Pyhittäjäisä Konstantinos Juutalainen

Pyhä Konstantinos syntyi 800-luvun alussa juutalaiseen perheeseen Fryygian Synadassa. Ollessaan yhdeksänvuotiaana äitinsä kanssa torilla hän näki, kuinka eräs kristitty kauppias teki haukotellessaan ristinmerkin suunsa yli – tapa jota vieläkin noudatetaan Kreikassa. Poika alkoi itsekin tehdä niin, vaikka ei tuntenut ristin merkitystä. Siitä tuli hänelle hurskas tapa, joka vähitellen täytti hänen olemuksensa Kristuksen armolla. Kasvavalla innolla hän alkoi jäljitellä muitakin kristittyjen tapoja. Vähitellen hän alkoi kuulla sisimmässään äänen, joka opetti hänelle kristinuskon totuuksia. Näin hän oppi rakastamaan Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta, jonka nimeä hän toisteli. Vartuttuaan hän eli hyvin askeettisesti ja saattoi olla päiväkausia syömättä mitään.

Hänen äitinsä kuoltua Synadan suojeluspyhä Trofimos ilmestyi hänelle sanoen: ”Lapseni, älä antaudu maallisen luonnon orjaksi itkemällä äitiäsi, sillä sinä olet jo saanut tulevan armon pantin!” Tämä vahvisti hänen päätöstään seurata Jumalan hänelle osoittamaa tietä, ja hän poistui salaa kotoaan paetakseen järjestettyä avioliittoa. Hän suuntasi kulkunsa kohti Bitynian Olymposvuorta, joka oli tunnettu luostarielämän keskus 800-luvulla.

Konstantinos saapui Nikean lähellä sijaitsevaan Fubutionin luostariin, joka oli kuuluisa munkkiensa askeettisesta ja hyveellisestä elämästä. Siellä hän kertoi tarinansa luostarin igumenille, joka antoi hänelle ristin suudeltavaksi vakuuttuakseen hänen vilpittömyydestään. Kun nuorukainen kohotti päänsä, hänen otsaansa oli tarttunut ristikuvio, joka näkyi siinä hänen elämänsä loppuun saakka. Hänet kastettiin, jolloin hän sai nimekseen Konstantinos pyhän apostolien vertaisen keisari Konstantinuksen mukaan, joka oli myöskin kääntynyt kristinuskoon pyhän ristin vaikutuksesta (21.5).

Konstantinos lähti innokkaasti hyveiden kilparadalle, ja nuoruudestaan huolimatta hän ylti pian askeesissa samalle tasolle kuin vanhat munkit. Erityisesti hänelle oli ominaista syvä nöyryys. Hänen kilvoituksiinsa alkoi liittyä ihmeellisiä ilmiöitä. Paikkoihin, joissa hän rukoili, jäi leijailemaan hyvä tuoksu. Kirkon ovet avautuivat itsestään hänen edessään. Puhdassydämisenä hän sai selvänäkemisen armolahjan. Jonkin aikaa hän kilvoitteli erakkona Olympoksen rinteillä. Sitten luostariin valittiin uusi igumeni, joka kutsui hänet pois erämaasta ja vieläpä rankaisi häntä luostarista lähdön johdosta.

Kerran Konstantinoksen rukoillessa hänelle ilmestyi pyhä Spyridon (12.12.) ja käski hänen lähteä pyhiinvaellukselle Kyprokselle. Konstantinos kulki Myrran ja Attaleian kautta, missä viipyi jonkin aikaa sielunsa hyödyksi. Kun hän oli saapunut Kyprokselle, pyhä marttyyri Palamon ilmoitti hänelle näyssä, että hänen pitäisi viedä tämän reliikkinä säilytetty käsi Hyakinthoksen luostariin Bityniaan Nikean lähelle.

Bityniassa asui paljon juutalaisia. Konstantinos yritti saada heidät uskomaan Kristukseen. Muutamat harvat kääntymykset, jotka olivat hänen työnsä tulosta, nostattivat kuitenkin juutalaisten keskuudessa sellaisen vihan häntä vastaan, että he yrittivät tappaa hänet. Jumalanäidin ihmeellinen asioihin puuttuminen pelasti hänen henkensä. Konstantinos luopui kuitenkin kokonaan lähetystyöstä maanmiestensä keskellä ja siirtyi asumaan Olymposvuoren metsiin. Siellä Paholainen hyökkäsi niin ankarasti häntä vastaan, että hän arveli tuoneensa mukanaan erämaahan koko helvetin. Hän ei kuitenkaan horjunut vaan ristinmerkkejä tehden torjui vihollisen hyökkäykset. Lihansa hän piti kurissa ankarilla kilvoituksilla. Kerran hän paastosi ruoasta 40 päivää seisoen vyötäisiään myöten mutaisessa lammessa. Vuoden kuluttua hän siirtyi Atroan seudulle ja eli erakkona Pyhän Andreaksen luostarissa, jonka kirkossa hän kävi suurina juhlina. Vähitellen hän saavutti himottomuuden ja yhdistyi Jumalaan horjumattomassa rakkaudessa.

Konstantinoksen elämässä alkoi aika, jolloin hän oli kypsä auttamaan muita. Hän liittyi erakkoyhteisöön, joka kilvoitteli Baleasin luostarin lähistöllä. Hänen majallaan alkoi käydä paljon vieraita, joille hän antoi halukkaasti sielun pelastusta koskevia neuvoja. Hän otti myös vastaan oppilaita ja johti pientä yhteisöään luottaen täysin Jumalan huolenpitoon, mikä ilmenikin ihmeellisin tavoin heidän jokapäiväisessä elämässään.

Joskus Konstantinos saattoi yksinäisyydessään saada Jumalalta tiedon, että joku veli oli vaarassa langeta syntiin. Silloin hän ei epäröinyt lähteä patikoimaan pitkiäkin matkoja pelastaakseen veljen ikuisesta kuolemasta. Vuonna 884 hän jopa meni Konstantinopoliin rauhoittamaan sekasortoa, jonka keisari Basileios I (867–886) oli käytöksellään aiheuttanut. Hän ennusti keisarin katumuksen ja sairauden.

Viimeisinä elinvuosinaan pyhä Konstantinos hämmästytti oppilaitaan ihmeillään ja profetioillaan. Oman kuolemansa hän ennusti jo kahdeksan vuotta etukäteen. Hän nukkui kuolonuneen joulun aikaan. Hänen viimeiset sanansa olivatkin: ”Herra kutsuu minua ilojuhlaan.” Hyvä tuoksu täytti hänen keljansa hänen antaessaan sielunsa Jumalan haltuun. Hänen pyhistä jäännöksistään alkoi vuotaa balsamia, joka paransi monia sairauksia.