Pyhä Abraham, Harranin piispa
Pyhä Abraham oli edellä kuvatun pyhittäjä Maronin (14.2.) aikalainen ja aloitti kilvoittelunsa samoilla seuduilla. Hän paastosi ja rukoili seisaallaan niin pitkiä aikoja, ettei välillä kyennyt enää kävelemään. Jumalan armon avulla hän kuitenkin vahvistui niin paljon, että päätti lähteä erikoislaatuiseen kilvoitukseen. Kuultuaan Libanonissa olevasta pakanallisesta kylästä, jossa kristittyihin suhtauduttiin vihamielisesti, Abraham tekeytyi kauppiaaksi ja lähti matkaan mukanaan apumiehiä ja tyhjiä säkkejä.
Abraham vuokrasi kylästä pienen talon. Ensimmäiset kolme–neljä päivää hän eli kaikessa hiljaisuudessa, mutta sitten hän aloitti tavanomaiset palveluksensa. Kun hänen talostaan alkoi kuulua psalmilaulua, kylän koollekutsuja huusi kaikki paikalle. He sulkivat ovet ulkoapäin ja alkoivat kantaa paikalle maata, jota he pudottivat katon kautta taloon. Abrahamin miehet jatkoivat laulamista kaikessa rauhassa, vaikka maata kertyi niin paljon, että he eivät enää pystyneet liikkumaan. Kun kyläläiset näkivät, etteivät Abrahamin miehet suuttuneet eivätkä tehneet minkäänlaista vastarintaa, he rauhoittuivat hieman. He avasivat oven, kiskoivat miehet ulos ja käskivät heidän lähteä kylästä välittömästi.
Samalla paikalle tuli veronkantajia, jotka olivat tunnettuja kovista otteistaan. Muutamia kyläläisiä sidottiin ja toisia pahoinpideltiin, kun he eivät kyenneet maksamaan verojaan. Herransa tavoin Abraham sääli vainoojiaan; hän vaati veronkantajia kohtelemaan väkeä lempeämmin ja lupasi maksaa veroa köyhien kyläläisten puolesta sata kultarahaa muutaman päivän kuluttua.
Kyläläiset liikuttuivat Abrahamin hyväsydämisyydestä ja pyysivät anteeksi raivoaan. Koska kylästä puuttui johtaja, he pyysivät häntä ryhtymään heidän suojelijakseen. Tuohon aikaan maatyöläiset olivat maanomistajien mielivallan armoilla, ellei heillä ollut jonkinlaista suojelijaa, ja erakkomunkit toimivat usein heidän puolestapuhujinaan.
Abraham lähti Emesan (Homs) kaupunkiin ja sai lainattua ystäviltään lupaamansa summan ja maksoi verot sovitulla hetkellä. Näin Abraham voitti kyläläisten luottamuksen, ja nämä rakensivat kylään kirkon. Kun kirkkoon tarvittiin pappi, kyläläiset ilmoittivat, etteivät hyväksy ketään muuta kuin Abrahamin.
Abraham sai osakseen pappeuden armon, ja hän jäi kyläläisten luo kolmeksi vuodeksi ohjaten ja opettaen heitä kristilliseen elämään ja uskon salaisuuksiin. Sitten yksi hänen mukanaan tulleista apumiehistä vihittiin papiksi hänen tilalleen, ja Abraham palasi takaisin kilvoitteluelämään. Hänen maineensa kristinuskon levittäjänä oli kuitenkin levinnyt, ja ennen pitkää hänet nimitettiin Harranin piispaksi.
Pohjois-Mesopotamian Harran oli ollut yksi pakanallisten uskontojen tärkeimpiä keskuksia jo vuosituhansia ja siellä vastustettiin kristinuskoa jyrkästi. Piispa Abraham teki siellä väsymättömästi työtä vuodesta toiseen ohjaten ihmisiä niin opetuksellaan kuin esimerkilläänkin. Koko piispuutensa ajan hän ei syönyt edes leipää eikä keitettyjä kasviksia. Hän eli pelkillä salaatinlehdillä, sikureilla ja sellerillä sekä hedelmillä, joita hän tapasi pureksia raakana aina iltapalveluksen jälkeen. Hänen ei nähty koskaan edes juovan mitään. Joka yö Abraham veisasi hitaasti ja rauhallisesti 40 psalmia, ja lepohetkensä hän nuokkui tuolillaan.
Vaikka Abrahamin riudutti itseään kilvoituksillaan, hän ei tinkinyt vieraanvaraisuudesta. Hän järjesti aina kaikille vierailleen mukavan huoneen ja palveli heitä henkilökohtaisesti tuoden leipää, kääryleitä, tuoretta kalaa ja viiniä. Hän sanoi toimivansa patriarkka Abrahamin tavoin tarjoillessaan vierailleen syömättä itse heidän kanssaan.
Abraham tunnettiin oikeamielisenä ja puolueettomana henkilönä, ja siksi hän sai lähes päivittäin soviteltavakseen ja ratkaistavakseen kaupunkilaisten riitoja. Hän toimi viisaan lääkärin tavoin välttäen äärimmäisyyksiä ja pyrkien säilyttämään tasapainon, mutta kuitenkin asettaen väärin tehneille sopivia rangaistuksia. Vuosien saatossa hän vähitellen kitki hengellisen peltonsa ohdakkeista ja sai sen kasvamaan Jumalalle otollista hedelmää. Lopulta Harraninkin asukkaista enemmistö oli kristittyjä.
Abrahamin maine levisi valtakunnan pääkaupunkiin saakka, ja itse keisari Teodosios II (408–450) tahtoi tavata hänet. Abraham taivalsi Konstantinopoliin. Kun hän saapui karkeassa vuohenkarvaisessa viitassaan keisarin eteen, tämä otti hänet lämpimästi ja kunnioittavasti vastaan. Keisarin perheen naisväki tarttui Abrahamin käsiin ja pyysi tältä esirukouksia. Abraham hädin tuskin ymmärsi, mitä oli tekeillä, sillä hän ei osannut kreikkaa.
Matkan rasitukset olivat ilmeisesti Abrahamille liikaa, sillä hän nukkui pois Konstantinopolissa vuoden 423 tienoilla. Keisari tahtoi ensin pitää hänen reliikkinsä pääkaupungissa, mutta totesi sitten, että olisi oikein palauttaa paimen lampaidensa luo. Keisari itse kulki saattueen johdossa, kun se lähti kohti Antiokiaa. Hänen perässään tuli keisarinna, heidän tyttärensä, hallitusmiehet, sotilaat ja suunnaton joukko kansalaisia.
Pyhittäjä Abrahamin reliikit kuljetettiin Antiokian kautta itään Eufratvirralle saakka. Kaikkialla ihmiset tungeksivat arkun luo saadakseen osansa pyhittäjän reliikkien siunauksesta. Vartijat pitivät keppien avulla kurissa ne, jotka yrittivät repiä ruumiinkappaleita tai pyhittäjän vaatteita itselleen. Lopulta pyhittäjä Abraham haudattiin kunniallisesti Harranin itäpuolelle. Keisari Teodosios piti itsellään muistona pyhän Abrahamin karvaisesta viitasta ottamansa riekaleen, jota hän piti toisinaan mukanaan.