Pyhä Romanos Melodos

Armon täyttämä pyhä Romanos Melodos syntyi 400-luvulla Syyriassa Emesan (Homs) kaupungissa. Hän palveli kirkkoa diakonina ensin Beirutissa ja asettui vuoden 496 tienoilla Konstantinopoliin. Hänen hyveellinen elämänsä oli loistelias esikuva uskoville. Romanos palveli nuhteettomasti Jumalanäidille pyhitetyssä kirkossa, johon hänet oli nimitetty. Öisin hän rukoili yksin joko kirkossa tai niityillä kaupungin ulkopuolella.

Romanoksen ääni oli kuitenkin heikko. Kerrotaan, että kun hän luki katismapsalmeja Blahernan kirkossa Kristuksen syntymäjuhlan aattopäivänä, hänen lukemisensa oli niin avutonta, että lukijaa oli vaihdettava kesken palveluksen papiston naureskellessa hänelle. Murheen murtama Romanos rukoili aattoiltana Jumalanäidin ikonin edessä. Silloin Jumalanäiti ilmestyi hänelle pidellen kädessään kirjakääröä, jonka hän antoi Romanokselle ja käski häntä syömään sen. Kääröä maistaessaan Romanos tunsi suunsa täyttyvän sanoinkuvaamattomalla makeudella. Romanos nousi ambonille ja alkoi laulaa enkelimäisellä äänellä kontakkia ”Tänä päivänä Neitsyt Yliolennollisen synnyttää…”1 Näin pyhä Romanos sai samalla kertaa säveltämisen, sanoittamisen ja laulamisen lahjan, joka pysyi hänellä koko hänen loppuikänsä.

Pyhän Hengen innoittamana pyhä Romanos kaunisti useimmat kirkkovuoden juhlat ihastuttavilla veisuilla. Hänen kerrotaan kirjoittaneen yli tuhat kontakkirunoelmaa. Näistä meidän päiviimme on säilynyt 85.2 Romanos toimi myös laulun opettajana. Jotkut ovat pitäneet myös ensimmäistä Jumalanäidin akatistosta hänen laatimanaan.

Ylistettyään oman aikansa Jumalaa äänellä, jonka oli Häneltä saanut, pyhä diakoni Romanos Melodos nukkui pois vuoden 556 tienoilla. Näin hän liittyi enkelten kuoroon, jota oli saanut edustaa suloisesti jo maan päällä.


1 Kristuksen syntymäjuhlan kanonissa 6. veisun jälkeen; suomenkielinen versio Rukouskirjan (OKJ, 2000) sivulla 183.

2 Näistä osa on epäperäisiä. Tutkijoiden arviot varmasti aitojen määrästä ovat vaihdelleet 26:n ja 59:n välillä.