30.11.2020

Sävelmä
1. säv.
Paasto
Kala sallittu

ap. Andreas Ensinkutsuttu (+ 1. vs.)

ap.v. Frumentios, Etiopian arkkipiispa (+ n. 380)

Parimia
  1. 1. Piet. 1:1–2:6
  2. 1. Piet. 2:21–3:9
  3. 1. Piet. 4:1–11

(Pyhä apostoli Andreas Ensinkutsuttu (+ 1. vs.))

1. Piet. 1:1–2:6

1 Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, tervehtii valittuja, jotka asuvat hajallaan, muukalaisina Pontoksessa, Galatiassa, Kappadokiassa, Bityniassa ja Aasian maakunnassa 2 ja jotka Isä Jumala suunnitelmansa mukaisesti on Hengellään pyhittänyt elämään Jeesukselle Kristukselle kuuliaisina ja hänen verellään puhtaaksi vihmottuina. Tulkoon armo ja rauha yhä runsaampana teidän osaksenne. 3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista. 4 Häneltä me saamme perinnön, joka ei turmellu, ei tahraannu eikä kuihdu. Se on varattuna teille taivaissa, 5 ja voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana. 6 Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa. 7 Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. 8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, 9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. 10 Tätä pelastusta ovat profeetat etsineet ja tutkineet. He ovat ennustaneet ja puhuneet teidän osaksenne tulevasta armosta 11 ja tutkineet, mihin ja millaiseen aikaan heissä vaikuttava Kristuksen Henki viittasi todistaessaan Kristuksen kärsimyksistä ja niitä seuraavasta kirkkaudesta. 12 Heille ilmaistiin, etteivät he palvelleet itseään vaan teitä puhuessaan siitä, minkä teille nyt ovat julistaneet ne, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat tuoneet teille evankeliumin. Tähän pelastukseen haluavat enkelitkin päästä edes luomaan silmäyksen. 13 Vyöttäytykää siis, olkaa raittiit. Pitäkää ajatuksenne kirkkaina ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. 14 Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. 15 Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. 16 Onhan kirjoitettu: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." 17 Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. 18 Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, 19 vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä. 20 Hänet oli valittu jo ennen maailman perustamista, ja nyt aikojen lopulla hänet on tuotu julki teitä varten. 21 Hänen kauttaan te uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että te uskoessanne myös panette toivonne Jumalaan. 22 Kun te totuudelle kuuliaisina olette puhdistautuneet elääksenne vilpittömässä, veljellisessä rakkaudessa, niin rakastakaa toisianne uskollisesti ja kaikesta sydämestänne. 23 Olettehan te syntyneet uudesti, ette katoavasta siemenestä, vaan katoamattomasta, Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta. 24 Sillä ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, 25 mutta Herran sana pysyy iäti. Juuri tämä sana on teille ilosanomana julistettu. 2:1 Jättäkää siis kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu. 2 Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. 3 Olettehan te "maistaneet Herran hyvyyttä". 4 Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. 5 Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. 6 Sanotaanhan Raamatussa: -- Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.

1. Piet. 2:21–3:9

21 Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään. 22 -- Hän ei syntiä tehnyt, hänen suustaan ei valhetta kuultu. 23 Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun. 24 Itse, omassa ruumiissaan, hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. "Hänen haavansa ovat teidät parantaneet." 25 Te olitte "eksyksissä niin kuin lampaat", mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan luo. 3:1 Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin, 2 kun he näkevät teidän elävän jumalanpelossa puhdasta elämää. 3 Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. 4 Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista. 5 Näin kaunistivat itsensä entisajankin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan. He olivat miehilleen kuuliaiset -- 6 Saarakin oli kuuliainen Abrahamille ja kutsui häntä herraksi. Ja Saaran tyttäriä tekin olette, kun teette hyvää ettekä anna minkään uhkailun pelottaa itseänne. 7 Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen. Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne. 8 Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, jakakaa toistenne ilot ja surut, rakastakaa toisianne ja olkaa hyväsydämisiä ja nöyriä. 9 Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa. Siihen teidät on kutsuttukin, jotta perisitte siunauksen.

1. Piet. 4:1–11

1 -- 2 Kun siis Kristus on ruumiissaan kärsinyt, niin olkaa tekin valmiita kärsimään, jotta eläisitte jäljellä olevan maallisen elämänne Jumalan tahdon mukaisesti ettekä ihmisten himoja seuraten. Sillä se, joka on ruumiissaan kärsinyt, on luopunut synnistä. 3 Aivan riittämiin te menneenä aikana elitte niin kuin pakanat tahtovat, ryvitte irstaudessa ja himoissa, juoppoudessa, mässäilyissä ja juomingeissa ja palvelitte epäjumalia jumalattomin menoin. 4 Nyt he kummeksuvat sitä, että te ette enää riennä heidän kanssaan samaan riettauden virtaan, ja syytävät herjauksiaan. 5 Mutta he joutuvat tekemään tilin hänelle, joka on valmiina tuomitsemaan elävät ja kuolleet. 6 Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, että he eläisivät hengessä, niin kuin Jumala elää, vaikka ruumiissaan ovat saaneet saman tuomion kuin kaikki ihmiset. 7 Kaiken loppu on lähellä. Olkaa siis ymmärtäväiset ja raittiit voidaksenne rukoilla. 8 Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä "rakkaus peittää paljotkin synnit". 9 Olkaa nurkumatta vieraanvaraisia toinen toisellenne. 10 Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. 11 Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Polyeleon evankeliumi
Matt. 4:16–23 (Pyhä apostoli Andreas Ensinkutsuttu (+ 1. vs.))
Matt. 4:18–23

Siihen aikaan, 18 kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki kaksi veljestä, Simonin, toiselta nimeltä Pietarin, ja hänen veljensä Andreaksen. He olivat heittelemässä verkkoa järveen, sillä he olivat kalastajia. 19 Jeesus sanoi heille: "Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia." 20 He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. 21 Sieltä jonkin matkaa kuljettuaan Jeesus näki toiset kaksi veljestä, Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen, Sebedeuksen pojat. He olivat veneessä isänsä Sebedeuksen kanssa verkkojaan selvittelemässä. Jeesus kutsui heidätkin. 22 He jättivät heti veneen ja isänsä ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. 23 Jeesus kulki sitten joka puolella Galileaa. Hän opetti seudun synagogissa, julisti ilosanomaa Jumalan valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat.

Epistola
1. Kor. 4:9–16 (Andreas)
1. Tim. 5:1–10

1. Kor. 4:9–16

9 Jumala näyttää asettaneen meidät apostolit vihoviimeisiksi: olemme kuin kuolemaantuomitut areenalla, koko maailman katseltavina, enkelien ja ihmisten. 10 Me olemme hulluja Kristuksen tähden, te viisaita Kristuksessa. Me olemme heikkoja, te voimakkaita teitä kunnioitetaan, meitä halveksitaan. 11 Yhä edelleen me kärsimme nälkää ja janoa ja kuljemme puolialastomina, meitä pahoinpidellään, me vaellamme paikasta toiseen 12 ja hankimme toimeentulomme omin käsin kovalla työllä. Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan, mutta me kestämme. 13 Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää. Tähän päivään saakka olemme olleet koko maailman kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakkaa. 14 En kirjoita tätä tuottaakseni teille häpeää vaan ojentaakseni teitä kuin rakkaita lapsiani. 15 Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi. 16 Kehotan teitä siis noudattamaan omaa esimerkkiäni.

1. Tim. 5:1–10

1 Älä nuhtele vanhaa miestä ankarasti, vaan neuvo häntä kuin omaa isääsi, nuorempia miehiä kuin veljiäsi, 2 vanhoja naisia kuin äitiäsi, nuorempia naisia kuin sisariasi, siveästi ja puhtaasti. 3 Kunnioita ja tue leskivaimoja, jotka todella ovat vailla huoltajaa. 4 Mutta jos leskellä on lapsia tai lastenlapsia, on ensi sijassa näiden opittava täyttämään velvollisuutensa perheenjäseniään kohtaan ja korvattava vanhempiensa vaivat, sillä se on Jumalan mielen mukaista. 5 Aivan yksin jäänyt leskivaimo panee toivonsa Jumalaan ja rukoilee hellittämättä yötä päivää. 6 Nautinnonhaluinen taas on jo eläessään kuollut. 7 Muistuta leskiä tästäkin, jotta he eläisivät nuhteettomasti. 8 Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi. 9 Leskien luetteloon kelpaa vain sellainen, joka on kuusikymmentä vuotta täyttänyt ja joka on ollut vain yhden miehen vaimo. 10 Hänen on oltava tunnettu hyvistä teoista, siitä että hän on kasvattanut lapsia, majoittanut kotiinsa matkalaisia, pessyt uskovien vieraidensa jalat, auttanut vaikeuksissa olevia ja kaikin tavoin harrastanut hyvää.

Joh. 1:35–51 (Pyhä apostoli Andreas Ensinkutsuttu (+ 1. vs.))
Luuk. 19:37–44
Joh. 1:35–51

35 Seuraavana päivänä Johannes oli samassa paikassa, ja hänellä oli kaksi opetuslasta seurassaan. 36 Jeesus kulki siitä ohi, ja osoittaen häntä Johannes sanoi: "Katsokaa: Jumalan Karitsa!" 37 Kun opetuslapset kuulivat hänen sanansa, he lähtivät seuraamaan Jeesusta. 38 Jeesus kääntyi, ja nähdessään heidän seuraavan hän kysyi: "Mitä te haluatte?" He vastasivat: "Rabbi" -- se merkitsee: opettaja -- "missä sinä asut?" 39  "Tulkaa, niin näette", Jeesus sanoi. He menivät ja näkivät hänen majapaikkansa, ja he jäivät hänen seuraansa lopuksi päivää. Ilta oli tulossa, oli noin kymmenes tunti.* 40 Toinen näistä, jotka kuulivat Johanneksen sanat ja lähtivät seuraamaan Jeesusta, oli Andreas, Simon Pietarin veli. 41 Hän etsi ensiksi käsiinsä veljensä Simonin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet Messiaan!" -- se merkitsee: Voidellun. 42 Andreas vei hänet Jeesuksen luo. Jeesus katsoi häneen ja sanoi: "Sinä olet Simon, Johanneksen poika. Nimesi on oleva Keefas" -- se merkitsee: Kallio.* 43 Seuraavana päivänä, ollessaan lähdössä Galileaan, Jeesus tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: "Seuraa minua." 44 Filippus oli kotoisin Betsaidasta, samasta kaupungista kuin Andreas ja Pietari. 45 Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooseksen laki ja profeettojen kirjat todistavat! Hän on Jeesus, Joosefin poika Nasaretista." 46 "Nasaretistako?" Natanael kysyi. "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" "Tule, niin näet", sanoi Filippus. 47 Kun Jeesus näki Natanaelin tulevan, hän sanoi: "Siinä on oikea israelilainen, mies vailla vilppiä!" 48 "Mistä sinä minut tunnet?" kysyi Natanael. Jeesus vastasi hänelle: "Jo ennen kuin Filippus kutsui sinua, näin sinut viikunapuun alla." 49 Natanael sanoi: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!" 50 Jeesus sanoi hänelle: "Uskotko jo sen perusteella, että sanoin nähneeni sinut viikunapuun alla? Paljon suurempaakin saat vielä nähdä." 51 Ja hän jatkoi: "Totisesti, totisesti: te saatte nähdä taivaan avoinna, ja te näette Jumalan enkelien kulkevan ylös ja alas siinä, missä Ihmisen Poika on."

Luuk. 19:37–44

37 Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. 38 He huusivat:     -- Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä! Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa! 39 Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: "Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!" 40 Mutta Jeesus vastasi: "Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat." 41 Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden 42 ja sanoi: "Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. 43 Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. 44 He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi."

Päivän synaksario

30.11.

Kristuksen kunniakas apostoli Andreas oli apostoli Pietarin veli. Heidän isänsä nimi oli Joona ja he olivat kotoisin Galilean Betsaidan kylästä Genesaretinjärven länsirannalta. Toisin kuin Pietari, Andreas ei mennyt naimisiin vaan pysyi yksinäisenä ja eli Pietarin kotona. Veljekset ansaitsivat elatuksensa kalastajina ja elivät vanhan liiton lain vaatimuksia noudattaen.

Kuultuaan Johannes Kastajan kulkevan ympäri Juudeaa ja Jordanin laaksoa saarnaamassa parannuksen sanomaa Andreas jätti kaiken ja lähti hänen opetuslapsekseen. Muutama päivä Jeesuksen kasteen jälkeen Johannes Kastaja keskusteli Andreaksen ja toisen oppilaansa Johanneksen kanssa. Silloin Jeesus itse tuli paikalle ja Andreas sai nähdä, kuinka Johannes Kastaja katsoi Jeesusta, osoitti Häntä ja lausui: ”Katso, Jumalan karitsa!” Näillä sanoilla Johannes osoitti heille Hänet, jonka edelläkävijäksi hänet oli valittu, ja Andreas ja Johannes lähtivät Jeesuksen perään päästäkseen tuntemaan Hänet paremmin. Jeesus kääntyi ja kysyi heiltä: ”Mitä te haluatte?” ”Rabbi”, he vastasivat kunnioittavasti, ”missä sinä asut?” ”Tulkaa, niin näette”, Jeesus vastasi. Niin he menivät yhdessä paikkaan, jossa Jeesus majaili kuin muukalainen tai matkamies. He jäivät kyselemään Häneltä kaikenlaista koko loppuillaksi. He eivät kuitenkaan vielä ymmärtäneet Hänen olevan maailman Vapahtaja ja Jumalan Poika.

Jeesuksen kanssa keskustellessaan Andreas vakuuttui, että Jeesus oli juutalaisten vuosisatoja odottama Messias. Andreas ei kyennyt pitämään iloa sisällään vaan riensi kotiinsa ja kertoi veljelleen Simonille: ”Me olemme löytäneet Messiaan!” ja toi hänetkin Jeesuksen luokse. Pyhä Andreas oli ensimmäinen, joka tunnisti Kristuksen ja ilmoitti Hänet Pietarille, apostolien tulevalle johtajalle, ja siksi Andreaksesta käytetään nimitystä ”Ensinkutsuttu”.

Andreas seurasi Vapahtajaa kaikkialle, kyliin ja kaupunkeihin, erämaahan ja vuorille saadakseen juoda Hänen sanojensa virrasta yhä syvemmin. Andreas esitteli Kristukselle pojan, jonka viisi leipää ja kaksi kalaa Hän siunasi ja ruokki niillä 5 000 henkeä. Andreas oli Jeesuksen läheisimpiä oppilaita. Andreaksen rakkaimpia ystäviä oli apostoli Filippus, joka hänkin oli kotoisin Betsaidasta. Filippus tiesi, että Andreas keskusteli Jeesuksen kanssa tuttavallisemmin kuin hän itse, ja siksi hän kääntyi Andreaksen puoleen, kun eräät kreikkalaiset tahtoivat nähdä Jeesuksen.

Pyhä Andreas Ensinkutsuttu sai todistaa kaiken, mitä Jerusalemissa tapahtui Herramme eläväksitekevän kärsimyksen aikana, ja nähdä Vapahtajan ylösnousemuksen jälkeisiä ilmestymisiä. Helluntaina hän sai vastaanottaa Pyhän Hengen täyteyden tulisten kielten muodossa, ja kun apostolit lähtivät kaikkeen maailmaan, Andreaksen osaksi tuli julistaa evankeliumia Mustanmeren rannikolla, Bityniassa ja Traakiassa sekä Kreikan Tessaliassa, Makedoniassa ja Akaiassa. Kirkkoisistä Eusebius mainitsee hänen saarnanneen Skyytiassa, Gregorios Teologi Epeiroksessa ja Hieronymus Akaiassa.

Amisoksen kaupungissa Mustanmeren itäpuolella pyhä Andreas paransi useita sairaita ja käännytti kristinuskoon suuren joukon uskostaan vieraantuneita juutalaisia. Apostoli Andreas kulki ilman rahakukkaroa, laukkua tai sauvaa ja kohtasi loputtomasti vaivoja, sairauksia, ahdistusta ja vainoa, mutta Pyhä Henki oli kaikkialla hänen kanssaan, puhui hänen suunsa kautta, paransi sairaita ja teki ihmeellisiä tekoja sekä antoi hänelle iloa ja kärsivällisyyttä koettelemuksissa. Apostoli Andreas ohjasi sielut toiseen syntymään pyhässä kasteessa, vihki seurakunnille pappeja ja heidän johtoonsa piispoja sekä järjesti kirkon jumalanpalveluselämää. Julistettuaan evankeliumia Trapezuntassa ja Lazikassa Andreas päätti palata Jerusalemiin pääsiäiseksi nähdäkseen veljensä Pietarin sekä Paavalin, jonka oli kuullut tulleen koko maailman apostoliksi.

Myöhemmin Andreas näki ilmestyksen, jossa häntä kehotettiin lähtemään Bityniaan. Hän julisti evankeliumia Nikeassa, Nikomedeiassa, Khalkedonissa ja Amastriksessa. Sekä vanhojen uskontojen harjoittajat että sofistit petollisine argumentteineen hyökkäsivät Andreasta vastaan, mutta hän sai heidät hämmennyksiin viisaudellaan ja ihmeteoillaan.

Kun Andreas tuli Pontoksen Sinopeen, hän sai kuulla apostoli Mattiaksen olevan kaupungin vankilassa. Andreas rukoili palavasti ja Mattiaksen kahleet kirposivat, vankilan ovet avautuivat ja hän käveli vapauteen. Hieman myöhemmin väkijoukko raivostui Andreakselle. He sitoivat hänet ja vetivät pitkin kaupungin katuja sekä hakkasivat armottomasti. Apostoli kesti kaiken yhtä hiljaa kuin Herransa Kristus, Jumalan karitsa. Väkijoukko luuli Andreaksen jo kuolleen. He veivät ruumiin kaupungin ulkopuolelle ja heittivät sen tunkiolle. Andreas kuitenkin tuli tajuihinsa ja astui uudestaan kaupunkilaisten eteen jo seuraavana päivänä. Nähdessään hänen lujuutensa, kärsivällisyytensä ja ihmetekonsa ihmiset alkoivat pyytää häneltä anteeksi, ja lopulta moni antoi kastaa itsensä. Sinopessa Andreas myös tapasi veljensä Pietarin, joka tuli kaupunkiin.

Käytyään idempänä vahvistamassa uskovia Trapezuntan alueelle perustamissaan seurakunnissa Andreas suuntasi takaisin Jerusalemiin kokoukseen, jossa apostolit päättivät, että uskoon tulevien pakanoiden ei tarvitse noudattaa Mooseksen lakia (Ap.t. 15). Pääsiäisjuhlan jälkeen Andreas lähti Mattiaksen ja Taddeuksen kanssa Mesopotamiaan, jossa hän erosi heistä ja suuntasi kulkunsa kohti Mustanmeren pakanallisia alueita Krimin seudulla. Dneprjoen rannalla, nykyisen Kiovan kohdalla, Andreas näki unessa, kuinka alueelle nousee suuri kaupunki, josta Jumalan armo säteilee ympäristöön; kaupunkiin kohoaa monia kirkkoja ja se valaisee koko Venäjän maan. Andreas nousi kukkuloille, siunasi ne, pystytti ristin ja profetoi, että täällä asuva kansa tulee vastaanottamaan kristinuskon Bysantista.

Krimin alueelta Andreas matkasi Byzantionin (myöh. Konstantinopolin) kautta Traakiaan, Makedoniaan ja aina Patran kaupunkiin saakka. Patrassa Andreas paransi prokonsulin vaimon Maximillan silmäsairauden mutta kieltäytyi hänelle tarjotusta palkkiosummasta. Sen sijaan hän johdatti Maximillan uskoon. Eräs Job-niminen mies parani leprastaan ja alkoi seurata Andreasta kaikkialle. Pian kaupungissa oli iso kristittyjen yhteisö. Prokonsuli Aigeateksen poissaollessa Andreas käännytti hänen veljensä ja virkansa hoitajan Stratokleksen. Palattuaan Aigeates raivostui nähdessään kristinuskon levinneen jo omaan perheeseensä ja määräsi Andreaksen pidätettäväksi. Vankilassakin Andreas jatkoi evankeliumin julistamista. Kun Stratokles tuli katsomaan häntä, apostoli vihki hänet kaupungin piispaksi.

Muutaman päivän kuluttua apostolia kuulusteltiin. Hän ylisti ristin salaisuutta: kuinka ihmiskunnan Luoja kesti ristin kärsimyksen vapaaehtoisesti ja rakkaudesta. Tämä ärsytti kuulustelijoita, jotka uhkasivat Andreasta ristiinnaulitsemisella. ”Jos pelkäisin ristiinnaulitsemista, en koskaan ylistäisi ristiä”, Andreas vastasi. Aikansa Andreasta kuunneltuaan Aigeates tuomitsi hänet ristiinnaulittavaksi. Andreas lausui: ”Minä olen Kristuksen ristin palvelija ja halajan kuolla ristillä. Sinäkin voit paeta ikuista rangaistusta, jos uskot Kristukseen. Sinun rangaistuksesi saa minut kärsimään enemmän kuin omat kärsimykseni. Minun tuskani loppuvat päivässä tai kahdessa, mutta sinun tuskasi ei lopu tuhannessa vuodessakaan. Älä siis enennä omia kidutuksiasi, älä sytytä itsellesi ikuista tulta.” Tämän kuultuaan raivostunut Aigeates määräsi Andreaksen kiinnitettäväksi ristille mutta ilman nauloja, jotta hänen kärsimyksensä pitkittyisivät.

Kun apostolia vietiin rangaistuksen täytäntöönpanon paikalle, jotkut tapahtumaa seuranneet huusivat: ”Mitä pahaa tämä Jumalan ystävä on tehnyt? Miksi hänet ristiinnaulitaan?” Andreas pyysi heitä vaikenemaan. Nähdessään häntä odottavan ristin Andreas huudahti: ”Ole tervehditty, Kristuksen lihan pyhittämä risti, jonka Hänen jäsenensä ovat koristaneet kuin helmet! Ennen kuin Herra naulittiin sinuun, ihmiset kavahtivat sinua, mutta nyt sinua rakastetaan ja kaivataan kiihkeästi. Uskovaiset tietävät, millainen ilo sinussa piilee ja millainen palkkio sinun kestäjääsi odottaa. Riemuiten ja rohkeana käyn tykösi, risti, ota minut vastaan iloiten, sillä minä olen Hänen oppilaansa, Hänen joka kerran päällesi nostettiin!” Pyhä apostoli antoi vaatteensa kiduttajilleen. Hänet sidottiin ruo’oilla kiinni X:n muotoiseen ristiin ranteistaan ja nilkoistaan pää alaspäin.

Väkeä kertyi paikalle tuhansittain. Andreas kehotti heitä kestämään väliaikaiset kärsimykset. Hän riippui ristillä yön yli. Toisena päivänä hän lausui: ”Minä näen jo Kuninkaani, minä ylistän Häntä, minä seison jo Hänen rinnallaan.” Andreaksen hahmo muuttui hohtavan kirkkaaksi ja hän nukkui pois. Maximilla järjesti hänelle hautapaikan ja voiteli pyhän ruumiin, joka haudattiin kunniallisesti.

Pyhä Artemios (20.10.) toi keisari Konstantiuksen käskystä pyhän apostoli Andreaksen kallisarvoiset reliikit Patrasta Konstantinopoliin 3.3.357. Ne asetettiin uuteen Pyhien apostolien kirkkoon yhdessä apostolien Luukkaan ja Taddeuksen reliikkien kanssa. Puoli vuosituhatta myöhemmin ne tuotiin takaisin Patraan keisari Basileios I:n (867–886) käskystä. Vuonna 1460, hieman ennen kuin turkkilaiset valtasivat Peloponnesoksen, Tuomas Paleologos toi ne Roomaan paavi Pius II:lle (1458–1464). Vuonna 1964 pyhän apostolin kallo palautettiin Patraan uskovien suureksi iloksi.

Pyhään Andreakseen on liitetty monenlaisia legendoja kuten Jumalanäidin kirkon rakentaminen Byzantioniin, saarnamatka Venäjällä ja käynti Laatokalla Valamon saarella; muinaisenglantilaisessa runossa mainitaan jopa Etiopian matka. Pyhää Andreasta kunnioitetaan myös Skotlannin suojelijana, sillä patralaisen Rulen (Regulus) kerrotaan vieneen osan pyhän apostolin reliikeistä Skotlantiin ja rakentaneen niiden kunniaksi kirkon ennen kuin hänestä itsestään tuli alueen ensimmäinen piispa. Pyhälle Andreakselle omistettuja kirkkoja on kaikkialla maailmassa. Kreikan, Skotlannin, Venäjän ja Karjalan lisäksi pyhää apostoli Andreasta kunnioittavat omana suojelijanaan esimerkiksi Avranches, Brabant, Brunswick, Burgundi, Holstein, Luxemburg, Minden, Pesaro ja Yetminster. Erityisesti merimiehet ja kalastajat ovat pitäneet häntä omana suojeluspyhänään. Kuvataiteessa Andreas on esitetty vaaleapartaisena vanhuksena kalan, kalaverkon, köyden tai veneen kanssa tai pää alaspäin ristiinnaulittuna.

Eräät persialaiset valittivat vuonna 339 kuninkaalleen Šapur II:lle, että kristityt pilkkaavat heidän uskonnonharjoitustaan. Kuningas määräsi kaikki kristityt pidätettäviksi. Ensimmäisiä kiinni otettuja olivat Mahanes, Abraham ja Simeon. Kuultuaan, että piispat Šapur ja Iisak olivat perustamassa seurakuntia ja rakentamassa kirkkoja syrjäisillä seuduilla, kuningas lähetti sotilaita heidän peräänsä.

Neljä päivää käskyn antamisen jälkeen kaikki viisi tuotiin kuninkaan eteen. Kuningas kysyi, keitä he luulivat olevansa voidakseen vastustaa hänen lakejaan ja halveksia aurinkoa ja tulta. Marttyyrit vastasivat: ”Me tunnustamme vain yhden Jumalan, ja Häntä yksin me palvelemme.” Kuningas käski lyödä piispa Šapuria suulle, ja kaikki hänen hampaansa kiskottiin pois. Sitten häntä hakattiin nuijilla, kunnes hänen ruumiinsa oli ruhjoutunut ja luunsa murtuneet. Pyhä piispa pantiin kahleisiin ja vietiin vankilaan.

Pyhä piispa Iisak kivitettiin kuoliaaksi. Kun piispa Šapur kuuli Iisakin kilvoituksen päättyneen voitollisesti, hän riemuitsi suuresti. Kahden päivän kuluttua hänkin kuoli vammoihinsa vankilassa. Kuningas käski silti hakata piispan pään irti ruumiista.

Pyhä Mahanes kuoli, kun häntä nyljettiin päästä alaspäin. Hänen nahkansa revittiin keskikehoon asti. Abrahamin silmät kairattiin ulos kuumalla raudalla ja hän kuoli vammoihinsa kahden päivän kuluttua. Simeon suljettiin elävänä hauta-arkkuun ja hänen lävitseen ammuttiin nuolia. Kristityt saivat pyhien marttyyrien jäännökset itselleen ja hautasivat ne kaikessa hiljaisuudessa.

Frumentios (Fremonat) ja hänen veljensä Edesios olivat kristittyjä, jotka opiskelivat filosofiaa Foinikian Tyroksessa. Joskus vuoden 315 (toisen ajoituksen mukaan 330) tienoilla heidän opettajansa Meropios päätti lähteä seikkailemaan Punaisenmeren takaisiin tuntemattomiin maihin, ja Frumentios ja Edesios lähtivät hänen mukaansa. Paluumatkalla he rantautuivat Etiopian Aduliksessa täydentämään elintarvikkeitaan, kun rosvot hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja surmasivat koko seurueen. Ainoastaan Frumentios ja Edesios säästyivät verilöylyltä, sillä he olivat harjoittamassa opintojaan erään puun katveessa.

Kuolemalta säästyneet nuorukaiset vietiin Axumiin lahjaksi Etiopian kuninkaalle. Kuningas piti heidän ulkonäöstään ja ylevästä esiintymisestään. Edesioksesta tuli hänen juomanlaskijansa ja Frumentioksesta kuninkaallisten arkistojen hoitaja. Kuningas näki Frumentioksen olevan hyvin älykäs ja kyvykäs, joten hän sai tulla kuninkaan kotiin, kouluttaa hänen perijäänsä ja hallita hänen omaisuuttaan. Nuorukaiset palvelivat kuningasta uskollisesti vuosikausia.

Kun kuningas tunsi loppunsa lähestyvän, hän palkitsi Edesioksen ja Frumentioksen päästämällä heidät vapaaksi. Kuninkaan kuoltua valta jäi kuningattarelle ja heidän ainoalle pojalleen, joka oli kuitenkin vielä varsin nuori. Kuningattaren pyynnöstä Edesios ja Frumentios jäivät vielä huolehtimaan valtion asioista, kunnes poika olisi täysi-ikäinen.

Kun Frumentios sai tietää kaupungissa käyvien roomalaisten kauppiaiden joukossa olevan kristittyjä, hän kutsui nämä luokseen ja paljasti kuka oli. Hän antoi heidän valita itselleen sopivan paikan jumalanpalveluksia varten. Frumentios rakennutti kirkon ja ohjasi muutamia etiopialaisia kristinuskoon. Näin kristityt saivat oman kirkon Axumiin.

Kuninkaan pojan tultua täysi-ikäisiksi Edesios ja Frumentios hyvästelivät Etiopian hovin. Edesios ikävöi sukulaisiaan ja palasi Tyrokseen, jossa hänet vihittiin papiksi. Frumentios sen sijaan oli täynnä apostolista intoa ja matkasi vuonna 328 (toisen ajoituksen mukaan 347) suoraan Aleksandriaan arkkipiispa Athanasioksen (296–373) puheille. Frumentios kertoi kaiken tapahtuneen ja kuvasi, kuinka suuri evankeliumin hyvän sanoman jano etiopialaisilla oli. Hän pyysi Athanasiosta lähettämään maahan piispan ja papistoa. Pyhä Athanasios iloitsi suuresti kuulemastaan ja kutsui koolle papistoaan. Päätettiin, että Frumentios itse vihittäisiin piispaksi, sillä hänellä oli kaikki työssä tarvittavat valmiudet: ”Kukapa voisi karkottaa tietämättömyyden usvan ja valaista tuon kansan jumalallisella valolla paremmin?”

Frumentios ei lähtenyt tapaamaan sukulaisiaan vaan palasi suoraan Axumiin. Jumalan armon avulla hänestä tuli voimallinen Jumalan sanan julistaja, joka ei ollut missään suhteessa apostoleja vähäisempi. Hän kulki kaupungeissa ja maaseudulla, opetti väsymättä ja paransi sairaita osoittaen siten evankeliumin voiman. Apostoliset merkit seurasivat häntä, ja kansaa kääntyi kristityiksi sankoin joukoin. Kastettujen joukossa olivat kuninkaan pojat Abreha ja Asbeha. Kuningas, joka oli tuntenut Frumentioksen nuoruudestaan saakka, kysyi, miksei hän ollut tehnyt yhtään ihmettä edellisellä kerralla maassa viipyessään. Frumentios vastasi: ”Tämä ei perustu minun omiin lahjoihini vaan saamaani pappeuteen. Tämän lahjan sain herraltani Kristukselta. Minut vihki suuri Athanasios mystisellä voitelulla ja sen jälkeen minut kaunistettiin apostolisella armolla ja lähetettiin teidän luoksenne. Koska te otitte minut vastaan uskossa ja rakkaudessa, tämän korkean pappeuden armo tai paremmin sanoen Jumalan armo vaikuttaa minun kauttani ja saa aikaan ihmeitä, kuten itse näette.”

Frumentioksen johdolla rakennettiin lukuisia kirkkoja. Evankeliumi jatkoi leviämistään maassa, ja kuudennella vuosisadalla Etiopian valtakunta oli jo kokonaan kristillinen. Tieto Frumentioksen menestyksestä kiiri myös Eurooppaan, jossa harhaoppinen keisari Konstantios II (337–361) oli jo karkottanut pyhän Athanasios Suuren istuimeltaan. Keisari ei halunnut Etiopian valtakunnan jäävän ortodoksien haltuun ja hän kirjoitti Axumin kuninkaalle Ezamekselle pyytäen tätä lähettämään Frumentioksen takaisin Aleksandriaan areiolaista uudelleenkoulutusta varten. Areiolainen piispa Teofilos jopa lähetettiin kohti Etiopiaa vuonna 357, mutta hän ei koskaan päässyt perille vaan päätyi matkallaan Jemeniin ja katosi sinne.

Pyhä Frumentios nukkui pois korkeassa iässä vuoden 380 tienoilla. Hänen kallisarvoisten pyhäinjäännöstensä äärellä tapahtui monia ihmeitä. Etiopialaiset alkoivat kutsua häntä nimillä Abuna, ’Isämme’, kesate berhan, ’valontuoja’, ja Aba salama, ’rauhan isä’. Abuna on yhä Etiopian kirkon johtajan kunnianimi. Etiopialaisen tradition mukaan Frumentios laati ensimmäisen Uuden testamentin etiopialaisen käännöksen. Pyhän Frumentioksen muistoa vietetään roomalaiskatolisessa kirkossa 27.10. ja etiopialaisessa 2.8. ja 27.12.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

1.12.2020

Sävelmä
1. säv.
Paasto
Kala sallittu

pr. Nahum (+ 600-l. eKr.)

Epistola
1. Tim. 5:11–21

1. Tim. 5:11–21

11 Nuorempia leskiä älä ota mukaan. Kun intohimot heräävät, he vieraantuvat Kristuksesta ja tahtovat mennä naimisiin. 12 He joutuvat tuomion alaisiksi, koska ovat rikkoneet ensimmäisen uskollisuudenlupauksensa. 13 Kierrellessään talosta taloon he oppivat laiskottelemaan ja lisäksi juoruilemaan ja sekaantumaan muiden asioihin, puhumaan sellaista mitä ei pitäisi. 14 Siksi tahdon, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia ja hoitavat kotiaan, niin etteivät he anna vastustajillemme aihetta solvaamiseen. 15 Jotkut näet ovat jo kääntyneet seuraamaan Saatanaa. 16 Jos jollakin uskovalla naisella on kodissaan leskiä, hänen tulee huolehtia heistä. Heillä ei pidä rasittaa seurakuntaa, jotta se voisi pitää huolta yksin jääneistä leskistä. 17 Vanhimmat, jotka johtavat hyvin seurakuntaa, ansaitsevat sekä kunnioituksen että taloudellisen tuen, varsinkin ne, jotka tekevät työtä sananjulistajina ja opettajina. 18 Sanotaanhan kirjoituksissa: "Älä sido puivan härän suuta" ja "Työmies on palkkansa ansainnut". 19 Älä ota huomioon seurakunnanvanhimmasta esitettyä syytöstä, ellei sitä tue kaksi tai kolme todistajaa. 20 Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen, jotta muutkin pelkäisivät. 21 Jumalan, Kristuksen Jeesuksen ja valittujen enkelien edessä kehotan vakavasti sinua soveltamaan näitä ohjeita puolueettomasti, niin että et tee mitään omien mieltymystesi mukaan.

Luuk. 19:45–48
Luuk. 19:45–48

45 Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. 46 Hän sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan." 47 Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. 48 He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä.

Päivän synaksario

1.12.

Joulukuussa, Kristuksen syntymäjuhlan odotuksessa vietetään useiden Kristusta ennalta julistaneiden pyhien profeettojen muistopäivää. Näistä ensimmäinen on profeetta Nahum, jonka nimi merkitsee lohdutusta ja lepoa. Hän oli lähtöisin galilealaisesta kylästä ja Simeonin sukukunnasta. Hän toimi Juudassa 600-luvulla eKr. Nahum profetoi Niniveä odottavan tuhon, joka tapahtui vuonna 612 eKr. Hymnirunoilija Teofaneksen sanoin Nahum jumalallistui sielultaan saatuaan olla yhteydessä eläväksitekevään jumalalliseen Henkeen ja eli puhdasta elämää Pyhän Hengen armon varassa. Näin hänestä tuli puhdas temppeli, joka valaisi kaikkia ympärillään olleita.

Nahumin kirja on seitsemäs Vanhan testamentin kahdestatoista pienestä profeetasta. Sen alussa on alfabeettinen psalmi, jonka säkeiden alkukirjaimet ovat heprean aakkosjärjestyksen mukaisessa järjestyksessä. Juutalaisen kansan historian lisäksi Nahum profetoi myös uuden liiton totuuksia. ”Katso, vuorilta lähestyvät ilosanoman tuojan askelet! Hän kuuluttaa: rauha on tullut.”[1] Tämä kuvaa, kuinka apostolit levittivät evankeliumia kansojen keskuudessa epäjumalien ajan tultua loppuunsa. Alkuteksti puhuu kirjaimellisesti ilosanoman tuojan jaloista. Kirkkoisät selittävät tämän merkitsevän sitä puhdistumista ja tyhjentymistä, jonka Jumalan valitut astiat läpikäyvät ennen palvelustehtävänsä aloittamista. Pyhä Ambrosius Milanolainen (7.12.) kehottaa meitä tuntemaan itsemme ja luontomme kauneuden ja lähtemään sitten eteenpäin jalkamme vapaana kahleista, niin etteivät ruumiilliset siteet estä mielemme askeleita. Tällaisia sisäiseltä olemukseltaan ”paljasjalkaisia” Herramme valitsi julistamaan taivaan valtakuntaa.

Täytettyään oman tehtävänsä pyhä profeetta Nahum nukkui pois rauhassa ja haudattiin Juudan maahan.


[1] Nah. 2:1.  Vrt. Room. 10:15.  Vuoden 1992 suomalaisessa raamatunkäännöksessä monia Nahumin kirjan sanamuotoja on muutettu sellaiseen suuntaan, että kirkkoisien tulkinnan mukainen ajatus on kadonnut kokonaan; esimerkiksi juutalaisen uhrijärjestelmän ja juhlien loppuminen jakeessa 2:1. Septuagintassa samassa jakeessa on myös profeetallinen viittaus kasvoille puhaltamiseen (vrt. Joh. 20:22).

Pyhä Ananias oli lähtöisin Luoteis-Persian Adiabenen alueen keskuskaupungista Arbilista. Hänet pidätettiin uskonsa tähden ja vietiin kidutettavaksi. Kuolinhetkensä koittaessa hän lausui: ”Näen portaat, jotka ulottuvat taivaaseen, ja ylhäällä seisoo kirkkaasti säteileviä nuorukaisia, jotka sanovat minulle: ’Tule mukaamme, me viemme sinut valon kaupunkiin ja sanomattomaan iloon.’” Nämä sanat lausuttuaan pyhä marttyyri antoi henkensä ja nukkui pois. Tämä tapahtui todennäköisesti neljännellä vuosisadalla.

Pyhä Eligius syntyi vuonna 588 Keski-Ranskan Limogesissa roomalaislähtöiseen kristittyyn sukuun. Hän toimi nuoruudessaan oppipoikana rahapajassa ja hänestä tuli taitava metallikäsityöläinen. Hän pääsi kuningas Clothar[1] II:n (584–628) aikana Pariisin hovin suosioon ja hänen tehtäväkseen annettiin valmistaa kultainen valtaistuin jalokiviupotuksin. Lopputuloksen nähdessään kuningas oli hyvin tyytyväinen, mutta Eligius esitteli hänelle vielä toisenkin samanlaisen valtaistuimen, jonka hän oli onnistunut tekemään käyttöönsä saamista kullasta ja jalokivistä. Hämmästynyt kuningas teki Eligiuksesta rahastonhoitajansa ja Marseilles’n rahapajan johtajan. Kuningas piti Eligiusta lähipiirissään ja kunnioitti tämän viisaita neuvoja.

Eligius joutui kuitenkin epäilyksenalaiseksi kuninkaan silmissä kieltäytyessään vannomasta uskollisuudenvalaa, koska ei tiennyt mitä se edellyttäisi ja voisiko täyttää sen kaikissa tilanteissa. Lopulta kuningas ymmärsi, että Eligiuksen kieltäytyminen ei johtunut epäluotettavuudesta vaan arasta omastatunnosta. ”Sinun omatuntosi on parempi tae uskollisuudesta kuin toisten vannomat valat!” kuningas sanoi ja luotti Eligiukseen entistä enemmän.

Eligius rikastui nopeasti. Hän ryhtyi käyttämään silkkivaatteita, jotka olivat tuohon aikaan hyvin harvinaisia, ja koristeli ne kullalla ja jalokivikoruilla. Hän ei kuitenkaan kiintynyt kunnianosoituksiin ja rikkauksiin vaan alkoi vähitellen antaa pois sellaista mitä ei välttämättä tarvinnut. Hän alkoi pukeutua karkeaan vaatteeseen ja käyttää omaisuuttaan köyhien auttamiseen ja vankien vapaaksi ostamiseen. Hän lunasti vapaaksi roomalaisia, galleja, brittejä, pohjois-afrikkalaisia ja sakseja, joita oli myytävänä orjamarkkinoilla. Monet heistä kääntyivät kristityiksi. Jotkut palasivat koteihinsa mutta toiset lähtivät luostareihin tai jäivät asumaan Eligiuksen luokse.

Pyhän Eligiuksen hyväsydämisyys tunnettiin yleisesti. Jos joku tiedusteli tietä kuninkaan rahastonhoitajan luokse, hänelle sanottiin: ”Kulje tuohon suuntaan, kunnes tulet sellaisen talon luokse, jonka luona näet joukoittain kerjäläisiä. Siellä Eligius-herra asuu!” Pyhä Eligius pesi köyhien jalkoja, tarjoili heille ruokaa ja söi itse mitä heiltä jäi tähteeksi. Kun hänen rahavaransa loppuivat, hän antoi pois huonekalunsa, kenkänsä ja vyönsä.

Kuningas Clotharin kuoltua vuonna 629 valtaistuimelle nousi hänen poikansa Dagobert I, jolle Eligius oli sekä ystävä että neuvonantaja. Eligius rohkaisi Dagobertiä muuttamaan elämänsä evankeliumin periaatteiden mukaiseksi. Dagobert arvosti Eligiuksen neuvoja ja pyrki noudattamaan niitä vähintäänkin julkisissa asioissa. Pyhä Eligius sai perustaa nunnaluostarin Pariisiin ja Solignacin munkkiluostarin Limogesin eteläpuolelle. ”Nämä ovat portaat, joita pitkin me molemmat pääsemme nousemaan taivaan valtakuntaan”, hän luonnehti luostaria kuninkaalle. Noihin aikoihin Eligius sai myös valmistaa monia taidokkaasti koristeltuja reliikkiarkkuja muun muassa Martinus Laupiaan (11.11.), Genevieven, Lucianuksen ja Denis (Dionysios) Pariisilaisen (9.10.) pyhäinjäännöksille.

Kuninkaan luottomiehenä Eligius sai toimia myös hänen lähettiläänään. Tässä roolissa Eligius vahvisti Ranskan ja Britannian kuningaskuntien välistä ystävyyttä. Hän myös teki korjauksia ja parannuksia Ranskan lakiin saadakseen siitä oikeudenmukaisemman.

Eligiuksen tuttavapiiriin kuului monia hurskaita miehiä, joista tuli myöhemmin piispoja ja joita kunnioitetaan pyhinä. Kuningas Dagobertin kuoleman (639) aikoihin Eligius ja hänen ystävänsä pyhä Audoenus[2] päättivät omistautua kokonaan Jumalan ja kirkon palvelemiseen. Eligiuksesta tuli Noyonin ja Tournain piispa, Audoenuksesta Rouenin piispa. Seitsemän Eligiuksen entistä alaista tahtoi seurata häntä myös tässä uudessa tehtävässä; heidän joukossaan oli pyhä Tillo (7.1.), saksilainen orja, jonka Eligius oli ostanut vapaaksi. Piispat vihittiin yleensä omassa hiippakuntakatedraalissaan, mutta Eligius ja Audoenus vihittiin piispoiksi poikkeuksellisesti samassa palveluksessa Noyonissa.

Eligiuksesta tuli erinomainen piispa. Hän teki kovasti työtä hiippakunnassaan, jossa oli vielä suhteellisen vähän kristittyjä. Hän julisti evankeliumia Flanderin metsissä, nykyisen Belgian alueella. Kääntyneitä oli vain vähän, mutta piispa jatkoi rauhan ja rakkauden sanoman julistamista, usein henkensä kaupalla. Hän yritti parhaansa mukaan huolehtia sairaista ja näyttää evankeliumin mukaisen elämän esimerkkiä. Aina pääsiäisenä hän kastoi ne, jotka oli saattanut Jumalan tuntemiseen kuluneen kahdentoista kuukauden aikana.

Julistuksessaan pyhä Eligius varoitti kristittyjä turvautumasta ennustajiin, taikakeinoihin ja noituuksiin missään olosuhteissa, etteivät he menettäisi kasteessa saamaansa armoa. Taikauskoisten keinojen sijaan hän kehotti kristittyjä aloittamaan kaikki toimensa ja matkansa ristinmerkillä Jeesuksen Kristuksen nimessä ja lausumalla ”sunnuntain rukoukset”[3], jolloin vihollinen ei tekisi heille mitään pahaa. Rikkaita pyhä Eligius kehotti lopettamaan murhaamisen – eli antamaan ruokaa nälkää näkeville.

Eligius perusti nunnaluostarin Noyoniin ja asetti sen johtajaksi oman suojattinsa, pariisilaisen pyhän Godebertan (11.4.). Eligius toimi myös yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Chalonin kirkolliskokous vuonna 647 vaati, että orjienkin oli saatava levätä sunnuntaisin ja juhlapäivinä.

Palveltuaan yhdeksäntoista vuotta piispana pyhä Eligius sairastui kuumeeseen tuntien kuolemansa lähestyvän. Hän kokosi oppilaansa ympärilleen puhuakseen heille viimeisen kerran ja nukkui pois rauhassa ja ikuisen elämän ilossa joulukuun 1. päivänä vuonna 660. Pyhä Eligius haudattiin Noyoniin.

Vuoden kuluttua pyhän Eligiuksen hauta avattiin. Ruumis oli turmeltumaton ja sen hiukset ja parta olivat kasvaneet. Siitä huokui ihanaa tuoksua uskovien iloksi ja iankaikkisen elämän toivon vahvistukseksi. Eligiuksen jäännöksiä havittelivat useat luostarit, ja ne olisi myös haluttu siirtää Pariisiin, mutta koska Noyonin kristityt eivät suostuneet luopumaan niistä mistään hinnasta, ne jäivät Noyonin katedraaliin. Pyhästä Eligiuksesta tuli yksi keskiajan suosituimmista pyhistä Ranskassa ja hänen muistoaan alettiin viettää myös muualla Länsi-Euroopassa. Häntä kunnioitetaan erityisesti metallityöläisten suojelijana. Monet hänen valmistamistaan esineistä ovat säilyneet meidän aikaamme asti.


[1] Nimi esiintyy myös muodoissa Cloithare, Clotaire ja Chlothar, myöhemmin Lothar.

[2] Pyhää Audoenusta (24.8.) on perinteisesti pidetty pyhän Eligiuksen elämäkerran kirjoittajana. Hänet tunnetaan Ranskassa nykyään nimellä Ouen.

[3] Ilmaisu viitannee lähinnä  Herran rukoukseen (Isä meidän), kenties myös muihin tuttuihin läntisen liturgian rukouksiin kuten Sanctus (Pyhä pyhä pyhä) ja Gloria in excelsis deo (Kunnia Jumalalle korkeuksissa).

Pyhä Filaretos oli kotoisin Mustanmeren etelärannalla sijaitsevasta Paflagonian maakunnasta ja eli 700-luvulla. Hänen nimensä merkitsee ”hyveitä rakastava” ja sellainen hän todella olikin. Hänellä oli vaimo ja kolme lasta sekä paljon omaisuutta: peltoja, viinitarhoja ja karjalaumoja. Varallisuuttaan hän käytti köyhien hyväksi. Hän oli koko seudun hyväntekijä ja auttoi orpoja ja leskiä eikä yleensäkään voinut nähdä ketään puutteenalaista tarjoamatta tälle apuaan. Matkustavaisille ja vaeltajille hän avasi kotinsa ovet ja kävi henkilökohtaisesti pyytämässä heitä vieraikseen. Jumala palkitsi hänen anteliaisuutensa lisäten hänen varallisuuttaan sitä mukaa kuin hän jakeli sitä pois.

Jumala salli kuitenkin Paholaisen panna Filaretoksen koetukselle samoin kuin aikoinaan Jobin. Filaretos joutui varkaiden ja vallanpitäjien mielivallan uhriksi, ja hänelle sattui muitakin koettelemuksia, niin että hän oli lopulta puilla paljailla. Hänelle jäi vain yksi härkäpari, yksi lehmä vasikoineen, yksi hevonen ja muutamia mehiläispesiä. Hän ei kuitenkaan sanallakaan napissut Jumalaa vastaan. Päinvastoin hän kiitti Jumalaa, joka oli vapauttanut hänet rikkauden taakasta, muistaen Herran sanat: ”Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” (Matt. 19:24)

Filaretos alkoi tehdä työtä omin käsin. Kun hän eräänä päivänä oli menossa kyntämään peltotilkkuaan, hän kohtasi talonpojan, joka valitti surkeasti toisen kyntöhärkänsä kuolemaa. Filaretos antoi tälle heti toisen omista häristään ja parin päivän päästä vielä toisenkin, minkä jälkeen hän ei itse enää pystynyt kyntämään. Hänen vaimonsa ja lapsensa puhkesivat itkuun ja syyttivät hänen jättävän heidät säälimättömästi kuolemaan nälkään. Filaretos kesti perheensä herjaukset nöyrästi ja kehotti heitä kärsivällisyyteen, sillä Jumala kyllä huolehtisi heistä.

Hieman myöhemmin Filaretos lahjoitti hevosensa ratsumiehelle, jonka oma hevonen oli loukkaantunut sotaharjoituksissa. Pian hän antoi pois myös lehmän ja vasikan. Onneksi eräs hänen rikas ystävänsä antoi perheelle ruokatarvikkeita. Filaretos itse jakoi omasta osuudestaan niille, jotka olivat häntä köyhempiä.

Noihin aikoihin hovin lähettiläitä kulki ympäri valtakuntaa etsimässä hyvistä perheistä olevia kauniita tyttöjä, joista nuori keisari voisi valita tulevan puolisonsa. Kun he tulivat Aminaan, Filaretoksen kotipaikkaan, tämä majoitti heidät, sillä köyhdyttyäänkin hän kuitenkin asui vielä entisessä kodissaan, joka oli paikkakunnan paras rakennus. Alueen johtomiehet lähettivät ruokatarpeita, joista Filaretoksen vaimo Teosebo valmisti herkullisen aterian.

Isännän sisäistä viisautta säteilevä olemus teki lähettiläisiin niin suuren vaikutuksen, että he tahtoivat tutustua muuhunkin perheeseen. Filaretoksen tyttärentytärten Marian ja Maranthian viehättävä olemus ja kaunis käytös saivat lähettiläät pyytämään, että tytöt tulisivat heidän mukanaan Konstantinopoliin. Tytöt esiteltiin keisari Konstantinos VI:lle (780–797), joka näki heti paitsi heidän ulkonaisen kauneutensa, myös isoisän heihin istuttaman sisäisen kauneuden. Konstantinos otti Marian vaimokseen ja antoi Maranthian puolisoksi johtavalle hovimiehelleen. Filaretoksen hän kutsui luokseen palatsiin ja lahjoitti tälle entistä suurempia rikkauksia sekä kohotti hänet konsulin arvoon.

Pyhä Filaretos ei ylpistynyt korkeasta asemastaan ja uusista rikkauksistaan. Hän järjesti suuret juhlat, joihin hän kutsui pääkaupungin köyhät, vanhukset ja rammat. Sen jälkeen hän käveli päivittäin kaduilla mukanaan palvelija, joka kantoi rahaa, kulta-, hopea- ja kuparikolikoita. Kerjäläisen tavattuaan Filaretos työnsi kätensä johonkin näistä kukkaroista ja antoi mitä käteen sattui. Hän ei käyttänyt omaa harkintaansa vaan tahtoi toimia vain Jumalan välikappaleena.

Nöyrä ja lempeä Filaretos sai tietää kuolinhetkensä etukäteen. Hän kutsui ympärilleen koko suuren perhekuntansa ja pyysi heitä jakamaan hänen henkilökohtaisen omaisuutensa köyhille. Patriarkka Jaakobin tavoin hän kehotti jälkeläisiään: ”Lapseni, älkää unohtako vieraanvaraisuutta. Käykää sairaiden luona ja vierailkaa vankiloissa, pitäkää huolta leskistä ja orvoista. Maksakaa köyhien hautauskulut. Käykää säännöllisesti kirkossa. Älkää tavoitelko toisten omaisuutta. Älkää puhuko pahaa kenestäkään älkääkä iloitko vihollistenne vastoinkäymisistä. Tehkää niin kuin olette nähneet minun tekevän, niin Jumala suojelee teitä.” Sitten hän antoi sielunsa Jumalan haltuun valoisat kasvonsa ilosta loistaen. Hän oli toteuttanut elämässään Herran rukouksen sanat: ”Tapahtukoon Sinun tahtosi maan päällä niin kuin taivaassa.” Hän siirtyi ajasta ikuisuuteen vuonna 792.

Jumalan palvelija Antonios syntyi Jerusalemin lähellä vuonna 789. Kasteessa hän sai nimen Johannes. Jo lapsena hänen hurskaat vanhempansa antoivat hänet erään vuorilla asuvan erakon palvelukseen. Erakko näki pojan loistavan tulevaisuuden mutta ilmoitti tälle myös, että vaikka poika tekisi mitä tahansa, lopulta hän kuitenkin omistautuisi kokonaan Jumalan palvelemiseen. Vanhempiensa kuoleman jälkeen Johannes oleskeli Vähän-Aasian Attaleiassa, jossa eräs laivastoamiraali otti hänet palvelukseensa. Johannes nousi nopeasti arvoasteikossa ja lopulta keisari Mikael II (820–829) nimitti hänet Vähän-Aasian eteläisen Kybyrraetotin maakunnan maaherraksi.

Uransa huipulla ollessaan Johannes alkoi ajatella avioliiton solmimista. Samoihin aikoihin erakko lähetti hänelle muistutuksen lausumastaan profetiasta. Johannes järjesti maakunnan johtohenkilöille suuret juhlat, mutta niiden aikana hän Jumalan tahdolle kuuliaisena poistui paikkakunnalta salaa palvelijansa Teodoroksen kanssa. Pylväskilvoittelija Eustratios vihki heidät molemmat munkeiksi antaen heille uusiksi nimiksi Antonios ja Sabbas. Välteltyään aikansa keisarin toimeenpanemia etsintöjä he asettuivat lopulta erakkomajaan Bitynian Olymposvuorelle. Heidän hengellinen ohjaajansa oli ankara erakko Jaakob, joka oli entinen piispa.

Myöhemmin Antoniosta alettiin väärin perustein syyttää rahojen kavaltamisesta maaherrana ollessaan, ja hän joutui joksikin aikaa vankilaan. Vapaaksi päästyään hän palasi Olymposvuorelle, jossa hänen hengellinen isänsä Jaakob oli kuolinvuoteellaan.

Eräänä päivänä Antonios luki pyhän Johannes Siinailaisen Portaat-kirjasta: ”Se joka hiljaisuudessa eläessään on oppinut tuntemaan heikkoutensa ja on sen jälkeen vaihtanut elintapaansa ja myynyt itsensä kuuliaisuuteen, on sokeana oltuaan vaivaa näkemättä saanut näkönsä ja nähnyt Kristuksen.” Niinpä hän päätti lähteä tuntemattomana Bitynian Kioksessa sijaitsevaan luostariin päästäkseen osalliseksi kuuliaisuuden siunauksesta. Siellä hän teki auliisti kaikkein raskaimpia ja epämieluisimpia töitä. Ryysyisissä vaatteissa ja huonoissa kengissä hän oksasti luostarin viinitarhaa, vaikka kokemattomuuttaan leikkasi monta kertaa omia sormiaan. Lisäksi hän palveli veljiä luostarin trapesassa. Hän ei valittanut igumenin ankaraa kohtelua eikä töiden raskautta, sillä hän odotti saavansa palkintonsa kilvoittelunsa lopussa. Eräänä yönä hän näki unessa miehen, jolla oli kädessään vaaka. Toisessa vaakakupissa olivat kaikki hänen syntinsä nuoruudesta lähtien ja toisessa kuokka, jolla hän puhdisti luostarin puutarhaa rikkaruohoista. Se oli painavampi kuin syntejä sisältävä kuppi ja mies sanoi hänelle: ”Katso, Herra on hyväksynyt työsi ja antanut anteeksi syntisi.”

Luostarin igumenin Ignatioksen kuoltua Antonios palasi erakkolaansa Olymposvuorelle. Siellä hän vältti pyhien ikonien kunnioittajien vainot. Niiden päätyttyä hän siirtyi Herakleionin luostariin, joka sekin sijaitsi Olympoksella. Veljien häntä kohtaan osoittama kunnioitus häiritsi häntä kuitenkin siinä määrin, että hän pyysi siunausta palata erakkoelämään. Igumeni siunasi hänet lähtemään Kaikkien pyhien skiittaan, joka oli Herakleionin sivuluostari Konstantinopolissa. Siellä Antonios eli täydellisessä eristäytyneisyydessä seitsemän vuotta, minkä jälkeen hän alkoi ottaa vastaan vierailijoita. Hän kävi itsekin toisinaan tapaamassa lähellä asuvia kilvoittelijoita.

Antonioksen rukousten voimalla tapahtui lukuisia ihmeitä. Muun muassa keisarinna Teodoran veli, tunnettu kenraali Petronas parani vaikeasta sairaudestaan. Antonioksen neuvosta Petronas ryhtyi armeijoineen taisteluun Melitenen emiirin Umarin arabijoukkojen kanssa. Petronas sai maineikkaan voiton ja keisarikunnan vihollisena tunnettu emiiri kaatui. Tämän jälkeen kenraali tahtoi pitää pyhän Antonioksen aina lähellään ja järjesti tälle asuinpaikan omaan taloonsa.

Saavutettuaan 85 vuoden iän pyhä Antonios sairastui ja vetäytyi erääseen Konstantinopolin luostariin. Petronas kiirehti sinne ja pyysi kyynelsilmin hengellistä isäänsä ja parantajaansa rukoilemaan, ettei hänen tarvitsisi enää elää tämän kuoleman jälkeen. Kotimatkallaan Petronaskin sairastui, ja he kuolivat samalla hetkellä. Tämä tapahtui vuonna 865. Pyhä Antonios pääsi lepoon saamaan palkan kilvoituksistaan mukanaan hengellisen poikansa sielu, jolle hän oli rukouksillaan hankkinut Jumalan armon.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.