Pyhä pappismarttyyri Pionios Smyrnalainen

Pyhä Pionios toimi pappina Smyrnassa keisari Deciuksen (249–251) vainojen aikana. Hänet vangittiin helmikuun 23. päivänä Smyrnan kirkon viettäessä marttyyripiispansa Polykarpoksen (23.2.) muistoa. Pionios oli juuri jakanut uskoville pyhää ehtoollista liturgian lopussa. Jumala oli edellisenä yönä antanut hänelle tiedon tulevasta vangitsemisesta. Niinpä hän ja kaksi hänen opetuslastaan Sabina ja Asklepianos olivat jo valmiiksi panneet köyden kaulaansa. Heidät kuljetettiin kaupungin keskusaukiolle, jossa tuomari Polemon vaati heitä uhraamaan epäjumalille. Pionios piti kauniin puolustuspuheen suunnaten sanansa paikalle kokoontuneille pakanoille ja juutalaisille. Kun häntä kehotettiin säästämään elämänsä, hän sanoi: ”Tiedän kyllä, että tämä elämä on suloinen, mutta me tavoittelemme parempaa elämää. Valo on ihanaa, mutta me tahdomme todellista valoa.” Sabina nauroi ääneen kuultuaan tuomarin uhkaukset. Kun tämä tiedusteli syytä nauruun, Sabina vastasi: ”Jumalan armo saa minut nauramaan. Me olemme kristittyjä ja Kristukseen uskovina olemme varmoja, että meitä odottaa ikuinen onni.”

Kuulustelujen jälkeen heidät kaikki kolme vietiin vankilaan. He joutuivat tunkeutumaan väkijoukon läpi, jossa toiset pilkkasivat heitä, toiset kehottivat heitä uhraamaan. Kun kristiveljet toivat heille ruokaa vankilaan, isä Pionios kieltäytyi ottamasta sitä vastaan. Hän sanoi, ettei ole koskaan ollut riippuvainen kenestäkään eikä tahdo olla nytkään, kun hänen ainoana ajatuksenaan on kuolema. Heidät suljettiin pimeään tyrmään, josta he kieltäytyivät lähtemästä, kun heille tarjottiin parempaa vankikoppia. Pimeässä ne pystyivät paremmin keskittymään lakkaamattomaan ylistykseen ja veisaamiseen.

Jonkin päivän kuluttua tuomari Polemon käski raahata isä Pionioksen ulos vankilasta ja tuoda hänet väkisin epäjumalien alttarin eteen. Smyrnan piispa Euktemon oli juuri uhrannut samalla alttarilla epäjumalille. Pionios pysyi kuitenkin horjumattomana pakanoiden herjauksista ja lyönneistä välittämättä. Vielä vähemmän hän kiinnitti huomiota uskonsa hylänneen piispan kehotuksiin syödä epäjumalille uhrattua lihaa.

Kun prokonsuli Quintilius, jolla oli lain mukaan oikeus julistaa tuomio, saapui Efesoksesta Smyrnaan, Pionios joutui lopullisiin kuulusteluihin. Hänet levitettiin ristikolle ja häntä raastettiin rautakynsillä, mutta hän vain huusi, ettei koskaan uhraa epäjumalille, sillä hän odottaa ikuista elämää eikä ikuista kuolemaa. Lopulta hänet tuomittiin elävältä poltettavaksi.

Käveltyään vakaasti tuomiopaikalle Pionios riisuutui itse, asettui polttorovion vieressä olevan paalun ääreen ja pyysi kiduttajiaan naulaamaan hänet siihen kiinni. Hetken harkittuaan hän sanoi: ”Kiiruhdan kuolemaan, että heräisin nopeammin uuteen elämään.” Sen jälkeen hän sulki silmänsä ja vetäytyi sisimpäänsä hiljaiseen rukoukseen. Paalu nostettiin pystyyn, ja sen ympärille kerättiin sytykkeitä. Kun liekit alkoivat ritistä hänen ympärillään, hän avasi silmänsä ja huusi kasvot ilosta loistaen: ”Herra, ota vastaan henkeni. Aamen!” Pyhä Pionios veti viimeisen henkäyksensä tuskaa tuntematta ja astui kaidasta portista valtakunnan säteilevään, sammumattomaan valoon. Hänen sielunsa kirkkaus heijastui hänen ruumiiseensakin, joka säilyi liekeissä turmeltumattomana ja näytti säteilevän aivan uudenlaista kauneutta, kun kristityt sitä lähestyivät.