Hurskas ruhtinas Daniel Moskovalainen

Pyhä ruhtinas Daniel oli Aleksanteri Nevskin (23.11.) neljäs poika. Hän syntyi vuonna 1261 ja jäi kaksivuotiaana orvoksi. Jumala varjeli häntä, niin ettei kukaan pyrkinyt raivaamaan häntä pois tieltä. Perinnöksi hän sai tuolloin vielä vähäisen Moskovan ruhtinaskunnan, jonka merkitys kuitenkin kasvoi hänen hallitusaikanaan. Daniel oli luonteeltaan nöyrä ja rauhaa rakastava. Kun ruhtinasveljesten ja sukulaisten kesken syttyi sisällissota ja joukot lähestyivät Moskovaa, hän lähti rohkeasti niitä vastaan. Taistelulta kuitenkin vältyttiin, kun hän sai lempeillä sanoillaan vihamielisyydet ratkeamaan ilman verenvuodatusta.

Danielin veli ruhtinas Andrei tavoitteli johtavaa asemaa ja Vladimirin suuriruhtinaskuntaa. Vuonna 1292 hän johdatti tataarien joukot Venäjälle. Pystymättä puolustamaan Moskovaa Daniel päästi hyökkääjät rauhanomaisesti kaupunkiin. Muutaman vuoden kuluttua Andreista tuli suuriruhtinas, ja sisällissota syttyi uudelleen ruhtinaiden kesken. Jälleen Daniel osoittautui rauhantekijäksi ja sovitti keskenään riitaantuneet ruhtinaat. Hän ei tavoitellut kunniaa itselleen eikä havitellut valtaa eikä suurempia maa-alueita, vaan hallitsi Jumalaa kiittäen perinnöksi saamaansa Moskovaa. Sen tähden hänen hallintonsa oli siunausten täyttämä. Ilman mitään juonitteluja hän sai perinnöksi merkittävän Perejaslavl-Zalesskin ruhtinaskunnan Moskovasta pohjoiseen. Se lisäsi Moskovan ruhtinaan vaikutusvaltaa niin paljon, että Danielin poika Georgi sai jo suuriruhtinaan arvon. Näin Venäjän hallitsijanvaltikka siirtyi ilman taistelua Danielin sukuhaaralle.

Tästä huolimatta vallanhimo ei saanut Danielia valtaansa. Hän säilytti sydämessään Jumalan pelon ja veljesrakkauden. Hän rakennutti Moskovajoen rannalle luostarin taivaallisen suojelijansa pyhittäjä Daniel pylväskilvoittelijan kunniaksi. Elämänsä lopulla hän vihkiytyi siellä munkiksi. Nöyryydessään hän toivoi, ettei häntä haudattaisi ruhtinaiden tavoin kirkkoon vaan luostarin hautausmaalle niin kuin muutkin munkit. Hän siirtyi rauhassa Herransa luo maaliskuun 4. päivänä vuonna 1303.

Myöhemmin Pyhän Danielin (Danilovin) luostari siirrettiin toiseen paikkaan. Vanha luostari ränsistyi ja ruhtinas Danielin muisto painui unohduksiin. Eräänä päivänä Daniel kuitenkin ilmestyi suuriruhtinas Iivana III:n seurueeseen kuuluvalle nuorukaiselle ja pyysi tätä viemään hallitsijalle seuraavan viestin: ”Miksi olet jättänyt minut unohduksiin? Mutta vaikka olisitkin unohtanut minut, niin Jumalani ei unohda minua koskaan.” Siitä lähtien suuriruhtinas käski toimittaa muistopalveluksia, jakaa almuja ja tarjota aterioita köyhille edesmenneiden sukulaistensa muistoksi. Danielia alettiin yleisesti kunnioittaa pyhänä 1500-luvulla, kun erään Kolomnassa asuvan kauppiaan poika parani ihmeellisesti hänen haudallaan. Kunnioitus sai virallisen vahvistuksen Danielin pyhäinjäännösten löydyttyä maatumattomina vuonna 1652. Pyhäinjäännökset ovat nykyisin Pyhän Danielin (Danilovin) luostarissa, joka kunnostettiin Venäjän kasteen 1000-vuotisjuhlaksi.