Pyhittäjä Kyrillos Filealainen

Pyhä Kyrillos syntyi Filean kylässä Itä-Traakiassa lähellä Derkoita vuoden 1015 tienoilla ja sai kasteessa nimen Kyriakos. Hän oli erittäin lahjakas ja omistautui jo lapsuudessaan tutkimaan pyhiä kirjoituksia. Derkoin piispa vihki hänet lukijaksi ja tahtoi tehdä hänestä papin. Kyriakos piti kuitenkin itseään arvottomana ja tahtoi mieluummin pysyä oppilaan asemassa. Niinpä hän solmi avioliiton ja päätti palvella kirkkoa maallikkona tekemällä työtä ja hankkimalla lapsia kirkon uusiksi jäseniksi. Hänen vaimonsa noudatti Jumalan käskyjä yhtä innokkaasti kuin hänkin. He paastosivat ja rukoilivat, elivät pitkiä aikoja pidättyvyydessä ja huolehtivat lastensa hengellisestä kasvatuksesta. Kyriakos paastosi kirkon määräämien keskiviikon ja perjantain lisäksi myös muina arkipäivinä, jolloin hän söi vasta illalla nauttien silloinkin vain vihanneksia ja vettä. Lauantaisin, sunnuntaisin ja juhlapäivinä hän söi kohtuullisesti kaikkea, mutta ei juonut koskaan viiniä. Milloinkaan hän ei sallinut täyden vatsan vetää huomiotaan pois Jumalasta.

Kyriakos kunnioitti suuresti munkkeja, jotka elävät maan päällä kuin enkelit ja antautuvat vapaaehtoiseen kuolemaan luopumalla maailmasta ja omasta tahdostaan. Hän yritti jäljitellä heitä kaikin tavoin, eikä ainoastaan askeesissa vaan myös kuuliaisuudessa. Hän pestautui erään laivan miehistöön päättäen totella sen kapteenia ja merimiehiä kaikessa. Hän joutui kestämään monenlaisia huomautuksia, pilkkaa, epäoikeudenmukaisuutta ja lyöntejäkin, mutta ei koskaan menettänyt hengellistä iloaan. Laivassakin hän noudatti paastosääntöään.

Palattuaan kolmen vuoden kuluttua kotiinsa Kyriakos sanoi vaimolleen tahtovansa joko mennä luostariin tai elää eristäytyneenä kotonaan ilman maallisia huolia. Vaimon kyyneleet saivat Kyriakoksen pysymään kotona, missä hän asettui kilvoittelemaan pieneen huoneeseen. Siellä hän vietti monta vuotta paastoten, psalmeja veisaten ja jatkuvasti rukoillen. Käsityönään hän paikkasi naapureidensa verkkoja. Toisinaan hän vetäytyi muutamaksi päiväksi läheisen järven rantaan saadakseen siellä luonnon keskellä syventyä kokonaan taivaallisiin asioihin. Näiltä retkiltään hän palasi kasvot säteillen ja antautui palvelemaan lähimmäisiään. Perheenisän kokonaisvaltainen omistautuminen hengelliseen kilvoitukseen ei kuitenkaan jättänyt perhettä puutteeseen, sillä heillä oli omaisuutta, jonka turvin he elivät. Välillä Kyriakos vieraili sairaiden luona ja antoi almuksi jopa kotinsa välttämättömiä taloustavaroita. Perhe oli myös hyvin vieraanvarainen ja matkustavaiset saivat heidän kotonaan aina yösijan ja ruokaa.

Joka perjantai Kyriakoksen oli tapana kävellä 32 kilometriä Konstantinopoliin kunnioittamaan Jumalanäidin viittaa Blahernan kirkossa, jossa toimitettiin aina perjantai-iltaisin kokoöinen jumalanpalvelus. Kerran tällaisella matkalla hänet vangittiin vakoojana, koska hän ei tahtonut keskeyttää tuolloin harjoittamaansa täydellistä vaikenemista kertomalla nimeään virkamiehelle, joka sitä häneltä tiedusteli. Eräs hänen ystävänsä sattui kuitenkin näkemään hänet tyrmässä ja huolehti siitä, että hänet vapautettiin.

Kurittaakseen lihaansa Kyriakos alkoi käyttää raskaita kahleita, jotka repivät hänet haavoille. Kerran hän vieraili Konstantinopolissa erään hurskaan munkin ja hengellisen isän luona ja esitti hänelle elämäntapansa saadakseen sille hänen siunauksensa. Munkki siunasikin kaiken muun, mutta kehotti Kyriakosta luopumaan kahleiden kannosta. Hän sanoi, että kyseinen kilvoitus ei voi pysyä salassa ja on omiaan herättämään vain ylpeyttä ja turhamaisuutta. Kyriakos totteli ja riisui kahleet pois. Hän sai siunauksen kietoa vain köyden vyötäisilleen.

Kyriakos teki pidempiäkin pyhiinvaelluksia. Hän kävi Fryygian Khonaissa ylienkeli Mikaelin kirkossa (ks. 6.9.). Hänen raskain matkansa oli vaellus Roomaan apostolien Pietarin ja Paavalin haudoille, jonne hän lähti yhdessä veljensä kanssa. Matkalla hän sairastui kuumetautiin, mutta Jumalan avulla hän parani ja selvisi lopulta kotiin.

Kyriakoksen veli Mikael oli perustanut pienen luostarin tiluksillaan olevan vanhan Kristus Vapahtajan kirkon yhteyteen ja tahtoi veljensä tulevan sinne munkkien ohjaajaksi. Tämä suostuikin. Noihin aikoihin Bysantin valtakunnassa oli kuitenkin valtataisteluja, joissa turvauduttiin myös vierasheimoisten apuun. Niinpä munkit joutuivat pian pakenemaan barbaarien hyökkäyksiä Derkoin linnoitettuun kaupunkiin. Kyriakos palasi entiseen kilvoittelupaikkaansa järven rannalle.

Olojen rauhoituttua Kyriakos palasi takaisin Kristus Vapahtajan luostariin eikä enää mennyt kotiinsa. Hänet vihittiin luostarissa munkiksi nimellä Kyrillos. Hänelle rakennettiin oma pieni maja, josta hän kävi yhteisissä jumalanpalveluksissa ja toimi luostarin trapesassa lukijana aterioiden aikana. Näin jatkui kolme vuotta. Sen jälkeen Kyrillos alkoi viettää täysin eristäytynyttä elämää. Käsityönään hänellä oli villamyssyjen neulominen. Kolmen vuoden yksinäisyyden jälkeen rakkaus lähimmäisiin pääsi voitolle ja hän alkoi vastaanottaa niin veljiä kuin pyhiinvaeltajiakin.

Opetuksessaan Kyrillos korosti erityisesti vieraanvaraisuuden ja lähimmäisenrakkauden merkitystä. Itse hän oli niin armelias, että antoi eräänä päivänä ainoan Psalttarinsa köyhälle munkille. Illalla hän luki puoli Psalttaria, jonka osasi ulkoa, ja suri sitä, ettei kirjan puutteessa voinut ylistää Herraa enempää. Silloin Kyrillokselle ilmestyi kirkas olento, joka opetti hänelle loputkin psalmit ulkoa. Tämän jälkeen Kyrillos pystyi tarvittaessa antamaan psalmeista Jumalan Hengen innoittamia tulkintoja.

Kun Kyrillos meni luostariin, hänellä oli 14-vuotias poika, joka tahtoi jäädä isänsä luo. Koeteltuaan poikansa päätöksen lujuutta pyhittäjä otti hänet luokseen. Poika vihittiin munkiksi eikä hän enää poistunut luostarista. Hän alkoi kilvoitella paastossa ja rukouksessa muiden munkkien tavoin. Mutta vain 18 kuukautta luostarissa elettyään poika sairastui ja antoi puhtaan sielunsa Jumalan käsiin.

Noihin aikoihin skyytit tekivät jälleen valloitusretkiään alueelle, ja Kyrillos siirtyi toiseen, turvallisempaan luostariin Marmaranmeren rannalle. Hän tuli siellä hyvin tunnetuksi ja paljon ihmisiä saapui luostariin saamaan häneltä hengellistä ohjausta. Tämä herätti igumenin kateuden. Hän alkoi moittia pyhittäjää tämän ankarasta kilvoituselämästä teeskennellen huolta, että se johtaisi ylpeyteen. Pyhittäjä kuitenkin suhtautui moitteisiin niin nöyrästi, että igumeni tuli omantunnontuskiin ja lopulta pyysi häneltä anteeksi.

Palattuaan kotikyläänsä Fileaan Kyrillos asettui jälleen entiseen luostariinsa. Hän oli saanut kyynelten armolahjan, joka kirkasti koko hänen olemuksensa. Jopa itse keisari Aleksios Komnenos (1081–1118) perheineen kävi tapaamassa Kyrillosta. Pyhittäjä sanoi hänelle, että todellinen keisari ei vain hallitse alamaisiaan vaan ennen kaikkea alistaa omat himonsa Jumalan valaiseman henkensä hallintaan. Keisari sai paljon hyötyä keskustelusta pyhittäjän kanssa ja antoi luostarille suuren lahjoituksen, jonka pyhittäjä käytti ruokkiakseen puutteessa olevia seutua koetelleen nälänhädän aikana. Kyrilloksen anteliaisuuden johdosta veljet joutuivat itse hätään, mutta hän luotti Jumalaan. Pian luostariin tulikin toinen hyväntekijä Georgios Paleologos, jonka antamilla varoilla puute voitettiin ja luostari saattoi jatkaa myös kärsivän kansan auttamista.

Ankarasta askeesistaan huolimatta Kyrillos pysyi terveenä koko elämänsä. Hän sairastui vasta vuonna 1105, ollessaan jo yli 90-vuotias. Tämän jälkeen hän antoi hiukan periksi ruokavaliossaan. Pyhittäjä Kyrillos kuoli 96-vuotiaana joulukuun 2. päivänä vuonna 1110. Hänen reliikkiensä ääressä alkoi tapahtua ihmeitä.