Pyhä Sigfrid, Ruotsin apostoli

Sigfrid oli syntyjään englantilainen ja kilvoitteli munkkina Glastonburyssa ja joidenkin tietojen mukaan myös Yorkissa. Kun Norja sai vuonna 995 uuden kuninkaan Olavi Tryggvenpojan, joka oli ottanut kasteen Englannissa ja tuki kirkkoa, Englannin kuningas Ethelber lähetti Sigfridin tämän luokse levittämään evankeliumia Skandinaviaan. Olavi Tryggvenpoika sai kuitenkin surmansa taistelussa vuonna 1000, ja kirkon tulevaisuus maassa näytti epävarmalta.

Sigfrid siirtyi Ruotsiin ja kastoi vuonna 1008 sikäläisen kuninkaan, joka myös oli nimeltään Olavi. Sigfrid rakennutti kirkon Växjöön ja perusti Itä- ja Länsi-Götanmaan hiippakunnat. Hänellä oli apunaan kaksi muuta englantilaista piispaa, Johannes ja Grimkel sekä kolme sukulaispoikaansa Unaman, Sunaman ja Vinaman. Sigfrid jätti heidät huolehtimaan perustamistaan hiippakunnista ja lähti itse uusille alueille. Hänen poissaollessaan rosvojoukko kuitenkin surmasi Unamanin, Sunamanin ja Vinamanin, heitti heidän päänsä lampeen ja hautasi ruumiit metsään. Myöhemmin päät löydettiin ja asetettiin pyhäkköön. Kuningas sai rosvot kiinni ja olisi surmauttanut heidät, ellei Sigfrid olisi tullut väliin ja anonut heille armoa. Kuningas muutti rangaistuksen sakoiksi, mutta Sigfrid kieltäytyi ottamasta rahoja vastaan, vaikka olisi kipeästi tarvinnut varoja.

Kilvoiteltuaan lähetystyön tekijänä Ruotsissa vuosikausia pyhä Sigfrid nukkui pois vuoden 1045 tienoilla. Kyseessä on siis yksi viimeisistä ennen kirkon jakaantumista (1054) eläneistä pyhistä. Lännessä hänen pyhyytensä vahvisti mahdollisesti jo paavi Hadrianus IV vuonna 1158. Sigfridiä tiedetään varmasti kunnioitetun pyhänä jo 1200-luvulla Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Erityisen kunnioitettu hän oli Ruotsissa aina protestantismin aikaan saakka. Pyhän Sigridin reliikkejä on Kööpenhaminassa ja Roskildessa. Kuvataiteessa hänet on kuvattu ylittämässä merta laivalla, kastamassa kuningas Olavia, demonien kiusaamana tai pitelemässä käsissään kolmen surmatun sukulaispoikansa päitä.