Pyhittäjä Simeon Vanhus

Pyhä Simeon syntyi Luoteis-Syyriassa 300-luvun alussa. Hän vetäytyi jo nuorena kilvoitteluelämään Kyrroksen itäpuolisille alueille. Simeon eli pienessä luolassa ja sai ravintonsa sen ympärillä versoneista kasviksista. Jumalan kanssa kahden vietetyt vuodet kirkastivat hänen olemuksensa, ja Simeon sai sellaisen armon, että villieläimetkin tottelivat häntä. Vähitellen hänen maineensa levisi, ja kaikki pitivät häntä Jumalan miehenä ja ihmeidentekijänä, myös ei-kristityt.

Eräänä päivänä Simeonin luolalle tuli kolme juutalaista, jotka olivat myrskyssä eksyneet erämaahan. Likainen ja rähjäinen erakko vuohenkarvaviitassaan tervehti heitä ystävällisesti ja kuunteli heidän tarinansa. Simeon lupasi järjestää heille oppaan, ja juutalaiset kävivät lepäämään. Jonkin ajan kuluttua Simeon toi paikalle kaksi kesyn oloista leijonaa. Simeonin viittauksesta leijonat johdattivat miehet tielle, jolta nämä olivat eksyneet.

Simeonin luona alkoi käydä yhä enemmän kansaa, muun muassa beduiineja, jotka sanoivat olevansa Ismaelin jälkeläisiä. Joskus vuoden 370 tienoilla Simeon päätti jättää luolansa. Hän vaelsi Antiokian itäpuolelle ja asettui Amanos-nimisen kukkulan huipulle, jossa oli ennen harjoitettu pakanallisia kulttimenoja.

Kerran viljankorjuuaikaan eräs työmies kähvelsi omaan kekoonsa toisen työläisen lyhteitä ja vei ne puitavaksi. Silloin salama iski puimalatoon, joka syttyi tuleen. Liekkien levitessä mies juoksi kukkulalle Simeonin luokse ja kertoi tälle onnettomuudesta, mutta ei varkaudestaan. Simeon käski häntä puhumaan totta. Silloin mies tunnusti varkauden, ja Simeon käski hänen tehdä loppu onnettomuudesta hyvittämällä tekonsa: ”Jos hyvität lyhteet, tämä Jumalan lähettämä tuli sammuu kyllä.” Mies lähti juosten takaisin, ja kun hän oli tunnustanut ja hyvittänyt tekonsa, tuli sammui heti. Tästä ihmeestä kuullessaan antiokialaiset alkoivat joukoittain vaeltaa pyhän Simeonin keljalle. Joku tahtoi vapautua demoneista, toinen halusi parantua kuumeesta, joku jostain muusta vaivasta. Simeon välitti Jumalalta saamaansa armoa kaikkien osaksi voimiensa mukaan.

Jouduttuaan liiallisen huomion kohteeksi Simeon päätti lähteä pyhiinvaellukselle Siinaille. Hänen seuraansa liittyi joukko samanmielisiä askeetteja. Erämaan halki kulkiessaan he näkivät yhtäkkiä, kuinka kaksi ihmiskättä ojentui keskeltä hietikkoa kohti taivasta. Kun he tulivat lähemmäksi, kädet katosivat takaisin maahan, jossa oli pieni ketunkolon tapainen onkalo. Simeon huusi aukkoon, että he olivat erakkoja pyhiinvaellusmatkalla kohti vuorta, jossa Jumala oli antanut lain Moosekselle. Lopulta kolosta nousi langanlaiha, likaiseen rääsyyn kietoutunut villi-ihmisen näköinen mies, joka tervehti heitä ja kertoi olleensa itsekin matkalla Siinaille ystävänsä kanssa. He olivat luvanneet pysyä yhdessä kuolemankin jälkeen. Miehen ystävä oli kuollut tälle paikalle ja hän oli jäänyt kilvoittelemaan haudan viereen odottaen omaa kuolemaansa. Keskusteltuaan vanhukset rukoilivat ja veisasivat yhdessä ja jättivät hyvästit aamun koittaessa.

Siinaille päästyään pyhä Simeon nousi kallioille, joilla Mooses oli nähnyt Jumalan, ja heittäytyi maahan polvilleen jääden odottamaan Jumalan armoa. Kun hän oli ollut jo viikon päivät kaksinkerroin maistamatta mitään, ääni käski hänen mennä ja syödä mitä löytäisi. Simeon löysi viereltään kolme omenaa, joiden syöminen virkisti häntä suuresti. Jonkin aikaa pyhällä vuorella rukoiltuaan hän lähti paluumatkalle iloisena siitä, että oli saanut kuulla jumalallisen äänen ja nauttia Jumalan lahjoittamia anteja.

Palattuaan Amanokseen pyhä Simeon perusti kaksi luostaria: toisen kukkulan huipulle, toisen sen juurelle. Hän toimi molempien ohjaajana osoittaen kilvoittelijoille vihollisen juonet ja kehottaen heitä pysymään luottavaisina. Simeon pyysi kaikkia olemaan vaatimatta toisilta liikoja. Pyhän Simeonin ihmeet innoittivat hänen oppilaitaan, ja hän täytti heidät samalla Hengellä, jonka oli itse saanut. Näin kilvoiteltuaan pyhä vanhus Simeon nukkui pois vuoden 390 tienoilla.