Pyhittäjä Sabbas Vatopediläinen

Pyhä Sabbas Hesykasti syntyi Tessalonikassa vuonna 1283. Hänen vanhempansa tahtoivat hänen luovan uran sotilaana, mutta seitsemäntoista ikäisenä hän alkoi tuntea tämän elämän turhuuden ja karkasi Athoksen pyhälle vuorelle ottamatta mitään mukaansa. Hän etsi Jumalaa janoavalle sielulleen ankaraa vanhusta, joka kykenisi ohjaamaan häntä kuuliaisuuden ja nöyryyden tiellä, ja löysi etsimänsä ”tieteiden tieteen” mestarin Karieksen lähistöltä.

Sabbas kilvoitteli täynnä intoa ja kesti iloiten hengellisen isänsä jakamat solvaukset, pilkan ja lyönnit aivan kuin olisi saanut juoda ikuisen elämän maljasta. Nälkä, jano ja kaikenlainen puute olivat hänelle keino ”täyttää ruumiissaan Kristuksen kärsimykset”. (Kol. 1:24) Hänen täydellinen oman tahtonsa kieltäminen teki hänet vastaanottavaiseksi Jumalan tahdolle ja vapaaksi maallisista huolista, jolloin jumalallinen läsnäolo loisti hänen lävitseen esteettä ja hänen ulkonainen olemuksensa heijasteli sellaista sielun rauhaa, että kaikki rakastivat häntä.

Sävyisyys ja veljesrakkaus oli Sabbakselle luonnollista. Kerran hänen ollessaan kantamassa raskaita kuormia toisen munkin kanssa hän otti ensin väsyneen toverinsa taakan itselleen, ja kun kumppani ei jaksanut enää edes kävellä, Sabbas kantoi hänetkin. Sabbaksen ohjaajavanhus suositteli hänelle pappisvihkimystä, mutta vihkimyspäivän koittaessa Sabbas pakeni ja palasi vasta ollessaan varma, että saisi elää vapaana ilman kunnia-asemia.

Kun Sabbas oli ollut Athoksella seitsemän vuotta, hänen ohjaajansa siirtyi monien muiden munkkien mukana Tessalonikaan, mutta Sabbas päätti kuitenkin jäädä paikalle kilvoittelemaan yksin. Tessalonika joutui pian turkkilaisten piirittämäksi, ja Sabbas huomasi valinneensa oikein. Hän päätti lähteä pyhiinvaellukselle kohti Pyhää maata.

Kyprokselle päästyään Sabbas jumalallisen rakkauden polttamana aloitti houkkakilvoituksen. Hän heitti pois vaatteensa ja alkoi elää kodittomana kulkurina täysin irrallaan kaikesta tähän maailman kuuluvasta. Kristuksen tavoin hän tarjosi itsensä viattomaksi uhriksi kestäen pilkan ja halveksunnan. Sabbas kulki paikasta paikkaan, ei koskaan pyytänyt almuja vaan eli pelkillä villikasveilla ja vetäytyi aika ajoin autioon paikkaan tai luolaan omistautuakseen puhtaalle mietiskelylle.

Vapaaehtoinen kuoleminen maailmalle hulluutta teeskennellen on hedelmällistä vain niille, jotka tietävät, kuinka pitää itsensä tiukassa kurissa hiljaisuuden avulla. Tästä syystä pyhä Sabbas noudatti kaksikymmenvuotisen houkkakilvoituksensa ajan tarkasti ulkonaista hiljaisuutta keskittyen sisäiseen taisteluun ajatusten kanssa. Kun muuan nainen osoitti mieltymystä Sabban ulkomuotoon, houkka heittäytyi viemärikanavaan ja pysyi siellä pimeän tuloon saakka.

Kulkiessaan Sabbas pyrki aina saamaan osakseen halveksuntaa ja nöyryytyksiä ikään kuin vetäen päälleen ihmiskunnan vihan voidakseen puhdistaa maailman siitä samaan tapaan kuin Kristus ja marttyyrit, jotka rukoilivat kiduttajiensa puolesta. Silti Sabbas oli aina iloinen ja ystävällinen niin hyviä kuin pahojakin kohtaan.

Kyproksella ollessaan Sabbas meni kerran roomalaiskatolisen luostarin portille. Nähdessään likaisen kulkurin vauraat munkit parjasivat häntä ja heittivät hänet ulos. Sabbas noudatti vaeltelevaa elämäänsä keskeytyksettä, mutta sen jälkeen kun hän oli kerran suostunut paljastamaan nimensä eräälle hyväntekijälleen, ihmiset alkoivat ymmärtää hänen todellisen luonteensa, ja hän alkoi saada osakseen ihailua ja kunnioitusta. Ihmiset pyysivät hänen rukouksiaan ja kunnioittivat häntä pyhänä. Sabbaksesta jopa maalattiin ikoni. Hänestä puhuttiin jo Konstantinopolissa ja Athoksella saakka. Sabbas päätti paeta Pyhälle maalle.

Jerusalemiin päästyään Sabbas käveli 20 päivässä läpi erämaan Siinain vuorelle, jossa hän oli kaksi vuotta noviisina. Sieltä hän palasi Jerusalemiin ja asettui luolaan Jordanin alueen erämaassa omistautuakseen puhtaaseen rukoukseen, joka yhdistää sielun Jumalaan. Kerran Paholainen hyökkäsi häntä vastaan käärmeen hahmossa, mutta Sabbas ajoi sen pois huutamalla avuksi Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä. Tämän voiton myötä Sabbas sai jumalallistumisen armon. Hänen luolansa täyttyi luomattomalla valolla. Pyhä Henki kirkasti hänen henkensä silmät, niin että aistimaailmasta vapautuen ja maahan langeten hän sai katsella Kristusta Hänen kirkkaudessaan. Pyhä Sabbas sai siis armosta jumalallistuneena nähdä Jumalan sellaisena kuin Hän on. Hänen näkemänsä kirkkaus ja valo oli taivaan valtakuntaa sellaisena kuin se voidaan maan päällä vastaanottaa.

Sabbas ei voinut kätkeä saamaansa armoa. Munkkeja tuli kaikkialta hänen luokseen etsimään hyödyllistä sanaa, mutta kukaan heistä ei saanut häntä rikkomaan pyhää hiljaisuuttaan. Sabbas pakeni syvemmälle erämaahan alastomana ja ilman ruokaa tavoitellen entistä täydellisempää yhteyttä Jumalan kanssa. Viisikymmentä päivää kuljettuaan hän kaatui nääntyneenä maahan. Jumala lähetti hänen luokseen valoon ja taivaalliseen tuoksuun verhoutuneen enkelin, joka otti Sabbaksen suojelukseensa. Kristuksen kirkkauden valosta tuli tästä lähtien Sabbaksen ravinto, vaate, terveys ja lepo. Jumalan armo yhtyi hänen sieluunsa yhtä tiiviisti kuin sielu ja ruumis ovat yhtä. Neljän vuoden ajan Sabbas pysyi erämaassa nauttien jumalallisesta valaistumisesta.

Sabbas siirtyi Pyhän Sabbaksen luostariin sulkeutumiskilvoitukseen. Eräänä päivänä demonit hyökkäsivät häntä vastaan ja syöksivät hänet pää edellä rotkoon. Enkelin kantama pyhä pääsi kuitenkin jaloilleen vahingoittumattomana ja pysyi rotkon pohjalla neljäkymmentä päivää syömättä, juomatta ja nukkumatta seisoen hurmioituneena kädet kohotettuina taivasta kohti. Sabbas tempautui hengessä taivasten ja enkeliluokkien yläpuolelle; jumalallisessa kirkkaudessa kylpien hän oli jo kaikkien valon, Herramme Jeesuksen Kristuksen luona. Kun munkit lopulta vetivät Sabbaksen ylös rotkosta, hän palasi tavanomaiseen tilaansa ja meni takaisin keljaansa jatkaakseen kilvoituksiaan. Hän eli kuivan leivän palasilla ja vedellä ja vietti kokonaisen vuoden maaten liikkumatta toisella kyljellään sekä toisen vuoden istuen liikkumatta tuolilla.

Kolmen vuoden kuluttua Sabbas jätti Pyhän Sabbaksen luostarin. Sabbas kulki Jordanvirran alueelle ja tarjoutui erääseen toiseen luostariin noviisiksi. Kuuliaisuustehtäväkseen hän sai kirkonhoitajan tehtävät. Toiset munkit eivät tienneet hänen taustaansa, mutta alkoivat pian ihmetellä hänen hyveitään. Hänen nöyryytensä oli niin suuri, että kun leijonat hyökkäsivät luostarin aasien kimppuun, hän tarjosi itsensä petojen ruuaksi, jolloin eläimet pysähtyivät ja palasivat nöyrinä luoliinsa.

Lopulta enkeli ilmestyi Sabbakselle neuvoen häntä jättämään Pyhän maan ja palaamaan Bysantin alueelle, jossa hän olisi hyödyksi monille sieluille. Hän lähti matkaan, mutta taival taittui hitaasti. Sabbas vietti vielä neljä vuotta Kreetan asumattomissa osissa asettumatta kertaakaan makuulleen. Kuljettuaan Peloponneksen, Makedonian ja Traakian kautta hän saapui lopulta Konstantinopoliin ja sulkeutui keljaan Pyhän Diomedeksen luostarissa. Siellä Sabbas kieltäytyi vastaanottamasta vieraita ja verhosi kasvonsa aina hunnullaan. Keisari Andronikos III (1328–1341) ja patriarkka Jesaja (1323–1334) saivat kuulla tästä jumalankantajaisästä ja yrittivät turhaan päästä tapaamaan häntä. Kun Sabbaksen ortodoksisuutta alettiin epäillä, hän kirjoitti uskontunnustuksen ja uskollisuudenjulistuksen keisarille ja patriarkalle. Sitten hän pakeni Konstantinopolista Athokselle ja pyysi päästä Vatopedin veljestöön.

Vatopedissä pyhä Sabbas rikkoi 21 vuotta kestäneen hiljaisuutensa. Hän tutustui pyhään Filoteokseen (11.10), joka oli hänen oppilaanaan ja kirjoitti hänen elämäkertansa. Sabbas palveli luostarissa kirkonhoitajana, sairaanhoitajana ja keittiössä. Jumalalta saamiaan armolahjoja ja hyveitä varjellakseen hän kieltäytyi kaikenlaisista kunnianosoituksista ja vastuullisemmista tehtävistä peläten menettävänsä sen armon, jonka nöyrä kuuliaisuus tuo mukanaan. Hän suostui kuitenkin liittymään lähetystöön, joka lähetettiin Athokselta Konstantinopoliin maaliskuussa 1341 pyrkimyksenään saattaa sovintoon Johannes Kantakuzenos ja Johannes V Paleologos, jotta heikentynyttä valtakuntaa jakava sisällissota saataisiin päättymään.

Pyhä Sabbas profetoi tehtävän epäonnistuvan ja vetäytyi Konstantinopolissa Khoran luostariin, jossa hän vietti elämänsä viimeiset kuusi vuotta sulkeutuneena rukoillen ja vuodattaen kyyneleitä kirkon ja koko maailman rauhan puolesta. Kirkon rauhaa horjuttivat tuolloin Akyndinoksen ja patriarkka Johannes Kalekasin Jumalan armoa koskeneet hereettiset opetukset. Keisari Johannes VI Kantakuzenos (1341–1354) vieraili pyhän Sabbaksen luona ja painosti häntä suostumaan patriarkan tai vähintäänkin piispan vihkimykseen, mutta Sabbas oli horjumaton päätöksessään pysyä pyhässä hiljaisuudessa ja nauttia salaisesta seurustelusta Jumalan kanssa. Pyhä Sabbas nukkui kuolonuneen vuonna 1350 ja yhdistyi lopullisesti rakkaaseen Herraansa. Myöhemmin keisari ja hänen vaimonsa siirtyivät itsekin luostarielämään Sabbaksen neuvon innoittamina.