Pyhä marttyyri Sozon

Pyhä Sozon oli kotoisin Vähän-Aasian Lykaonista ja eli Diocletianuksen aikana (284-305). Hänen nimensä ennen kastetta oli Tarasios. Hän oli lammaspaimen, ja kaikkialle minne hän laumoineen tulikin, hän opetti asukkaille kristinuskoa ja ohjasi monet entiset epäjumalanpalvelijat Jumalan lammastarhaan.

Eräänä päivänä suuren kristittyjen vainon jo puhjettua Sozonin lampaat laidunsivat vehreällä niityllä. Hän itse vaipui kevyeen uneen ja näki jumalallisen näyn, joka vahvisti entisestäänkin hänen uskoaan. Kristus käski hänen panna pois ne aseet, joita hän piti mukanaan lampaidensa suojelemiseksi, ja valmistautua marttyyrikuolemaan. Uskon intoa palaen Sozon laskeutui niityltä alas Kilikian Pompeiopolikseen ja meni temppeliin, jossa palvottiin Artemis-jumalattaren kultaista patsasta. Hän katkaisi patsaalta oikean käden, hakkasi sen palasiksi, möi kultakimpaleet ja jakoi rahat köyhille.

Epäjumalanpalvelijoiden suuttumus oli suuri, kun he havaitsivat tuhon, jonka patsas oli kärsinyt. Mutta vielä suurempi oli heidän hämmästyksensä, kun he näkivät, että Sozon antautui oma-aloitteisesti temppelipalvelijoille jo ennen kuin häntä oli ehditty epäillä. Nämä pidättivät hänet heti ja veivät Kilikian käskynhaltijan Maximianuksen eteen, joka oli juuri tullut Pompeiopolikseen kunnioittaakseen kultaista kuvapatsasta. Käskynhaltija kehotti Sozonia uhraamaan jumalille, niin hän saisi armahduksen ja pääsisi vapaaksi. Mutta Sozon teki pilaa epäjumalista ja kutsui niitä ihmiskätten teoiksi. Niinpä hänet luovutettiin kiduttajille, jotta nämä repisivät hänen kylkiään rautapiikeillä. Sitten hänen jalkoihinsa pantiin rautaiset sandaalit, joiden pohjista sojottivat terävät naulat, ja hänet pakotettiin kävelemään. Hartaus täytti marttyyrin sielun, kun hän näki jaloistaan vuotavat verivirrat. Maximianus sanoi hänelle pilkaten: ”Huomenna kun suuri jumalatar lähtee temppelistään, soita huiluasi, Sozon, niin vannon sinulle, että hän vapauttaa sinut kaikesta vastuusta ja rangaistuksesta.” Marttyyri vastasi: ”Sinä sanot, mitä neuvonantajasi ilkeä paha henki suuhusi panee, ja pidät minua pilkkanasi. Minä soitin paimenhuiluani lampaitani paimentaessani, mutta nyt soitan vain Herralleni ja laulan uutta virttä julistaen pelastuksen ilosanomaa kaikille. Sinun jumalattaresi ei kuuntele soittoani, vaan seisoo paikalleen jähmettyneenä kuin sieluton ja tunteeton aasi.”

Vihastuneena Maximianus käski ruoskia Sozonia ankarasti, kunnes hänen ruumiinsa hajoaisi. Marttyyrin veri peitti maan kuin virvoittava kaste ja hän antoi sielunsa Jumalan haltuun yliluonnollisen ilon vallassa. Kiduttajat sytyttivät rovion polttaakseen hänen riekaleiset jäsenensä, mutta rankka sadekuuro sammutti tulen ja hajotti väen. Uskovat saattoivat vapaasti tulla kokoamaan marttyyrin jäännökset. Heidät ohjasi paikalle kirkas valo, joka valaisi paikkaa, kunnes he saivat marttyyrin haudatuksi.