Pyhittäjä Neilos Mirhanvuodattaja

Pyhittäjä Neilos oli kotoisin Peloponnesoksen Kynuriasta. Hänen setänsä pappismunkki Makarios, joka huolehti hänen kasvatuksestaan, opetti hänet rakastamaan rukousta ja kilvoitteluelämää. He molemmat menivät ensin läheiseen Malevin luostariin, jossa Neilos vihittiin munkiksi ja myöhemmin papiksi. Hän kaipasi kuitenkin vielä suurempaa yksinäisyyttä voidakseen olla lähempänä Jumalaa. Niinpä hän vetäytyi Athosvuoren asumattomalle etelärinteelle. Sieltä hän löysi itselleen luolan kalliolta, josta oli äkkijyrkkä putous mereen. Paikka sijaitsee lähellä pyhän Petros Athosvuorelaisen (12.6.) luolaa. Siellä hän eli tuntemattomana monta vuotta, ja vain Jumala oli hänen hengellisten taistelujensa ja kilvoitustensa todistajana.

Pyhittäjä Neilos kuoli rauhassa marraskuun 12. päivänä 1651. Hänet haudattiin omaan luolaansa. Hänen ruumiistaan alkoi vuotaa tuoksuvaa mirhaa niin runsaasti, että sitä valui lähes sata metriä luolan alapuolella olevaan mereen, mistä ihmiset kävivät veneillä hakemassa sitä siunaukseksi itselleen.