Pyhittäjä Paavali Kseropotamoslainen

Pyhän Paavalin sanotaan olleen keisari Mikael I Rangaben (811–813) ja tämän vaimon Prokopian poika. Prokopia itse oli keisari Nikeforos I:n tytär. Tuleva pyhä Paavali sai kasteessa nimekseen Prokopios äitinsä mukaan.

Kun Mikael I Rangabe luopui asemastaan keisarina, keisari Leo Armenialainen määräsi, että tämän pojasta Prokopioksesta on tultava eunukki, mikä myös tapahtui. Nuoruudestaan lähtien Prokopios omistautui tutkimaan pyhiä kirjoituksia ja hymnirunoutta. Hänen salainen toiveensa oli luopua maailman mukavuuksista, rikkauksista ja loistosta ja seurata pyhien isien vaeltamaa tietä. Lopulta hän toteutti päätöksensä, vaihtoi ylelliset vaatteensa kerjäläisen pukuun ja lähti salaa pois pääkaupungista. Janoisen peuran tavoin hän kiirehti Athoksen pyhälle vuorelle ja asettui lähelle luostaria, joka nykyisin tunnetaan Kseropotamoksen nimellä. Luostari oli alun pitäen ollut keisarinna Pulkherian omistama, mutta muslimihyökkääjät olivat tuhonneet sen. Prokopios rakensi sinne itselleen pienen keljamajan, jossa hän vietti niin päivät kuin yötkin lakkaamattomassa rukouksessa. Lähistöllä asui pyhä pappismunkki Kosmas, joka vihki Prokopioksen munkiksi nimellä Paavali.

Saatuaan munkiksi vihkimyksen Paavali antautui kaksinkertaisella innolla askeettisiin taistoihin. Hän paastosi ja rukoili kuin olisi ollut ruumiiton enkeli. Hänen vuoteenaan oli kova maa, päänalusenaan kivi. Ruumiillisen työn sijaan hän vuodatti runsaita kyyneleitä ja osoitti rakkautta kaikille ihmisille.

Athosvuoren isät eivät tunteneet nuoren kilvoittelijan taustaa, mutta pian he panivat merkille hänen intonsa ja alkoivat arvostaa häntä. Paavalin sukulaiset eivät tienneet, missä hän oli, kunnes keisari Romanos Lekapenos (920‒944) etsittyään kaikkialta lopulta löysi hänet Pyhän vuoren munkkien joukosta. Painostettuna Paavali lähti Konstantinopoliin tapaamaan ylhäistä sukuaan. Köyhä, ryysyihin pukeutunut munkki otettiin kaikkialla vastaan kuin maallinen enkeli. Rukouksillaan ja kättensä päälle panemisella hän paransi sairastavan keisarin.

Paavali viipyi keisarin vaatimuksesta jonkin aikaa pääkaupungissa opettamassa hänen kahta poikaansa. Kun hän sitten päätti palata Athokselle, keisari antoi hänelle kultaa ja rakennusmiehiä niin paljon, että hän pystyi korjaamaan keisarinna Pulkherian (10.9.) aikoinaan rakennuttaman kirkon. Kun kirkko oli valmis, keisari lähetti poikansa patriarkka Teofylaktoksen vihkimään sen. Kun Paavali oli lähdössä takaisin Athokselle, keisari antoi Paavalille myös suunnattoman arvok- kaan palasen Kristuksen pyhää ristiä, niin että hän voisi kiinnittää sen ikuisiksi ajoiksi luostarinsa kirkon alttariosaan. Ristin reliikki on kirkon alttarissa vielä tänäkin päivänä.

Ennen pitkää paljon munkkeja kerääntyi kilvoittelemaan Kseropotamoksen luostariin. Pyhä Paavali kaipasi kuitenkin yksinäistä elämää ja vetäytyi Athosvuoren alaosiin yksinäiseen paikkaan, joka kuului Kseropotamoksen luostarille. Mutta sinnekin hänen luokseen saapui oppilaita. Niinpä he rakensivat kokonaan uuden luostarin jonkin matkan päähän sisämaahan, jossa kirkko oli paremmin suojassa merirosvoilta. Se omistettiin pyhälle Georgiokselle, mutta nykyisin sitä on tapana kutsua perustajansa pyhän Paavalin mukaan.

Kun Paavali oli saanut Jumalalta tiedon lähestyvästä kuolemastaan, hän kutsui luokseen munkit molemmista luostareistaan. Hän kehotti heitä seuraamaan opetuksiaan, vaikka se vaatisi oman verensä vuodattamista, ja kyynelsilmin pyysi anteeksi heiltä kaikilta. Sitten Paavali pukeutui munkin mantiaansa ja otti vastaan pyhän ehtoollisen. Hänen kasvonsa alkoivat loistaa kuin aurinko, niin että kaikki läsnä olleet lankesivat maahan loiston edessä. Sen jälkeen hän lausui pyhän Joannikioksen rukouksen, jota hän usein käytti: ”Toivoni on Isä, turvani Poika, suojani Pyhä Henki. Pyhä Kolminaisuus, kunnia olkoon Sinulle!”

Pyhä Paavali oikaisi kätensä, suuntasi katseensa taivaaseen ja antoi sielunsa Jumalan käsiin. Hänen maalliset jäännöksensä vietiin veneellä hänen omien ohjeittensa mukaan haudattavaksi Sithonian niemelle. Myöhemmin ne siirrettiin Konstantinopoliin, jotta kaikki pääsivät kunnioittamaan niitä.

28
7