Pyhän lähteen neitsytmarttyyri Winefride Treffynnonlainen

Pyhä Winefride1 eli Walesissa seitsemännen vuosisadan alkupuolella. Hänen isänsä oli alueen hallitsijan neuvonantaja. Äitinsä kautta hän oli sukua pyhälle Beunolle, joka toimi hänen hengellisenä ohjaajanaan. Winefride päätti omistaa itsensä taivaalliselle Sulhaselle Jeesukselle Kristukselle ja teki neitsyyslupauksen.

Caradoc-niminen ylimys rakastui palavasti Winefrideen ja tuli eräänä aamuna lihallisen himon valtaamana lähentelemään neitoa. Winefride yritti selittää hänelle vakaumustaan, mutta kun Caradoc ei suostunut kuuntelemaan, Winefride pyysi häntä odottamaan hetken ja poistui huoneesta. Aikansa odotettuaan Caradoc näki yhtäkkiä ikkunasta Winefriden juoksevan jo kaukana laaksossa. Huomattuaan tulleensa petetyksi Caradoc raivostui ja ratsasti neidon perään. Winefride yritti paeta kirkkoon, jossa hänen vanhempansa olivat, mutta Caradoc sai hänet kiinni kirkon edessä ja löi miekallaan hänen kaulansa poikki.

Paikalle puhkesi pyhä lähde (Treffynnon eli Holywell), josta tuli yksi Britannian tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita. Sen vesi vaikutti parantavasti, kun sitä nautittiin uskoen. Paikan kunnioittaminen on jatkunut vielä protestantismin aikanakin. Esimerkiksi vuonna 1629 pyhän Winefriden juhlassa kerrotaan olleen 14 000 pyhiinvaeltajaa. Pyhälle Winefridelle omistettiin Britanniassa keskiajalla kuusi kirkkoa.


1 Nimi esiintyy eri kielissä myös muodoissa Winifred, Wenefrida, Gwenfrewi ja Guinevra.