Pyhittäjä Joannikios Suuri

Pyhittäjä Joannikios syntyi 700-luvun puolivälissä Vähän-Aasian Bitynian maakunnan Marikatoksen kylässä. Hän ei tuntenut vetoa kirjasivistykseen ja paimensi lapsena sikoja. Vanhempiensa vaikutuksesta hänestäkin tuli tuolloin laajalle levinneen kuvainraastajien harhaopin kannattaja. Vahvarakenteinen nuorukainen värvättiin 19-vuotiaana keisarilliseen sotajoukkoon. Hän oli urhea taistelija, joka pelasti monta kertaa oman henkensä uhalla tovereitaan kiperistä tilanteista.

Vaikka seitsemäs yleinen kirkolliskokous tuomitsikin vuonna 787 kuvainraastajien harhaopin, kaikki eivät silti tahtoneet muuttaa mielipidettään ja kunnioittaa pyhiä ikoneita. Heihin kuului myös Joannikios. Kerran palatessaan sotaretkeltä hän kulki Bitynian Olymposvuoren kautta. Hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja meni keskustelemaan erään siellä asuneen kilvoittelijan kanssa. Tämä sanoi hänelle jo ennen kuin he olivat ehtineet tervehtiä toisiaan: ”Turhaan sinä, Joannikios, yrität elää hyveellisesti. Se ei sinua hyödytä, koska et kumarra Valtiaamme Kristuksen ikonia vaan suhtaudut siihen halveksuen.” Tämä kilvoittelijan selvänäköisyyden osoittanut huomautus hämmästytti Joannikiosta niin, että hän lankesi maahan tämän jalkoihin ja pyytäen anteeksi tietämättömyydessään tekemäänsä erehdystä lupasi vastaisuudessa kunnioittaa Kristuksen ja pyhien ihmisten ikoneita. Tästä lähtien hän alkoi elää hyvin askeettisesti ja rukoili Jumalalta anteeksi syntiään.

Vuonna 795 pakanalliset bulgarialaiset valtasivat Traakian. Keisari Konstantinos VI keräsi suuren sotajoukon heitä vastaan, mutta kärsi musertavan tappion. Joannikios oli kuitenkin kunnostautunut taisteluissa, ja keisari halusi ottaa hänet henkivartiokaartiinsa. Mutta Joannikios kieltäytyi ja anoi keisarilta vapautusta armeijasta päästäkseen tästä lähtien soveltamaan taistelukokemustaan näkymättömiä vihollisia vastaan.

Joannikios meni Agaureksen erakkoluostariin Prusan (nyk. Bursa) lähelle. Luostarin igumeni Georgios ei päästänyt häntä heti kilvoittelemaan yksinään vaan lähetti hänet ensin Telaonin ja sitten Antidionin yhteiselämäluostareihin, joissa hän vietti kaksi vuotta taistellen omaa tahtoaan, mukavuudenhaluaan ja erilaisia houkutuksia vastaan.

Kerran Joannikios pyysi lupaa saada viettää jonkin aikaa täydellisessä yksinäisyydessä läheisellä vuorella. Hän oli viikon syömättä rukoillen Jumalaa antamaan hänelle hengellisen ohjaajan. Lopulta hän kohtasi kaksi askeettia, joilla oli ennalta näkemisen armolahja. He sanoivat hänelle: ”Kun olet viettänyt 50 vuotta kilvoituksessa, jotkut pahansuovat ja kateelliset ihmiset alkavat kiusata sinua, mutta he lankeavat itse omaan kuoppaansa etkä sinä tule kärsimään minkäänlaista vahinkoa.”

Kohtaamiensa askeettien siunausten saattamana Joannikios siirtyi Trikhaliksen vuorelle, jossa hän kilvoitteli ulkoilmassa ilman mitään suojapaikkaa. Agaureksen igumeni Gregorios rakennutti kuitenkin hänelle pienen majan. Hänen maineensa alkoi levitä ja ihmisiä alkoi käydä hänen luonaan. Saadakseen olla rauhassa hän siirtyi äkkijyrkälle vuorelle Hellespontoksen rannikolle. Eräs vuohipaimen toi hänelle kerran kuukaudessa vettä ja leipää. Siellä pienessä maakuopassa hän asui kolme vuotta rukoillen lakkaamatta. Tavallisimmin hän toisteli lyhyttä rukousta: ”Toivoni on Isä, turvani Poika ja suojani Pyhä Henki. Pyhä Kolminaisuus, kunnia olkoon sinulle.” Tämä rukous tunnetaan edelleenkin pyhän Joannikioksen rukouksena, ja se kuuluu ortodoksisen kirkon päivittäisiin rukouksiin.

Kerran eräs Joannikioksen vanha armeijatoveri tunnisti hänet ja alkoi levittää tietoa hänen olinpaikastaan. Taas Joannikios joutui lähtemään ja siirtyi Kundurian vuorille. Sieltä hän kävi pyhiinvaelluksella Efesoksessa Herran rakkaimmalle opetuslapselle Johannekselle omistetussa kirkossa. Paluumatkalla Kunduriaan hän kohtasi leskiäidin ja tämän tyttären, jotka olivat vihkiytyneet nunniksi. Lihallinen himo oli kuitenkin alkanut niin ankarasti vaivata tytärtä, että tämä oli lähdössä pois luostarista. Äiti kertoi huolensa Joannikiokselle. Tämä pani tyttären käden niskansa päälle ja rukoili Jumalaa vapauttamaan neidon kiusauksesta ja siirtämään sen häneen. Heti tyttö rauhoittui ja kääntyi äitinsä kanssa takaisin luostariin, mutta Joannikiosta alkoivat himolliset ajatukset ja mielikuvat ahdistaa niin kiihkeästi, että hän meni johonkin luolaan toivoen, että siellä jokin peto söisi hänet suuhunsa. Luolassa todella olikin peto, joka kuitenkin kuoli heti Joannikioksen tullessa sisään, ja samalla himokkaat ajatukset kaikkosivat hänestä lopullisesti. Siitä lähtien häntä pelkäsivät niin näkyväiset kuin näkymättömätkin pedot.

Joannikios oli viettänyt jo kaksitoista vuotta kilvoituselämää, mutta häntä ei ollut vielä vihitty munkiksi. Niinpä hän meni Jumalan ohjaamana erääseen erakkolaan, jonka johtaja Stefanos toimitti hänelle munkiksivihkimyksen. Sen jälkeen hän lisäsi kilvoituksiaan ja vietti kolme vuotta eräässä luolassa kallioon kahlittuna. Seuraavat kolme vuotta hän vietti kuuluisan Georgios-nimisen kilvoittelijan kanssa ja opetteli ulkoa koko Psalttarin. Hän ennusti keisari Mikael I:n vallasta syöksemisen, joka tapahtui vuonna 813, sekä Leo V Armenialaisen valtaannousun ja hänen vainonsa ortodokseja vastaan.

Tämän jälkeen Joannikios asettui oppilaansa Pakomioksen kanssa asumaan vuorelle pieneen majaan Agaureksen luostarin lähettyville. Lähellä eli toinenkin erakko nimeltä Gurias. Joannikioksen maineen kasvaessa Gurias alkoi kadehtia häntä ja lopulta kateus sokaisi hänet niin, että hän yritti myrkyttää Joannikioksen. Tämä sairastui koviin vatsakipuihin, mutta pyhä Eustathios (20.9.) ilmestyi hänelle ja paransi hänet. Kiitollisena Joannikios rakennutti kirkon pyhälle Eustathiokselle.

Tämän tapauksen jälkeen Joannikios sai vielä suuremman armon, ja hänelle tapahtui monenlaisia ihmeellisiä asioita. Kerran hän näki unen, jossa suuri joukko sokeita lampaita meni juomaan lähteestä eräässä hänelle tutussa paikassa ja hän sai näkönsä takaisin. Seudun asukkaat kertoivat, että sillä paikalla oli joskus ollut Jumalanäidin kirkko. Joannikioksen aloitteesta se rakennettiin uudelleen, ja hän perusti sinne luostarin. Paikalla oli runsaasti käärmeitä, mutta Joannikios karkotti ne rukouksellaan. Luostariin tuli paljon veljiä, joiden hengellisen sokeuden Joannikios paransi opetuksillaan.

Ikoneja vastustaneen ja munkkeja vainonneen keisari Leo Armenialaisen kuoltua vuonna 820 Joannikios palasi takaisin Trikhaliksen vuorelle Agaureksen luostarin läheisyyteen. Hänen maineensa oli levinnyt kaikkialle, ja jokainen seudulle tuleva harras kristitty poikkesi hänen luonaan saadakseen häneltä siunauksen. Kerran hänen luokseen saapui useita piispoja ja muita tunnettuja kirkonmiehiä, muun muassa Studionin luostarin kuuluisa igumeni Teodoros (11.10.), jolla oli mukanaan kaksi munkkiveljeään. Piispat kysyivät Joannikiokselta, mikä on suurin hyve. Tämä vastasi. ”Nöyryys on hyveistä suurin, sillä nöyryydestä Jumalan Sana tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon[1] vapauttaakseen meidät kuolemasta, johon esi-isämme Aadam oli ylpeytensä tähden langennut.” Heidän lähtiessään Joannikios sanoi Joosefille, toiselle Teodoroksen mukana olleista munkeista: ”Valmistaudu lähtöösi.” Kahdeksantoista päivän kuluttua munkki Joosef kuoli.

Pyhä Joannikios oli erittäin hyväsydäminen ja myötätuntoinen ihmisten kärsimyksiä kohtaan. Keisari Nikeforoksen aikana bulgarialaiset olivat ottaneet paljon kristittyjä sotavangeiksi. Joannikios lähti itse heidän luokseen Traakiaan ja rukouksillaan aukaisi vankilan oven, niin että kristityt pääsivät pakenemaan. Paluumatkalla hän poikkesi Thasoksen saarella, jossa käärmeet olivat noihin aikoihin suurena vitsauksena. Asukkaiden pyynnöstä Joannikios rukoili Jumalaa karkottamaan käärmeet, ja yhtäkkiä niitä alkoi tulvia esiin piiloistaan ja ne syöksyivät mereen. Sen koommin eivät käärmeet ole saarelaisia ahdistaneet. Tapaus teki niin suuren vaikutuksen saarella olevan luostarin igumeniin Danieliin, että hän luopui luostarin johtajan tehtävistä ja seurasi Joannikiosta.

Vuonna 829 keisariksi tuli kiivas ikonien vastustaja Teofilos. Hän vainosi erityisesti munkkeja, jotka asettuivat yleisesti vastustamaan ikonoklasmia. Viimeisenä elinvuotenaan Teofilos alkoi kuitenkin epäillä, oliko hänen ikoneja vastustava kantansa sittenkään ollut oikea. Hän lähetti kysymään neuvoa Joannikiokselta. Tämän vastaus oli selvä: ”Se, joka kieltäytyy kunnioittamasta Kristuksen, Jumalanäidin ja pyhien ihmisten kuvia, ei pääse taivasten valtakuntaan, oli hänen elämänsä ollut kuinka moitteetonta tahansa. Niitä, jotka kohtelevat halveksivasti keisarin kuvia, rangaistaan, ja samoin myös Kristuksen kuvan häpäisijät heitetään ikuiseen tuleen.” Keisarin kerrotaan kuolinvuoteellaan pyytäneen, että hänelle tuotaisiin Kristuksen ikoni, jota hän suuteli kyynelsilmin ennen viimeistä henkäystään. Hänen hurskas puolisonsa palauttikin heti ikonien puolustajan pyhän Methodioksen (14.6.) Konstantinopolin patriarkaksi, niin kuin Joannikios oli ennustanut. Näin ikonien kunnioitus vakiintui lopullisesti vuonna 842.

Seuraavina vuosina patriarkka joutui käsittelemään kysymystä ikoneita vastustaneiden mutta nyt katuvien piispojen ja pappien vastaanottamisesta takaisin ortodoksisuuteen. Monet niistä, jotka olivat joutuneet kärsimään vainoja ikonien raastajilta, kuten Studionin luostarin munkit, olivat hyvin ankaria ja vastustivat heidän takaisin ottamistaan. Silloin Joannikios meni Konstantinopoliin antamaan tukensa patriarkan lempeälle linjalle.

Palatessaan takaisin erakkomajaansa Joannikios näki, että jotkut häntä kadehtivat munkit olivat sytyttäneet sen palamaan. Nähdessään palavan majan ympärillä katselevat miehet Joannikios ymmärsi heti, ketkä heistä olivat syypäitä. Hän meni heidän luokseen ehdottaen, että he söisivät yhdessä niitä ruokatarvikkeita, jotka hänen oli onnistunut pelastaa. Joannikios ei enää rakentanut uudelleen erakkomajaansa, koska hän oli jo hyvin iäkäs ja näki sen polttamisen ennustavan elämänsä päättymistä. Hän asettui Antidionin luostariin, jossa hän oli aloittanut kilvoitteluelämänsä. Patriarkka Methodios tuli sinne hänen viime hetkillään saamaan häneltä viimeisen siunauksen. Pyhittäjä ennusti, että patriarkka seuraa häntä pian toiseen elämään.

Joannikios nukkui kuolonuneen marraskuun 4. päivänä vuonna 846. Hänen kuolinhetkellään monet Bitynian Olympoksen munkit näkivät tulipatsaan kohoavan maasta taivaaseen. Patriarkka toimitti lukuisten pappien ja munkkien kanssa hänen hautauksensa. Kahdeksan kuukauden kuluttua patriarkka Methodios itsekin kuoli. Pyhän Joannikioksen reliikkien äärellä alkoi tapahtua paljon ihmeitä. Nykyisin hänen kalloaan säilytetään pyhäinjäännöksenä Pantokratorin luostarissa Athoksella.


[1] Fil.2:6 (vuoden 1938 suomennos).

4
11