Sakramentit eli mysteeriot

Kaste, mirhavoitelu, ehtoollinen, katumus, avioliitto, sairaanvoitelu ja pappeus.

Sakramentit ovat Jumalan näkymättömän armon näkyviä välikappaleita. Ortodoksisessa kirkossa sakramentteja kutsutaan myös mysteerioiksi.

Kaste ja mirhavoitelu

Kaste merkitsee Jumalan yhteyteen tulemista, uudeksi ihmiseksi syntymistä ja vanhasta elämästä luopumista. Kasteen sakramenttiin antaa perustan Jeesuksen oma kaste Jordanilla (Matt. 28:19-20; Mark. 16:16).

Kastetta edeltää nimenanto, joka tulisi perinteen mukaan toimittaa jo kahdeksantena päivänä syntymästä. Usein se kuitenkin yhdistetään kastetoimitukseen.

Ortodoksilapselle annetaan perinteisesti vain yksi nimi, joka muistuttaa siitä pyhästä, jonka mukaan lapsi on nimetty ja joka toimii lapsen taivaallisena esirukoilijana. Lapselle valitaan yksi ortodoksikummi, joka vastaa lapsen puolesta kastelupauksiin ja lukee uskontunnustuksen kastetoimituksessa. Lapsella voi olla lisäksi muita kummeja.

Voimassaolevan lainsäädännön mukaan lapsi seuraa uskontokuntaansa nähden äitiä, elleivät vanhemmat toisin sovi. Ortodoksisen kirkon jäseneksi voidaan siis kastaa ortodoksivanhempien lapsi tai lapsi, jonka vanhemmista toinen on ortodoksisen kirkon jäsen. Kasteeseen tarvitaan kuitenkin molempien vanhempien suostumus.

Itse kaste toimitetaan mieluiten kirkossa. Kastetoimitukseen kuuluu muun muassa vedensiunaamisrukouksia ja kastettavan voitelu öljyllä. Varsinainen kaste tapahtuu upottamalla kastettava veteen kolme kertaa Pyhän Kolminaisuuden nimeen. Vasta tämän jälkeen puetaan kastepuku ja kaulaan pujotetaan kasteristi.

Kasteen jälkeen toimitetaan välittömästi mirhavoitelun sakramentti. Mirhavoitelu on Pyhän Hengen vuodattamisen toimitus. Kun kaste käsitetään ihmisen lupaukseksi yhdistyä Jumalaan, on mirhavoitelu kirkon tälle lupaukselle antama vahvistus, sinetti.

Kirkon varhaisessa historiassa piispat toimittivat kätten päälle panemisen toimituksen kastetuille joko heti kasteen yhteydessä tai myöhemmin hiippakuntaansa kiertäessään. Kristittyjen määrän lisääntyessä itäisessä kirkossa vakiintui tapa siunata erityinen sakramenttiöljy, mirha. Tätä piispan siunaamaa öljyä jaettiin papeille, jotta he saattoivat toimittaa Pyhän Hengen vuodattamisen jo kasteen yhteydessä.

Nykyisin Suomen ortodoksisessa kirkossa käytettävää mirhaa valmistetaan Konstantinopolin patriarkaatin kirkossa pääsiäistä edeltävällä suurella viikolla aina kymmenen vuoden välein. Sen valmistuksessa ja siunaamisessa käytetään 700-luvulta peräisin olevaa kaavaa.

Pappi voitelee mirhaan kastetulla siveltimellä kastetun otsaa, ohimoita, rintaa, käsiä ja jalkoja lausuen joka kerralla "Pyhän Hengen lahjan sinetti." Kummit vastaavat joka kerran "Aamen."

Jos toiseen kristilliseen kirkkoon kuuluva ja Pyhän Kolminaisuuden nimeen kastettu henkilö tahtoo liittyä ortodoksiseen kirkkoon, tapahtuu liittyminen mirhavoitelun sakramentin kautta. Kastamaton kirkon jäseneksi aikova liitetään ortodoksiseen kirkkoon toimittamalla sekä kasteen että mirhavoitelun sakramentit.

Ehtoollinen

Ehtoollinen on ortodoksisuuden keskeisin sakramentti. Se merkitsee yhteyttä Kristuksen kanssa. Ehtoollisesta voidaankin puhua yhteyden sakramenttina, koska sen osallisuuden kautta ihmiset ovat yhteydessä paitsi Jumalaan, myös toisiinsa. Kuten apostoli Paavali sanoo: "Koska leipä on yksi, niin mekin olemme yksi Ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme osallisiksi tuosta yhdestä leivästä." (1. Kor. 10:17)

Ortodoksisen kirkon jäsen valmistautuu ehtoolliseen lukemalla edellisenä iltana rukouskirjasta ehtoolliselle valmistavat rukoukset ja paastoamalla vähintään kuusi tuntia ennen ehtoolliseen osallistumista. Paastossa saa kuitenkin käyttää tervettä järkeä: esimerkiksi lapsilta ja raskaana olevilta ei edellytetä paastoamista. Myös lääkkeet on lupa ottaa. Joissakin paikalliskirkoissa edellytetään, että ehtoolliselle aikovat käyvät synnintunnustuksella eli osallistuvat katumuksen sakramenttiin ennen jokaista ehtoollista. Tämä ei ole käytäntönä Suomessa.

Ortodoksisen kirkon ehtoolliseen voivat osallistua vain ortodoksisen kirkon jäsenet. Vastaavasti ortodoksisen kirkon jäsenet eivät voi osallistua toisen kirkon ehtoolliseen. Poikkeukset näistä säännöistä tekee hiippakunnan piispa.

Ehtoollisaineina käytetään leipää ja viiniä, jotka ortodoksisen kirkon uskon mukaan muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Näiden lisäksi ehtoolliskalkkiin lisätään kuumaa vettä. Pappi antaa ehtoollisen yhteisestä kalkista lusikalla suoraan suuhun. Ehtoolliseen osallistuttuaan kirkkokansa nauttii kirkkosalin puolella palan kirkkoleipää ja tilkan jälkiviiniä.

Ehtoollisen ja jälkiviinin nautittuaan ehtoolliselle osallistuneet onnittelevat toisiaan poskisuudelmin ja sanoin ”sielun ja ruumiin parannukseksi”. Tervehdykseen vastataan sanoilla ”Jumalan kunniaksi.”

Katumuksen eli synnintunnustuksen sakramentti

Katumuksen eli synnintunnustuksen sakramenttiin kuuluu syntien tunnustaminen sekä anteeksiantorukous. Toimitus tapahtuu kirkossa tai muussa sopivassa tilassa. Läsnä ovat ainoastaan pappi – useimmiten sakramenttiin osallistuvan pidempiaikainen rippi-isä – ja katuva itse. Pappia sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus.

Katumuksen sakramentti merkitsee ihmisen paluuta Jumalan yhteyteen, johon hänet on kasteessa liitetty ja josta hän on erkaantunut väärien valintojensa vuoksi. Syntien päästämisestä ja sitomisesta Jeesus antoi käskyn opetuslapsilleen (Joh. 20:22-23).

Katumuksen sakramentti ei ole toimituksen pelkkää syntien luettelemista ja anteeksiannon kuulemista. Katumus merkitsee ennen kaikkea mielenmuutosta, koko käyttäytymisen ja ajattelutavan muutosta. Se osoittaa ihmisen halua vaihtaa suuntaa.

Katumuksen sakramenttiin on tapana osallistua tarpeen mukaan, erityisesti paastojen aikana. Joissakin paikalliskirkoissa edellytetään, että katumukseen osallistutaan ennen jokaista ehtoollista. Suomessa piispainkokous on antanut ohjeen, jonka mukaan säännöllisesti sakramentteihin osallistuva voi rippi-isän siunauksella käydä ehtoollisella osallistumatta joka kerta katumuksen sakramenttiin.

Kirkkoon liittyvä osallistuu aina ennen mirhavoitelun sakramenttia katumuksen sakramenttiin. Myös silloin, kun edellisestä kirkossa käynnistä ja ehtoolliseen osallistumisesta on kulunut huomattavan pitkä aika, on paikallaan osallistua ensin katumuksen sakramenttiin.

Avioliitto

Ortodoksisessa kirkossa avioliitto ei ole vain kahden ihmisen keskinäinen rakkaudentunnustus, vaan liitolle haetaan Jumalan siunausta ja vahvistusta. Siksi kirkollista vihkimistä ei voida toimittaa lainkaan, jos toinen puolisoista ei ole kristillisen – esimerkiksi evankelisluterilaisen tai katolisen – kirkon jäsen. Jos molemmat puolisot ovat ortodokseja, avioliittoon voidaan parin niin toivoessa vihkiä kirkon vanhan tavan mukaisesti liturgian yhteydessä.

Avioliittoon vihkimisestä, avioliiton esteiden tutkinnasta ja vihkimiseen liittyvistä käytännön asioista sovitaan vihkivän papin kanssa. Häitä suunnitellessa on hyvä muistaa, että ortodoksisessa kirkossa ei vihitä avioliittoon tiettyjen paasto- ja juhlakausien aikana. Nämä ajat löytyvät kirkkokalenterista.

Varsinaista vihkitoimitusta edeltää kirkollinen kihlaus. Kihlaus voidaan toimittaa erillisenäkin palveluksena, mutta tavallisesti se yhdistetään vihkitoimitukseen. Kirkollisessa kihlauksessa pappi asettaa sormuksen vihittävien oikeaan nimettömään. Ortodoksit pitävät vihkisormusta oikeassa kädessä.

Vihkitoimituksen kruunauksessa vihittävien yläpuolella kannatellaan vihkikruunuja, jotka muistuttavat puolisoita siitä, että avioliitossa on kyse molemminpuolisesta uhrautumisesta – marttyyrikilvoituksesta. Vihkiparille tarjotaan myös juotavaksi yhteinen viinimalja, muistuma varhaiskirkon ajalta, jolloin vihkiminen sinetöitiin ehtoolliseen osallistumisella. Yhteisen maljan nauttimisen jälkeen pappi ja vihkipari kiertävät kolme kertaa vihkipöydän ympäri juhlavassa saatossa. Kiertäminen ja ympyrän muoto symboloivat ikuisuutta ja täydellisyyttä.

Osa avioliitoista päättyy avioeroon. Kirkko vihkii eronneet myös toiseen ja kolmanteen avioliittoon.

Sairaanvoitelun sakramentti

Jeesus Kristus paransi sairaita yhtenä jumalallisen tehtävänsä osoituksena. Sen vuoksi parantamisen voima säilyy edelleen kirkossa, sillä Kristus on jatkuvasti läsnä Pyhän Hengen kautta.

Sairaanvoitelu on erityinen toimitus, jossa rukoillaan sairaalle parannusta niin ruumiin kuin sielunkin sairauksista. Sairaanvoiteluun kehottaa apostoli Jaakob kirjeessään (Jaak. 5:14-15). Evankeliumeissa kerrotaan, kuinka Jeesuksen opetuslapset paransivat sairaita öljyllä (Mark. 6:13).

Sairaanvoitelu toimitetaan sairaan omasta pyynnöstä. Kyseessä ei ole viimeinen voitelu kuoleman lähestyessä, vaan sairaanvoitelu voidaan siis toimittaa samalle henkilölle useampaan kertaan.

Kirkossa, kodissa tai sairaalassa toimitettava sairaanvoitelu on palvelus, jonka aikana luetaan seitsemän eri otetta evankeliumista. Sairastavaa voidellessaan pappi kastaa pumpulipuikon öljyyn ja tekee sillä ristinmerkin otsaan, ohimoille, rintaan ja käsiin sekä mahdollisesti sairaaseen kohtaan kehossa.

Seurakunnissa toimitetaan myös yleisiä sairaanvoiteluita, varsinkin paastojen aikana. Yleiseen sairaanvoiteluun voivat osallistua kaikki seurakuntalaiset, jotka tuntevat sitä tarvitsevansa.

Pappeus

Sakramenttien ulkoisina toimittajina ovat piispa tai pappi. Perustaessaan kirkon Jeesus asetti apostolinsa seuraajikseen ja antoi heille Pyhän Hengen. Tehtäviinsä Jeesus kutsui opetuslapset antaessaan heille kastekäskyn (Matt. 28:19-20) sekä oikeuden päästää ja sitoa syntejä (Matt. 18:18).

Pappeuden virka jakaantuu kolmeen asteeseen: piispuuteen, pappeuteen ja diakoniuteen.

Jokainen piispa on kolmen muun piispan virkaan vihkimä, ja näiden vihkimysten ketju ulottuu aina apostoleihin saakka. Tätä kutsutaan apostoliseksi seuraannoksi.

Piispa puolestaan vihkii pappeja ja diakoneja. Pappi toimittaa vihkimyksensä nojalla sakramentteja. Diakonit ovat avustavaa papistoa; he eivät toimita sakramentteja itsenäisesti. Piispat, papit ja diakonit vihitään virkaansa kätten päälle panemisen kautta.

Ortodoksisessa kirkossa papiksi voidaan vihkiä nuhteeton mies, joka on ennen papiksi vihkimystä avioitunut tai päättänyt elää naimattomana. Seurakunnan papin toimeen vaadittavan pätevyyden voi saavuttaa suorittamalla Itä-Suomen yliopistossa ja Ortodoksisessa seminaarissa asianmukaiset opinnot.

Suomen ortodoksisen kirkon ajantasainen papiston luettelo löytyy kirkon sivuilta kohdasta Päätöksenteko > Virallisia asiakirjoja.