Pyhä Nikon, katumuksen saarnaaja

Pyhä Nikon syntyi varakkaaseen perheeseen Pontoksen Trapezuntassa. Jo nuorena hän oli miettiväinen ja harkitseva ja rakasti Jumalaa. Kun hän kerran kierteli perheen maatiloilla, hän liikuttui nähdessään maatyöläisten raskaan raadannan ja köyhät olot. Tämä pani hänet ajattelemaan elämän turhuutta: niin paljon vaivaa ja pettymyksiä lyhyen elämän aikana, joka väistämättä päätyy hautaan yhtälailla köyhien kuin rikkaidenkin kohdalla. Niinpä hän päätti jättää maailman ja liittyä munkkien joukkoon, jotka tekevät työtä iankaikkisen elämän hyväksi.

Salaa omaisiltaan Nikon meni Kultaisen kiven luostariin, joka sijaitsee Pontoksen ja Paflagonian välillä. Parhaillaan liturgiaa toimittava igumeni sai yliluonnollisella tavalla tiedon nuorukaisen tulosta. Hän toivotti tämän tervetulleeksi ja puki heti suureen skeemaan ilman minkäänlaisia koeaikoja. Kokeneimmatkin munkit joutuivat ihmettelemään tulokkaan täydellistä kuuliaisuutta, kärsivällisyyttä ja halukkuutta ottaa vastaan ikävimmät tehtävät. Hän myös paastosi ankarasti ja vietti öitään kyynelrukouksessa.

Elettyään kaksi vuotta luostarissa Nikon sai igumenilta siunauksen vetäytyä yksinäiseen keljaan ja antautua kokonaan rukouselämään. Hän kovensi entisestäänkin paastojaan ja valvomisiaan. Sydämen heltymyksessä hän vuodatti niin runsaasti kyyneleitä, että keljan lattia oli aina märkä. Kun häneltä kysyttiin, miksi hän itki, hän sanoi, että hän ei voinut olla vuodattamatta kyyneleitä, kun Jumala salli hänen katsella sisimmässään vanhurskaita odottavia ikuisia hyvyyksiä. Hän itki tuntiessaan oman arvottomuutensa ja pelätessään jäävänsä vaille ikuista elämää, jonka suloisuutta hän sai joka päivä maistaa sydämessään.

Nikon vietti keljassa kaksitoista vuotta saavuttaen autuaallisen himottomuuden ja sydämen puhtauden. Sen jälkeen igumeni sai ilmestyksessä tietää, että Nikonin oli tullut aika vaihtaa sulkeutumisensa apostoliseen kutsumukseen. Hän kehotti pyhää lähtemään sinne, mihin Jumalan kaitselmus hänet johtaisi. Kaikkialla hänen pitäisi julistaa ihmisille Jumalan armoa ja kehottaa heitä Johannes Kastajan ja Vapahtajan itsensä sanoilla: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.” (Mt. 4:17)

Muutamia päiviä Nikonin lähdön jälkeen hänen isänsä tuli palvelijoiden kanssa ottamaan hänet kiinni ja hakemaan kotiin, mutta ihmeellisellä tavalla pyhä pakeni kävellen vuolaan joen poikki. Toisella rannalla hän kumarsi kolme kertaa syvään isälleen ja lähti pois taakseen katsomatta.

Nikon vaelsi ympäriinsä paljain jaloin kuluneessa viitassaan ajattelematta ruokaa ja yösijaa. Hän saarnasi katumusta ja Kristuksen toista tulemista, jonka otaksui olevan lähellä. Jokaiselle tapaamalleen ihmiselle hän huusi: ”Kadu!” Hän julisti, että pelastukseen tarvitaan sydämen kääntymystä, kyyneleitä ja evankeliumin hengen mukaista elämää. Herran sanoja noudattaen hän ei ottanut matkoilleen mukaan mitään – ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää, ei rahaa (Luuk. 9:3). Mennen minne Jumala häntä johti ja kohdaten monenlaisia Paholaisen kiusauksia hän pani kaiken toivonsa iankaikkiseen elämään.

Saarnattuaan kolme vuotta Nikon purjehti Kreetalle, jonka keisari Nikeforos Fokas oli hiljattain vapauttanut pitkästä ja raskaasta arabien miehityksestä. Moraali oli siellä vaikeiden aikojen jäljiltä alhaisella tasolla. Nikon vietti saarella seitsemän vuotta kuuluttaen katumuksen sanomaa ja auttaen suuresti kristillisen elämän elpymistä. Sitten hän meni Manner-Kreikkaan, saarnasi Peloponnesoksella ja jatkoi matkaansa Ateenaan, jossa sai hyvän vastaanoton. Sieltä hän siirtyi Euboian saarelle, missä ihmiset riensivät kuuntelemaan häntä öin ja päivin. Hänen sanojaan vahvistivat ihmeet ja parantumiset, ja monet kääntyivät ja alkoivat viettää hurskasta ja pyhää elämää.

Vielä Nikon meni Theeben kautta Korinttoon ja sieltä edelleen etelämmäksi Peloponnesokseen aina Spartaan saakka (noin vuonna 910). Sieltä lähdettyään hän sairastui ja vietti jonkin aikaa jossakin luolassa, johon hänen rukouksillaan puhkesi terveyttä tuottava lähde.

Spartassa oli alkanut raivota rutto, ja kun Nikon oli toipunut omasta sairaudestaan, sen asukkaat tulivat pyytämään häntä avuksi kaupunkiinsa. Rutto lakkasi hänen rukouksiensa avulla ja hän päätti viettää loppuelämänsä Spartan alueella. Asukkaat rakastivat häntä suuresti ja turvautuivat kaikissa vaivoissaan hänen rukouksiinsa. Piispa Teopemptoksen siunauksella Nikon alkoi hengellisten lastensa tuella rakennuttaa kaupunkiin mahtavaa kirkkoa. Monta ihmeellistä tapahtumaa edisti työn valmistumista: kallio saatiin poistetuksi, rakennusaineita ja ruokaa työmiehille siunautui. Kirkko saatiin nopeasti valmiiksi ja pyhä muutti asumaan sen yhteyteen. Kohta paikalle syntyi myös pieni luostari hänen oppilaitaan varten.

Joidenkin vuosien kuluttua Nikon tunsi kuolemansa lähestyvän. Hän keräsi oppilaansa ympärilleen ja kertoi heille elämäntarinansa muistellen Jumalan suuria armotekoja. Hän puhui heille kääntymyksen tarpeellisuudesta ja ylösnousemuksesta, kehotti heitä pitämään rakkautta Jumalaan ja kaikkiin ihmisiin tärkeimpänä omaisuutenaan. ”Karttakaa ylpeyttä, pysykää nöyrinä, älkää halveksiko köyhiä, pysykää puhtaina kaikesta pahasta, kaikesta kateudesta ja pahan muistamisesta, antakaa veljillenne anteeksi. Käykää säännöllisesti kirkossa ja usein synnintunnustuksella. Jos noudatatte näitä neuvojani, en koskaan jätä teitä.”

Jätettyään kaikki hengelliset lapsensa Jumalan haltuun Nikon antoi sielunsa Taivaallisen Isänsä käsiin noin vuonna 1000. Spartalaiset pitivät Nikonia heti pyhänä. Hänestä tuli kaupungin suojeluspyhä, ja hänen reliikkejään kunnioitetaan Spartassa edelleen.