Pyhittäjä Tuomas Defurkinos

Pyhä Tuomas oli kotoisin Kyminasvuoren lähistöltä Vähän-Aasian Bityniasta ja vaikutti keisari Leo VI Viisaan aikana (886–912). Jo lapsena hän vieraili usein Kyminasvuorella asuvien munkkien luona ja sai heiltä luostarikutsumuksen kipinän. Luostarielämän opettajana hänellä oli eräs munkki, jonka johdolla hän oppi tuntemaan psalmit, apostolien kirjeet ja koko kirkollisen elämän järjestyksen. Sen jälkeen hänet vihittiin munkiksi. Tuomas alkoi heti kilvoitella ankarasti kohti henkisen kauneuden saavuttamista. Niinpä hänestä tuli kuin pyhä ikoni, joka innosti kaikkia näkijöitään vastaavanlaisiin kilvoituksiin.

Noihin aikoihin eräs konstantinopolilainen ylimys oli rakennuttanut vuorelle luostarin Jumalan kunniaksi ja sielunsa pelastukseksi. Hän tiedusteli paikalliselta piispalta, tuntisiko tämä ketään hyveellistä ja hengellisessä elämässä kokenutta munkkia, joka olisi sopiva uuden yhteisön johtajaksi. Piispa suositteli Tuomasta, joka oli elävä esimerkki aidosta hengellisestä kilvoituselämästä.

Igumeniksi tultuaan Tuomas johti luostariaan viisaasti useita vuosia. Nöyryydessään hän yritti kätkeytyä ihmisiltä, mutta sitäkin innokkaammin he hakeutuivat hänen luokseen nauttiakseen hänen hyveellisestä seurastaan. Tämä häiritsi Tuomasta, ja niinpä hän valitsi yhden munkeista uudeksi igumeniksi ja siirtyi itse tuntemattomaan hiljaiseen paikkaan erään vuoren juurelle. Veljet kaipasivat kuitenkin hengellistä isäänsä ja etsivät häntä, kunnes lopulta löysivät hänen uuden asuinpaikkansa. He lupasivat rakentaa hänelle erakkomajan luostarin lähelle, kunhan hän vain palaisi heidän hengelliseksi ohjaajakseen. Tuomas suostui tähän järjestelyyn.

Paholainen ei kuitenkaan jättänyt rauhaan Tuomasta, joka jatkuvasti ärsytti sitä sankarillisilla kilvoitusteoillaan. Kolme vuotta Tuomasta kiusasivat hyttyset, jotka söivät häntä yötä päivää, niin että hänen ulkonäkönsä muuttui puremien tähden tunnistamattomaksi. Sitten tuli suuria kärpäsiä ja valtavia muurahaisarmeijoita, mutta nekään eivät voineet saada häntä lähtemään pois keljastaan tai luopumaan kilvoitusjärjestyksestään. Lopulta hänen keljansa täyttyi myrkyllisillä matelijoilla, joita oli joka puolella. Tämä koettelemus kesti yksitoista vuotta.

Kerran kun Tuomas toimitti kirkossa pyhää liturgiaa nuoren oppilaansa avustamana, heille ilmestyi kirkkosalissa epämuodostuneen härän kaltainen hirviömäinen olento. Veli kauhistui nähdessään sen, mutta pyhittäjä jatkoi rauhallisesti rukouksiaan. Käännyttyään hän kyllä huomasi hirviön, mutta ei kiinnittänyt siihen huomiota vaan ainoastaan kutsui kauhistuneen oppilaansa vierelleen ja toimitti sitten palveluksen loppuun. Sitten Tuomas poistui alttarista ja lähestyi petoa, joka tarrasi hampaillaan kiinni hänen feloninsa reunaan. Tuomas veti pedon ulos kirkosta jyrkänteen reunalle, josta se heittäytyi alas ja hautautui maanvyörymän alle. Kun pyhä mies tämän jälkeen palasi keljaansa, matelijat eivät voineet enää kestää hänen kasvojensa hohdetta, vaan ryntäsivät aivan kuin tulen ajamina samalle paikalle, johon hirviö oli hautautunut. Sinne laskeutui lopuksi iso parvi lintuja, jotka söivät matelijat.

Tästä ihmeellisestä tapahtumasarjasta lähtien kiusauksista vapautunut Tuomas sai Jumalalta sairaiden parantamisen ja ennalta näkemisen armolahjat. Ne taas vetivät hänen luokseen yhä enemmän kävijöitä. Kerran jopa keisari Leo lähetti pyhittäjälle kirjeen pyytäen häneltä vastausta johonkin ongelmaansa. Kun kirjeentuoja saapui paikalle, Tuomas ojensi tälle vastauksen saman tien edes avaamatta keisarin kirjettä. Kun keisari luki Tuomaksen vastauksen ongelmaansa ja sai tietää kuinka se annettiin, hän tahtoi lähteä tapaamaan Tuomasta, mutta nöyryydessään tämä kielsi häntä tulemasta luokseen.

Ihmispaljouteen väsynyt Tuomas jätti pian luostarinsa toisen kerran. Hän nousi vuorelle hyvin vaikeapääsyiseen paikkaan ja eli siellä yksin vielä useita vuosia. Luostariin hän laskeutui ainoastaan, jos jonkun veljen sielu oli vaarassa ja tämä tarvitsi hänen tukeaan. Korkean iän saavutettuaan hän sairastui ja antoi sielunsa rauhassa Jumalan haltuun.