Pyhä Milburga

Milburga eli 600-luvulla Englannissa, Walesin ja Birminghamin välisellä alueella. Hän oli kuninkaallista sukua, sillä hänen isoisänsä oli Mercian kuningas Penda. Milburga vihittiin nunnaksi vuoden 670 tienoilla Wenlockissa ja myöhemmin hänestä tuli luostarin johtaja.

Milburga rakasti kukkia ja lintuja, jotka tuntuivat välillä ymmärtävän häntä. Hän teki mielellään ulkotöitä ja tapasi maalaisväkeä. Ihmiset tulivat hänen luokseen murheineen ja vaivoineen, ja hän lohdutti kaikkia ja rukoili heidän puolestaan. Toisinaan sairaus hellitti hänen rukoiltuaan. Häntä rakastettiin suuresti hänen nöyrämielisyytensä, pyhyytensä ja hengellisen voimansa takia. Jotkut väittivät nähneensä hänen nousseen ilmaan niin, että jalat eivät enää ottaneet maahan. Monille hänen pelkkä hyvyytensä antoi riittävän innoituksen kääntyä kristityksi.

Kun pyhän Milburgan kilvoitus lähestyi loppuaan, hän sanoi ympärillään olleille sisarille: ”Olen ollut teille äiti. Olen katsonut teidän peräänne äidin tavoin, huolta kantaen. Mutta nyt lihan tie on tullut päätökseensä, ja korkeampi kutsumus odottaa minua.” Milburga nukkui pois 710-luvulla.

Pyhän Milburgan haudasta tuli merkittävä pyhiinvaelluskohde. Tanskalaiset tuhosivat luostarin, mutta vuonna 1079 paikalle valmistui uusi luostari. Pyhän Milburgan reliikkien tiedettiin olleen alkuperäisen kirkon alttarin alla, mutta ne löydettiin vasta kun kaksi leikkimässä ollutta poikaa putosi raunioiden väliseen onkaloon, josta kadonneen alttarin paikka löytyi. Haudasta levisi suloinen tuoksu, ja paikalla alkoi tapahtua ihmeitä. Reliikit sijoitettiin uuteen hautaan, mutta 1500-luvulla ne hävisivät lopullisesti luostarilaitoksen hajottamisen yhteydessä. Pyhälle Milburgalle on omistettu ainakin viisi kirkkoa.