Pyhittäjä Alipi Ikonimaalari Kiovan luolaluostarista

Pyhittäjä Alipin vanhemmat antoivat hänet nuorena oppiin kreikkalaisille ikonimaalareille, jotka maalasivat vuodesta 1083 lähtien Kiovan luolaluostarin pääkirkon seinämaalauksia (ks. 14.2.). Eräänä päivänä ikonimaalareiden työskennellessä alttarissa Alipi näki ihmeen: Jumalanäidin ikoni kuvautui itsestään seinään ja alkoi loistaa kirkkaana kuin aurinko. Ikonista irtautui kyyhkynen, joka lennähti kirkon yläosassa olevaan Vapahtajan ikoniin. Tästä Alipi ymmärsi, että Pyhä Henki todella asui luostarissa. Kun maalarit saivat kirkon maalaukset valmiiksi, igumeni Nikon vihki Alipin munkiksi.

Alipi edistyi niin ikonimaalarina kuin kilvoittelijana. Hän maalasi ikoneita ilmaiseksi. Jos hän sai työstään maksun, hän jakoi rahat kolmeen osaan. Yhdellä hän hankki maalaustarvikkeita, toisen hän jakoi köyhille ja kolmannen antoi luostarille. Hän oli aina työssä ja keskeytti ikonien maalaamisen vain osallistuakseen jumalanpalveluksiin. Yöt hän rukoili tehden samalla maahankumarruksia. Kun igumeni näki hänen intonsa olla todellinen Kristuksen seuraaja, hän antoi vihkiä Alipin pappismunkiksi. Pian Alipin kautta alkoi tapahtua myös ihmeitä.

Eräs varakas Kiovan asukas sairasti spitaalia. Ystävänsä neuvosta hän tuli luolaluostariin ja luostarin isien kehotuksesta hän pesi kasvonsa pyhittäjä Feodosin kaivon vedellä, vaikka itse suhtautui asiaan epäilevästi. Silloin haavat tulehtuivat ja alkoivat löyhkätä niin, että ihmiset karttoivat häntä. Mies pysytteli monta päivää kotonaan odottaen kuolemaa. Lopulta hän meni itseensä ja päätti tunnustaa syntinsä pyhittäjä Alipille. Alipi puhui hänelle pitkään pelastavaisesta katumuksesta. Hän maalasi ikoniväreillä miehen kasvojen märkähaavat, antoi hänelle pyhän ehtoollisen ja käski hänen lopuksi pestä kasvonsa vedellä, jolla papit olivat peseytyneet pyhän ehtoollisen nauttimisen jälkeen. Silloin miehen märkähaavat umpeutuivat ja hän parani. Todistajien ihmetellessä parantumista Alipi selitti, että mies oli kääntynyt Jumalan puoleen ja saatuaan katumuksen kautta sielun terveyden hän oli lisäksi parantunut myös ruumiillisesta sairaudestaan.

Monet pyhittäjä Alipin maalamat ikonit osoittautuivat ihmeitätekeviksi ja muutaman kerran tapahtui, että enkelit auttoivat häntä maalaamisessa. Eräs hurskas kiovalainen mies halusi tilata Alipilta seitsemän ikonia rakennuttamaansa kirkkoon. Hän antoi suuret ikonilaudat ja maksun ikoneista kahdelle luolaluostarin munkille pyytäen heitä välittämään tilauksen Alipille. Munkit joutuivat kuitenkin rahanhimon valtaan: he pitivät saamansa summan itsellään eivätkä kertoneet tilauksesta Alipille. Jonkin ajan kuluttua mies tiedusteli tilauksen edistymistä. Munkit sanoivat, että Alipi tarvitsi lisää rahaa työtä varten. Sama toistui vielä kolmannen kerran. Kun mies lopulta vaati saada nähdä ikonit, munkit sanoivat, että Alipi oli ottanut rahat, mutta oli lopulta kieltäytynyt maalaamasta ikoneja. Mies valitti asiasta igumeni Nikonille, joka kutsutti Alipin ja haukkui tätä epärehellisyydestä. Alipi vakuutti, ettei tiennyt mitään koko asiasta. Igumeni lähetti hakemaan ikonilaudat varastosta. Pölyisten lautojen sijaan sieltä löytyikin seitsemän taitavasti vastamaalattua ikonia. Samassa saapuivat kaksi munkkia, jotka alkoivat syyttää Alipia, että tämä oli ottanut rahat mutta jättänyt ikonit maalaamatta. Silloin igumeni näytti heille ”käsittä tehdyt” ikonit, jotka todistivat Alipin syyttömyyden. Munkit eivät kuitenkaan osoittaneet katumusta, vaan levittivät Alipista ilkeitä juoruja ympäri Kiovaa.

Alipin hyveellinen elämä ei voinut jäädä piiloon, vaan se loisti kuin lamppu lampunjalassa. Kirkko, jossa hänen maalaamansa seitsemän ikonia olivat, tuhoutui Kiovassa riehuneessa tulipalossa. Ikonit kuitenkin löytyivät vahingoittumattomina raunioista. Ruhtinas Vladimir Monomah tuli itse katsomaan ihmettä ja ylisti Jumalaa.

Toisen kerran eräs mies oli tilannut pyhittäjä Alipilta Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen ikonin kirkon ikonostaasiin toivoen sen valmistuvan juhlaan mennessä. Alipi kuitenkin sairastui ja näytti siltä, että hän kuolisi pian saamatta työtä tehdyksi. Mies oli murheissaan ja harmissaan, mutta Alipi kehotti häntä kertomaan murheensa Jumalalle ja vakuutti, että ikoni olisi juhlaan mennessä valmiina paikallaan. Mies palasi helpottuneena kotiinsa. Juhlan aattona hän tuli jälleen Alipin luo ja totesi, ettei ikoni ollut vieläkään valmis ja että Alipi oli entistä sairaampi. Hän syytti Alipia juhlan pilaamisesta. Alipi vastasi hänelle rauhallisesti: ”Lapseni, enhän minä ole jättänyt ikonia maalamatta laiskuuttani. Muista, että Jumala voi yhdellä sanalla maalata Äitinsä kuvan. Minä olen jo jättämässä tämän maailman, mutta sinua en jätä murheelliseksi.” Mies lähti syvästi murheissaan. Heti hänen mentyään Alipin keljaan ilmestyi enkeli, joka ryhtyi maalaamaan ikonia. Kolmen tunnin kuluttua se oli valmis. Enkeli kysyi Alipin mielipidettä ikonista ja tämän myöntävän vastauksen kuultuaan katosi ikoni mukanaan. Ikonin tilaaja oli viettänyt unettoman yön ja meni aamulla kirkkoon rukoilemaan. Oven avattuaan hän näki suurenmoisen ikonin loistavan paikallaan niin kuin Alipi oli luvannut. Riemuissaan hän kokosi kotiväkensä kirkkoon, jossa he polttivat kynttilöitä ja suitsuketta. Sitten he lähtivät luolaluostariin kertomaan ihmeestä Alipille. Heidän saapuessaan pyhittäjä Alipi oli jo antanut henkensä Jumalalle. Hänen maalliset jäännöksensä haudattiin pyhittäjä Antonin luoliin ja hänen hyveellinen sielunsa kohosi kaunistamaan taivaita.