Pyhä uusmarttyyri Johannes Joanninalainen
Pyhä Johannes eli 1500-luvulla. Hän oli kotoisin Joanninan kaupungista Keski-Kreikan länsiosasta. Johanneksen vanhemmat olivat hurskaita ja he opettivat pojalleen kristillisen elämän hyveet. Hän eli hurskasta ja Jumalalle otollista elämää. Johanneksella oli tapana jakaa ansionsa kolmeen osaan. Ensimmäisen osan hän antoi köyhille, toisen vanhemmilleen ja kolmannen käytti omiin tarpeisiinsa.
Vanhempiensa kuoleman jälkeen Johannes muutti Konstantinopoliin. Muutto ajoittui patriarkka Jeremias I:n hallituskaudelle (1522–1545). Johannes perusti kaupunkiin pienen räätäliliikkeen. Nuori räätäli Johannes oli ulkonäöltään komea ja käytökseltään erittäin ystävällinen. Hän oli myös suorapuheinen ja peloton.
Johanneksen luonteenpiirteet ja ulkonäkö herättivät kateutta hänen musliminaapureissaan. Tämän vuoksi he usein kiusoittelivat ja koettelivat Johannesta. “Onpa harmi, että tuollainen nuori komea mies on kristitty”, he sanoivat Johannekselle. “Jos hylkäisit oman uskosi ja omaksuisit meidän uskomme, sinusta tulisi erittäin varakas ja arvostettu”, he jatkoivat vihjailuaan. Hänen turkkilaiset naapurinsa alkoivat painostaa häntä kääntymään islamiin. He sanoivat, että oli sääli, että noin komea ja vahva nuori mies pysyi kristittynä, kun muslimina häntä odottaisi loistava tulevaisuus.
Johannes piti turkkilaisten puheita mielettöminä. Hän ei aikonut luopua uskostaan Kristukseen. Kun muslimit kuitenkin jatkoivat painostustaan, hartaan nuorukaisen mielessä alkoi kypsyä ajatus, että tässä hänellä on tilaisuus osoittaa rakkautensa Kristukseen kärsimällä marttyyrikuolema. Hän halusi päästä vuodattamaan omaa vertaan Kristuksen tähden.
Johannes ei kuitenkaan halunnut joutua oman tahtonsa viettelemäksi, joten hän meni rippi-isänsä luo ja kysyi tämän neuvoa. Rippi-isä varoitti Johannesta, ettei kristittyjen tulisi etsiä marttyyrikuolemaa omasta tahdostaan, koska lopputuloksesta ei voi olla varma etukäteen. Rippi-isän mukaan marttyyriajatus saattoi olla paholaisen keksintöä, jonka tarkoitus oli saattaa kristitty kieltämään Kristus kidutuksien aikana. Rippi-isä kehotti häntä rukoillen ja paastoten kyselemään Jumalan tahtoa. Johannes tuli surulliseksi rippi-isänsä sanoista, mutta oli tälle kuuliainen.
Suuren paaston aikaan vuonna 1526 Johanneksen turkkilaisnaapurit ahdistelivat kristittyä nuorukaista tavallistakin enemmän yrittäen käännyttää hänet islamiin. Vakaumus kärsiä marttyyrikuolema kasvoi Johanneksen sisimmässä päivä päivältä. Eräänä yönä hän näki unen, jossa hän itse tanssi ja ylisti Jumalaa palavassa pätsissä niin kuin kolme nuorukaista Babyloniassa vuosituhansia aiemmin. Johannes kiiruhti hengellisen isänsä luo ja toisti tälle ajatuksensa marttyyrikuolemasta. Ensin Johanneksen rippi-isä vastusteli, mutta Johanneksen kerrottua unestaan hän antoi lopulta rippilapselleen siunauksen osallistua Kristuksen kärsimyksiin. Pappi antoi Johannekselle pyhän ehtoollisen ja lähetti tämän sitten lähtemään siunauksen kanssa.
Johanneksen palattua räätäliliikkeeseensä muslimit saapuivat pian kiusoittelemaan häntä. Tällä kertaa Johannes vastasi heidän ärsytykseensä pyhän kiivastuksen vallassa. Johannes sanoi heille suorat sanat ja puolusti kristinuskoa islamia vastaan. Hän jopa ivasi islamin profeettaa sanomalla, että Muhammed oli ollut oppimaton mies ja valehtelija. Tämän kuullessaan muslimit hyökkäsivät Johanneksen kimppuun ja hakkasivat häntä kivillä ja kepeillä. Sitten turkkilaiset raahasivat kristityn nuorukaisen paikallisen tuomarin (kadi) eteen.
Johannes pysyi lujasti mielipiteissään kutsuen kristinuskoa ainoaksi todelliseksi uskoksi. Tuomari määräsi oikeudenpalvelijan lyömään häntä suulle, sitten kaatamaan hänet katuun ja pieksämään häntä armotta. Marttyyri kesti kaiken mielellään ja rukoili Jumalalta voimaa viedä kilvoituksensa loppuun. Kidutusten jälkeen hän julisti kirkkaalla äänellä, ettei mikään voi erottaa häntä Kristuksen rakkaudesta.
Koska Johannes ilmoitti kidutusten keskelläkin pitävänsä kiinni uskostaan, tuomari määräsi hänet poltettavaksi. Kun patriarkka Jeremias I (1522–1545) kuuli uutiset Johanneksen tuomiosta, hän lähetti rahaa muslimituomarille pyytäen tätä lykkäämään tuomion toimeenpanoa kristittyjen pääsiäisen jälkeiselle ajalle.
Tuomari otti rahat vastaan ja siirsi Johanneksen teloituspäivää. Tuomio päätettiin panna toimeen kirkkaan viikon perjantaina. Tuona pyhän pääsiäisen jälkeisenä perjantaina, 18. huhtikuuta 1526, Johannes tuotiin jälleen tuomarin eteen. Sen sijaan että pyhä Johannes olisi kieltänyt Kristuksen, hän alkoikin riemukkaasti laulaa turkkilaisten keskellä pääsiäistroparia: “Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudassa oleville elämän antoi.” Samantien islaminuskoinen kansanjoukko juoksi hakemaan puita ja sytykkeitä, koska he katsoivat kristityn polttamisen koituvan heille siunaukseksi. Pyhä marttyyri Johannes ei lakannut laulamasta, vaikka suuri väkijoukko raahasi häntä kohti suurta roviota aikoen polttaa hänet hengiltä. Tuli oli sytytetty eräälle aukiolle, ja Johannes heitettiin siihen. Aukion laidalla olevan talon asukkaat eivät kuitenkaan pitäneet siitä, että heidän kotinsa edessä poltettaisiin ihminen. Isäntänsä käskystä talon palvelijat ryntäsivät sammuttamaan tulen ja karkottivat ihmisjoukon pois.
Väkijoukko sieppasi jo osittain palaneen Johanneksen mukaansa ja vei hänet kaupungin ulkopuolelle. Vimmaantuneet muslimit sytyttivät uuden, entistä suuremman roihun. Johannes hyppäsi tuleen itse ennen kuin kukaan ehti heittää häntä. Tulen keskellä hän alkoi tanssahdella ja laulaa “Kristus nousi kuolleista” jäljitellen kolmea nuorukaista. Paikalla olleet kristityt eivät kestäneet nähdä Johanneksen kitumista tulessa. He tarjosivat turkkilaisille rahaa, jotta nämä vetäisivät puut tulesta ja joku heistä menisi katkaisemaan marttyyrin pään miekalla. Turkkilaiset suostuivat, ja näin pyhä Johannes sai Jumalalta marttyyrien kruunun.
Turkkilaiset heittivät kuitenkin sekä Johanneksen pään että ruumiin takaisin tuleen. Jälleen kristityt maksoivat suuren summan, sata kultafloriinia, että heidän sallittiin kerätä marttyyrin jäännökset talteen tulen keskeltä. Kristityt toivat pyhäinjäännökset patriarkaatin kirkkoon, missä useat ihmiset kunnioittivat niitä ja hetimiten toimitettiin kokoöinen kiitospalvelus. Uusmarttyyri Johanneksen pyhäinjäännösten äärellä alkoi tapahtua ihmeitä. Pyhitetty vesi, johon reliikit oli kastettu, toimi parannuksen lähteenä.
Pappi Nikolaos Malaksios (n. 1500–1594) alkoi kirjata ylös näitä ihmeitä. Hän myös laati pyhän uusmarttyyri Johanneksen elämäkerran. Isä Nikolaos oli kotoisin Peloponnesoksen niemimaalla sijaitsevasta Nauplionista. Eräs hänen ystävänsä, eksarkki Gregorios saapui Konstantinopolista Nauplioniin tuoden mukanaan pienen palasen uusmarttyyri Johanneksen pyhäinjäännöstä. Nikolaos pyysi ystäväänsä antamaan osan siitä itselleen, ja Gregorios suostui. Gregorios antoi isä Nikolaokselle myös pyhän marttyyrin muistoksi laaditut jumalanpalvelustekstit, jotka oli kirjoittanut munkki Antonios.
Isä Nikolaoksella oli neljävuotias lapsi nimeltään Johannes, joka sairastui vakavasti ja oli jo kuolemaisillaan. Lapsen isä toimitti pyhän uusmarttyyrin kunniaksi rukouspalveluksen ja pyysi pyhää Johannesta auttamaan poikaansa. Tämän jälkeen Nikolaos otti reliikkipalan ja laittoi sen vesilasiin. Hän antoi vesilasin pojalleen pyytäen tätä juomaan veden. Heti juotuaan poika nousi sängystään ja alkoi kävellä huoneessa. Johannes-lapsukainen oli täysin parantunut sairaudestaan pyhän uusmarttyyri Johanneksen reliikin kautta.
Samanlaisia paranemisihmeitä tapahtui myös muualla. Kun rutto iski Nauplioniin vuonna 1553, isä Nikolaos itse, hänen vaimonsa ja yksi lapsensa parantuivat tällä samalla tavalla.
Kun turkkilaiset valloittivat Nauplionin, rovasti perheineen pakeni Venetsiaan, ja pyhäinjäännös seurasi mukana. Siellä Espanjan lähettiläs oli yllättäen sairastunut vakavasti. Hän oli kuullut pyhän Johanneksen reliikkien parantavasta voimasta. Kun isä Nikolaos antoi lähettiläälle pyhäinjäännöksen pyhittämää vettä, tämä parantui heti.
Venetsiassa isä Nikolaos kohtasi myös hurskaan Maria-nimisen kristityn, josta tuli hänen hengellinen lapsensa. Iäkäs Maria kantoi suurta huolta lapsenlapsestaan, punatautia sairastavasta pojasta, jota lääkärit eivät kyenneet parantamaan. Maria pyysi isä Nikolaokselta vettä, johon pyhän uusmarttyyrin reliikki oli kastettu. Luottaen reliikin parantavaan voimaan Maria antoi veden juotavaksi lapsenlapselleen. Poika parani heti sukulaisten ihmetellessä ja ylistäessä Jumalaa.
Tämän ihmeparantumisen jälkeen isä Nikolaos ja pyhän Johanneksen reliikki olivat tervetulleempia vieraita sairastavien venetsialaisten koteihin kuin lääkärit konsanaan. Niiden seitsemän vuoden ajan, jotka isä Nikolaos vietti Venetsiassa, monet sairaat kaupunkilaiset paranivat uusmarttyyrin pyhäinjäännöksen kautta. Venetsiasta isä Nikolaos siirtyi Kreetalle ja ihmeet jatkuivat sielläkin.