Pyhä uusmarttyyri Konstantinos Hydralainen

Pyhä Konstantinos syntyi 1700-luvun loppupuolella Hydran saarella (nykyinen Idra). 18-vuotiaana hän muutti Rhodokselle sikäläisen turkkilaisen maaherran palvelukseen. Hän suostui kääntymään islamiin, minkä vuoksi hän oli isäntänsä erikoisessa suosiossa. Omatunto ei kuitenkaan antanut hänelle rauhaa. Hän katui katkerasti luopumistaan ja päätti palata takaisin kristinuskoon. Hän tahtoi myös uudistaa kieltämänsä kasteen marttyyrikilvoituksen verikasteella, mutta hänen rippi-isänsä ei kuitenkaan pitänyt häntä vielä kypsänä siihen.

Niinpä Konstantinos lähti Krimille ja sieltä Konstantinopoliin, missä hyötyi suuresti pyhän patriarkka Gregorios V:n (10.4.) opetuksista. Patriarkan neuvosta hän meni Athosvuorelle, jossa kilvoitteli jonkin aikaa Ivironin luostarissa. Sieltä hän palasi Rhodokselle ja julisti rohkeasti hylänneensä islamin ja palanneensa takaisin kristinuskoon. Hänet heitettiin vankilaan. Kaikissa kohtaamissaan kidutuksissa hän huusi vain: ”Herra, muista minua valtakunnassasi!” Kun häntä oli kidutettu kolmeen otteeseen ja hän oli joutunut kestämään nälkää ja janoa, hänet lopulta hirtettiin marraskuun 14. päivänä 1800. Hänen äitinsä toi hänen pyhät jäännöksensä Hydran saarelle, missä häntä kunnioitetaan saaren suojeluspyhänä.