Pyhittäjä Kassian Uglitšilainen

Pyhittäjä Kassian, maallikkonimeltään Konstantin, kuului kreikkalaiseen ruhtinassukuun. Hän tuli Venäjälle Moskovan suuriruhtinaan Iivana III:n kreikkalaisen morsiamen Sofian seurueessa. Konstantin eli suuriruhtinaan hovissa kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa. Hän tunsi kutsumusta mietiskelyelämään, minkä vuoksi suuriruhtinas nimitti hänet Rostovin arkkipiispa Joasafin pajariksi, ylhäiseksi hiippakunnan maallikkovirkamieheksi.

Vuonna 1489 arkkipiispa Joasaf luopui piispanvirastaan ja vetäytyi Ferapontin luostariin. Konstantin lähti saattamaan piispaa tutustuakseen samalla luostarielämään. Hänelle annettiin oma kelja ja ohjaajaksi hurskas pappismunkki Filaret.

Arkkipiispa ja igumeni toivoivat Konstantinin jäävän luostariin, mutta tämä epäröi. Kerran pitkän vigilian jälkeen hän torkahti keljassaan ja näki unessa luostarin entisen igumenin pyhittäjä Martinianin (12.1.), joka sauvalla uhaten kehotti häntä vihkiytymään munkiksi. Tämän jälkeen hän ei enää epäröinyt vaan pyysi igumenia ja arkkipiispaa vihkimään hänet. Munkkinimeksi hänelle annettiin Kassian.

Pappismunkki Filaretin ohjauksessa Kassian edistyi nopeasti hengellisessä elämässä ja ohitti pian luostarin muut veljet. Hän tutustui Venäjän skiittaelämän perustajaan pyhittäjä Nil Sorskiin (7.5.) ja kävi tämän kanssa hengellisiä keskusteluja. Kassian ei viipynyt Ferapontin luostarissa pitkään. Muutamien veljien kanssa hän siirtyi Uglitšin ruhtinaskuntaan ja asettui asumaan kauniille paikalle Volgan ja Utšmajoen yhtymäkohtaan. Ruhtinaan suostumuksella hän rakensi sinne luostarin. Pian luostarille tarvittiin johtaja, mutta Kassian kieltäytyi tehtävästä, ja igumeniksi valittiin yksi munkeista.

Kassian eli luostarissaan pyhää ja Jumalalle otollista elämää. Oman sielunsa lisäksi hän huolehti myös lähimmäisistään ja yritti täyttää evankeliumin käskyt: hän antoi nälkäisille ruokaa ja janoisille juotavaa, hän vaatetti alastomat, antoi yösijan vaeltajille ja jakoi almuja sairaille ja köyhille.

Vuonna 1504 tuntiessaan kuolemansa lähestyvän hän antoi munkkiveljille viimeiset ohjeensa kehottaen heitä säilyttämään keskinäisen rakkauden, olemaan kuuliaisia igumenille, muistamaan köyhiä ja rukoilemaan vainajien puolesta. Sitten hän osallistui pyhään ehtoolliseen, kiitti Jumalaa kaikesta ja antoi puhtaan sielunsa Herran haltuun. Kun pyhittäjän kuolemasta oli kulunut vuosi, hänen haudallaan alkoi tapahtua ihmeitä.