Pyhä Nikolaos Kabasilas

Pyhä Nikolaos Kabasilas syntyi Tessalonikassa vuoden 1322 tienoilla. Hän oli isän puolelta Khamateos-sukua, mutta otti myöhemmin käyttöön äitinsä vanhan ja kunniakkaan sukunimen Kabasilas. Nuoruudessaan hänellä oli hengellisenä opettajanaan ja ohjaajanaan pyhän Gregorios Palamaksen läheinen oppilas Doroteos Blates. Hän perusti yhdessä veljensä kanssa Tessalonikaan Pantokratorin luostarin (nykyinen Vlatadon). Myöhemmin Doroteoksesta tuli Tessalonikan metropoliitta. Nuoresta pitäen Nikolaos liikkui hurskaiden maallikoiden piireissä, joissa harrastettiin Jeesuksen rukousta tulevan patriarkan Isidoros Bukheiran (1347–1350) johdolla. Saatuaan kirjallisuuden ja filosofian opetusta enoltaan Neilos Kabasilakselta, josta hänestäkin tuli Tessalonikan metropoliitta (1361–1363), Nikolaos lähti jatkamaan opintojaan Konstantinopolin filosofiseen kouluun. Siellä hän tutustui lähemmin antiikin klassiseen kirjallisuuteen ja sen ihailijana alkoi liikkua myös humanistisissa piireissä poikkeamatta kuitenkaan kirkon opista.

Nikolaoksen pääkaupungissa oleskelun aikana alkoivat hesykasmia koskevat oppiriidat pyhän Gregorios Palamaksen (14.11.) ja Barlaamin välillä. Ajatus ihmisen mahdollisuudesta jumalallistua armosta luomattomien energioiden välityksellä herätti myös Nikolaoksessa kiinnostusta kristillisen elämän lopulliseen päämäärään. Pääasiassa hän kuitenkin vielä askaroi aikansa sosiaalisten ja poliittisten ongelmien parissa.

Keisari Andronikos III:n jälkeen valtakunnassa syttyi repivä sisällissota Johannes V Paleologoksen ja Johannes Kantakuzenoksen välillä. Tessalonikassa kiivailijoiden (zelotes) puolue käytti tilaisuutta hyväkseen ja nousi kapinaan keisarinvaltaa ja aatelistoa vastaan. Nikolaos palasi kotikaupunkiinsa ja teki aloitteen rauhanneuvotteluista kapinallisten ja keisari Johannes Kantakuzenoksen välillä. Vuonna 1345 hänet lähetettiin Beroiaan keisarin pojan Manuelin lähettiläänä, ja hän sai neuvotelluksi kapinallisille hyvät rauhanehdot, jos he suostuisivat antautumaan.

Kun Nikolaos palasi Tessalonikaan, Andreas Paleologos vastusti suunnitelmaa. Hän kiihotti kiivailijat ja kaupungin köyhien alueiden asukkaat hyökkäämään linnoitukseen, jonne ylhäisö oli paennut. Seurasi julma teurastus, mutta Nikolaos onnistui kuitenkin säilyttämään henkensä piilottautumalla kaivoon. Hän viipyi Tessalonikassa ilman ongelmia aina vuoteen 1347 saakka, vaikka hänen sympatiansa Kantakuzenosta kohtaan oli tiedossa. Hän mietiskeli sisällissodan syitä ja kirjoitti useita artikkeleja koronkiskonnasta ja sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta.

Kun Kantakuzenoksesta tuli keisari nimellä Johannes VI, hän kutsui Nikolaoksen luokseen Konstantinopoliin ja teki hänestä neuvonantajansa. Nikolaoksen ja hänen lapsuudenystävänsä Demetrios Kydoneksen vaikutus keisariin oli niin suuri, että tässä syttyi ajatus luopua kruunusta ja mennä luostariin. Mutta Tessalonikan vaikean tilanteen takia hän ei voinut toteuttaa suunnitelmaansa.

Samalla kun Nikolaos otti aktiivisesti osaa julkiseen elämään, hän harrasti koko ajan myös kirjoittamista. Pyhän Gregorios Palamaan tultua valituksi Tessalonikan arkkipiispaksi syyskuussa 1347 Nikolaos oli mukana saattamassa häntä kaupunkiin. Mutta kun kansa ei suostunut ottamaan Gregoriosta vastaan, he molemmat vetäytyivät Athosvuorelle, missä he viettivät vuoden ajan hesykastista rukouselämää.

Vuonna 1349 Nikolaos palasi Tessalonikaan, jossa kiivailijoiden puolueen kansannousu oli tukahdutettu ja puolueet olivat solmineet rauhan, joten pyhä Gregorios Palamas saatettiin asettaa tehtäväänsä. Vuonna 1351 hesykasmi julistettiin kirkon viralliseksi opiksi. Nikolaos hyväksyi Gregorios Palamaksen teologian ja suhtautui myönteisesti idän ja lännen kirkkojen yhdistymiseen tähtääviin suunnitelmiin, kunhan niihin ei sisältyisi opillisia kompromisseja. Hänen ystävänsä Demetrios Kydones sen sijaan asettui molemmissa kysymyksissä vastakkaiselle kannalle.

Kun uusi sisällissota syttyi Johannes Paleologoksen ja Johannes Kantakuzenoksen välillä, se johti patriarkka Kallistos I:n eroon. Monet kannattivat Nikolaos Kabasilasta uudeksi patriarkaksi, mutta loppujen lopuksi valituksi tuli pyhä Filoteos (11.9.). Valta vaihtui kuitenkin pian. Keisari Johannes Paleologos pakotettiin eroamaan, ja hän vihkiytyi munkiksi nimellä Joasaf. Pyhä Kallistos palautettiin patriarkaksi.

Tässä vaiheessa Nikolaos vetäytyi pois julkisuudesta ja antautui kokonaan mietiskelemään Kristuksen mysteeriä. Ei ole täysin selvää, pysyikö hän elämänsä loppuun asti ”maallikkohesykastina” vai oliko hän jossakin vaiheessa vihkiytynyt munkiksi, kuten hänen teostensa joitain yksityiskohtia on tulkittu. Kahta Tessalonikassa viettämäänsä vuotta lukuun ottamatta hän asui elämänsä loppuun saakka Konstantinopolissa, missä hän oli tuttu vieras monissa luostareissa.

Nikolaos Kabasilas tultiin tuntemaan miehenä, joka oli kohonnut hyveiden korkeuteen. Monet valtakunnan johtomiehet keisari Manuel Paleologoksesta alkaen kysyivät häneltä neuvoa ja pitivät häntä hengellisenä isänään. Nikolaos itse ei kuitenkaan tahtonut enää sekaantua maailmallisiin ongelmiin vaan eli mieluummin hiljaisuudessa. Sisäisen elämänsä hedelminä hän kirjoitti kaksi teosta, ”Pyhän Liturgian selitys” ja ”Elämä Kristuksessa”. Ne todistavat hänen pyhyydestään, ja niitä pidetään oikeutetusti kristillisen kirjallisuuden helminä.

Teoksessaan ”Elämä Kristuksessa” Nikolaos Kabasilas osoittaa, kuinka uskovat vastaanottavat kasteen, voitelun ja pyhän ehtoollisen sakramenteissa olemisen, liikkeen ja todellisen elämän. Kasvaessaan hengellisesti hyveitä harjoittamalla he toivottavat Pyhän Hengen voiman välityksellä Kristuksen itsensä tervetulleiksi olemukseensa. Hän tulee heihin asumaan ja kasvaa heissä, kunnes he päätyvät täyteen yhteyteen Jumalan kanssa. Kristuksen lihaksituleminen on kaiken hengellisen elämän perustus. Hänen ihmiseksi tulemisensa on yhdistänyt erillään olleet ja mahdollistanut yhteyden, luodun ja luomattoman uudenlaisen ”sekoituksen” syntymisen.

Elämä Kristuksessa alkaa jo tällä puolen, mutta sen täyteys toteutuu vasta ikuisessa valtakunnassa. Tässä ajassa tuo valtakunta tulee ulottuvillemme kirkossa. Kristus antaa itsensä ja sekoittaa itsensä jokaiseen omaan jäseneensä sakramenttien välityksellä, samalla tavoin kuin valo tunkeutuu huoneeseen ikkunan läpi. Hän toteuttaa avioyhteytensä mysteerin ihmiskunnan kanssa ja tuo meidän kuolevaiseen, muutoksille alttiiseen ruumiiseemme kuolemattomuuden ja ikuisen elämän. Tämä Herran läsnäolo aktivoituu kuitenkin vain, jos ihminen tekee yhteistyötä (synergia) Hänen kanssaan vastaamalla vapaasti Jumalan lahjaan. Se tarkoittaa keskittymistä siihen, että tarkkaavaisesti varjelemme saamaamme armoa.

Kristityn hengellinen elämä koostuu siis hänen omien jäsentensä ja aistiensa vartioinnista, sillä Kristus on yhdistänyt itsensä niihin. Lisäksi siihen kuuluu sen suuren kunnian mietiskely, minkä Hän on meille suonut. On mahdotonta tuntea vetoa pahaan, jos on tajunnut sen ”rakkauden aina hulluuteen saakka” jolla Kristus on meitä rakastanut. Hän meni niin pitkälle, että tarjosi itsensä uhriksi ristille tehdäkseen meistä Hänen temppeleitään ja Hänen oman ruumiinsa jäseniä. Näihin asioihin syventyneelle ihmiselle Herra on ainoa tavoiteltava. Ja kun tällainen ihminen on saanut Kristuksen hengen, hyveiden harjoittaminen muuttuu helpoksi. Ihminen kasvaa hyveessä ja yhdistää oman tahtonsa täysin Kristuksen tahtoon. Silloin hän iloitsee siitä, mikä tuottaa Kristukselle iloa, ja on murheissaan siitä, mikä murehduttaa Kristusta. Jumalallinen rakkaus on jokapäiväistä elämää, ja ihmispersoona pystyy osallistumaan Jumalihmisen jumalallisen luonnon ominaisuuksista.

Jumalallistuminen on siis ihmisolennon lopullinen päämäärä. Pyhä Nikolaos näki sen heijastuvan täydellisesti Jumalanäidissä. Sielunsa koko kauneudella ja tahdolla, joka oli antautunut Jumalan suunnitelmille, Neitsyt Maria veti alas Pyhän Hengen, niin että Vapahtaja saattoi syntyä hänestä.

Omassa elämässään Nikolaos noudatti toisenlaista tietä kuin pyhä Gregorios Palamas. Hän, joka oli humanisti koulutukseltaan mutta hesykasti kutsumukseltaan, pystyi osoittamaan, että jumalallistuminen ja yhteys Kristukseen muodostavat jokaisen kristityn hengellisen elämän päämäärän. Ne eivät siis koske ainoastaan kaukana maailmasta ja sen askareista eläviä munkkeja. Hän kirkasti oman aikansa humanistisen kulttuurin positiiviset elementit ja hänestä itsestään tuli ”sakramentaalisen hesykasmin” oppi-isä. Niinpä hän on saanut ansaitsemansa paikan ortodoksisen kirkon pyhien isien kuorossa.

Pyhän Nikolaos Kabasilaksen kuolinajasta ja -tavasta ei ole säilynyt tietoja. Hän siirtyi uuteen elämään joskus vuosien 1391–1397 välillä. Pyhäksi hänet julistettiin virallisesti vuonna 1982 Tessalonikan metropoliitan aloitteesta.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

20
6