Pyhä Pietari Pionilainen

Abba Pietari oli abba Lootin (22.10.) oppilas, joka kilvoitteli Egyptin erämaan ”Keljoilla” (kellian). Hän eli askeettisesti eikä juonut edes laimennettua viiniä. Kerran kun veljestö oli syömässä, abba Pietaria ja Epimakhos-nimistä kilvoittelijaa pyydettiin tulemaan suurimpien vanhusten pöytään. Vain Pietari meni, ja Epimakhos kysyi myöhemmin: ”Kuinka uskalsit mennä vanhusten pöytään?” Pietari vastasi: ”Jos olisin istunut teidän kanssanne, minua olisi pyydetty siunaamaan, ja näin minun olisi pitänyt olla teistä ensimmäinen. Mutta nyt kun menin isien luo, sain olla kaikista vähäisin ja ajatuksiltani alhaisin.”

Abba Pietari kertoi abba Lootin sanoneen: ”Avaimesi avaa ovesi.” Kun veljet eivät ymmärtäneet, hän selitti, että kun he ottavat toisia vastaan ja kysyvät heidän kuulumisiaan, he joutuvat avaamaan heidän sisäiset ovensa ja kuulemaan sellaista mitä eivät haluaisi. Kun veljet sanoivat, etteivät kyenneet säilyttämään hengellistä murhetta toisten seurassa tai keljansa ulkopuolella liikkuessaan, abba Pietari sanoi: ”Se ei siis ole vielä omaasi vaan ainoastaan käytössäsi. Laissa on näet kirjoitettu, että kun joku hankkii heprealaisen palvelijan, tämän on palveltava kuusi vuotta mutta seitsemäntenä hänet on lähetettävä vapaana pois. Jos kuitenkin annat palvelijalle vaimon, joka synnyttää hänelle lapsia, palvelija ei enää halua lähteä talosta. Silloin viet hänet talosi ovelle ja lävistät hänen korvansa neulalla, niin hän on palvelijasi ainaisesti.”[1] Kun veljet eivät ymmärtäneet, mistä hän puhui, Pietari selitti, että silloin kun ihminen näkee vaivaa tosissaan, hyve on hänen käytettävissään aina kun hän sitä tarvitsee. Näin hän kehotti heitä hankkimaan hyveet todella omakseen eikä ainoastaan pitämään niitä vieraina palvelijoina.

Kerran abba Pietarilta kysyttiin: ”Mikä on Jumalan palvelija?” Hän vastasi: ”Niin kauan kuin joku on himojen hallitsema, häntä ei voi kutsua Jumalan palvelijaksi. Hän on näet palvelemansa himon orja eikä pysty opettamaan toisille, kuinka vapautua siitä.” Pietari opetti, että ihmisen ei ole syytä ylpistyä, jos Jumala tekee jotain hänen kauttaan, vaan kiittää siitä että on saanut vastata Hänen kutsuunsa. Näin voi ajatella kaikista hyveistä. Abba Pietari nukkui pois viidennellä vuosisadalla.


[1] 2. Moos. 21:2–6.