Pyhä marttyyri Šušanik Armenialainen

Pyhä Šušanik oli armenialaista Mamikonianin ylimyssukua ja syntymänimeltään Vardeni. Hän oli varttunut hurskaassa kristityssä perheessä ja rakasti Jumalaa. Hänestä tuli georgialaisen Heretin ruhtinaan Varskenin (Vazgen) puoliso 400-luvun puolivälin jälkeen. Kartli (Georgia) ja varsinkin Hereti Georgian kaakkoisosassa oli Persian voimakkaan painostuksen alainen. Ruhtinas Varsken kävi Persian kuningas Perozin luona toivoen maiden välisten suhteiden parantuvan. Kuningasta miellyttääkseen ruhtinas Varsken kielsi omasta tahdostaan kristinuskon, alkoi palvoa tulta ja lupasi käännyttää vaimonsa ja lapsensa palattuaan Heretiin.

Lähestyessään Heretin rajaa Varsken lähetti sanansaattajia hallintokaupunkiinsa Tsurtaviin varmistaakseen, että alamaiset järjestäisivät hänelle kunnioittavan vastaanoton. Kuullessaan miehensä luopumuksesta Šušanik heittäytyi maahan ja itki katkerasti. Sitten hän lähti palatsista neljän lapsensa kanssa ja etsi turvaa läheisestä kirkosta. Pitkään rukoiltuaan hän sanoi olevansa valmis kärsimään ja kuolemaan mieluummin kuin luopumaan uskostaan. Šušanikin rippi-isä, pappi Jakob Tsurtaveli riensi paikalle ja itki yhdessä hänen kanssaan. Šušanik vetäytyi pieneen mökkiin kirkon lähelle ja jäi odottamaan kohtaloaan paastoten, rukoillen ja psalmeja lukien.

Kolmen päivän kuluttua ruhtinas saapui Tsurtaviin. Hän oli tunnettu julmuudestaan ja armottomuudestaan. Persialaisille antamansa lupauksen mukaan ruhtinas yritti suostutella vaimoaankin kääntymään tulenpalvontaan ja väitti tämän tuottavan hänelle häpeää. Šušanik vastasi päättäväisesti: ”Minä en ole se, joka sinut ylentää tai alentaa. Sinun isäsi pystytti hautoja marttyyreille ja rakensi kirkkoja, mutta sinä olet pilannut isäsi aikaansaannokset ja tuhonnut hänen hyvät tekonsa. Isäsi kutsui pyhiä ihmisiä kotiinsa, mutta sinä kutsut paholaisia. Hän uskoi taivaan ja maan Jumalaan, mutta sinä olet kieltänyt todellisen Jumalan ja kumartanut tulta. Niin kuin sinä olet ylenkatsonut Luojaasi, niin minäkin ylenkatson sinua. Vaikka kiduttaisit minua, en osallistu sinun tekoihisi.”

Ruhtinas Varsken raivostui, mutta hänen alaisensa neuvoivat, ettei Šušanikia kannattaisi kovistella liikaa, koska naiset ovat oikukkaita ja muuttaisivat mielensä aikanaan. Niinpä ruhtinas lähetti nuoremman veljensä Dzodzikin ja piispa Apotsin houkuttelemaan Šušanikia palaamaan palatsiin, ja lopulta tämä suostui lähtemään. Šušanik otti mukaansa pienen evankeliumikirjan, joka oli kuulunut pyhälle Sahakille (9.9.), sekä marttyyrien elämäkertoja. Palatsissa hän ei kuitenkaan mennyt huoneeseensa vaan sulkeutui pieneen kammioon.
Varsken järjesti illallisen, jossa paikalla oli vain hänen veljensä Dzodzik ja tämän vaimo. Šušanik ei suostunut syömään heidän kanssaan. Silloin Varsken joutui raivon valtaan, alkoi riepotella vaimoaan hiuksista, löi häntä niin lujaa kuin jaksoi ja potki hänen kasvojaan. Šušanik huusi: ”Herra Jeesus, auta minua!” Dzodzik pelasti hänen henkensä käymällä käsiksi veljeensä.

Šušanik virui aivan elottomana. Varsken käski sitoa hänet kahleisiin ja heittää tyrmään. Varsken kielsi vartijoita päästämästä ketään hänen luokseen, mutta pappi Jakob onnistui puhumaan vartijan ympäri ja kävi katsomassa Šušanikia, joka oli verissään ja pahasti turvoksissa. Jakobilla oli mukanaan ruokaa, mutta Šušanik ei pystynyt syömään, koska hänen leukansa oli murtunut ja hampaita hajonnut. Jakob kastoi leipää viiniin ja antoi sitä hänelle pieninä palasina.

Kun Varsken oli sotaretkellä hunneja vastaan, Šušanikin annettiin siirtyä suuren paaston ajaksi pieneen mökkiin kirkon viereen. Kun Varsken palasi ja sai tietää tästä, hän julmistui ja määräsi Šušanikin pahoinpideltäväksi. Šušanikille annettiin 300 kepiniskua, mutta hän kesti lyönnit sanomatta sanaakaan ja kiitti Jumalaa siitä, että sai kärsiä Kristuksen tähden. Kun eräs pappi yritti puhua Šušanikin puolesta, hänetkin hakattiin.

Šušanikin kaulaan laitettiin tiukka kahle ja häntä lähdettiin viemään verisenä kohti linnan tyrmää. Kun saattue eteni, sen perään kerääntyi kansaa, joka itki ja vaikeroi hänen kohtaloaan. Šušanik sanoi heille: ”Veljeni, sisareni ja lapseni, älkää itkekö, vaan muistakaa minua rukouksissanne, kun nyt hyvästelen teidät ja tämän maailman. Sillä te ette saa nähdä minun lähtevän linnasta elävänä.”

Šušanik vietti kuusi vuotta vankeudessa. Hänellä oli ainoastaan karkea viitta, pieni nahkainen tyyny ja rukousmatto.80 Šušanik sai ravinnokseen vain vettä ja leipää. Suuren paaston aikana hän ei syönyt arkipäivisin mitään. Hän eli kokonaan rukouksessa ja hyräili psalmeja öin ja päivin. Vangittunakin Šušanik auttoi ketä voi. Hänen rukoustensa ansiosta sairaita parani, lapsettomat saivat lapsia ja murheelliset lohdutuksen.

Kirkonmiehet onnistuivat käymään Šušanikin luona aika ajoin ja keskustelemaan hänen kanssaan. Eräänä päivänä Šušanik sai kuulla lastensa omaksuneen tulenpalvojien uskonnon. Hän alkoi vaikeroida ja löi päätään maahan. Sitten hän rukoili lausuen: ”Kiitän sinua, Herra, minun Jumalani, sillä lapset eivät olleet minun omiani, vaan lahjoja sinulta. Tapahtukoon niin kuin Sinä tahdot, Herra. Varjele minut vihollisen juonilta.”

Kun eräs persialainen nainen kuuli Šušanikista, hän meni tämän luokse ja pyysi parantamaan hänet. Šušanik vastasi: ”Jos uskot todelliseen Jumalaan ja hylkäät persialaisten uskonnon, anon Herraa rukouksin, niin saat häneltä parantumisen ja pääset tuntemaan Jumalamme suuren voiman.” Persialainen nainen vastasi: ”Minä uskon kristittyjen Jumalaan.” Šušanik pyysi naista menemään kastettavaksi, ja välittömästi kasteen saatuaan tämä parani. Nainen ylisti pyhää Kolminaisuutta ja jätti persialaisten uskonnon. Tästä ihmeestä puhuttiin ympäri maata.

Kun Varsken palasi kaupunkiin matkoiltaan ja sai kuulla tapahtumista, hän raivostui niin, että käski piestä vartijat kuoliaiksi, koska nämä olivat päästäneet ihmisiä Šušanikin luokse. Varsken turvautui myös noidan apuun. Tämä yritti keinojaan Šušanikia vastaan vuoden ajan, mutta Šušanik tuli vain entistä lujemmaksi uskossaan.

Seitsemännen vankeusvuotensa alussa kidutusten ja nälän heikentämä Šušanik sairastui vakavasti. Kun tieto hänen heikkenemisestään levisi, monet kävivät hänen luonaan pyytämässä hänen siunaustaan. Varskenin veli Dzodzik tuli vaimonsa kanssa ja polvistui Šušanikin eteen pyytäen anteeksiantoa synneilleen. Šušanikin luona kävi myös kirkon pappeja ja diakoneja piispojen Samuelin ja Johanneksen johdolla. Monet pyysivät saada hänen pyhittyneet kahleensa voidakseen kunnioittaa niitä, mutta hän sanoi vain: ”En minä ole sellaisen kunnian arvoinen, mutta koska rakastatte Jumalaa, käyköön niin kuin tahdotte.” Pyhä Šušanik pyysi Kristusta täyttämään kaikki hengellisellä ilolla ja siunauksilla. Sitten hän rukoili viimeisen kerran ja antoi henkensä Jumalan haltuun.

Papisto ja kansa itkivät katkerasti pyhän Šušanikin kohtaloa. Hurskaat naiset pesivät hänen pyhän ruumiinsa, voitelivat sen hyväntuoksuisilla voiteilla ja käärivät valkoiseen liinaan. Pyhä Šušanik haudattiin toiveensa mukaan sille paikalle, josta hänen jumalaton miehensä oli ensimmäisen kerran raahannut hänet mukaansa. Kansa lauloi veisuja haudalla läpi koko yön. Tämä tapahtui vuonna 475. Pyhä Šušanik oli kuollessaan noin 35 vuoden ikäinen.

500-luvun lopulla reliikit siirrettiin Tbilisiin, missä niitä yhä säilytetään Metekhin Kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän kirkossa. Georgiassa hänen muistoaan vietetään 17.10. Pyhän Šušanikin marttyyrikertomus on georgiankielisen kirjallisuuden vanhin säilynyt teksti. Sen laati hänen hengellinen isänsä Jakob Tsurtaveli pian tapahtumien jälkeen. Vanhin säilynyt käsikirjoitus on kuitenkin tekstin armenialainen versio.