Pyhät uusmarttyyrit Stamatios, Johannes ja Nikolaos

Stamatios ja Johannes olivat kotoisin Spetsain saarelta. Heidän isänsä kuoli, kun he olivat vielä pieniä, ja he kasvoivat veljiensä hoidossa. Aikuiseksi vartuttuaan he alkoivat harjoittaa pienimuotoista kaupankäyntiä kuten useimmat muutkin saarelaiset.

Vuonna 1822 Kreikan itsenäisyystaistelujen levottomina aikoina veljekset olivat purjehtimassa pienessä oliiviöljyllä lastatussa laivassa. Tuulet heittivät laivan Khioksen saarelle, joka oli turkkilaisten hallussa. Laivan seitsenhenkinen miehistö nousi maihin. He pyysivät paikallista kristittyä maksua vastaan hankkimaan heille välineitä, joilla korjata laivan kärsimät vauriot. Khioslainen ei kuitenkaan ollut luotettava ja kävi ilmoittamassa heidän tulostaan paikallisille turkkilaisille viranomaisille. Heitä tultiin heti pidättämään. Kaksi merimiehistä lähti pakoon ja heidät ammuttiin, toiset kaksi hyppäsivät mereen ja hukkuivat. Laivan kapteeni Nikolaos pidätettiin yhdessä Stamatioksen ja Johanneksen kanssa. Heidät vietiin Khioksen paššan eteen. Tämä määräsi Nikolaoksen mestattavaksi. Koko matkan mestauspaikalle häntä kehotettiin kääntymään islamiin. ”Nytkö aloittaisin uudenlaisen elämän?” hän vastasi. ”Olen syntynyt kristityksi ja kristittynä myös kuolen.” Perillä hänet mestattiin.

Stamatios ja Johannes heitettiin vankityrmään. Siellä kaksi muslimia teki paššan käskystä kaikkensa saadakseen heidät kääntymään islamiin. Pašša oli luvannut muslimeille suuria lahjoja, jos he onnistuisivat tehtävässään. Mutta mitkään uhkaukset tai lupaukset eivät saaneet nuorukaisia taipumaan. Muslimit pyysivät paššalta lupaa kiduttaa vankeja. Muiden uusmarttyyrien tapauksista viisastuneena pašša totesi vain, että jos nuo1 saavat jotakin päähänsä, ei sitä saa sieltä millään pois. Parempi on olla haaskaamatta voimia kidutukseen ja katkaista heidän kaulansa hetimiten.

Vankilassa veljekset aavistivat loppunsa koittavan seuraavana päivänä. He saivat lähetetyksi Khioksen piispalle kirjallisen synnintunnustuksen ja pyysivät samalla häntä keksimään keinon, kuinka he saisivat pyhää ehtoollista. Erään kristityn vangin vaimolla oli lupa käydä vankilassa, ja tämän kautta piispa lähetti rohkaisun sanoja veljeksille ja käski heidän valmistautua ehtoolliseen. Koko yön veljet lauloivat rukouskanonia Jumalansynnyttäjälle ja muita ulkoa osaamiaan veisuja. Ennen muuta he pyysivät Jumalanäitiä rukoilemaan Poikaansa, että Hän antaisi heille voiman käydä pelkäämättä kuolemaan.

Varhain aamulla Stamatios ja Johannes hyvästelivät muut vangit ja jakoivat heille vaatteitaan ja osan rahoistaan. Pian samainen kristitty nainen toi heille piispan hänelle antamat ehtoollislahjat. Kyynelsilmin he nauttivat ehtoollisen kiittäen Herraa. Naisen mukana he lähettivät loput rahansa piispalle pyytäen tätä toimittamaan heille hautauspalveluksen ja muistopalveluksia.

Pian veljekset vietiin paššan eteen. Kun heitä kehotettiin kieltämään uskonsa, he huusivat olevansa kristittyjä ja pysyvänsä kristittyinä. ”Vaikka hakkaatte meidät palasiksi, me emme kiellä uskoamme”, he sanoivat. Heti heidät vietiin pois paššan palatsista tuomiopaikalle. Heidän edellään kuljetettiin pelotukseksi kahta terävää miekkaa. Johannes kalpeni hetkeksi miekat nähdessään, mutta Stamatios rohkaisi häntä ja kehotti: ”Pyydä Jumalanäitiä antamaan sinulle voimaa.” Mestauspaikalla molemmat huusivat kovalla äänellä: ”Kristuksen tähden menemme kuolemaan, olemme kristittyjä, kristittyjä, kristittyjä! Herra, muista meitä valtakunnassasi!” Heidät mestattiin välittömästi ja he saivat marttyyrikruunun.

Pyhien marttyyrien ruumiit heitettiin mereen. Eräs kristitty nahkuri, joka oli työnsä vuoksi jatkuvasti meren rannalla, sai tehtäväkseen tarkkailla, painaisiko meri ruumiit rannalle. Neljän päivän kuluttua ne ajautuivatkin rantaan ja Khioksen kristityt hautasivat ne salaa eräälle pellolle.


1 Turkkilaiset käyttivät kreikkalaisista, armenialaisista ja muista kristityistä nimitystä gavur, ”vääräuskoinen”.