Pyhä Johannes Vaikenija, Kolonian piispa

Pyhä Johannes syntyi Pontoksen Nikopoliksessa kristittyyn perheeseen tammikuun 8. päivänä 454. Jo varhain hänessä syttyi into askeettiseen elämään. Vanhempiensa kuoltua hän perusti 18-vuotiaana pienen luostarin, jossa kilvoitteli yhdessä kahdentoista samanmielisen nuoren miehen kanssa. Hän tuli tunnetuksi hyveellisyydestään, ja niinpä hänet vihittiin jo 28-vuotiaana lähellä Nikopolista sijainneen Kolonian piispaksi. Hän jatkoi entistä askeettista elämäänsä. Yhdeksän vuotta hän teki työtä hiippakuntansa hyväksi, mutta tehtävään liittyvät maalliset huolet alkoivat tuntua hänestä niin raskailta, että hän päätti kenenkään tietämättä lähteä Pyhään maahan ja elää siellä erakkona.

Käytyään kunnioittamassa pyhiä paikkoja Johannes lähti pyhittäjä Sabbaksen lauraan. Kerrotaan, että hänet johti sinne ristinmuotoisena loistanut tähti. Pyhittäjä Sabbas (5.12.), joka toimi tuolloin jo noin 500 erakon johtajana ja hengellisenä ohjaajana, otti Johanneksen vastaan tietämättä hänen piispuudestaan ja nimitti hänet taloudenhoitajan apulaiseksi koetellakseen hänen kuuliaisuuttaan ja kärsivällisyyttään. Myöhemmin Johanneksen tehtäväksi tuli palvella vierastalossa ja keittiössä. Nöyrästi ja iloisesti hän suoritti palvelutehtäviään itseään säästämättä.

Noviisiajan päätyttyä pyhittäjä Sabbas antoi Johannekselle oman keljan, missä tämä eli hiljaisuudessa ja paastossa viisi päivää viikossa. Lauantaisin ja sunnuntaisin hän osallistui yhteisiin jumalanpalveluksiin, nautti pyhän ehtoollisen ja aterioi yhdessä veljien kanssa, jotka saivat hengellistä hyötyä pelkästä hänen hartaan ja hiljaisen olemuksensa näkemisestä. Myöhemmin hänet nimitettiin lauran taloudenhoitajaksi. Nähdessään Johanneksen nuhteettoman elämän pyhittäjä Sabbas tahtoi vihityttää hänet papiksi. Johannes vastusteli, mutta pyhittäjä Sabbas piti sitä vain osoituksena hänen nöyryydestään. Johanneksen ei auttanut muu kuin mennä yhdessä pyhittäjän kanssa patriarkka Eliaksen luo. Hän pyysi audienssia patriarkalta ja vaati tätä lupaamaan, ettei paljasta kenellekään, mitä hän sanoo. Patriarkka suostui arvellen Johanneksen tunnustavan lankeemuksia, jotka muodostavat esteen pappeudelle. Hänen hämmästyksensä oli suuri, kun hän kuuli, että nöyrä munkki olikin Kolonian piispa. Sabbakselle patriarkka sanoi vain, että pappisvihkimys ei käy päinsä ja että tämän piti sallia Johanneksen kilvoitella hiljaisuudessa kenenkään häiritsemättä.

Pyhittäjä Sabbakselle Johanneksen ”kelvottomuus” pappeuteen oli suuri pettymys, mutta myöhemmin Jumala paljasti hänelle näyssä, kuka Johannes todellisuudessa oli. Sabbas ei kuitenkaan kertonut tätä kenellekään vaan salli hänen jatkaa elämäänsä keljassaan. Kun Sabbas neljän vuoden kuluttua lähti luostaristaan muutamien munkkien rettelöinnin takia, Johannes, joka oli tuolloin 50-vuotias, vetäytyi erääseen luolaan Ruban erämaahan. Siellä hän vietti kuusi vuotta täysin eristäytyneenä ihmisistä ja omistautui kokonaan Jumalan katselemiseen.

Kerran erämaassa kävellessään Johannes pyörtyi noin seitsemän kilometrin päässä keljastaan. Tultuaan tajuihinsa hän alkoi rukoilla ja huomasi yhtäkkiä kohoavansa ilmaan ja olevansa takaisin keljassaan. Toisen kerran joukko persialaisia kierteli erämaassa tappamassa erakkoja ja tuhoamassa heidän asumuksiaan. Johannes ei paennut lauran pääluostarin muurien suojaan vaan jäi luolaansa. Kun rosvot tulivat, Jumala lähetti mahtavan leijonan, joka oli Johanneksen vierellä yötä päivää, ja hyökkääjät pysyivät loitolla.

Myöhemmin Johannes otti vastaan vierailijoita, jotka tulivat kertomaan hänelle ongelmiaan ja ajatuksiaan. Hän sai heidän mielensä rauhoittumaan ja karkotti rukouksillaan paholaisen aiheuttamat kiusaukset. Vuonna 509 Johannes palasi erämaasta takaisin lauraan. Siellä hän jatkoi erakkoelämäänsä keljassa, jonne pääsi vain yksi hänen oppilaansa. Monta vuotta hän käytti ravintonaan vain ohutta velliä, johon hän salaa sekoitti tuhkaa. Eräänä päivänä oppilas huomasi tämän, jonka jälkeen hän ei enää jatkanut tapaansa, koska pelkäsi saavansa sen johdosta suuren kilvoittelijan maineen.

Kerran Johannes tahtoi saada tietää, avaako Jumala hänelle taivaan valtakunnan. Hän pyysi Jumalalta merkkiä ja työnsi viikunapuun siemenen kuivaan auringon polttamaan kallionhalkeamaan. Ihmeellisellä tavalla siemen alkoi versoa ilman vettä ja maata. Lopulta siitä kasvoi pieni viikunapuu, joka tuotti kolme viikunaa. Kilvoittelija jakoi ne oppilaidensa kanssa ja kiitti kyynelsilmin Jumalaa.

Tästä hetkestä lähtien pyhä Johannes alkoi valmistautua kuolemaansa. Täynnä armoa hän päätti maallisen vaelluksensa 104-vuotiaana.