Pyhä Alypios Styliitta

Alypios syntyi Vähän-Aasian Adrianopoliksessa keisari Herakleioksen aikana (610–641). Hänen äitinsä näki raskaana ollessaan näyn, jossa lampaalla oli sarvina kaksi palavaa kynttilää. Ne kuvasivat sitä Hengen hehkua, joka pojassa olisi palava: armon valoa, jonka kaikki saisivat nähdä. Kun Alypios oli kolmevuotias, hänen isänsä kuoli, ja äiti jätti pojan piispa Teodoroksen huostaan, jotta lapsi saisi oppia kirjoituksia ja valmistautua kirkon palvelemiseen.

Seuraavan piispan aikana Alypios vihittiin diakoniksi, ja hän alkoi palvella kirkonhoitajana. Hän hoiti tehtäviään tunnollisesti, mutta hänen Kristuksen rakkauden haavoittama sielunsa kaipasi erakkoelämän ahdasta ja kapeaa polkua. Lopulta hän kuunteli omatuntonsa ääntä, antoi tavaransa köyhille ja kertoi hurskaalle äidilleen aikovansa lähteä Pyhälle maalle ja jäävänsä luostarielämään. Äiti ei vastustellut eikä yrittänyt pitää poikaansa väkisin luonaan vaan heittäytyi itkien hänen syliinsä, ylisti Jumalaa poikansa rohkeasta päätöksestä ja antoi hänelle siunauksensa.

Alypios lähti matkaan salaa, jotta piispa tai kaupunkilaiset eivät yrittäisi estää häntä. Kun Alypios oli päässyt Eukhaitaan asti, piispa tavoitti hänet pyhän Teodoroksen juhlapäivänä (17.2.) ja vaati häntä palaamaan kotiin. Murehtiessaan asiaa Alypios näki näyn, jossa Betlehemin, Nasaretin ja Jerusalemin pyhät paikat olivat salaisesti läsnä hänen kotikaupungissaan. Alypios ymmärsi Jumalan tahtovan sen hänen kilvoituspaikakseen. Alypios löysi Adrianopoliksen eteläpuoliselta kukkulalta paikan, jossa oli vesilähde, ja rakensi sinne itselleen pienen kappelin ja keljan. Mutta piispa halusi Alypioksen elävän kirkon tuntumassa ja tukitutti lähteen saadakseen Alypioksen palaamaan lähemmäksi maailmaa ja palvelemaan kirkkoa.

Alypios oli kuitenkin vakaasti päättänyt jättää maailman ja asettui kaikkien karttamalle vanhalle hautausmaalle, jossa oli pakanauskontojen aikaisia hautakiviä ja pyhäkköjä. Hän valitsi kilvoituspaikakseen erään vanhan monumentin. Siihen kuului pylväs, jonka päässä oli koristehahmo, puoliksi härkä ja puoliksi leijona. Alypios irrotti patsaan ja asetti sen paikalle ristin. Myöhemmin hän rakennutti paikalle pyhälle Eufemialle omistetun kappelin, jonka hänen ystävänsä kustansivat. Alypios oli noin 30 vuoden ikäinen vetäytyessään kirkon vieressä olleeseen pienen keljaansa. Hän antoi paaston, valvomisen ja rukouksen puhdistaa sieluaan. Pahojen henkien ehdotukset hän ajoi pois ristinmerkillä ja pyhien kirjoituksien tultakestävillä sanoilla.

Pyhän Alypioksen maine alkoi levitä, ja hänen luokseen tuli koko ajan enemmän väkeä pyytämään hänen siunaustaan. Sävyisänä ja kuunteluhaluisena hänelle oli helppo puhua, eikä kenenkään tarvinnut lähteä saamatta tuntea hengellistä iloa. Jatkuva kanssakäyminen ei kuitenkaan ollut hänelle itselleen hyväksi. Alypios päätti asettua pylvään päähän, johon tehtiin pieni puukatos suojaksi säätä vastaan. Pylvään päässä ei ollut tilaa asettua pitkäkseen, joten Alypios kilvoitteli seisaallaan. Hän seisoi elävänä pylväänä tuulessa ja sateessa, helteellä ja pakkasella.

Marttyyrien kärsimykset kestivät vain hetken, mutta Alypios kilvoitteli omistautuen jokapäiväiseen marttyyrikilvoitukseensa 53 vuoden ajan. Kun pahat henget ahdistivat häntä ja uhkasivat heitellä häntä kivenmurikoilla, hän pyysi pylvään lähellä asunutta äitiään tuomaan hänelle kirveen. Alypios hakkasi pois suojan, joka hänellä oli pylvään päässä, ja huusi olevansa valmis kuolemaan kuin ensimmäinen marttyyri Stefanos. Pahat henget kauhistuivat hänen horjumatonta uskoaan.

Pyhä Alypios oli kaikkien nähtävänä kuin valo lampunjalassa, ja hänen hyveensä kirkkaus loisti kaikille. Apostolien tavoin hän oli ”koko maailman katseltavana, enkelien ja ihmisten”. (1. Kor. 4:9) Ihmisiä vaelsi joukoittain pylvään luokse pyytämään Alypioksen siunausta, ja muutamat tulijoista tahtoivat jäädä hänen oppilaikseen. Ensimmäinen näistä oli ylimysnainen nimeltä Eufemia. Toinen tulija oli Eubula, josta tuli pylvään juurelle vähitellen muodostuneen nunnaluostarin igumenia. Heihin liittyi myös Alypioksen äiti, joka ei kuitenkaan poikansa pyynnöistä huolimatta ottanut viittaa ja vihkiytynyt nunnaksi.

Pylvään toiselle puolelle muodostui munkkiluostari. Näin paikalla saattoi kuulla, kuinka veljet ja sisaret lauloivat vuorotellen ylistystä Jumalalle seitsemän kertaa päivässä, ja kaiken keskellä pyhä Alypios seisoi kuin maallinen enkeli ja taivaallinen ihminen yhdistäen äänensä alhaalta kohoavaan ylistykseen ja kohottaen kätensä kolmiyhteisen Jumalan puoleen koko maailman pelastuksen puolesta. Muutaman kerran jotkut näkivät ylimaallisen valon loistavan pylvään päällä ikään kuin salamoiden ja ukkosenjylyn säestämänä.

Pyhä Alypios sai profetian lahjan ja paransi sairaita. Hän saattoi vihamiehiä sovintoon ja opetti Jumalan viisauden salaisuuksia sekä suullisesti että kirjeitse. Eräänä talvipäivänä hän heitti viittansa kerjäläiselle ja jäi palelemaan pylväänsä päähän vilusta hytisten, kunnes eräs munkkiluostarin veljistä lopulta huomasi hänen tilansa ja toimitti hänelle apua. Alypioksen saama armo tuli myös hänen seuraajiensa osaksi, ja useat heistä päätyivät piispoiksi.

53 vuoden kilvoituksen jälkeen puolet Alypioksen ruumiista halvaantui ja hänen jalkansa herposivat. Viimeiset vuotensa hän makasi toisella kyljellään melkein liikkumatta. Tuskallisten haavaumien ja paiseiden vaivaamana hän siunasi Herran nimeä kuin vanhurskas Job (1:21). Lopulta pyhä Alypios antoi sielunsa Jumalan haltuun 99 vuoden ikäisenä. Kansa riensi kunnioittamaan hänen ruumistaan, jonka edessä eräs riivattu vapautui demonista.