Pyhä uusmarttyyri Akylina Tessalonikalainen

Uusmarttyyri Akylina (Akilina) oli kotoisin Tessalonikan alueelta Zagliverin kylästä, jossa Kreikan pitkien turkkilaisvallan vuosisatojen aikana asui sekä kreikkalaisia että turkkilaisia. Hänen äitinsä oli harras kristitty. Kerran hänen isänsä, joka myös oli kristitty, riitaantui turkkilaisen naapurinsa kanssa ja tappelun tuoksinassa tappoi hänet. Isä vangittiin ja vietiin Tessalonikan pashan tuomittavaksi. Kuoleman välttääkseen isä tarjoutui kääntymään muslimiksi, ja niin hän säilytti henkensä. Näiden tapahtumien aikana Akylina oli vasta sylilapsi. Kun vuodet kuluivat, turkkilaiset alkoivat yhä useammin huomauttaa isälle, että Akylinastakin pitää tulla muslimi. ”Älkää huolehtiko”, isä vastasi, ”hän on minun vallassani ja milloin haluan, teen hänestä muslimin.”

Akylinan äiti pysyi kuitenkin vankkumattomana uskossaan Kristukseen eikä jättänyt käyttämättä tilaisuutta kehottaa jatkuvasti lastaan olemaan koskaan kieltämättä Jeesusta Kristusta.

Kun Akylina oli 18-vuotias, isä sanoi hänelle: ”Lapseni, turkkilaiset ahdistavat minua joka päivä, että sinustakin pitäisi tehdä muslimi. Niinpä sinun on nyt tai vähän myöhemmin käännyttävä islamiin. Päätä asia kuitenkin jo näinä päivinä, että pääsen rauhaan heidän ahdisteluiltaan.” Mutta pyhä neito, jonka sydän oli tulvillaan rakkautta Kristukseen, vastasi: “Luuletko, että minun uskoni on yhtä vähäinen kuin sinun, niin että kieltäisin Luojani ja Lunastajani Herran Jeesuksen Kristuksen, joka kärsi ristinkuoleman meidän puolestamme? Kieltäydyn! Olen valmis kestämään mitä tahansa kidutuksia ja kuolemankin rakkaudesta Kristukseen!” Isä palasi tyhjin toimin turkkilaisten luo ja sanoi heille, ettei pystynyt taivuttamaan tytärtään vaihtamaan uskoaan.

Tämän kuultuaan turkkilaiset raivostuivat ja lähettivät oikeudenpalvelijan vangitsemaan Akylinan. Äiti painoi tyttärensä syliinsä ja kehotti häntä vielä viime hetkellä lujuuteen. “Älä pelkää puolestani, äiti”, vastasi Akylina. “Hyvä Jumala on apunani. Rukoile puolestani!” He hyvästelivät toisensa kyynelsilmin.

Akylina sidottiin ja vietiin tuomarin eteen. Äiti seurasi hänen perässään, mutta häntä ei päästetty sisään. Tuomarin karkeaan huomautukseen: ”Hei kuule, sinusta on tultava muslimi!” Akylina vastasi: ”Ei, minusta ei tule. En koskaan tule kieltämään uskoani ja Herraani Kristusta!” Tuomari raivostui vastauksesta ja käski riisua hänet paitasilleen. Hänet sidottiin pylvääseen ja kaksi oikeudenpalvelijaa ruoski häntä raipoilla monta tuntia. Hän kesti tämän urhoollisesti.

Sen jälkeen Akylina vietiin jälleen tuomarin ja toisten turkkilaisten eteen. He alkoivat imarrella häntä, lupasivat hänelle kalliita lahjoja, jos hän kieltäisi kristinuskon. Lopulta tuomari jopa sanoi: ”Akylina, ryhdy muslimiksi, niin annan sinut pojalleni vaimoksi!” Tähän vaikutti myös se, että Akylina oli erittäin varakas. Lupaukset ja imartelut eivät kuitenkaan tehneet Akylinaan minkäänlaista vaikutusta. Hän vastasi halveksivasti: ”Sinä ja poikasi menkää alimpaan paikkaan!” Tästä tuomari raivostui ja antoi Akylinan taas ruoskittavaksi.

Kun Akylina sitten tuotiin kolmannen kerran kuulusteltavaksi, tuomari sanoi hänelle: ”Onneton, etkö häpeä tulla ruoskituksi alastomana niin monen miehen edessä?” Akylinan paita oli nimittäin revennyt lyönneistä. Tuomari jatkoi vihaisesti: “Joko sinusta tulee muslimi tai murskaan sinun luusi tässä kaikkien edessä.” Akylina vastasi: “Mitäpä viehätystä uskollanne voisi olla minuun, niin että kieltäisin Kristukseni, kun teidän elämänne on huonoa ja likaista?”

Kaikki kuulijat ihmettelivät nuoren, hennon tytön rohkeaa puhetta. Häntä ruoskittiin vielä kolmannen kerran, kunnes maa oli punainen hänen verestään ja hän oli puolikuollut. Lopulta hänet irrotettiin paalusta ja eräs paikalla ollut kristitty määrättiin kantamaan hänet kotiin. Kun äiti näki hänet, hän syleili tyttöä ja kysyi: “Mitä teit, tyttäreni?” Marttyyri aukaisi vaivalloisesti silmänsä ja sanoi viimeisillä voimillaan: ”Mitäpä muutakaan, äiti, kuin mitä sinä minulle opetit. Käskysi mukaan olen säilyttänyt uskoni.” Nämä olivat hänen viimeiset sanansa. Heti ne lausuttuaan hän antoi sielunsa Jumalan haltuun syyskuun 27. päivänä vuonna 1764.

Akylinan jäännöksistä alkoi heti lähteä niin voimakas tuoksu, että se levisi niille kaduillekin, joiden kautta hänen hautajaissaattonsa kulki. Yöllä jumalallinen valo kirkkaan tähden tavoin laskeutui hänen haudalleen. Nähdessään nämä ilmiöt kristityt ylistivät Jumalaa ja vahvistuivat uskossaan.