Pyhä tunnustaja Taddeus

Pyhä Taddeus oli skyyttalainen orja pyhän Teodoros Studionilaisen (11.11.) vanhempien perheessä. Hän sai vapautensa, kun Teodoroksen isä Fotios alkoi koko perhekuntansa kanssa viettää luostarielämää perheen maatilalla. Taddeus tahtoi kuitenkin pitää Teodorosta hengellisenä isänään ja jäi hänen luokseen. Paastossa ja valvomisessa kilvoitellen hän edistyi nopeasti hyveissä. Täydellinen kuuliaisuus ja äärimmäinen omaisuudettomuus – hänellä ei ollut muuta kuin vaatteet päällään – vapauttivat hänet oman tahdon hirmuvallasta ja kaikesta omistamishalusta.

Ikonoklastisen keisari Leo V:n (813–820) hallitusajan alkupuolella pyhä Teodoros, joka oli tuolloin jo Studionin luostarin igumeni ja huomattava ikonien kunnioituksen puolustaja, ollessaan maanpaossa Metopassa kehotti munkkejaan hajaantumaan pieniksi ryhmiksi, jotta he voisivat helpommin välttää keisarilliset vainot. Eräänä päivänä Taddeus ja hänen seitsemän kilvoittelutoveriaan vangittiin ja heille annettiin määräys kirota kirkon tapa kunnioittaa ikoneita. Kerrotaan, että keisari heitti Kristuksen ikonin Taddeuksen jalkojen juureen ja tämä raahattiin väkivalloin seisomaan sen päälle. Keisari tahtoi hänen sen jälkeen tunnustavan osoittaneensa halveksuntaa ikonille. Pyhä tunnustaja moitti keisaria suorin sanoin ja ilmoitti olevansa valmis mieluummin kuolemaan kuin halventamaan pyhiä ikoneita. Keisaria loukkasi erityisesti se, että häntä vastusti noin rohkeasti ja vapain mielin alhaissyntyinen mies, joka oli entinen orja ja kaiken lisäksi skyytti.

Kidutusten pelosta kaksi Taddeuksen tovereista antoi periksi keisarille ja kielsi pyhät ikonit. Muut pysyivät lujina vakaumuksessaan ja joutuivat ruoskittaviksi. He saivat lujuutensa johdosta myöhemmin onnittelukirjeen igumeniltaan Teodorokselta. Taddeus sai 130 häränjänneruoskan iskua. Sen jälkeen hänen kiduttajansa raahasivat hänet ulos kuolemaan ja menivät itse peseytymään, koska katsoivat saastuneensa yhteydestä pyhien ikonien kunnioittajaan. Pyhä tunnustaja Taddeus kuoli haavoihinsa kahden päivän kuluttua.