolehti, että köyhät perheet luetteloitiin ja heille annettiin joka kuukausi tietty avustus. Tarasios keskusteli mielellään tavallisten ihmisten kanssa. Usein hän kutsui omaan pöytäänsä köyhiä kadulta ja etenkin kylmänä talviaikana tarjosi heille ravitsevia aterioita. Pääsiäisenä hän meni heti liturgian jälkeen Vanhan hallituspalatsin nimellä tunnettuun rakennukseen ja tarjosi siellä suurenmoisen pääsiäisaterian köyhille palvellen heitä omakätisesti. Vasta sen jälkeen hän meni patriarkaattiin syömään oman vaatimattoman pääsiäisateriansa.

Patriarkan jalo esimerkki ja opetus innoittivat monia luopumaan maailmasta, ja hän perusti heitä varten suuren luostarin perintötilalleen Bosporin salmen Euroopan puoleiselle rannalle jonkin matkaa päähän Konstantinopolista. Lukuisat esipaimenet kuten pyhä Mikael, Synnadan piispa, (23.5.) ja Teofilos, Nikean piispa, jotka olivat uudelleen syntyneen ortodoksisuuden tukipilareita, olivat tämän luostarin kasvatteja.

Tarasios huolehti, että keisarinna ja hänen poikansa pitivät lupauksensa kirkolliskokouksen koolle kutsumisesta. Seitsemäs yleinen kirkolliskokous kokoontui Tarasioksen johdolla ensimmäiseen istuntoonsa Nikeassa syyskuun 24. päivänä vuonna 787. Hän johti viisaasti sen keskusteluja ja väittelyjä, joiden lopputuloksena ikonoklasmi tuomittiin harhaopiksi ja ikonien kunnioitus palautettiin.

Kokouksen jälkeen Tarasios yritti hyvän paimenen tavoin saada kaikki harhaoppiset palaamaan takaisin kirkon helmaan. Hän toimi lempeästi välttäen raskaita katumusrangaistuksia, mikä herätti pahennusta joissakin Studionin luostarin ankaran linjan munkeissa kuten Platonissa ja hänen veljenpojassaan pyhässä Teodoros Studionilaisessa (11.11.).

Tarasios taisteli voimallisesti simoniaa eli kirkollisten vihkimysten myymistä vastaan ja vaati kirkon suojapaikkaoikeuden kunnioittamista. Kun eräs julkisten varojen kavaltamisesta syytetty virkamies pakeni Hagia Sofian kirkkoon ja tarttui kiinni alttarin kulmaan, pyhä Tarasios suojeli häntä ja kun eräät sotilaat raahasivat hänet väkisin pois, Tarasios erotti nämä ehtoollisyhteydestä. Hän uhkasi samanlaisella rangaistuksella myös hallitsijoita, jos he kohtelisivat vankia raa’asti. Niinpä tätä kuulusteltiin ilman kidutuksia ja lopulta hänet todettiin syyttömäksi ja päästettiin vapaaksi.

Kun Konstantios VI tuli täysi-ikäiseksi, hänestä tuli yksinvaltias. Arvellen voivansa asettautua kirkon kanonien yläpuolelle hän hylkäsi vaimonsa Maria Armenialaisen väittäen tämän tahtoneen myrkyttää hänet. Todellinen syy oli, että hän tahtoi solmia uuden avioliiton äitinsä kamarineidon Teodoten kanssa. Patriarkka kieltäytyi uskomasta keisarin keksimää tekosyytä, nuhteli häntä ja uhkasi erottaa hänet ehtoollisyhteydestä. Keisari raivostui, käski patriarkan poistua ja pakotti vaimonsa vihkiytymään nunnaksi. Muuan Joosef-niminen pappi vihki keisarin uuteen avioliittoon Teodoten kanssa.

Kahden merkittävän luostarin igumenit, Sakkudionin Platon (4.4.) ja Studionin Teodoros (11.11.) syyttivät keisaria aviorikoksesta ja pitivät Tarasioksen toimia asiassa riittämättöminä. Keisari puolestaan vangitsi ja karkotti kyseiset igumenit. Keisari meni niin pitkälle, että uhkasi jopa palauttaa valtakuntaan hellenistisen pakanauskonnon, jos kirkko esittäisi lisää vastalauseita. Patriarkka Tarasios ei suostunut hyväksymään keisarin avioliittoa, ja hänet pantiin kotiarestiin. Tapahtumat järkyttivät koko keisarikuntaa. Sekä papisto että kansa nousivat keisaria vastaan. Myös keisarinna Irene tajusi tilanteen ja käänsi selkänsä pojalleen.

Vuonna 797 keisarinna Irene päätti palata valtaan. Sotilaat vangitsivat Konstantinoksen ja sokaisivat hänet, niin että hän joutui luopumaan vallasta. Teodote katosi – hänen kohtaloaan ei tunneta – ja heidän lapsensa Leo kuoli. Patriarkka Tarasios, joka oli pysynyt lujana ja rauhallisena koettelemusten keskellä, vapautui arestista.

Valtaistuimelle nousi seuraavaksi keisari Nikeforos I (802–811), ja rauha palautui kirkkoon. Pyhä Tarasios tunsi suorittaneensa tehtävänsä oltuaan patriarkkana 22 vuotta. Hän sairastui vaikeaan pitkäaikaiseen tautiin, mutta siitä huolimatta hän jatkoi päivittäisen liturgian toimittamista sauvaansa nojaten. Kuoleman lähestyessä hänen nähtiin käyvän ankaraa taistelua demoneja vastaan. Ensin hän puolustautui sanoin niiden esittämiä syytöksiä vastaan, ja kun hän ei enää kyennyt puhumaan, hän huitoi niitä vihaisesti käsillään. Kun kirkossa alettiin laulaa psalmin 86 alkujaetta ”Herra, kuule rukoukseni, vastaa minulle”, patriarkka rauhoittui yhtäkkiä ja hänen autuas sielunsa nousi valoisana taivaan korkeuksiin. Viikkoa myöhemmin (25.2.806) pyhä patriarkka haudattiin omaan luostariinsa. Hänen haudallaan alkoi tapahtua monia ihmeitä, kun ihmiset voitelivat itseään sen yllä palavan lampukan öljyllä.

Kirkolliskokouksen päätöksestä huolimatta ikonoklasmi kuitenkin elpyi pian uudelleen. Vuonna 820 keisari Leo Armenialainen, joka oli seitsemän vuotta kannattanut ikonoklasmia ja vainonnut julmasti ortodokseja, näki merkillisen unen, joka teki hänet levottomaksi. Siinä patriarkka Tarasios katsoi häntä ankaran näköisenä määräten Mikael-nimisen miehen lävistämään hänet miekalla. Kuusi päivää myöhemmin (6.12.820) Mikael Änkyttäjä todella murhasi Leon ja nousi seuraavaksi keisariksi.

 Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

26.2.2021

Sävelmä
5. säv.
Paasto
Paastopäivä

p. Porfyrios, Gazan piispa (+ 420)

p. Fotine, samarialainen nainen (+ 1. vs.)

Parimia

VI:

  1. Jes. 7:1–14

Eht:

  1. 1. Moos. 5:32–6:8
  2. Sananl. 6:20–7:1

Jes. 7:1–14

1 Siihen aikaan, kun Ahas, Jotamin poika, Ussian pojanpoika, oli Juudan kuninkaana, Syyrian kuningas Resin ja Israelin kuningas Pekah, Remaljan poika, lähtivät sotaretkelle kohti Jerusalemia mutta eivät voineet valloittaa sitä. 2 Kun Daavidin valtakunnassa saatiin kuulla, että syyrialaiset olivat leiriytyneet Efraimin alueelle, vavahti jokainen sydän, niin kuninkaan kuin kansankin, niin kuin metsän puut vapisevat tuulen voimasta. 3 Silloin Herra sanoi Jesajalle: "Mene poikasi Sear-Jasubin kanssa tapaamaan Ahasia. Hän on Yläaltaan kanavan päässä Pesijänkentän tiellä. 4 Sano hänelle: Pysy rauhallisena, harkitse mitä teet. Älä pelkää äläkä sydän kurkussa säiky noita kahta savuavaa kekälettä -- älä pelkää Resinin ja hänen syyrialaistensa tai Remaljan pojan vihaa. 5 Syyria on kyllä suunnitellut pahaa sinun varallesi, niin myös Efraim ja sen pää Remaljan poika. He ovat sanoneet: 6 'Nyt hyökkäämme Juudaan ja saatamme sen kauhun valtaan! Kaappaamme sen ja asetamme sinne kuninkaaksi Tabelin pojan.' 7 Mutta Herra Jumala sanoo näin: -- Ei se onnistu, ei niin tule käymään. 8 Sillä Syyrian päänä on vain Damaskoksen kaupunki, ja Damaskoksen päänä on vain Resin. Kuusikymmentäviisi vuotta vielä, ja Efraim on murskattu, se ei enää ole mikään kansa. 9 Efraimin pää on vain Samarian kaupunki, ja Samarian pää on vain Remaljan poika. Ellette usko, te ette kestä." 10 Herra puhui jälleen Ahasille ja sanoi hänelle: 11 "Pyydä Herralta, Jumalaltasi, todisteeksi merkki, pyydä vaikka tuonelan syvyydestä tai taivaan korkeudesta." 12 Mutta Ahas vastasi: "En pyydä. En pane Herraa koetukselle." 13 Niin Jesaja sanoi: "Kuule siis, sinä Daavidin kuningassuku! Eikö riitä, että te loputtomiin koettelette ihmisten kärsivällisyyttä, kun haluatte koetella vielä Jumalan, minun Jumalani, kärsivällisyyttä? 14 Sen tähden Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.

1. Moos. 5:32–6:8

32 Kun Nooa oli elänyt 500 vuotta, hänelle syntyivät Seem, Haam ja Jafet. 6:1 Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, 2 jumalien pojat huomasivat, että ihmisten tyttäret olivat kauniita, ja he ottivat näistä vaimoikseen keitä halusivat. 3 Herra sanoi: "Minä en anna elämän hengen asua ihmisessä miten kauan tahansa. Ihminen on lihaa, heikko ja katoavainen. Olkoon siis hänen elinikänsä enintään satakaksikymmentä vuotta." 4 Siihen aikaan ja myöhemminkin oli maan päällä jättiläisiä, kun jumalien pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Juuri näitä olivat muinaisajan kuuluisat sankarit. 5 Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyk- sensä olivat kauttaaltaan pahat, 6 hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään. 7 Ja Herra sanoi: "Minä pyyhin maan päältä ihmisen, jonka olen luonut, ja ihmisen mukana karjaeläimet, pikkueläimet ja taivaan linnut, sillä minä kadun, että olen ne tehnyt." 8 Mutta Nooa oli Herralle mieluinen.

Sananl. 6:20–7:1

20 Poikani, pidä mielessäsi isäsi käskyt, älä väheksy äitisi opetusta. 21 Ripusta ne kaulaasi, pidä aina niitä sydäntäsi vasten. 22 Kun kuljet, ne ovat oppaanasi, kun nukut, ne pitävät vartiota, ja kun heräät, ne puhuvat sinulle. 23 Käsky on lamppu, opetus on valo, kuri ja kasvatus on elämän tie. 24 Ne varjelevat sinut pahalta naiselta, vieraan naisen liukkaalta kieleltä. 25 Älä eksy hänen kauneutensa lumoihin, älä mene ansaan, kun hän katsoo. 26 Portto pyytää vain leivän hinnan, mutta toisen miehen vaimo vie sinulta hengen. 27 Voiko kukaan pitää sylissään hehkuvia kekäleitä ilman että vaatteet syttyvät tuleen? 28 Voiko kukaan kävellä tulisilla hiilillä ilman että jalat kärventyvät? 29 Samoin käy sen, joka lähestyy toisen vaimoa: joka toisen vaimoon kajoaa, on saava rangaistuksensa. 30 Halveksitaanhan sitäkin, joka nälissään varastaa vain saadakseen syödä vatsansa täyteen -- 31 kiinni jäätyään hän joutuu maksamaan seitsenkertaisesti, antamaan kaiken mitä omistaa. 32 Mieletön siis se mies, joka viettelee toisen vaimon -- niin tekee vain se, joka ei hengestään piittaa. 33 Häntä odottaa raippa ja pilkka, lähtemätön on hänen häpeänsä. 34 Sillä mustasukkaisen miehen raivo ei laannu, ei hän tunne sääliä, kun koston aika tulee, 35 ei lepy, vaikka häntä kuinka lepyttäisi, ei lauhdu, vaikka häntä kuinka lahjoisi. 7:1 Muista, poikani, mitä sinulle sanon, pidä mielessäsi minun neuvoni.

Päivän synaksario

26.2.

Samarialainen nainen, jonka Kristus kohtasi kaivolla Sykarin kaupungin tuntumassa, oli kirkon tradition mukaan nimeltään Fotine. Nimi merkitsee valoisaa. Kristus pyysi häneltä juotavaa, jolloin hän alkoi hämmästellä, kuinka juutalainen saattoi puhua samarialaiselle eikä karsastanut hänen astiaansa. Kristus alkoi puhua Fotinelle elävästä vedestä: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Fotine pyysi Kristukselta tätä elävää vettä.

Kun Kristus osoitti tuntevansa Fotinen elämän yksityiskohdatkin, Fotine alkoi uskoa hänen olevan profeetta ja kysyi, kumpi oli oikea rukouspaikka, samarialaisten pyhä vuori Garisim vai juutalaisten pyhä vuori, Jerusalem. Kristus vastasi hänelle: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika, ja se on jo nyt, jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”

Fotine sanoi uskovansa Messiaan tulemiseen. Kristus ilmoitti hänelle suoraan sen, minkä oli salannut monelta muulta: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.” Fotine lähti kaupunkiin ja kertoi kaikille Jeesuksesta: ”Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?” Monet tulivat kaupungista Jeesuksen luo ja alkoivat uskoa Häneen (Joh. 4).

Helluntain jälkeen Fotine kastettiin yhdessä kahden poikansa ja viiden sisarensa kanssa. He kaikki liikkuivat apostolien mukana ja puhuivat Kristuksesta saaden monia uskomaan.

Perimätiedon mukaan pyhä Fotine kärsi marttyyrikuoleman vankilassa Roomassa, jonne hän tuli Karthagosta pian sen jälkeen kun Pietari ja Paavali oli surmattu. Hänen kuolemaansa liittyy monia legendoja, joissa Fotinea ei saada hengiltä minkäänlaisilla kidutuksilla. Fotinen vanhin poika oli sotilas Rooman armeijassa. Kun hän kieltäytyi osallistumasta kristittyjen vainoamiseen, hänet surmattiin.

Konstantinopolissa pyhälle Fotinelle omistettiin kaksi kirkkoa. Näissä tapahtui lukuisia parantumisia, erityisesti silmävaivoista. Erityisen kunnioitettu Fotine oli Smyrnassa, jonka katedraali oli omistettu hänelle. Se hävitettiin vuonna 1922 Vähän-Aasian kristittyjen joukkosurmien yhteydessä.

Venäjällä pyhä Fotine tunnetaan nimellä Svetlana, joka tarkoittaa valoisaa, ja venäläisissä kalentereissa hänen muistopäivänsä on 20.3.

Kun kristittyjen vainot päättyivät 300-luvun alussa ja kristinuskosta tuli valtion tunnustama uskonto, pakanuuden pois kitkemisessä ja kristinuskon juurruttamisessa oli vielä paljon työtä. Tämä siirtymäkausi ja sen vaikeudet kuvastuvat hyvin pyhän Porfyrioksen elämässä.

Pyhä Porfyrios oli kotoisin Tessalonikasta ja vaikutti pääasiallisesti keisari Arkadioksen hallituskaudella (395–408). Jo nuorena hän kuuli Egyptin erakkoisistä, ja innostus munkkilaisuuteen valtasi hänet niin, että lopulta hän päätti lähteä kotikaupungistaan Egyptiin.

Kuuluisaan Sketiksen erämaahan saapuessaan Porfyrios puettiin heti enkelielämän asuun, munkin viittaan. Hän eli siellä suurten askeettien mukana viisi vuotta. Sitten hän lähti Palestiinaan ja kilvoitteli siellä toiset viisi vuotta luolassa Jordanin erämaassa. Paikan ilmasto suurine lämmönvaihteluineen sai kuitenkin hänet sairastumaan vaikeasti. Porfyrios pani kaiken toivonsa Jumalaan ja lähti kohti Jerusalemia. Keppiinsä nojaten hän raahusti kumartamaan hartaasti kaikkia pyhiä paikkoja. Vaelluksellaan hän tutustui Markokseen, josta myöhemmin tuli hänen elämäkertansa kirjoittaja. Porfyrios antoi tälle tehtäväksi mennä Tessalonikaan ja jakaa siellä hänen perintöosuutensa hänen veljilleen. Palattuaan Markos löysi yllätyksekseen Porfyrioksen täysin parantuneena. Tämä oli ollut rukoilemassa Golgatalla, jossa hän oli yhtäkkiä tempautunut hurmoksiin ja nähnyt, kuinka hyvä ryöväri laskeutui ristiltä ja johdatti hänet Kristuksen luo, ja tämä luovutti pyhän Ristin hänen varjeltavakseen.

Jaettuaan loput perinnöstään Jerusalemin köyhille ja Egyptin luostareille Porfyrios alkoi tehdä suutarin töitä ansaitakseen näin elatuksensa omin käsin, apostoli Paavalin esikuvan mukaan. Pyhän Haudan piispa Prailos tunsi hyvin hänen lempeytensä ja taitonsa tulkita pyhää Raamattua. Kun Porfyrios täytti 45 vuotta, Prailos vihki hänet papiksi hänen vastusteluistaan huolimatta ja uskoi pyhän Ristin vartioimisen hänen tehtäväkseen.

Kunnioitettu ristinvartijan (staurofylaks) asema ei mitenkään vaikuttanut Porfyrioksen elämäntapaan. Hän paastosi ankarasti ja vietti yönsä rukouksissa valvoen niin kuin ennenkin. Hän oli toiminut tehtävässään kolme vuotta, kun Gazan piispa kuoli. Tämän vanhan mutta jäsenmäärältään pienen kirkon uskovat eivät päässeet yksimielisyyteen seuraajasta ja kääntyivät Kesarean arkkipiispan Johanneksen puoleen. Kesarea oli vielä tuolloin alueen kirkollinen keskus; tähän asemaan se oli noussut jo alkukirkon aikana, kun Jerusalem oli surkastunut pikkukaupungiksi. Arkkipiispan paastottua kolme päivää Herra osoitti hänelle, että soveliain piispan arvoon olisi Porfyrios. Herra oli edellisenä yönä varoittanut Porfyriosta itseään, että tulisi uskomaan tälle ”nöyrän vaimon”, oman sisarensa. Porfyrios sanoi huolissaan Markokselle: ”Saattaa todellakin käydä niin, että halussani saada sovitus omille synneilleni minulle uskotaan toistenkin syntien sovittaminen. Mutta ei mahda mitään, Herran tahtoa ei voi vastustaa.”

Porfyrios vihittiin piispaksi Kesareassa seuraavan sunnuntain vastaisena yönä kokoöisessä palveluksessa, ja hänen kaittavansa veivät hänet heti Gazaan. Hänen oli vaikea päästä sisään kaupunkiin, koska pakanat olivat paikka paikoin sulkeneet tien piikkipensailla ja haisevilla roskakasoilla.

Pitkä kuivuus oli polttanut kaupungin kasvillisuuden karrelle. Ensi töikseen uusi piispa kokosi kristityt, joita oli vain 280, rukoilemaan Jumalalta sadetta. Hän toimitti litanian, jonka ollessa lopuillaan alkoi sataa. Tämä sai 127 pakanaa kääntymään kristityiksi. ”Vain Kristus on Jumala” he huusivat, ”Hän yksin on voittaja!” Kaupunkia hallitsevat pakanat jatkoivat kuitenkin väkivaltaisia hyökkäyksiään Jumalan miestä ja hänen laumaansa vastaan. Sen tähden Porfyrios lähetti Markoksen Konstantinopoliin hankkimaan keisari Arkadiokselta määräyksen, että Gazan pakanatemppelit oli suljettava. Pyhän Johannes Krysostomoksen avulla Markos onnistui tehtävässään. Määräystä ei kuitenkaan pystytty panemaan toimeen, ja pakanat jatkoivat hyökkäyksiään vastakääntyneitä vastaan. Lopulta Porfyrios katsoi olevansa pakotettu lähtemään Kesareaan pyytämään vapautusta tehtävästään. Arkkipiispa Johannes kehotti häntä kärsivällisyyteen ja ehdotti, että he menisivät yhdessä Konstantinopoliin ja pyytäisivät keisaria vahvistamaan temppeleiden hajottamisen.

Matkalla pääkaupunkiin he poikkesivat Rhodoksella ja saivat hyviä neuvoja viisaalta Prokopios-nimiseltä erakolta. Konstantinopolissa he ottivat ensimmäiseksi yhteyttä pyhään Johannes Krysostomokseen ja selittivät hänelle tulonsa syyn. Tämä totesi, että ei voinut vaikuttaa keisariin, koska kaikkivoipa keisarinna Eudoksia oli suutuksissa häneen. Hän pyysi kuitenkin kamariherra Amantiosta toimimaan heidän hyväkseen. Raskaana oleva keisarinna suostui vastaanottamaan Palestiinan piispat ja lupasi heille apuaan. Muutaman päivän kuluttua hän synnytti pojan, tulevan keisari Teodosios II:n (408–450), kuten Johannes ja Porfyrios olivat hänelle sanoneet. Kiitollisena hän pyysi heitä esittämään Gazan kirkkoa koskevan anomuksensa. Kruununperillisen kastepäivänä keisarinna sai keisarilta suostumuksen pakanatemppelien tuhoamiseen ja lupauksen, että tämä rakentaa omin kustannuksin kirkon päätemppelin paikalle.

Pääsiäisen jälkeen vuonna 402 Johannes ja Porfyrios purjehtivat keisarin virkamiesten kanssa Gazaan. Matkalla he joutuivat kauheaan myrskyyn, josta he selvisivät vain ihmeen avulla. Samalla laivan areiolainen kapteeni kääntyi oikeaan uskoon.

Maiumassa kristityt olivat tulijoita vastassa psalmeja laulaen. Matkaseurue saapui Gazaan kulkueessa, jonka kärjessä kannettiin eläväksitekevää ja voittoisaa ristiä. Sotilasosastoa johtava käskynhaltija luki keisarin määräyksen temppeleiden tuhoamisesta. Hän käski polttaa suuren Marneionin temppelin ja takavarikoida kaupungista paenneiden pakanoiden omaisuuden valtiolle. Kolmisensataa paikalle jäänyttä pakanaa kääntyi kristinuskoon, ja kun he olivat saaneet kasteopetusta, pyhä Porfyrios kastoi heidät.

Rauhan laskeuduttua kaupunkiin pyhä piispa aloitti suuren kirkon rakentamisen Marneionin temppelin paikalle keisarin lähettämien piirustusten mukaan. Kaikki uskovat, miehet, naiset ja lapset, osallistuivat innokkaasti rakennustöihin laulaen psalmeja ja huutaen: ”Kristus on voittaja!” Vain viiden viikon kuluttua kirkko, jota keisarinnan mukaan kutsuttiin nimellä Eudoksiana, vihittiin käyttöön. Paikalla oli valtavasti kristikansaa, muun muassa kaikki lähialueiden munkit. Pyhä Porfyrios jakoi päivän kunniaksi runsaita avustuksia ja kehotti kansaa pysymään lujana uudessa uskossa. Alueelle jääneet pakanat haastoivat kuitenkin jatkuvasti riitaa kristittyjen kanssa. Kerran he syntyneen metelin aikana tappoivat seitsemän kristittyä. Pyhä Porfyrios itse pääsi heitä pakoon tasakattoja pitkin.

Pyhä Porfyrios auttoi ortodoksisuuden puolustamisessa pelagiolaisuuden harhaoppia vastaan Diopoliksen kirkolliskokouksessa vuonna 415. Oppi oli saanut nimensä Roomassa vaikuttaneesta pappi Pelagiuksesta, joka korosti kristittyjen elämän ehdotonta nuhteettomuutta eikä hyväksynyt sitä, että kasteen jälkeen siveellisiin rikkomuksiin langenneita otetaan takaisin kirkon yhteyteen katumuksen kautta.

Kun Porfyrios vuosia myöhemmin sairastui, ortodoksisen kirkon tila Gazassa oli jo paljon lujemmalla pohjalla. Hän kirjoitti testamentin, jossa hän korosti säännöllisyyden tärkeyttä armeliaisuuden ja vieraanvaraisuuden harjoittamisessa, ja uskoi koko kristityn kansan Jumalan haltuun. Hän nukkui rauhassa kuolonuneen helmikuun 26. päivänä vuonna 420 toimittuaan 25 vuotta piispana ja taisteltuaan hellittämättä epäjumalanpalvelusta vastaan.

Pyhä Johannes oli syntyisin Konstantinopolin Galatan kaupunginosasta ja teki sulttaanin palatsissa taidepuusepän töitä. Myös muut turkkilaiset johtomiehet lainasivat häntä sulttaanilta koristelemaan omia palatsejaan. Hän oli vaatimaton ja nöyrä. Tuloillaan hän hankki myötäjäisiä orvoille tytöille, vapautti vankeja ja teki paljon muuta hyvää. Eräs turkkilaisista johtomiehistä antoi hänelle oppiin sisarenpoikansa, joka oli tullut Konstantinopoliin Anatoliasta Vähän-Aasian puolelta. Työskennellessään Johanneksen kanssa palatsissa poika näki siellä arvostetussa asemassa olevia iloisia nuorukaisia ja halusi liittyä heihin. Johanneksen suhteiden avulla hänen enonsa saikin hänet kiinnitetyksi palatsiväkeen.

Palatsissa nuorukainen kohosi nopeasti arvossa ja oli kovin kiintynyt Johannekseen, joka oli opettanut hänelle taidepuusepän taidot ja oli siten hänen ylenemisensä aikaansaaja. Monen vuoden kuluttua hänen mieleensä tuli kerran kysyä Johannekselta: ”Sinä olet saanut oppia. Sanohan minulle, mitä teidän kirjoissanne kerrotaan meidän profeetastamme?” Johannes yritti vältellä vastaamista ja kehotti nuorukaista kysymään mitä muuta tahansa mutta ei uskonasioita. Nuorukaisen uteliaisuus oli kuitenkin herännyt ja hän vannoi, että Johanneksen ei tarvitsisi pelätä, sanoipa mitä tahansa. Lopulta Johannes suostui sanomaan hänelle, kuinka kristityt näkevät Muhammedin, joka kielsi lähes kaikki kristinuskon ydinkohdat.

Johanneksen suorat sanat olivat nuorukaiselle liikaa ja lupauksestaan huolimatta hän raivostui niin, että kutsui paikalle muitakin turkkilaisia. Yhdessä he löivät Johannesta ja raahasivat hänet tuomioistuimen eteen todistaen, että hän oli herjannut heidän uskoaan. Häntä ruoskittiin ja kidutettiin, mutta hän kieltäytyi ehdottomasti kieltämästä Kristusta ja kääntymästä islamiin. Hänet tuomittiin kaleeriorjaksi. Puoli vuotta Johannes oli turkkilaisessa sotalaivassa, joka kierteli Mustallamerellä esittelemässä Osmanien valtakunnan mahtia.

Konstantinopoliin paluunsa jälkeen Johannes pantiin uudelleen vankilaan, missä häntä kidutettiin ja aivopestiin kolme kuukautta. Häntä ei kuitenkaan saatu lausumaan ensimmäistäkään sanaa, joka olisi voitu tulkita kristinuskosta luopumiseksi. Sen jälkeen hänet vietiin visiirin luo, joka luovutti syyttömän miehen maaherralle tapettavaksi. Johannes mestattiin helmikuun 26. päivänä vuonna 1575. Näin hän sai marttyyrikruunun ja siirtyi riemuitsemaan pyhien marttyyrien joukkoihin.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.