Marttyyripiispa Paavali Konstantinopolilainen

Pyhä Paavali (Paulos) syntyi Tessalonikassa 300-luvun alussa. Pian Nikean yleisen kirkolliskokouksen (325) jälkeen hän siirtyi Itä-Rooman uuteen pääkaupunkiin Konstantinopoliin. Paavali tuli tunnetuksi puhtaasta elämästään, nöyryydestään ja kyvystään opettaa ortodoksista uskoa. Niinpä Konstantinopolin toinen arkkipiispa Aleksanteri (n. 327–340, muistopäivä 30.8.) vihki hänet jo varsin nuorena diakoniksi ja otti hänet sihteerikseen. Hieman myöhemmin Paavali vihittiin papiksi.

Aleksanterin kuoleman jälkeen ortodoksit valitsivat piispakseen Paavalin. Keisarina oli tuolloin Konstantinus Suuren poika Konstantios, joka kannatti areiolaista harhaoppia. Valinnan aikana hän oli Antiokiassa, mutta palattuaan sieltä karkotti heti Paavalin ja asetti tämän sijasta arkkipiispaksi Nikomedeian piispan Eusebioksen, joka oli areiolainen. Pyhä Paavali siirtyi areiolaisia vastustavan paavi Juliuksen luo Roomaan, jossa oli jo toinenkin karkotettu patriarkka, Athanasios Suuri Aleksandriasta.

Eusebios kuoli vuoden kuluttua valinnastaan vainottuaan lyhyeksi jääneenä virkakautenaan väsymättömästi pääkaupungin ortodokseja. Nämä tahtoivat karkotetun piispansa takaisin. Areiolaiset olivat kuitenkin Konstantinopolissa valinneet Eusebioksen seuraajaksi oman ehdokkaansa Makedonioksen, joka ei hyväksynyt Pyhän Hengen jumaluutta. Paavalin palattua kaupungissa syntyi suuria mellakoita. Keisari, joka oli Antiokiassa, lähetti Traakian käskynhaltijan Hermogeneksen sotaväen kanssa ajamaan Paavalin pois kaupungista. Vastustus oli kuitenkin kiivasta. Monet saivat surmansa katutaisteluissa, heidän joukossaan myös Hermogenes, jonka ruumista raahattiin pitkin katuja. Pyhä Paavali pääsi takaisin piispanistuimelle mutta vain vähäksi aikaa. Kun keisari saapui omine joukkoineen Konstantinopoliin, Paavali karkotettiin ja hän suuntasi takaisin Roomaan.

Paavalia asettuivat tukemaan niin valtakunnan läntistä osaa hallitseva Konstantioksen veli Konstans kuin Rooman paavikin, joka kirjoitti idän piispoille moittien heitä heidän käytöksestään Konstantinopolin ja Aleksandrian patriarkkoja1 kohtaan. Konstansin ja paavin puolustuksen ansiosta pyhä Paavali saattoi palata Konstantinopoliin uskovaisten suureksi iloksi mutta nytkin vain lyhyeksi aikaa. Areiolaisten yllytyksestä Konstantios määräsi kaupunginpäällikkö Filippoksen karkottamaan Paavalin ja asettamaan Makedonioksen uudelleen ”kaupunkien kuningattaren” arkkipiispaksi. Filippos tahtoi välttää Hermogeneksen kohtalon. Niinpä hän kutsui arkkipiispa Paavalin vastaanotolleen ja siinä yhteydessä kaikessa hiljaisuudessa pidätti tämän. Paavali vietiin Tessalonikaan, mistä hän siirtyi jälleen Roomaan.

Serdican (nyk. Sofia) kirkolliskokouksen (343) jälkeen sekä Paavali että Athanasios Suuri saattoivat palata istuimilleen vuonna 347. Konstantinopolin kirkko sai elää rauhassa pyhän esipaimenensa johdolla noin kolme vuotta. Poliittinen tilanne kuitenkin muuttui, kun kreivi Magnentius nousi lännessä kapinaan ortodoksista Konstansia vastaan. Konstantios kiirehti silloin veljensä avuksi ja ankarien taistelujen jälkeen valloitti Lyonin kaupungin sekä yhdisti koko keisarikunnan oman valtansa alle. Nyt ei lännessä ollut ortodoksista keisaria eikä mikään enää pidätellyt Konstantiosta suosimasta areiolaisia ja vainoamasta ortodokseja. Hän vangitutti Paavalin, ja tämä vietiin raskaissa kahleissa kauas Vähän-Armenian Kukusoksen kaupunkiin. Kun pyhä piispa oli toimittamassa liturgiaa karkotuspaikkansa kirkossa, joukko areiolaisia syöksyi sisään ja kuristi hänet hänen omalla omoforillaan2. Tämä tapahtui joskus vuosien 351 ja 357 välillä.


1 ”Patriarkkaa” saatettiin vielä 300-luvulla käyttää kunnioittavana puhuttelunimenä kenestä tahansa vanhemmasta piispasta. Konstantinopolin piispaa alettiin kutsua patriarkaksi 400-luvulla, ja keisari Justinianos I:n (524–565) aikana nimitys vakiintui saaden virallisen luonteen ja teknisen merkityksen.

2 Omofori on piispan liturginen kaulavaate.