Pyhä Paavali Erakko

Egyptin kristittyjä surmattiin keisari Deciuksen (249–251) vainon aikana ennen näkemättömällä raivolla. Thebaisin kaupungissa eli tuolloin Paavali-niminen hurskas nuorukainen, joka oli sivistynyt ja hyveellinen. Hänellä oli myös runsaasti omaisuutta, jonka oli saanut perinnöksi 15-vuotiaana vanhempiensa kuoltua. Vainon alkaessa Paavali vetäytyi tiluksilleen maaseudulle. Pian hän kuitenkin kuuli sisareltaan, että tämän aviomies aikoi kavaltaa Paavalin viranomaisille, koska pyrki saamaan hänen omaisuutensa haltuunsa. Paavali jätti kaiken taakseen ja pakeni erämaahan.

Muutaman päivän käveltyään Paavali saapui vuoren juurelle ja löysi luolansuuta muistuttavan aukon, joka oli tukittu. Saatuaan sen vaivoin auki hän kävi sisään ja hämmästyi näkemästään. Luola avautui eräänlaiseksi sisäpihaksi, johon tuli ylhäältä auringonvaloa. Pihalla kasvoi ruohoa ja suuri palmu, jossa oli hedelmiä. Kalliossa oli pieniä huoneita ja pihan perällä pulppusi lähde. Huoneita tutkiessaan Paavali ymmärsi, että paikalla oli parisataa vuotta aiemmin ollut rahanväärentäjien tukikohta. Paikka oli ihanteellinen niin piileskelyyn kuin kilvoituselämäänkin. Paavali tunsi Jumalan ohjanneen hänet tähän ihmeelliseen paikkaan.

Paavali nautti rauhasta ja hiljaisuudesta eikä kaivannut takaisin maailmaan. Hän jäi pieneen paratiisiinsa ja vietti siellä vuosikymmeniä keskittyen hiljaiseen rukouselämään. Vuodet vaihtuivat, ja lopulta kukaan ei enää muistanut häntä.

Toisaalla erämaassa kilvoitellut Antonios Suuri sai 90 vuoden ikäisenä ajatuksen, ettei kukaan varmaankaan ollut koskaan elänyt maan päällä yhtä täydellisesti Jumalalle omistautuneena kuin hän. Seuraavana yönä hänelle kuitenkin ilmoitettiin unessa, että syvemmällä erämaassa oli toinen erakko, joka kilvoitteli häntäkin täydellisemmin. Antonios otti sauvansa ja lähti taivaltamaan luottaen siihen, että Jumala johdattaisi hänet tuon kilvoittelijan luo. Matkalla hän näki myytillisten olentojen näköisiä demonisia petoja, jotka hän teki vaarattomiksi ristinmerkillä, ja jatkoi matkaansa näiden suuntaan. Lopulta susi opasti hänet Paavalin asuinpaikkaan johtavan luolan suuaukolle.

Pyhä Paavali oli 113 vuoden ikäinen. Hän ei ollut puhunut kenenkään kanssa yhdeksäänkymmeneen vuoteen eikä tahtonut päästää tulijaa sisään. Matkasta nääntynyt Antonios istui ovensuulla kuusi tuntia ennen kuin Paavali suostui päästämään hänet luokseen. Avattuaan oven Paavali sanoi hymyillen: ”Hyvä että tulit, veli.” Paavalilla oli yllään palmunlehtiviitta, jonka hän oli tehnyt omin käsin. Isät tervehtivät toisiaan pyhällä suudelmalla ja alkoivat keskustella.

Paavali kysyi, mitä maailmassa oli tapahtunut ja oliko ollut sotia. Ja mikä tärkeintä, vieläkö maailmassa vallitsi epäjumalienpalvelus ja vaino? Antonios kertoi kaiken mitä tiesi, ja Paavali iloitsi kuullessaan totuuden leviävän voittoisasti kaikkialla.

Pyhät isät olivat kiitollisia Jumalalle siitä, että olivat saaneet tavata toisensa. Heidän keskustellessaan puuhun ilmaantui korppi, joka pudotti heidän jalkoihinsa tuoreen leivän. ”Katso Jumalan ihmeellistä suopeutta!” Paavali sanoi. ”Seitsemänkymmenen vuoden ajan Hän on lähettänyt joka päivä korpin tuomaan elannokseni leivänpuolikkaan, ja nyt sinun tultuasi annos on kaksinkertainen.” Jaettuaan leivän kiitollisina he viettivät koko yön rukouksessa.

Seuraavana päivänä Paavali kertoi Antoniokselle, että Herra oli lähettänyt tämän paikalle hautaamaan hänen ruumiinsa, sillä hänen kilvoituksensa alkoi olla lopuillaan. Antonios joutui murheen valtaan ja pyysi, ettei Paavali jättäisi häntä vaan rukoilisi Herraa ottamaan hänetkin mukaan. Paavali pyysi Antoniosta lähtemään takaisin keljaansa, hakemaan sieltä Athanasios Aleksandrialaiselta saamansa viitan ja hautaamaan hänet siinä. Vaikka Paavali kunnioittikin Antoniosta suuresti, hän tahtoi olla kuolinhetkellään yksin.

Antonios lähti liikkeelle ja kulki niin nopeasti kuin ikävuosiltaan pääsi, sillä hän pelkäsi Paavalin nukkuvan pois hänen poissa ollessaan. Kun Antonios oli seuraavana aamuna palaamassa takaisin, hän näki Paavalin sielun kohoavan taivaaseen enkelien, profeettojen ja apostolien saattamana. ”Paavali, miksi olet hylännyt minut?” hän huudahti. ”Sain tuntea sinut niin myöhään, pitikö sinun jättää minut näin varhain!” Antonios riensi luolalle ja löysi Paavalin liikkumattomana, ikään kuin rukoukseen syventyneenä. Paavali oli kuollut rukoillessaan.

Pyhä Antonios kietoi Paavali Erakon ruumiin pyhän Athanasioksen viittaan, veisasi psalmeja ja joitain muita muistamiaan veisuja hautauspalvelukseksi. Maa oli kuitenkin kovaa eikä hänellä ollut työkaluja. Pian paikalle tuli kaksi suurta leijonaa, jotka kiersivät Paavalin ympärillä, nuolaisivat hänen jalkojaan ja mourusivat aivan kuin vaikeroiden. Leijonat alkoivat raastaa maata kynsillään. Kun ne lähtivät pois, ne olivat kaivaneet sopivan kokoisen kuopan, ja Antonios laski tuon erakoista ensimmäisen maan syliin odottamaan ylösnousemusta.

Antonios jäi paikalle odottelemaan korppia, mutta se ei enää tullut. Saadakseen osansa pyhän Paavalin armosta Antonios otti mukaansa hänen palmunlehtiviittansa, jota hän käytti aina pääsiäisenä ja helluntaina.

Pyhän Paavali Erakon kuolema ajoitetaan vuoden 341 tienoille. Kuvataiteessa hänet on kuvattu yleensä palmun, Antonioksen tai leijonien kanssa. Joissain paikalliskalentereissa hänen muistoaan on vietetty 5. tammikuuta.