21.6.2018

Sävelmä
3. säv.
Paasto
Kala sallittu

m. Julianos Kilikialainen (+ 305)

Epistola
Ef. 6:10–17 (Julianos)
Room. 15:17–29

Ef. 6:10–17

10 Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. 11 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. 12 Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. 13 Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. 14 Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan 15 ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. 16 Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. 17 Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.

Room. 15:17–29

17 Kristuksen Jeesuksen kunniaksi kerron siitä, mitä olen saanut aikaan palvellessani Jumalaa. 18 En näet rohkene puhua mistään muusta kuin siitä, mitä Kristus on minun kauttani tehnyt saattaakseen maailman kansat kuuliaisiksi, puheiden ja tekojen, 19 tunnustöiden ja ihmeiden avulla, Jumalan Hengen voimalla. Näin olen vienyt päätökseen Kristuksen evankeliumin julistamisen kiertäen kaikkialla Jerusalemista aina Illyriaan saakka. 20 Olen kuitenkin pitänyt kunnia-asianani olla julistamatta evankeliumia niillä seuduilla, joilla Kristuksen nimi jo tunnetaan, jotta en rakentaisi toisen laskemalle perustukselle. 21 Toimin niin kuin on kirjoitettu: -- Ne, joille ei ole kerrottu hänestä, tulevat näkemään, ne, jotka eivät ole kuulleet, tulevat ymmärtämään. 22 Tämän vuoksi matkani teidän luoksenne on estynyt kerran toisensa jälkeen. 23 Mutta nyt minulla ei enää ole tehtävää näillä seuduilla, ja olen jo vuosikausia odottanut tilaisuutta päästä käymään teidän luonanne 24 sitten kun menen Espanjaan. Toivon, että voisin tällä matkallani tavata teidät ja että te auttaisitte minut matkaan sieltä eteenpäin, kun olen ensin saanut jonkin aikaa nauttia seurastanne. 25 Nyt olen kuitenkin lähdössä Jerusalemiin viemään avustusta pyhille. 26 Makedonian ja Akhaian seurakunnat ovat näet päättäneet antaa yhteisen lahjan Jerusalemin seurakunnan köyhille. 27 Näin ne siis ovat päättäneet, ja ne ovatkin tämän heille velkaa. Jos kerran pakanuudesta kääntyneet ovat päässeet osallisiksi Jerusalemin pyhien hengellisistä aarteista, heillä on puolestaan velvollisuus auttaa näitä aineellisesti. 28 Sitten kun olen hoitanut tämän tehtävän ja asianmukaisesti luovuttanut keräyksen tuoton, lähden Espanjaan ja käyn matkalla teidän luonanne. 29 Tiedän, että tullessani luoksenne tuon mukanani Kristuksen täyden siunauksen.

Luuk. 21:5–7, 10–11, 20–24 (Pyhä marttyyri Julianos Kilikialainen (+ 305))
Matt. 12:46–13:3

Pyhä marttyyri Julianos Kilikialainen (+ 305)

Luuk. 21:5–8, 10–11, 20–24

5 Kun jotkut ihastelivat temppeliä, sen kauniita kiviä ja näkyville pantuja lahjoja, Jeesus sanoi: 6 "Tulee aika, jolloin kaikki tämä, mitä te nyt katselette, revitään maahan. Tähän ei jää kiveä kiven päälle." 7 Jotkut kysyivät: "Opettaja, milloin tämä kaikki tapahtuu? Mikä on merkkinä siitä, että se aika on tulossa?" 8 Jeesus sanoi: "Varokaa, ettei teitä johdeta harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja: 'Aika on tullut.' Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä.  10 Ja hän jatkoi: "Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, 11 ja joka puolella on suuria maanjäristyksiä, nälänhätää ja ruttotauteja. Kauhistuttavia asioita tapahtuu, ja taivaalla näkyy suuria ennusmerkkejä. 20 "Kun te näette Jerusalemin olevan sotajoukkojen piirittämä, silloin tiedätte, että sen hävitys on lähellä. 21 Silloin on kaikkien Juudeassa asuvien paettava vuorille. Niiden, jotka ovat kaupungissa, on lähdettävä sieltä, eikä maaseudulla olevien pidä tulla kaupunkiin. 22 Sillä ne päivät ovat koston päiviä: kaikki, mitä on kirjoitettu, käy toteen. 23 Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! Tähän maahan tulee suuri hätä, ja tätä kansaa kohtaa viha. 24 Monet surmataan miekan terällä, toiset viedään vangiksi kaikkien kansojen sekaan, ja vieraat kansat polkevat Jerusalemia, kunnes niille annettu aika täyttyy.

21.6.2018

Matt. 12:46–13:3

Siihen aikaan 46 Jeesuksen vielä puhuessa väkijoukolle hänen äitinsä ja veljensä olivat tulleet paikalle. He seisoivat ulkona ja tahtoivat puhua hänen kanssaan. 47 Joku tuli sanomaan Jeesukselle: "Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja haluavat puhua kanssasi." 48 Mutta Jeesus vastasi sanantuojalle: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?" 49 Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan ja sanoi: "Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni. 50 Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." 13:1 Samana päivänä Jeesus lähti ulos, meni järven rantaan ja asettui istumaan. 2 Hänen ympärilleen kokoontui silloin niin suuri joukko ihmisiä, että hänen oli siirryttävä veneeseen. Hän istui veneessä ja väkijoukko seisoi rannalla, 3 ja hän puhui heille pitkään vertauksin.

Päivän synaksario

Pyhä marttyyri Afrodisios Kilikialainen

Pyhä marttyyri Afrodisios kuului vanhaan kristittyyn sukuun, joka eli Kilikiassa, itäisen Välimeren koilliskulmassa. Hänet luovutettiin pakanallisen maaherra Dionysiuksen käsiin, mutta kuolemankin edessä hän rohkeasti tunnusti Kristuksen.

Afrodisioksen niskaan painettiin tulikuumia rautoja ja häntä rääkättiin sulalla lyijyllä. Kun hän kesti nämä kidutukset, hänet vietiin nälkäisen naarasleijonan raadeltavaksi amfiteatteriin, mutta leijona ei koskenut häneen. Tarinan mukaan leijona nuhteli ihmisäänellä kreikkalaisia pakanoita heidän julmuudestaan, minkä ansiosta monet läsnäolijoista alkoivat uskoa Kristukseen ja kuolivat marttyyreina samana päivänä.

Pyhä Afrodisios surmattiin musertamalla hänet kallionlohkareiden alle. Näin pyhä marttyyri Afrodisios Kilikialainen voitti omakseen marttyyrin kruunun.

Pyhä marttyyri Julianos Kilikialainen

Pyhä Julianos oli kotoisin Kilikiasta, nykyisen Agaclin tienoilta.[1] Hänen isänsä oli senaattori ja epäjumalien palvelija, mutta kristityltä äidiltään Asklepiodoralta Julianos sai hyvän kristillisen kasvatuksen. Julianos alkoi jo nuorena tutkia Raamattua ja sai siitä innoitusta.

Diocletianuksen vainon aikana, 300-luvun alkuvuosina Julianos ilmiannettiin julmuudestaan tunnetulle maaherra Markinianokselle, joka oli tuolloin Flaviaksen kaupungissa. Kun Julianos kieltäytyi uhraamasta epäjumalille, maaherra antoi hänet ruoskittavaksi ja uhkaili vielä pahemmilla kidutuksilla. Pyhä vastasi: ”En pelkää kidutuksia eikä mikään saa minua kieltämään jo lapsena minulle opetettua Jumalan lakia. Vaikka polttaisit minut, minun Kristukseni vahvistaa minua ja Hänelle minä kannan uhriksi jatkuvaa ylistystä.”

Maaherra antoi työntää Julianoksen kurkkuun epäjumalille uhrattua ruokaa, mutta tämä sanoi, ettei mitään pakottamalla aikaansaatua voida pitää uhraamisena. Ruoskitettuaan Julianoksen vielä kertaalleen Markianos otti hänet mukaansa naapurikaupunkiin Anazarbokseen.[2] Matkalla sotilaat löivät häntä jatkuvasti.

Anazarboksessa Julianos vietiin tuomioistuimen eteen, jolloin hän osoitti samanlaista rohkeutta ja päättäväisyyttä kuin aikaisemminkin. Hänet pakotettiin juomaan uhriviiniä ja hänen kämmenelleen kaadettiin palavaa suitsuketta. Sieltä hänet siirrettiin Aigaiaan (Ayas) Issikoksen lahden rannalle. Kaupunki oli kuuluisa Asklepioksen temppelistään. Siellä Julianokselle ilmoitettiin, että hänet oli keisarin määräyksestä poltettava. Julianos totesi vain: ”Mikäpä estää teitä tekemästä sitä?”

Julianoksen luokse kutsuttiin hänen äitinsä Asklepiodora, joka oli seurannut häntä karkotukseen. Hän sai luvan viettää kolme päivää vankilassa poikansa kanssa, koska hänen uskottiin suostuttelevan poikansa pelastamaan henkensä. Äiti päinvastoin rohkaisi poikaansa pysymään lujana uskossaan Kristukseen, kuoleman Voittajaan: ”Sinä tiedät, mikä on todellinen hyväsi, sillä minä olen opettanut sen sinulle. Toimi sen mukaan ja anna kunnia ainoalle todelliselle Jumalalle!”

Kun päivät olivat tulleet täyteen, Markianos joutui toteamaan, että äiti ja poika olivat huijanneet häntä. Vihoissaan hän määräsi Julianokselle erikoisen rangaistuksen. Säkki täytettiin käärmeillä, skorpioneilla ja muilla myrkyllisillä eliöillä, minkä jälkeen Julianos pantiin säkkiin ja säkki heitettiin mereen. Marttyyrin ruumis vajosi merenpohjaan pimeyteen, mutta hänen sielunsa nousi taivaan kirkkauteen ja liittyi esikoisten juhlajoukkoon.

Myöhemmin pyhän Julianoksen reliikit löytyivät, ja ne siirrettiin Antiokian lähettyville kolmen kilometrin päähän Dafneen menevästä tiestä. Paikalle rakennettiin hänen kunniakseen kappeli, jossa tapahtui paljon paranemisia erityisesti demonien valtaan joutuneille. Kappeli poltettiin persialaisten hyökkäyksen yhteydessä vuonna 537.


[1] Julianos-nimisiä marttyyreja oli varhaiskirkossa nelisenkymmentä, ja näiden henkilöhistoriat ovat monessa tapauksessa sekoittuneet. Niinpä tänään muisteltava marttyyri sijoitetaan usein Libyaan ja Egyptiin.

[2] Anazarboksesta tuli keskiajalla Kilikian armenialaisen kuningaskunnan pääkaupunki nimellä Anazarva; nykyään se on turkkilainen kaupunki nimellä Anavarza.

Pyhittäjä Mevennus Bretagnelainen

Pyhittäjä Mevennus (Méen, Mewan) syntyi Etelä-Walesin Gwentissä. Hän meni luostariin ja lähti sen johtajan, sukulaisensa Samsonin kanssa Ranskan Bretagneen lähetystyöhön. Myöhemmin hän perusti lahjoituksena saamalleen maalle Brocelianden metsään luostarin, josta tuli merkittävä lähetystyön keskus. Samainen metsä tunnetaan myös kuningas Arthurin taruista. Myöhemmin Mevennus perusti Gaelin Paimpontiin toisen luostarin, josta kehittyi vähitellen suuri Pyhän Mevennuksen luostari (St. Méen).

Mevennuksen oppilaiden joukossa oli hänen kummipoikansa Austol, joka oli hyvin kiintynyt häneen. Tämä lohdutti kuolevaa Austolia sanoen, että he joutuisivat eroamaan vain viikoksi. Pyhittäjä Mevennus nukkui pois rauhassa vuonna 617.

Ranskassa on Gaelin lähellä Bretagnessa Saint-Méen-le-Grandin kunta, missä pyhän Mevennuksen reliikkejä yhä kunnioitetaan, ja useita muita hänen mukaansa nimettyjä paikkoja. Tuhannet ihmiset ovat saaneet ihosairauksiinsa avun lähteestä, jonka Mevennus sai pulppuamaan parantavaa vettä.

Pyhä marttyyri Artšil, Georgian kuninkaallinen

Pyhä marttyyri Artšil oli Georgiassa apostolienvertaisena pyhänä kunnioitetun kuningas Mirian III:n (k. 342) suora jälkeläinen. 730-luvulla Georgiaan hyökkäsi arabijoukkoja, joiden raakaotteinen johtaja Marwan tunnettiin Georgiassa nimellä Murvana-Krun, ”Villi”. Kun arabit kylvivät tuhoa kaikkialla, Kakhetin[1] ruhtinas Artšil II ja hänen veljensä ruhtinas Miri rukoilivat epätoivoisessa tilanteessa apua kaikkeinpyhimmältä Jumalansynnyttäjältä, joka osoittikin heille armoaan. Georgialaisten armeija voitti huomattavasti vahvemmat arabijoukot. Miri kuitenkin menehtyi taisteluissa.

Tämän jälkeen Artšil II keskittyi Georgian jälleenrakennukseen, rakennutti raunioituneita kirkkoja uudelleen ja levitti kristinuskoa vuoristoheimojen keskuudessa. Pian Georgia joutui arabiarmeijan uuden hyökkäyksen kohteeksi. Nämä olivat jo vallanneet Armenian alueet aiheuttaen paljon tuhoa. Pelastaakseen Georgian uudelta hävitykseltä ja ehkäistäkseen islamin leviämistä alueellaan Artšil katsoi parhaaksi alistaa itsenäisen Georgian arabien vallan alle vapaaehtoisesti ja pyytää rauhaa. Hän pani kaiken toivonsa Jumalan armoon ja oli valmis uhraamaan henkensä pyhän uskon ja kansansa puolesta.

Arabien johtaja Khuzaima ibn Khazim, jota georgialaiset kutsuivat nimellä Džidžum-Asim, otti ruhtinas Artšilin vieraanvaraisesti vastaan ja lupasi Georgialle vasallivaltion aseman mutta vaati islamin omaksumista. Georgialaisen kronikan mukaan kuningas Artšil vastasi: ”Minä en luovu Kristuksesta, todellisesta Jumalasta, joka meidän pelastuksemme tähden tuli lihaksi. Jos tottelen sinua, kuolen hengellisen kuoleman ja joudun ikuisiin kärsimyksiin. Jos sinä surmaat minut vakaumukseni tähden, nousen kuolleista niin kuin minun Herrani, ja menen Hänen luokseen.”

Džidžum-Asim käski viedä tunnustajan vankilaan, mutta kidutukset ja lupaukset eivät saaneet 80-vuotiasta kuningasta luopumaan uskostaan. Maaliskuun 20. päivänä 786 kuningas Artšil II mestattiin. Georgian kristityt veivät hänen ruumiinsa salaa Kakhetin Ertsoon ja hautasivat sen Notkorin kirkkoon, jonka pyhä marttyyri Artšil oli itse rakennuttanut. Muistopäiväksi Georgian kirkossa vakiintui 21.6.


[1] Kakheti on georgialaisen kulttuurin sydänalue Itä-Georgiassa.

Pyhittäjä-äiti Anastasia, pyhän Savva Serbialaisen äiti

Pyhä Anna oli Bysantin keisari Romanos IV:n (1168−1191) tytär. Hänet annettiin puolisoksi Serbian suuriruhtinaalle Stefan Nemanjalle (13.2.). Anna synnytti kolme poikaa Vukanin, Stefanin ja Rastkon, josta tuli Serbian arkkipiispa pyhä Savva (12.1.). Kun Annan puoliso suuriruhtinas Stefan luopui vanhuudenpäivinään vallasta ja vihkiytyi munkiksi ottaen nimekseen Simeon, myös Anna vetäytyi luostariin. Nunnaksi vihittäessä hän sai nimen Anastasia. Hän eli luostarissa pyhää elämää ja antoi sielunsa rauhassa Herralle kesäkuun 21. päivänä vuonna 1200. Hänen reliikkinsä ovat Studenitsan luostarissa.

Pyhä marttyyriruhtinas Feodor Starodubilainen

Pyhä ruhtinas Feodor Starodubilainen kärsi marttyyrikuoleman Ordassa tataarikaani Uzbekin aikana vuonna 1300. Perimätiedon mukaan tataarit hakkasivat hänen ruumiinsa palasiksi. Kaikkien hämmästykseksi linnut eivät kokoontuneet nokkimaan hänen jäännöksiään. Ne vietiin hänen läänitysmailleen Aleksinon kylään ja haudattiin Neitsyt Marian syntymän kirkkoon. Haudalla tapahtui sairaiden parantumisia.

Pyhä marttyyri Luarsab II, Georgian kuningas

Pyhä marttyyri Luarsab syntyi vuonna 1587. Hänen isänsä Giorgi X oli Kartlin (Keski-Georgian) kuningas, joka sai kärsiä paljon ortodoksisen uskon takia, ja lopulta Persian šaahi Abbas I myrkytti hänet vuonna 1603. Vasta teini-ikäinen poika nousi isänsä valtaistuimelle, ja hänestä tuli kuningas Luarsab II.

Kun turkkilaisten armeija hyökkäsi Georgiaan kuusi vuotta myöhemmin, nuori kuningas vietti taistelua edeltävän yön 14 000 georgialaisen kanssa rukoillen. Pyhän liturgian ja ehtoollisen jälkeen he kävivät sankarillisen puolustustaistelun saaden vihollisen 60 000 sotilaan armeijan perääntymään.

Myös Persian šaahi Abbas I hyökkäili suuren armeijan kanssa Georgiaan tuhoten kirkoistaan ja luostareistaan tunnettua Kakhetin aluetta Itä-Georgiassa, Šaahi uhkasi tuhota Kartlin ja vaati Luarsabia tulemaan rauhanneuvotteluihin. Kuningas Luarsab halusi säästää Kartlin kirkot tuholta ja lähti šaahin luokse sanoen: ”Panen kaiken toivoni Kristukseen, ja odottipa minua elämä tai kuolema, siunattu olkoon Herra Jumala!” Abbas ottikin hänet ystävällisesti vastaan, mutta kun Luarsab, joka nuoruudestaan asti oli aina paastonnut tunnollisesti, kieltäytyi syömästä kalaa suuren paaston aikana, šaahi vaati häntä kääntymään islamiin ja lupasi antaa hänelle kalliita aarteita vietäväksi Kartliin, jos hän suostuisi, mutta uhkasi kuolemantuomiolla, jos hän kieltäytyisi.

Kuningas Luarsab II torjui epäröimättä kaikki ehdotukset. Silloin hänet pidätettiin ja heitettiin vankilaan Shirazin lähellä ja pantiin kahleisiin. Kuningasta painostettiin jatkuvasti kääntymään islamiin, mutta hän pysyi uskollisena Kristuksen pyhälle kirkolle. Seitsemän vuoden vankeuden ja jatkuvien kidutusten jälkeen hänet kuristettiin sellissään šaahi Abbas I:n käskystä yhdessä kahden kannattajansa kanssa. Hän voitti marttyyrin kruunun 35 vuoden iässä vuonna 1622. Yöllä pyhien marttyyrien ruumiit heitettiin ulos vankilasta ilman hautaamista, mutta seuraavana päivänä kristityt hautasivat heidät. Pian sen jälkeen heidän hautansa yläpuolelle ilmestyi taivaallinen valo.

Pyhä uusmarttyyri Niketas Nisyroslainen

Pyhä uusmarttyyri Niketas oli arvossa pidetyn miehen poika pieneltä Nisyroksen saarelta, joka sijaitsee Kosin ja Rodoksen välissä. Erään oikeudenkäynnin aikana 1700-luvun alkuvuosina hänen isänsä kielsi Kristuksen ja kääntyi muslimiksi pelastaakseen henkensä. Turkkilaiset pidättivät myös vaimon ja lapset käännyttääkseen kaikki islamiin. Niketas oli vielä pieni eikä ymmärtänyt mitä tapahtui, ja niin hän vietti lapsuutensa uudella nimellä Mehmed, ja hänestä kasvoi innokas muslimi. Kerran eräs nainen, joka tunsi perheen tarinan, käytti Mehmedistä sanaa, joka tarkoitti kristittyä. Kun loukkaantunut Mehmed kysyi siitä äidiltään, tämä kertoi, että he olivat olleet kristittyjä ja hänen oikea nimensä oli Niketas.

Niketas alkoi miettiä asiaa, ja lopulta hän omantuntonsa pakottamana jätti perheensä ja meni Nea Monin luostariin Khioksella. Siellä hän tunnusti syntinsä, ja hänet palautettiin mirhavoitelun kautta kirkon helmaan. Niketas osoitti luostarissa niin innokasta hartautta, että jotkut epäilivät hänen olevan häiriintynyt. Etsiessään suurempia kilvoituksia hän lähti luostarin pyhien perustajien (20.5.) luolaan, missä hän kertoi erakko Anthimokselle halustaan uhrata itsensä marttyyrina. Palatessaan luostariin hän pyysi sen isiltä lupaa toteuttaa suunnitelmansa, ja toimitettuaan Paraklesis-palveluksen Jumalanäidille he antoivat hänelle siunauksensa.

Niketas lähti Khioksen pääkaupunkiin Khoraan, missä hänet heti pidätettiin, jotta hän maksaisi veron, joka vaadittiin matkustavilta kristityiltä. Hänen odottaessaan toisten kristittyjen kanssa vankilaan viemistä, hänen tuntemansa pappi nimeltä Daniel puhutteli häntä nimellä Mehmed ja kysyi, miten oli mahdollista, että nuori muslimi oli pidätetty kristittyjen veron maksamisen takia. Vartijat kuulivat pojan vastaavan olevansa nyt kristitty ja veivät hänet heti agan, turkkilaisen upseerin, eteen.

Niketas ilmoitti rohkeasti palanneensa kristinuskoon. Häntä kidutettiin kymmenen päivää, ja aina kun hänet vietiin vankilaan, hän kieltäytyi syömästä. Hänet vietiin talliin, jotta hevoset polkisivat hänet jalkoihinsa, mutta Jumalan armo varjeli häntä, ja kun he sulkivat hänet pimeään selliin, yliluonnollinen valo valaisi sen.

Kidutusten jälkeen Niketas luovutettiin raivostuneelle kansanjoukolle, joka raahasi hänet kaupungin rajalle. Kun häntä taas kerran painostettiin palaamaan islamiin, hän vastasi: ”Olen kristitty, nimeni on Niketas, ja Niketaksena minä haluan kuolla!” He painoivat hänet useita kertoja polvilleen mestausasentoon, toivoen murtavansa hänen tahtonsa, mutta hän huusi: ”Miksi te viivyttelette? Surmatkaa minut nopeasti, jotta minä pääsen nauttimaan paratiisista!” Hänen teloittajansa iski häntä useita kertoja niskaan, jotta hän kärsisi kauemmin. Näin pyhä marttyyri Niketas Nisyroslainen sai voitonkruunun 15 vuoden iässä kesäkuun 21. päivänä vuonna 1732. Eräät sokeat voitelivat itsensä marttyyrin verellä ja saivat näkönsä takaisin. Turkkilaiset kaatoivat likaista mutaa hänen ruumiinsa päälle, jotta kristityt eivät enää ottaisi siitä reliikkejä, mutta kun tämä ei auttanut, he heittivät sen mereen.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

22.6.2018

Sävelmä
3. säv.
Paasto
Paastopäivä

m. piispa Eusebios Samosatalainen (+ 380)

m:t Zenon ja Zenas (+ 304)

Epistola
Room. 16:1–16

Room. 16:1–16

1 Annan teille suositukseni sisarestamme Foibesta, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija. 2 Ottakaa hänet vastaan Herran palvelijana niin kuin pyhille sopii ja auttakaa häntä kaikessa, missä hän tarvitsee teitä. Onhan hän itsekin ollut tukena monille, myös minulle. 3 Tervehtikää Priscaa ja Aquilaa, työtovereitani Kristuksen Jeesuksen palveluksessa. 4 He ovat panneet henkensä alttiiksi minun takiani, ja heitä kiittävät minun lisäkseni myös kaikki pakanuudesta kääntyneiden seurakunnat. 5 Sanokaa terveisiä myös heidän talossaan kokoontuvalle seurakunnalle. Terveisiä ystävälleni Epainetokselle, joka on Aasian työn ensi hedelmä Kristukselle. 6 Terveisiä Marialle, joka on nähnyt paljon vaivaa teidän hyväksenne. 7 Terveisiä Andronikokselle ja Junialle, heimolaisilleni ja vankilatovereilleni, jotka ovat arvossa pidettyjä apostolien joukossa ja ovat olleet Kristuksen omia jo ennen minua. 8 Terveisiä Ampliatukselle, rakkaalle uskonveljelleni. 9 Terveisiä Urbanukselle, työtoverillemme Kristuksen palveluksessa, ja ystävälleni Stakykselle. 10 Terveisiä Apellekselle, joka on koeteltu Kristuksen palvelija. Terveisiä Aristobuloksen perheväelle. 11 Terveisiä heimolaiselleni Herodionille. Terveisiä Narkissoksen talonväkeen kuuluville, jotka ovat Herran omia. 12 Terveisiä Tryfainalle ja Tryfosalle, jotka tekevät ahkerasti Herran työtä. Terveisiä Persikselle, rakkaalle sisarelle, joka on nähnyt paljon vaivaa Herran työssä. 13 Terveisiä Rufukselle, jonka Herra on valinnut, ja hänen äidilleen, joka on kuin äiti minullekin. 14 Terveisiä Asynkritokselle, Flegonille, Hermekselle, Patrobakselle, Hermakselle ja heidän kanssaan oleville veljille. 15 Terveisiä Filologokselle ja Julialle, Nereukselle ja hänen sisarelleen sekä Olympakselle ja kaikille muillekin pyhille. 16 Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla. Kaikki Kristuksen seurakunnat lähettävät teille tervehdyksensä.

Matt. 13:3–9

22.6.2018

Matt. 13:3–9

Herra esitti seuraavan vertauksen: 3 "Mies lähti kylvämään. 4 Ja kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät jyvät. 5 Osa putosi kallioiseen paikkaan, missä jyville ei ollut paljon maata. Ne nousivat kohta oraalle, koska maata ei ollut syvälti, 6 mutta auringon noustua oraat helteessä kuivettuivat, koska niillä ei ollut juurta. 7 Osa taas putosi ohdakkeisiin, ja ohdakkeet kasvoivat ja tukahduttivat oraan. 8 Mutta osa jyvistä putosi hyvään maahan ja antoi sadon, mikä sata, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä jyvää. 9 Jolla on korvat, se kuulkoon!"

Päivän synaksario

Pyhä Albanus Verulamiumilainen, Englannin ensimmäinen marttyyri

Pyhä marttyyri Albanus oli Rooman kansalainen, joka asui Britannian Verulamiumissa (nykyinen St. Albans). Hän kiinnostui kristinuskosta, kun hän kerran tarjosi yösijan lähetystyötä tehneelle pappi Amfibalukselle, joka pakeni vainoajiaan. Kun Albanus näki vieraansa rukoilevan yötä päivää, Jumalan armo kosketti häntä ja sai hänet kyselemään papin uskosta. Saamansa opetuksen ansiosta hän luopui epäjumalanpalveluksesta ja otti pyhän kasteen.

Roomalaiselle kuvernöörille ilmoitettiin, että lähetyspappi oli piilossa Albanuksen talossa, jolloin hän lähetti sotilaita vangitsemaan pappia. Pappi oli sillä välin paennut, mutta sen sijaan Albanus odotti heitä papin asussa eikä vastustanut vangitsemista. Hänet vietiin oikeuden eteen juuri kun tuomari oli uhraamassa epäjumalilleen. Tuomari raivostui havaitessaan tulleensa petetyksi ja uhkasi Albanusta kuolemalla, jos tämä ei luovuttaisi paennutta pappia ja alkaisi taas uhrata jumalille. Albanus ilmoitti olevansa kristitty ja pilkkasi elottomia epäjumalia, jotka eivät pystyneet vastaamaan palvojilleen ja rukoilijoilleen vaan aiheuttivat palvelijoidensa ikuisen kadotuksen. Tuomari luovutti hänet sotilaille ja käski hakata häntä armotta, mutta kun Albanus osoitti ruumiittoman olennon kestävyyttä ja säteili iloa, tuomari käski viipymättä teloittaa hänet.

Ihmiset, jotka olivat tulossa katsomaan teloitusta, joutuivat kulkemaan kapean sillan kautta päästäkseen teloituspaikalle. Kerrotaan, että Albanus ei halunnut taivaaseen pääsynsä viivästyvän, ja niinpä hän teki ristinmerkin Colnjoen ylle ja joki jakaantui niin, että kansanjoukko pystyi ylittämään joen kuivin jaloin. Tämän ihmeen ansiosta yksi teloittajista kääntyi kristinuskoon ja ilmoitti olevansa valmis tulemaan mestatuksi Albanuksen sijasta. Vielä kerrotaan, että Albanus sai rukouksellaan lähteen puhkeamaan, jotta katselijat saisivat juodakseen.

Pyhä Albanus rukoili vainoajiensa puolesta ja asettui sitten rauhallisesti miekan alle. Kerrotaan, että kun Albanuksen pää kosketti maata, hänen teloittajansa silmät putosivat kuopistaan. Ihmeiden ansiosta kuvernööri määräsi, että vainot lopetetaan ja Kristuksen marttyyreille osoitetaan kunnioitusta.

Pyhän Albanuksen marttyyrikuolema tapahtui vuoden 283 tienoilla. Myöhemmin teloituspaikalle rakennettiin kirkko, johon pyhän Albanuksen reliikit sijoitettiin. Siitä alkaen monet sairaat parantuivat pyhän marttyyri Albanus Verulamiumilaisen haudalla ja hänen kunnioittamisensa levisi koko Englantiin, jonka ensimmäisenä marttyyrina hänet muistetaan.

Pyhät marttyyrit Zenon ja Zenas

Pyhät marttyyrit Zenon ja Zenas olivat kotoisin Arabian Filadelfiasta, mitä nimitystä 300-luvun alussa käytettiin nykyisestä Jordanian Ammanista. Zenon palveli Rooman armeijassa, kun kristittyjen vaino puhkesi vuonna 303. Hän halusi todistaa uskostaan Vapahtajaan uhraamalla oman elämänsä. Ensin hän luovutti omaisuutensa köyhille ja vapautti orjansa, minkä jälkeen hän meni esittäytymään maaherra Maximukselle, joka tunnettiin innokkaana epäjumalien palvelijana. Yksi Zenonin orjista, nimeltään Zenas, seurasi isäntäänsä, koska ei tahtonut erota hänestä.

Zenon alkoi kovalla ja varmalla äänellä syyttää maaherraa turhista yrityksistä suojella pakanajumalia, jotka olivat vain mielikuvituksen tuotetta. Loukkaantunut Maximus antoi heti määräyksen, että Zenonia oli piestävä ruoskilla joihin oli kiinnitetty lyijypaloja. Ruoskimisen aikana Zenon onnistui potkaisemaan kumoon epäjumalien alttarin. Maximus käski ripustaa hänet roikkumaan ja lyödä häntä säälimättä. Sen jälkeen Zenonin haavoihin hierottiin suolaa ja etikkaa. Lopuksi hänet heitettiin vankilaan, jossa hänen jalkansa levitettiin jalkapuiden neljänsiin aukkoihin sietämättömän tuskalliseen asentoon.

Sillä aikaa Zenas onnistui pääsemään sisään vankilaan. Hän aneli isäntäänsä, ettei tämä jättäisi häntä. Maximus vangitutti Zenaksenkin ja sijoitti hänet samaan selliin Zenonin kanssa. Kumpikaan heistä ei suostunut kuulusteluissa kieltämään Kristusta, minkä vuoksi heitä piestiin armottomasti.

Marttyyreja kidutettiin sellaisilla tavoilla, että kärsimys venyi mahdollisimman pitkäksi ilman että he menehtyivät. Pyhän Zenonin rinnalle sydämen kohdalle pantiin tulipunaiseksi kuumennettuja metallinpaloja. Sen jälkeen heidät molemmat ripustettiin roikkumaan kainaloista ja jalkoihin sidottiin raskaat kivet. Heidän ruumiitaan valeltiin öljyllä ja poltettiin. Jumalan armosta he kuitenkin kestivät, ja lopulta heidät surmattiin mestaamalla. Näin he saivat voitonkruunun.

Pyhä marttyyripiispa Eusebios Samosatalainen

Areiolaisuuden harhaoppia suojelleen keisari Konstantinos II:n (337–360) hallituskaudella pyhä Eusebios puolusti innokkaasti oikeaa uskoa, jonka Nikean kirkolliskokouksen isät olivat määritelleet. Hänet valittiin piispaksi Samosataan[1], joka sijaitsi noin 200 km Antiokiasta koilliseen Eufratvirran pohjoisrannalla ja oli Eufratenian maakunnan pääkaupunki.

Eusebioksen taisto kristinuskon puolesta teki hänet tunnetuksi ja arvostetuksi koko Syyriassa. Kun Antiokian piispanistuin vapautui, Eusebios vaikutti siihen, että tälle tärkeälle paikalle valittiin areiolaisvastainen pyhä Meletios (12.2.). Kun Konstantinos II havaitsi, että Meletios ei ollutkaan areiolaisuuden kannattaja vaan suorastaan sen hellittämätön vastustaja, hän tahtoi saada nähtäväkseen Meletioksen hallussa olevan piispanvaalin pöytäkirjan. Meletios vastasi keisarin lähettiläille, että hän voisi antaa sen vasta kun olisi ensin saanut siihen luvan pöytäkirjan allekirjoittaneilta. Kun lähettiläät uhkasivat katkaista hänen oikean kätensä, hän ojensi molemmat ranteensa ja sanoi: ”En anna pöytäkirjoja.”

Pakanuuden palauttamista yrittäneen Julianos Luopion lyhyenä hallituskautena (361–363) Eusebios pukeutui sotilaan asuun ja matkusteli ympäri Syyriaa, Foinikiaa (Libanon) ja Palestiinaa rohkaisten kristittyjä pysymään lujina vainojen uhatessa. Samalla hän vihki salaa pappeja ja piispoja. Julianoksen kuoltua Meletios ja Eusebios olivat mukana 27 piispan kirkolliskokouksessa, joka vahvisti Nikean kirkolliskokouksen laatiman uskontunnustuksen ainoaksi oikeaksi. Eusebios vaikutti myös siihen, että Basileios Suuri valittiin vuonna 370 Kappadokian Kesarean arkkipiispaksi. Eusebios oli läsnä hänen piispaksivihkimyksessään. Pyhä Gregorios Teologi käytti Eusebioksesta ilmaisuja ”Kirkon kulmakivi ja perustus, maailman valo, uskon sääntö ja totuuden lähettiläs”.[2]

Seuraava keisari Valentinianus puolusti jälleen kiihkeästi areiolaisuutta. Ortodoksisten kirkonmiesten vainot alkoivat uudelleen. Meletios karkotettiin Armeniaan. Eusebios pantiin viralta ja tuomittiin vuonna 374 maanpakoon Traakiaan, jossa oli meneillään sota gootteja vastaan. Kuultuaan tuomionsa keisarin lähettiläiltä Eusebios pyysi saada lähteä yöllä kaikessa hiljaisuudessa, jotteivät kaupunkilaiset ryhtyisi mellakoimaan häntä puolustaakseen.

Kun ihmisille selvisi, että Eusebios oli viety pois, he lähtivät etsimään häntä veneillä Eufratvirtaa pitkin. Kun he saavuttivat piispansa, tämä pyysi, etteivät he ryhtyisi mihinkään toimenpiteisiin hänen vapauttamisekseen. Hän kieltäytyi myös ottamasta vastaan lahjoja, joita he olivat tuoneet hänelle lohdutukseksi.

Areiolainen Eunomios nimitettiin Eusebioksen sijaan Samosatan piispaksi. Kaupunkilaisten vastenmielisyys häntä kohtaan tuli ilmi erikoisella tavalla. Kerran hän oli kylpemässä yleisessä kylpylässä, ja väki alkoi vaatia, että vesi oli vaihdettava, koska he eivät tahtoneet kylpeä areiolaisuuden saastuttamassa vedessä. Nähdessään kansan leppymättömyyden Eunomios päätti lopulta luopua piispanistuimesta. Hänen seuraajakseen nimitettiin kiihkeä areiolainen Lucius, joka alkoi vainota ortodoksisesti uskovia kaupunkilaisia.

Keisari Valentinianus sai surmansa taistelussa gootteja vastaan. Ortodoksisen opin kannattaja Gratianus nousi keisariksi vuonna 375 ja palautti kirkon vapauden sekä kutsui takaisin karkotuksesta uskon kunniakkaat tunnustajat. Niinpä myös Eusebios saattoi palata hengellisen laumansa luo. Hän ryhtyi heti täyttämään tyhjiksi jääneitä piispanistuimia uusilla paimenilla. Kesäkuun 22. päivänä vuonna 379 hän saapui Dolikhan kaupunkiin tuomaan sinne uuden piispan. Joku areiolaismielinen nainen heitti katolta ison tiiliskiven hänen päähänsä. Eusebios haavoittui kuolettavasti, mutta ehti vielä ennen kuolemaansa vaatia läsnäolijoilta lupauksen, ettei naista vedetä oikeuteen. Kristuksen ja ensimmäisen marttyyrin ylidiakoni Stefanoksen esikuvan mukaan Eusebioksen viimeiset sanat olivat rukous vihollisensa puolesta.


[1] Alun perin armenialaisen Kommagenen kuningaskunnan pääkaupunki. Nykyään Turkin Samsat.

[2] Pyhä Gregorios Teologi: Kirje 44 (PG 37, 92).

Pyhä Niketas Remesianalainen

Pyhä Niketas Remesianalainen syntyi vuoden 335 tienoilla. Hän oli samana päivänä muisteltavan piispa Paulinus Nolalaisen läheinen ystävä. Juuri Paulinus on kertonut siitä, kuinka menestyksekkäästi Remesianan piispa Niketas kesytti saarnoillaan dacialaiset barbaarit, joiden keskuudessa hän asui. Varsinkin bessiheimon jäseniä pidettiin väkivaltaisina ryöstelijöinä, mutta Niketas sai heidät muuttumaan susista lampaiksi, jotka hän otti Kristuksen rauhalliseen laumaan. Remesiana silloisessa roomalaisessa Dacian provinssissa on nykyinen Bela Palenka Serbiassa.

Niketaksen elämästä ja lähetystyöstä ei ole säilynyt juuri mitään muuta tietoa, mutta hän on säveltänyt kiitoshymnin ”Sinua, Jumala, me ylistämme”, jota on joskus pidetty Ambrosius Milanolaisen työnä, ja muuta kirkkomusiikkia. Myös hänen kuusiosaisesta teoksestaan ”Ohjeita kastettaville” on säilynyt osia. Hän kuoli vuonna 414. Romanian patriarkaatti on hyväksynyt Niketas Remesianalaisen pyhäksi vuonna 1992.

Pyhä Paulinus Nolalainen

Pyhä Paulinus Nolalainen syntyi Bordeauxissa vuonna 353 aristokraattiseen roomalaiseen perheeseen, jolla oli valtavia maaomistuksia Galliassa, Campaniassa ja Espanjassa. Hän sai erinomaisen koulutuksen tunnetulta kaunopuhujalta Ausonukselta ja oli niin loistava kirjoittaja, että hänet yhä muistetaan yhtenä kristillisen lännen suurimmista runoilijoista. Jo nuorena hänestä tuli senaattori, konsuli ja kuvernööri. Espanjassa hän otti vaimokseen varakkaan Therasian ja palasi sitten Lounais-Ranskan Aquitaineen, missä hän muiden velvollisuuksiensa ohella jatkoi kirjallisia töitään.

Paulinuksen elämässä oli muutama merkittävä kohtaaminen, jotka saivat hänet ymmärtämään maailmallisen elämän turhuuden ja etsimään Jumalaa. Tällaisia olivat kohtaaminen pyhän Martinus Laupiaan (11.11.) kanssa, joka paransi hänen silmäsairautensa, pyhiinvaellus pyhän Felix Nolalaisen haudalle Campaniassa ja ennen kaikkea Bordeauxin piispa Delfinuksen vaikutus. Tämä kastoi Paulinuksen jouluna 389, mistä alkaen Paulinus alkoi viettää askeettista elämää ja irtautua maailmallisista asioista.

Paulinus vietti neljä vuotta Espanjassa, jossa hänet kansan vaatimuksesta vihittiin papiksi. Paulinus alkoi myydä omaisuuttaan ja aikoi vastedes koota ainoastaan taivaallisia aarteita. Hän palasi Aquitaineen, vapautti orjansa ja myi omaisuutensa. Tuotoilla hän auttoi köyhiä ja osti vangittuja vapaaksi.

Milanossa Paulinus tapasi pyhän Ambrosius Milanolaisen (7.12.), jota hän piti hengellisenä isänään. Roomassa pakanalliset aristokraatit pitivät hänen katumuksellista elämäänsä lahjojen tuhlaamisena ja moittivat Paulinusta siitä, että hän luopui valtion palvelemisesta. Maailmalliset ihmiset arvostelivat ja Jumalan palvelijat ylistivät häntä. Martinus Laupias sanoi, että Paulinus oli yksi harvoista ihmisistä, jotka todella noudattivat evankeliumin käskyjä, ja pyhä Hieronymus (15.6.) antoi hänelle kirjeissään ohjeita askeettista elämää varten.

Paulinus asettui asumaan Nolaan, jonne hän perusti askeettisen yhteisön samaisen vierasmajan yhteyteen, jonka hän oli rakennuttanut köyhiä pyhiinvaeltajia varten ensimmäisellä pyhiinvaellusmatkallaan. Paulinuksen vaimo, jonka kanssa hän oli kääntymyksestään asti elänyt kuin veli ja sisar, asui lähistöllä ja auttoi häntä hyväntekeväisyydessä. Koko omaisuudestaan luopunut Paulinus piti kamelinkarvoista valmistettua jouhipaitaa, söi vain illalla ja silloinkin vain leipää ja vihanneksia. Hän rukoili ja lauloi hymnejä päivin ja öin.

Joka vuosi suuret pyhiinvaeltajien joukot saapuivat 14.1. viettämään pyhän Felix Nolalaisen muistopäivää Paulinuksen rakennuttamaan suureen basilikaan, johon kuului kastekirkko ja muita rakennuksia vieraita varten. Jumalan miehen maine houkutteli monia muitakin kävijöitä, joiden joukossa oli hurskaita aristokraatteja ja askeetteja kuten pyhät Melania Roomalainen (8.6.) ja Melania Nuorempi (31.12.). Kilvoitustensa ohella Paulinus kävi laajaa kirjeenvaihtoa kirkon merkkihenkilöiden kuten pyhän Augustinuksen ja pyhän Ambrosiuksen kanssa.

Vuonna 409 Paulinus vihittiin Nolan piispaksi. Hän joutui hoitamaan tehtäväänsä erityisen vaikealla kaudella. Rooman hävityksen jälkeen barbaarit tunkeutuivat Nolaan asti ja vangitsivat piispa Paulinuksen, joka kesti vankeuden pelottomasti. Häntä pidettiin suuressa arvossa. Hänen elämäkertansa kirjoittajan mukaan ”jokainen poissaoleva toivoi näkevänsä hänet uudelleen, ja kukaan, jolla oli onni puhua hänen kanssaan, ei koskaan halunnut lähteä hänen luotaan”.

Kun pyhän Paulinus Nolalaisen viimeiset päivät maan päällä koittivat hänen sairastuttuaan vakavasti, hän toimitti jumalallisen liturgian kahden muun piispan kanssa alttarilla, joka oli valmistettu hänen sairasvuoteensa ääreen. Hän kutsui kaikki katujat, joita oli aiemmin kieltänyt lähestymästä alttaria, nauttimaan pyhää ehtoollista. Sitten hän kädet kohotettuina rukoili hartaasti Jumalaa, hyvästeli papiston toivottaen heille siunausta ja rauhaa ja antoi sielunsa Jumalan käsiin 22.6.421. Hänen pyhät reliikkinsä ovat yhä Nolan katedraalissa.

Pyhä Gregorius, Valakian metropoliitta

Pyhä Gregorius syntyi Bukarestissa vuonna 1765. Hän opiskeli loistavalla menestyksellä aikansa kuuluisimmissa kouluissa. Opintojen päätyttyä hän meni vuonna 1790 munkiksi Neamtsin luostariin ja ennätti kilvoitella muutamia vuosia pyhittäjä Paisi Velitškovskin (15.11.) ohjauksessa ennen tämän kuolemaa. Useiden vuosien ajan Gregorius käänsi luostarissa pyhien isien kirjoituksia. Sitten hänet lähetettiin Bukarestiin vastaamaan Romanian metropoliittakunnan kirjastosta. Bukarestista hän siirtyi Athosvuorelle ja kilvoitteli useita vuosia Vatopedin luostarin alaisessa sivuluostarissa.

Vuonna 1812 Gregorius palasi Neamtsin luostariin, missä hän jatkoi työtään kääntäjänä ja kirkollisten kirjojen toimittajana. Kahdeksan vuoden kuluttua hän palasi jälleen Bukarestiin. Vietettyään jonkin aikaa Pyhän Antimin (ks. 27.9.) luostarissa hän asettui Caldarusanin luostariin noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Bukarestista. Luostarissa noudatettiin pyhän Georgios Cernicalaisen (3.12.) tuomaa athosvuorelaista luostarisääntöä.

Gregorius kilvoitteli ankarassa askeesissa, kunnes ruhtinas Grigore Ghica (1822−1828) kutsui hänet vuonna 1823 Bukarestiin, jossa hänet oli määrä valita Valakian metropoliitaksi, vaikka hän oli vasta diakoni. Gregorius lähti taivaltamaan kohti pääkaupunkia jalkaisin. Illan tullen hän pyysi yösijaa erään kylän papilta, joka majoitti rähjäisen näköisen munkin talliin. Papin yllätys oli suuri, kun hän muutaman päivän kuluttua uuden metropoliitan virkaanasettajaisissa tajusi, että vihittävänä oli sama mies.

Pyhän Gregoriuksen pastoraaliset kyvyt kävivät heti ilmeisiksi. Hän löysi uudet esipaimenet tyhjäksi jääneille piispanistuimille, rakennutti kirkkoja ja kouluja ja perusti tärkeimpiin kaupunkeihin seminaareja. Hän julkaisi kirjoja, jotka edistivät kansan hengellistä kasvua, muun muassa 12-osaisen sarjan pyhien elämäkertoja.

Gregoriuksen toiminta päättyi kuitenkin pian Venäjän miehitykseen, ja hänet karkotettiin Bessarabiaan vuonna 1829. Gregorius pääsi palaamaan tehtäväänsä vasta neljän vuoden kuluttua. Seuraavana vuonna, kesäkuun 22. päivänä 1834, hän nukkui rauhassa kuolonuneen vigiliapalveluksen aikana.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.