Pyhä suuriruhtinas Dimitri Donskoi

Pyhä Dimitri oli Moskovan suuriruhtinas Johanneksen (Iivana II, 1326−1359) poika. Hän syntyi vuonna 1350. Hän sai hurskaan kasvatuksen ja oppi nuoresta pitäen rakastamaan Jumalaa. Pyhä metropoliitta Aleksi (12.2.) oli suuriruhtinas Johanneksen ystävä ja neuvonantaja ja hänellä oli suuri vaikutus myös nuoreen Dimitriin.

Suuriruhtinas kuoli Dimitrin ollessa vasta yhdeksänvuotias. Metropoliitta Aleksista tuli muutamaksi vuodeksi paitsi Venäjän hengellinen myös sen maallinen johtaja. Hän otti isän paikan Dimitrin elämässä. Hänen ohjauksessaan Dimitri oppi hoitamaan valtiolliset velvollisuutensa evankeliumin opetusten hengessä ja etsimään kaikessa Jumalan kunniaa.

Tataarit olivat pitäneet Venäjää valtansa alla noin 150 vuotta. Ruhtinaat olivat riippuvaisia kaanista, jolta he saivat nimityksensä. Dimitri teki ensimmäisen matkansa tataarien pääkaupunkiin, Kultaiseen Ordaan, vähän yli kymmenvuotiaana. Hän sai nimityksen suuriruhtinaaksi, mutta joutui heti kohtaamaan kateellisen kilpailijan, Suzdalin ruhtinaan. Ennen pitkää myös Tverin ruhtinas Mikael alkoi tavoitella suuriruhtinaan arvoa itselleen. Dimitri sai voiton heistä molemmista, mutta ei pyrkinyt valloittamaan kilpailijoidensa kaupunkeja. Hänen tavoitteenaan oli luoda yhtenäinen valtio siten, että ruhtinaat alistuisivat vapaaehtoisesti Moskovan valtaan. Näin hän yhdisti vallankäytössään voiman ja laupeuden. Sisäisten kilpailijoiden lisäksi Dimitri joutui taistelemaan myös ulkoisia vihollisia, niin tataareja kuin liettualaisia vastaan.

Dimitri pyysi kirkolta siunauksen kaikkiin valtiollisiin ratkaisuihin. Kolmella kirkonmiehellä oli erityisasema hänen elämässään. Heistä ensimmäinen oli pyhä metropoliitta Aleksi, jonka ohjaukseen Dimitri tukeutui aina tämän kuolemaan asti. Toinen oli Simonovon luostarin igumeni ja Rostovin arkkipiispa Feodor (28.11.), jonka hän sittemmin valitsi rippi-isäkseen. Kolmas oli pyhittäjä Sergei Radonežilainen. Dimitrin henkilökohtainen elämä rakentui kristillisen avioliiton vankalle pohjalle. Hänen hurskas vaimonsa Jevdokia vihkiytyi Dimitrin kuoleman jälkeen nunnaksi saaden nimen Jefrosinia (7.7.). Perheen yhdestätoista lapsesta kaksi oli pyhittäjä Sergein kastamia. Dimitri vieraili usein Sergein Pyhän Kolminaisuuden luostarissa. Hän myötävaikutti Venäjän hengelliseen uudistumiseen perustamalla useita luostareita, joiden johtajiksi hän kutsui pyhittäjä Sergein oppilaita.

Pyhän ruhtinas Dimitrin aikana tataarivallan ies Venäjällä alkoi hellittää. Ordassa oli sisäisiä ongelmia, mikä herätti venäläisissä toiveita, mutta kansalta puuttui yhdistävä johtaja ja järjestyneisyys. Tuohon tehtävään Dimitri tarttui.

Vuonna 1378 suuri tataarijoukko tunkeutui Rjazanin ruhtinaskuntaan tavoitteenaan edetä sieltä kohti Moskovaa. Dimitri joukkoineen asettui vastarintaan ja voitti vihollisen Vožejoella. Tuosta taistelusta tuli ikään kuin Kulikovon taistelun kenraaliharjoitus.

Pian kaani Mamai kokosikin valtavan 400 000 miestä käsittävän armeijan uuteen hyökkäykseen. Suuriruhtinas Dimitri valmistautui taisteluun vierailemalla Sergein Pyhän Kolminaisuuden luostarissa. Pyhittäjä Sergei valoi häneen rohkeutta ja luottamusta Jumalaan ja ennusti hänelle voittoa, vaikka sanoikin, että monille sotilaille valmistettiin jo marttyyrikruunuja. Dimitrin pyynnöstä pyhittäjä Sergei antoi hänen mukaansa kaksi ylhäissukuista munkkia Aleksanteri Peresvetin ja Andrei Osljabin, jotka olivat ennen luostariin tuloaan olleet urheita sotureita. Epäröimättä he lähtivät mukaan taisteluun, mutta eivät pukeutuneina kypärään ja haarniskaan, vaan ristin koristamaan skeemavaatteeseen.

Tieto pyhittäjä Sergein Dimitrille antamasta tuesta ja siunauksesta yhdisti ja rohkaisi venäläisiä ruhtinaita. Taistelun aattona Vladimirissa tapahtui vielä ihmeellinen enne: Muuan alttariapulainen nukkui yöllä kirkossa, jossa olivat Dimitrin esi-isän pyhän Aleksanteri Nevskin (23.11.) pyhäinjäännökset. Alttariapulainen näki ilmestyksessä kaksi munkkivanhusta, jotka kehottivat pyhää Aleksanteria nousemaan ja lähtemään Dimitrin avuksi. Ilmestyksen johdosta reliikkiarkku avattiin ja siitä löytyivät maatumattomat pyhäinjäännökset.

Ratkaiseva taistelu käytiin Kulikovon kentällä Donin varrella syyskuun 8. päivänä vuonna 1380. Ensimmäisenä taisteluun ylivoimaista vihollista vastaan heittäytyi munkki Aleksanteri, joka sai heti surmansa. Taistelu oli suurempi kuin mikään aikaisempi Venäjän historiassa. Sotivat osapuolet tuskin mahtuivat kentälle ja maa tuntui painuvan joukkojen painosta. Osa sotilaista kuoli keihäänpistoihin, toiset tallautuivat kuoliaiksi. Taistelun aikana monet näkivät ylienkeli Mikaelin johtaman enkelijoukon auttavan kristittyjä. Taivaissa kulkivat myös pyhien marttyyrien joukot mukanaan Georgios Voittaja ja Demetrios Tessalonikalainen sekä pyhät ruhtinaat Boris ja Gleb. Suuriruhtinas Dimitrin armeija sai lopulta loistavan voiton vihollisesta, vaikka omia sotilaitakin kaatui kymmeniä tuhansia. Kulikovon taistelusta muodostuikin ratkaiseva askel tiellä kohti vapautumista tataarien vallasta ja Venäjän valtion muodostumista.

Taistelun jälkeen suuriruhtinas Dimitri, joka sai voiton johdosta lisänimen Donskoi (Donilainen), matkusti jälleen Pyhän Kolminaisuuden luostariin kiittämään Jumalaa ja kertomaan saamastaan voitosta pyhittäjä Sergeille. Kaatuneiden sotilaiden puolesta toimitettiin muistopalveluksia. Lisäksi heidän muistelemistaan varten määrättiin vuotuinen muistopäivä suuriruhtinas Dimitrin taivaallisen suojelijan Demetrios Tessalonikalaisen juhlaa (26.10.) edeltäväksi lauantaiksi. Ajan myötä tuosta ”Dimitrin lauantaista” muodostui ei vain kaatuneiden vaan kaikkien vainajien muistelupäivä. Käytäntö levisi yli Venäjän rajojen – jopa Kreikkaan, jossa liturgisia vaikutteita on varsin harvoin omaksuttu Venäjän suunnalta.

Palattuaan Moskovaan pyhä Dimitri rakennutti useita luostareita kiitokseksi Kulikovon taistelukentällä saamastaan voitosta. Hän ei kuitenkaan saanut nauttia rauhasta pitkään. Jo kahden vuoden kuluttua kaani Tohtamys hyökkäsi Moskovaan. Kolmen päivän piirityksen jälkeen hän valloitti kaupungin, surmasi joukoittain ihmisiä sekä ryösti ja häpäisi kirkkoja. Suuriruhtinas Dimitri joutui pakenemaan Kostromaan. Palattuaan hyökkäyksen jälkeen Moskovaan hän löysi sen poltettuna ja autioituneena. Tästä takaiskusta huolimatta tataarit eivät kyenneet varmistamaan asemiaan ja Venäjän vapautuminen heidän vallastaan eteni omaa rataansa. Suuriruhtinas Dimitri ei kuitenkaan saanut nauttia sen tuloksista. Kaksikymmentäkuusi vuotta jatkunut sotiminen oli näännyttänyt hänet niin ruumiillisesti kuin henkisesti. Tuntiessaan kuoleman lähestyvän hän kutsui luokseen pyhittäjä Sergein, nautti pyhän ehtoollisen ja antoi henkensä Jumalan käsiin toukokuun 19. päivänä vuonna 1389. Hän oli tuolloin 40 vuoden ikäinen. Ennen kuolemaansa hän esitti omaisilleen, pajareille ja koko Venäjälle toivotuksen: ”Rauhan Jumala olkoon teidän kanssanne!”